Lue keskustelun säännöt.
Te joilla dominoiva vanhempi - miten hän on kontrolloinut sinua täysi-ikäisenä?
02.09.2019 |
En nyt mitään räikeitä psykopaatteja tarkoita, mutta hienovaraisempaa ”vahvaa” vanhempaa, jonka mielestä on vain yksi tapa elää, ja se on hänen tapansa. Keinoina on manipulointi ja syyllistäminen.
Esimerkkejä kaipaan, missä asioissa tätä tapahtuu?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Aikuistuvilla lapsillani on siis hallitseva isä. He eivät kestä isäänsä ja yritän tässä selvittää, miksi. Lapset itse eivät osaa selittää, eli painostus on niin hienovaraista ja manipulatiivista.
Juu, molemmilla lapsillani on sama kokemus: heitä ei rakasteta sellaisena kuin ovat.
Mun lapseni sanoo aina, että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.
Mutta hän on mielestäni laiska, huono keskittymään ja tekemään läksyjä.
Joudun usein paistamaan, pakottamaan ja moittimaan. On lukiossa jo. Käyttää liikaa aikaa netissä ja liian vähän kirjojen parissa. Mua ärsyttää, kun numerot ovat huonoja.
Huonolla yo-todistuksella ei tee mitään. Esim enkun sanakokeesta sai juuri 5. Kirjoittaa ensi keväänä.
Enkö saisi puuttua ja komentaa. (tosin en tiedä, onko johtanut parempiin arvosanoihin) Pitäisikö vaatia saada kysellä sanat en ne koetta.
Joo, parin kuukauden päästä on täysi-ikäinen. Ärsyttää, kun on niin laiska.
Peruskoulun ka oli 7.9. Se olisi ollut varmaan. 6.9, jollen olisi koko ajan ainatauluttanut, kysynyt läksyjä ja vaatinut.
(testien mukaan lievää keskittymkyvyttömyyttä, mutta äly normaali)
En tykkää roolistani ollenkaan. Lapsi on niin erilainen kuin ahkera minä olin lapsena.
Ethän sitten ihmettele, kun lapsesi ei ole myöhemmin mitenkään innostuneesti kanssasi. Tunnen kolme samanlaista vanhempaa. Yhdessä perheessä on kolme lasta 24-28, eikä yksikään heistä ole tullut edes jouluksi kotiin kahteen vuoteen. Toisessa on kaksi lasta 17-20, eikä kumpikaan heistä halua vanhempaansa nähdä, mutta velvollisuudesta näkevät. Kolmannessa on kaksi lasta 18-19, ja heillä sama juttu.
Tunnen kaikki kontrolloivat vanhemmat. Jokainen on ihan täyspäinen ihminen, eli järkevä eikä pahoinpitelevä tms. He kaikki vain ovat besserwissereitä, tietävät miten elämä pitää elää, ja ovat luonteeltaan aika painostavia. Erilaisuuden hyväksyminen loistaa poissaolollaan.
Tätä juuri pelkään ja minusta se olis mua kohtaan kohtuutonta. Autoin häntä niin valtavasti koko peruskoulun ajan. Aikatauluttamaan, lukemaan kokeisiin jne. Hankin hänelle apua myös muualta. (keskittymiseen apua kaupungin lähetteellä) kuskasin sinne.
Tein suuren työn ja nyt mua turhauttaa.
Varmaan, jos lapseni oliis syntynyt laiskalle amiksen just ja just läpäisseelle wt:lle, hän oliis onnellisempi. Varmemmin olisi saanu oll rauhassa mun asetta ilta paineita menestyä koulussa.
No siinähän tulikin oikein täsmäesimerkki manipuloinnista, marttyroinnista, syyllistämisestä ja itsensä ylentämisestä. Hyi helkkari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma vanhempani on myöhemmällä iällä ilmeisesti ajatuksen tasolla tajunnut että jokaisella on oma tahto ja elämä, myös hänen lapsilla. Osittain myös kantapään kautta kun itse koin uupumisen ja masennusta, toimintakyky lamaantui joksikin aikaa. Ei mennyt kuten hän oli suunnitellut kun oma mieleni irtisanoutui. Yllättäen vaan, kun aloin osoittaa elon merkkejä ja kiinnostua jostain, täytyy hänen päästä päättämään. Aiemmin jos en näin tehnyt, hän muuttui lähes täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan. Kroonista ja persoonallisuuteen liittyvää tuo varmaan on. Olen huomannut että hän ilmeisesti yrittää, ja kokee toteuttavansa muuttuneita käsityksiään, mutta tavat on tiukassa.
Voisin kertoa muuten mutta vanhempani saattavat tämän lukea ja yhdistää minut tähän... Ovat älykkäitä
Narsistisesti käyttäytyvän äidin irti päässyt tytär täällä.
Vaatii hirmuisesti vahvuutta sekä rakentaa omaa elämäänsä että pitää huolta rajoistaan. Apua tarvitsin ja sain puoli elämää jatkuneen henkisen ja fyysisen kaltoinkohtelun jäljiltä, sen ja vahvan avioliittoni avulla irrottauduin.
Olen 61v, äitini yli 80. Ymmärtämällä hänen tarinaansa olen vapautunut- sääli ja lämpökin käyvät tänään usein mielessäni kun häntä ajattelen. Asun ulkomailla, tapaamme ehkä kahdesti vuodessa. Isäni on kuollut.
Vapautuminen alkaa siitä kun et suostu enää huonoon kohteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää tämä että miksi näiden "vahvojen" vanhempien lapset on aina sellaisia lapatossuja että alistuvat ja antavat vaikuttaa itseensä? Luulisi geenit olevan siltä vanhemmalta eli myös vahva persoona? Vai onko se toinen vanhempi se lapatossu ja lapset perineet sen häneltä?
Minä en ymmärrä tuollaista ollenkaan, mulla ei ole käynyt mielessäkään että mun mielipiteet ja ajatukset olis jonkun toisen vaikutuksen alaisena noin vahvasti mitä edellä on kuvailtu. Myös aikuinen lapseni on erittäin tietoinen omista mielipiteistään ja pitää niistä kiinni, ja aina välillä otetaan yhteen jos satutaan olla eri mieltä. Sama miehen kanssa.
No ne lapset on aivopesty ja koulutettu miellyttämään ja tottelemaan. Ei ole ollenkaan helppoa päästä tuosta irti. Ehdollistaminen aloitettu ihan pikkulapsesta.
Tämähän se...on todella rankka matka aikuisena "ohjelmoida itsensä uusiksi". Itsellä oli vaikeus tietää mitä minä oikeasti haluan elämältä, kun oli koulutettu tahdottomaksi kynnysmatoksi jolle sanoitetaan tulevaisuus, ja vastaanlaittamisesta seurasi todella rankkaa sosiaalista eristämistä, mustamaalaamista ja muuta henkistä väkivaltaa. Nykyään en ole tekemisissä lähisuvun kanssa, oli ainoa ratkaisu itseni suojelemiseksi katkoa välit kaikkiin, jotka olivat tekemisissä tyrannivanhempieni kanssa. Toisaalta välien katkominen oli yksi elämäni eheyttävimmistä kokemuksista, olisipa ollut voimia tehdä se aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hillittävä itsensä, kun olin puuttumaisillani väkivaltaisuuteen.
Missä asioissa tapahtuu? No ihan kaikissa. Miten se tapahtuu? No esim todella ilkeinä kommentteina, marttyyrimaisena uhriutumisena kun hän on kaikkensa tehnyt lastensa eteen ja nyt lapset muka heittää valinnoillaan uhraukset likakaivoon, ja huomiotta jättämisenä. Jos aikuisen lapsen elämään kuuluu jotain mitä vanhempi ei hyväksy, vanhempi jättää huomioittamatta täysin sen vaikka se olisi kuinka keskeinen osa lapsen elämää. Ei huomaa, ei kysy kuulumisia, on täysin hiljaa tai alkaa puhua muusta jos lapsi itse tuo asian esille. Tällainen ilmapiiri on myrkkyä eikä tarvitse ihmetellä miksi näennäisesti hyvissä perheissä joista puuttuu alkoholismi tai väkivalta ym klassiset huonon perheen merkit saattaa olla välit poikki eikä aikuiset lapset pidä yhteyttä vanhoihin vanhempiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki pitää mennä niin kuin hän (isäni) tahtoo, koska hän on (mielestään) oikeassa.
Esim. 20v:nä en olis isäni mielestä saanut ostaa omilla rahoillani uutta, kevyttä fillaria selän kuntoutusta varten. Kun ostin, niin piti 2vk mykkäkoulua. (Asuin kesän porukoilla kuntoutumassa)
Käy päälle, jos tilanne "niin vaatii". Uhkailee, rikkoo lakia.
Kun oman terveyden takia joutu laittamaan hänelle tiukat rajat, ei ole pystynyt sen jälkeen juurikaan kommunikoimaan huutamatta. (Hoidan äidin kautta pakolliset, jos jotain on)
Jos hän tekee vakavan virheen (sähköiskuvaara) ja siitä sanoo, alkaa raivota ja huutaa sanojalle.
Neuvoa ei saa, koska hän "osaa" ja huutaa, jos neuvoo. No aiheutti sitten vesivahingon "osaamisellaan", mutta asian hoitamisesta ei voi puhua, koska hän suuttuu ja huutaa.
Lupaa jotain ja kun asiaa lähtee toteuttamaan ko mukaisesti, saakin samana iltana hirveät syytökset ja haukut.
Vika aina muissa.
Nojoo, ehkä enemmäm narskupuolelle menee. En oo juurikaan tekemisissä...
Ulkopuolisille esittää pääsääntöisesti mukavaa. Mutta auta armias, jos sairastut ja se vaikuttaa jotenkin hänen elämään, niin katkeruudella ja vihalla ei ole määrää.
Toisten rajoja ei kunnioita. Ainakaan, jos on kyse hänen jälkikasvusta, vaikka jälkikasvulla ikää olisi jo 40v... Hänen tahtoon pitäisi aikuisenkin alistua. Jankkaa yhä vanhempien kunnioittamisesta, jotta saisi tahtonsa läpi.
Pakko olla kaikki mustaa valkoisella hänen kanssaan. Muuten saattaa myöhemmin väittää mitä vaan, jos on suuttunut toiselle osapuolelle.
Oli pitkä välimatka, joten ei tuo paljon ollut mahdollista, mutta yritystä oli kyllä.
Kun kävin vanhempien luona kylässä, se kontrolloiva vanhempi vaati ja kyttäsi, jotta käyn lenkillä.
Kun oli aamukahvit juonut, vielä yöpaita päällä, se alkoi paasata, että tänne ei tulla makaamaan.
Mulla piti aina olla lenkkarit mukana, kun lähdin käymään vanhempien luona. Toinen vahti, että ihan joka päivä,
sinne lenkille mennään varmasti tai ainakin jonnekin ulos.
Myöskään mitään kotitöitä ei saanut tehdä, kun oli kylässä. Se kontrolloiva vanhempi yleensä vahti, ettei siivoa eikä tee
ruokaa. Tää on jopa hassu. Jos minä vein oman lasini tiskikoneeseen ihan itse, tuli huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiintoisa aihe. Koen vahvaa painetta elää ja toimia siten kuin vanhempani haluavat. He eivät kuitenkaan varsinaisesti vaadi tätä minulta eivätkä aina edes neuvo toimimaan jollakin tietyllä tavalla. Tavallaan olen sisäistänyt, että jos vanhemmillani on näkemys jostain asiasta ja "oikeasta" valinnasta, niin minun pitäisi toimia sen näkemyksen mukaisesti ihan pyytämättäkin.
Tämä näkyy esimerkiksi niin, että en osta tai valmista ruokia, joista vanhempani ei pidä, vaikka itse pitäisin tai saattaisin pitää ko. ruoasta. Tämä liittyy lähinnä äitiini, jolla on vahvoja mielipiteitä joistakin ruoista, ja hän on toistanut mielipiteitään lakkaamatta. Mulla on siis jossain takaraivossa lista vääristä ja huonoista ruoista, joista ei kuulu pitää ja joita ei kuulu ostaa.
Äidin kohdalla yleensä on kyse juuri valinnoista, joita teen hänen mielensä mukaisesti, mutta hänen pyytämättään. Isäni saattaa sen sijaan pyytää toimimaan jollakin tietyllä tavalla. Usein hänellä on esim. mielipiteitä siitä, miten taloa tai kesämökkiä pitää hoitaa ja huoltaa. Minulla voi olla eri mielipide ja saatan ilmaista, mitä itse ajattelen. Isäni ottaa asian kuitenkin esiin useita kertoja, kunnes en enää pysty vastustamaan vaan teen kuten hän haluaa. Onpa käynyt niin, että en ole toiminut toivotulla tavalla, ja sitten isä on itse käynyt tekemässä asiat minun kotonani mielensä mukaisesti. Tarkoitus on hänellä hyvä ja ajatuksena pitää omaisuudestani huolta. Haluaisin kuitenkin päättää itse asioistani.
Olen tuon taistelun käynyt. Arvostelua tapahtui kaikissa valinnoissani: työ, asuinpaikka, puoliso, ulkonäköni. Kerroin lopulta omista asioistani vain niukasti. Minulla oli tietty vaatekerta 'univormuna' kun kävin heillä.
Kun ikää oli kertynyt tarpeeksi, aloin kääntää keskusteluja niin päin että kyselin heidän vointiaan ja pärjäämistään. Myöhemmin määrittelin rajat, mitä apua suostun antamaan ja mitä en. Esimerkiksi autan pankki- ja lääkäriasioissa mutta en tule siivoamaan heille. Siihen se nimittäin meni, että minun olisi pitänyt mennä heille hoitamaan kaikki asiat heidän tavallaan, mikään ammattiapu ei kelvannut.
Olivat kuitenkin sairaita ja avuttomia, enkä halunnut heitä hylätä. Vaikeat kokemukset olivat tehneet heistä tuollaisia kontrolloijia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli , mutta lasketaanko koska hän oli N! (juu matemaatikko on taas kännissä).
Jätti jopa kuolemansa jälkeen pääsisäismunia. Kertoi viimeisillään sairaana kavereilleen ja hoitajille että minut on adoptoitu. Arvaatte varmaan että juttu on levinnyt kuten on tarkoitettu ;)
Hänellä oli myös pakkomielle että minusta olisi pitänyt tulla pari yhden paikkakunnan tytön kanssa. Nyt kaikki sukulaiset ja kotiseudun ihmiset "tietävät" että olen tuon tytön lapsen isä. Kyllä tietää mistä juttu on levinnyt.
Muistan teini-ikäisenä useampaakin otteeseen kuulleeni äitini puhuvan isäni tai veljeni kanssa vaikkapa jostain tytöstä jonka olin naapuripikkukaupungissa tavannut ohimennen, siis puhuivat nimeltä mainiten. Millainen vakoiluverkko sillä on oikein ollut!!!
Äitini on siis ollut kuolleena yli 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli , mutta lasketaanko koska hän oli N! (juu matemaatikko on taas kännissä).
Jätti jopa kuolemansa jälkeen pääsisäismunia. Kertoi viimeisillään sairaana kavereilleen ja hoitajille että minut on adoptoitu. Arvaatte varmaan että juttu on levinnyt kuten on tarkoitettu ;)
Hänellä oli myös pakkomielle että minusta olisi pitänyt tulla pari yhden paikkakunnan tytön kanssa. Nyt kaikki sukulaiset ja kotiseudun ihmiset "tietävät" että olen tuon tytön lapsen isä. Kyllä tietää mistä juttu on levinnyt.
Muistan teini-ikäisenä useampaakin otteeseen kuulleeni äitini puhuvan isäni tai veljeni kanssa vaikkapa jostain tytöstä jonka olin naapuripikkukaupungissa tavannut ohimennen, siis puhuivat nimeltä mainiten. Millainen vakoiluverkko sillä on oikein ollut!!!
Äitini on siis ollut kuolleena yli 10 vuotta.
Jatkoa..
Minulle tärkeitä kirjeitä on hävinnyt. Löytyivät vanhempieni jäämistöstä. Teininä lahjaksi saamani villapaidat kutistuivat pesussa. Äitini ei todellakaan voinut vahingossa tehdä tuollaista virhettä, kouluttu kotitalouden ammattilainen. Olen täällä muissa yhteyksissä vaahdonnut näistä mutta listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko aikuistunit jos äiti pystyy vielä kontrolloimaan ja äidin puheilla on merkityztä.
"Kaikkeni olen teille antanut mutta älkää välittäkö, en minä mitään vastineeksi ole odottanutkaan"
Tuon kun humalaiselta äidiltäni kuulin ännännen kerran sanoin että hyvä, mitään et nimittäin tule saamaankaan.
Ei olla oltu sen jälkeen puheväleissä mikä on hyvä. Puhelinnumeronsa olen estänyt eikä se juoppo ole sentään oven taakse kehdannut tulla.
Sillä tavalla, että kaikkien elämänvalintojen äärellä, että mitä äitini tästä sanoisi. Koskee työpaikkoja, parisuhteita, asuinpaikkaa jne. En ole koskaan kelvannut vaan aina valintani ovat olleet äitini mielestä "hohhoijaa".
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää tämä että miksi näiden "vahvojen" vanhempien lapset on aina sellaisia lapatossuja että alistuvat ja antavat vaikuttaa itseensä? Luulisi geenit olevan siltä vanhemmalta eli myös vahva persoona? Vai onko se toinen vanhempi se lapatossu ja lapset perineet sen häneltä?
Minä en ymmärrä tuollaista ollenkaan, mulla ei ole käynyt mielessäkään että mun mielipiteet ja ajatukset olis jonkun toisen vaikutuksen alaisena noin vahvasti mitä edellä on kuvailtu. Myös aikuinen lapseni on erittäin tietoinen omista mielipiteistään ja pitää niistä kiinni, ja aina välillä otetaan yhteen jos satutaan olla eri mieltä. Sama miehen kanssa.
Ei ole mitään "vahvan ihmisen" genetiikkaa tai "lapatossun" genetiikkaa.
Tietysti ihminen, joka halveksii jotakin "vahvaa" ihmistä lähellään, jos "vahvuus" ilmenee lähinnä negatiivisina asioina (ylimielisyys, muiden sivuuttaminen, jyrääminen, lapsellinen itsekeskeisyys, riitaantuminen ja rähjääminen joka kerta kun joku on eri mieltä jne.), EI EDES HALUA itse olla sellainen typerä "vahva" ihminen, vaan ihailee mieluummin vaikkapa fiksuja, empaattisia ja diplomaattisia ihmisiä.
Helvetin manipuloivat ja jyräävät ihmiset ovat vaan niin rasittavia.
Pitäisi liittyä takaisin kirkkoon, pitäisi kastaa lapset, pitäisi palata ex-puolison kanssa avioon 9 vuotta eron jälkeen, kun se on maailman paras mies (elää avoliitossa tosin, mut mä kai vain voisin pakottaa hänet avioon kanssani - vaikka hänet jätinkin), pitäisi kuunnella hänen monologiaan puhelimessa tunti päivittäin, pitäisi ajaa 200 km joka viikonloppu viettämään aikaa hänen kanssaan, kuuntelemaan monologiaan ja sitä, kuinka kelvoton ihmisraakile olen ja samanaikaisesti valmistaa ruokaa ja siivota koko yli 200 neliöinen asunto. Semmonen mun äiti.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi liittyä takaisin kirkkoon, pitäisi kastaa lapset, pitäisi palata ex-puolison kanssa avioon 9 vuotta eron jälkeen, kun se on maailman paras mies (elää avoliitossa tosin, mut mä kai vain voisin pakottaa hänet avioon kanssani - vaikka hänet jätinkin), pitäisi kuunnella hänen monologiaan puhelimessa tunti päivittäin, pitäisi ajaa 200 km joka viikonloppu viettämään aikaa hänen kanssaan, kuuntelemaan monologiaan ja sitä, kuinka kelvoton ihmisraakile olen ja samanaikaisesti valmistaa ruokaa ja siivota koko yli 200 neliöinen asunto. Semmonen mun äiti.
Tämä kuulostaa niin tutulta, että pitäisi palata ex-miehen kanssa yhteen. En ikimaailmassa kyseenalaistaisi lapseni henkilökohtaisen elämän valintoja!
Tätä juuri pelkään ja minusta se olis mua kohtaan kohtuutonta. Autoin häntä niin valtavasti koko peruskoulun ajan. Aikatauluttamaan, lukemaan kokeisiin jne. Hankin hänelle apua myös muualta. (keskittymiseen apua kaupungin lähetteellä) kuskasin sinne.
Tein suuren työn ja nyt mua turhauttaa.
Varmaan, jos lapseni oliis syntynyt laiskalle amiksen just ja just läpäisseelle wt:lle, hän oliis onnellisempi. Varmemmin olisi saanu oll rauhassa mun asetta ilta paineita menestyä koulussa.