Oletko katkaissut välisi lapsen saaneeseen kaveriin?

Koska se sai lapsen daa.

Lähinnä ajattelin, että tunteeko joku itsensä hylätyksi, kun kaveri saa lapsen. Eli häiritseekö ketään se, että lapsi saa kaiken huomion ja kaverille ei enää riitä aikaa.

En katkaissut välejä, ystävyytemme vain kuivui kasaan kun emme nähneet kuin pari kertaa vuodessa. Ystäväni ei käytä somea ja soittaminenkaan ei onnistunut koska soitin väärään aikaan ja ystäni ei voinut vastata ja pian lopetin soittelut ja hänkään ei ole minulle soitellut.. Itselleäni elämä meni eteenpäin eikä sitä enää tullut jaetuiksi tämän ystävän kanssa vaan muiden elämääni tulleiden ihmisten kanssa. Itselläni tapahtuu elämässä kokoajan jotain ja viitsi ruveta kertaamaan kun näemme että mitä kaikkea sitä on tullut tehneeksi jne. Emme enää näe edes kuin 1-2/ krt vuodessa. Kohta tuskin ollenkaan, eikä tämä edes minua nykyisin vaivaa.

Yritti työntää sikiönsä mulle hoitoon.yök.

Tottakai, sinappikoneet ei ole mun juttu ja toki sanoin sen hänelle.

Kyllä näin on käynyt nyt kaikkien kohdalla ennemmin tai myöhemmin.

Kun toisella ei olekaan enää aikaa, kiinnostusta ja panostusta tasavertaiseen kaveruuteen.

Keskusteletteko kaverin kanssa asiasta ensin? Yritättekö selittää, että olisi kiva viettää aikaa enemmän tai soitella useammin? Vai ajatteletteko, ettei kaveria kuitenkaan kiinnosta teidän jutut, niin turha edes yrittää?

Up

Voisin katkaista kateudesta, koska itse en saa lapsia.

Pakko oli lopettaa yhteydenpito, kun eräs puhui enää vain tisseistä ja kakkavaipoista. Se oli vain tämä yksi, ei koskenut muita äitejä. Muut osasivat puhua muista asioista.

En kokonaan, mutta nähdään ehkä kerran pari vuodessa, en käytä enää whatsappia niin usein, tarkistan ehkä kerran kuussa. Eipä juuri soitella. Eikä mua edes haittaa. En halua laittaa välejä kokonaan poikki, oli aikoinaan mun paras ystävä melkein 10 v ajan, ihan ok nähdä harvoin.

Vierailija kirjoitti:

En kokonaan, mutta nähdään ehkä kerran pari vuodessa, en käytä enää whatsappia niin usein, tarkistan ehkä kerran kuussa. Eipä juuri soitella. Eikä mua edes haittaa. En halua laittaa välejä kokonaan poikki, oli aikoinaan mun paras ystävä melkein 10 v ajan, ihan ok nähdä harvoin.

Kaikki eivät vaan taida tyytyä tuohon. Hyvä, että joillakin toimii noin. Ehkä se kertoo jotakin kaveruuden laadustakin. Ettei tarvitse roikkua toisessa koko aikaa

En ole katkaissut. Paras kaveri sai vauvan, joka on aivan ihana.

Sovittiin, että tullaan katsomaan heitä sitten kun hän jaksaa ottaa vastaan. Lupasi ilmoitella. Odottelen nyt sitä Ilmoitusta, olen odotellut jo muutaman kuukauden. Alkuun olin yhteydessä säännöllisemmin mutta yhteydenpito oli yksipuolista. En viitsi tyrkyttää seuraani kokoajan, jos vaikka onkin väsynyt.

En ole pistänyt poikki, mutta kyllä kaveruuden ylläpitäminen vaikeutuu merkittävästi. Äitiä ei tunnu edes kiinnostavan lapsettoman kaverin seura enää, silloin harvoin kun nähdään, joutuu aina itse ehdottamaan tapaamista. Facesta saa joka viikko lukea kuinka on oltu mammaporukalla jossain. Isä ei ilmeisesti pärjää lapsen kanssa kahdestaan, koska lapsi täytyy aina ottaa mukaan, ja se karjuu ja venkoilee huomiota eikä keskustelusta tule mitään. Keskustelu pyörii tenavien ympärillä.

No en toki. Kaveripiirissäni muut saivat lapsensa muutamaa vuotta aiemmin kuin minä, ja se oli aivan ok.

Minusta on aivan luonnollista, että kun ihmisen elämä muuttuu rajusti, hän ei välttämättä ehdi juuri silloin huolehtia ystävyyssuhteista. On kyse sitten muutosta, uudesta parisuhteesta tai lapsen saamisesta.

Se ei tarkoita, että ystävät eivät olisi tärkeitä, vaan että juuri silloin heille ei ole yhtä paljon aikaa kuin aiemmin. Kontaktia voi aina ottaa vaikkapa whatsapilla, naamatusten tavataan taas enemmän, kun lapsi on vähän isompi.

En ole mikään palvontaa ja palvelua vaativa epäjumala, joten kestän tuollaisen intensiteettivaihtelun hyvin. Ja nyttemmin minulla on jo itsellänikin kaksi lasta, ja sama vastavuoroinen ymmärtäminen toimii ystävilläni. Nykyään tapaamme lasten kera aika usein.

Kun on kotona ekan lapsen kanssa, ekat viikot ovat melkoista hormonimyrskyä ja nukkuu huonosti. Silloin ei paljoa jaksa. Mutta aika pian se vauva kasvaa, ja päiväunien aikana suorastaan janoaa aikuiskontaktia kavereihin. Muuten alkaa neljä seinää ahdistaa! Viestittelin varmaan enemmän äitiyslomalla heidän kanssaan kuin sitä ennen. Ja ei, ei mielenkiintoni muihin asioihin mihinkään kadonnut, päinvastoin oli kivaa puhua vahtelun vuoksi vaikkapa ulkopolitiikasta, koska puistoissa ja perhekerhoissa väistämättä juteltiin enemmän lapsista.

Olen. Yritin vuoden ajan jatkaa ystävyyttä mutta ei tullut mitään kun en saanut mitään vastakaikua. Pidän lapsista ja ihan kiva oli käy sylittelemässä vauvaa mutta olisihan se ollut kiva että edes kerran sen vuoden aikana olisi ystävä kysynyt mitä minulle kuuluu. Jos kerroin kysymättä niin teki nopeasti selväksi ettei kiinnosta ja vaihtoi puheenaiheen takaisin vauvaansa. Muiden ystävien kanssa on ystävyys jatkunut vaikka ovatkin saaneet lapsia. Osaavat edelleen keskustella muustakin. Muutama muukin yhteinen ystävä päätyi katkaisemaan välit kun ei väkisin jaksa yksin pitää ystävyyttä yllä. Nyt tämä äiti on palannut töihin ja kuulemma ihmettelee miksi niin monet kaverit ovat kadonneet elämästään. Saa kyllä itse ottaa yhteyttä ja pyytää anteeksi jos haluaa vielä yrittää olla ystävä.

Minusta on aika luonnollista, että kavereita aletaan tapaamaan perheittäin, sitten kun niitä perheitä alkaa olla.

Kavereiden runsas erikseen näkeminen vaan rikkoo perheyhteyttä. Kun sitä vapaa-aikaa on niukasti.

Katkaisin. Syy oli se että 4vuotta yritettiin expuolison kanssa lasta ei saatu. Kaveri sitten tuona aika löysi naisen itselle ja saivat lapsen. Noh, sen jälkeen kaveri ei puhunut mistään muusta kuin lapsesta. Ja alkoi meille "neuvomaan" kuinka lapsi muuttaa elämän ja on parasta mitä voi olla. Ja yritti sitten puhua meitä yrittämään lasta.

Oli unohtanut täysin että me oltiin jo pitkään yritetty jne. Mulla meni hermot ja joka tapaamisen jälkeen ex-vaimon käytös muuttui (vaikka itse hän ei huomannut).

Joten paras kaveri ja lapsuuden ystävä sai jatkaa ystävyyttä muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika luonnollista, että kavereita aletaan tapaamaan perheittäin, sitten kun niitä perheitä alkaa olla.

Kavereiden runsas erikseen näkeminen vaan rikkoo perheyhteyttä. Kun sitä vapaa-aikaa on niukasti.

Siis meinaan yhteistä vapaa-aikaa. Kun on toinen vaikka työssä tai molemmat niin ei sitä viitsi antaa sille toiselle lapsia hoidettavaksi, jotta itse pääsee kaverita tapaamaan. Mieluummin mennään sitten molemmat kyläilemään.