Lue keskustelun säännöt.
Lesket, miten selvisitte kun tiesitte puolison kuolevan pian?
31.08.2019 |
Mieheni sai vähän aikaa sitten tietää, ettei tule selviämään sairaudestaan, mikä siis paljastui samalla kertaa, ja elinaikaa on jäljellä muutamasta kuukaudesta max. vuoteen. Mies itse on suurimmaksi osaksi rauhallinen ja tyyni, minä taas en meinaa jaksaa. Itken jatkuvasti ja mies joutuu lohduttamaan minua, mikä tuntuu väärältä kun hän on kuolemassa. Miten te muut olette jaksaneet tässä tilanteessa?
Kommentit (7)
Ei kokemusta mutta voiski olla paikallaan että sinä kävisit puhumassa jollekin ammattilaiselle tilanteessa. Näin saisit ehkä purettua omihuoliasi ilman että joudut kaatamaan niitä miehesi päälle.
Tsemppiä ja jaksamista. Toivottavasti voitte kuitenkin jatkossa keskittyä myös elämään nämä jäljellä olevat päivät hyvin. Mitä haluaisitte tehdä niin sen aika on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestin kun oli pakko. Tosin meillä oli tilanne ehkä vähän erilainen, minä aavistin paljon aikaisemmin ettei mies selviä. Hänellä itsellään oli vahva toivo ja luottamus hyvin pitkään. Kun lääkäri sitten kertoi tilanteen hän oli aivan lohduton. Minä olin siinä vaiheessa nähnyt kolmen vuoden ajan järkyttävää tuskaa, masennusta, leikkauksia, silkkaa kidutusta.... kun mieheni kuoli olin enimmäkseen vain helpottunut. Toisen tuskaa on järkyttävää katsella.
Mutta, sen kesti mitä oli pakko kestää jotta perhe pysyi jotenkin kasassa.
Nauti jokaisesta päivästä miehesi kanssa. Hyväksy, että kohtaloa ei voi muuttaa. Elämä jatkuu.
Ville Nousiainen sanoo tänään Iltasanomissa:
"Mona ei juuri kohtaloaan surkutellut, ja tässä talossa ei eletty kuolemaa odotellen. Mentiin eteenpäin ja iloittiin arjen asioista."
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006222929.html
Siinä hyvä neuvo, jota voi yrittää noudattaa. Eihän se helppoa ole, mutta pitäisi vain keskittyä positiivisiin pieniin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kokemusta mutta voiski olla paikallaan että sinä kävisit puhumassa jollekin ammattilaiselle tilanteessa. Näin saisit ehkä purettua omihuoliasi ilman että joudut kaatamaan niitä miehesi päälle.
Tsemppiä ja jaksamista. Toivottavasti voitte kuitenkin jatkossa keskittyä myös elämään nämä jäljellä olevat päivät hyvin. Mitä haluaisitte tehdä niin sen aika on nyt.
Kiitos, selvitän heti huomenna mihin voisin mennä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kestin kun oli pakko. Tosin meillä oli tilanne ehkä vähän erilainen, minä aavistin paljon aikaisemmin ettei mies selviä. Hänellä itsellään oli vahva toivo ja luottamus hyvin pitkään. Kun lääkäri sitten kertoi tilanteen hän oli aivan lohduton. Minä olin siinä vaiheessa nähnyt kolmen vuoden ajan järkyttävää tuskaa, masennusta, leikkauksia, silkkaa kidutusta.... kun mieheni kuoli olin enimmäkseen vain helpottunut. Toisen tuskaa on järkyttävää katsella.
Mutta, sen kesti mitä oli pakko kestää jotta perhe pysyi jotenkin kasassa.
Voi, kamalaa. Hirvittää ajatuskin, että tällaista tuskaa kestäisi vuosia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nauti jokaisesta päivästä miehesi kanssa. Hyväksy, että kohtaloa ei voi muuttaa. Elämä jatkuu.
Ville Nousiainen sanoo tänään Iltasanomissa:
"Mona ei juuri kohtaloaan surkutellut, ja tässä talossa ei eletty kuolemaa odotellen. Mentiin eteenpäin ja iloittiin arjen asioista."
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006222929.html
Siinä hyvä neuvo, jota voi yrittää noudattaa. Eihän se helppoa ole, mutta pitäisi vain keskittyä positiivisiin pieniin asioihin.
Kiitos tästä linkistä.
ap
Nostan