Kumpikaan pojistani ei ole saanut kutsua rahaseuroihin vaikka perhe panostanut kaikki likenevät rahat lätkään
Ikää alkaa jo olla pojilla kohta 18-vuotta, mutta mitään kutsua ei ole tullut rahaseuroihin. Mies käy jo ihan punaisena, että uhrasiko hän kaikki säästöt vain joutuakseen toteamaan, että omista pojista ei ole rahaseuroihin. On ollut useampi kerta, kun ollaan nähty rahaseurojen talent managereita lehtereillä ja silti ei ole omia poikia koskaan kutsuttu edes lounaalle heidän toimistaan. Jotenkin alkaa katkeruus kalvaa omaakin mieltä. Ikään kuin poikamme tavallaan pettäisivät meidät. Kaikki ne rahat, joita olemme heihin satsanneet tuntuvat menneen Kankkulan kaivoon!
Äidin itku on lähellä
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekkoon, jalkapalloon, esportsiin jne. pääsee huipputasolle murto-osa harrastajista. Siinä vaaditaan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia joita on aivan pienellä promillella koko väestöstä.
Tunnen perheen, jossa poika oikeasti päässyt pitkälle jalkapallossa ja on tehnyt töitä sen eteen tosissaan. Perheeltä vaatinut kyllä paljon harkkoihin viemistä jne. Ei minusta olisi ollut siihen!
Kannattaa suosiolla opiskella vain joku oikea ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekkoon, jalkapalloon, esportsiin jne. pääsee huipputasolle murto-osa harrastajista. Siinä vaaditaan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia joita on aivan pienellä promillella koko väestöstä.
Muiden osalta tuo pitää ehdottomasti paikkansa, mutta jääkiekko on maailmalla niin pieni laji että siinä on mahdollista päästä huipulle pelkällä sitkeällä harjoittelulla ilman varsinaisia kykyjä. Eihän jääkiekossa ole edes taktisia kuvioita vaan pelkkää kentän päästä päähän koheltamista ja pientä sikailua.
Vierailija kirjoitti:
Hölmö äiti, vain 2-5 sadasta nousee liigaan, loput 95 ei. Jääkiekko on HARRASTUS eikä mikään kunniavelka mikä pitää ”maksaa takaisin” vanhemmille.
Sitäpaitsi paskempaa uraa ei voi olla kuin lätkä. Tunnen monta entistä sm-liigalaista. Urheilu ura kestää max 30-35 vuotiaaksi. Sit niistä on tullut gigantin myyjiä.
Ennemmin panostaisin poikia kouluttautumaan, vaikkapa DI tutkinto, tulot 4000e ja siitä ylöspäin, läpi elämän eikä vain kolmekymppiseksi.
Älä nyt herrantähden näytä pettymystä lapsilöe ja miehesi on täys urpo!
Jos älyä ei ole liiaksi tähän luotu. Yleensä lätkänpelaajat on matemaattisesti ja loogisesti aika tyhmiä. Lätkää ne osaa pelata, mutta taatusti aivot ei taivu integrointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekkoon, jalkapalloon, esportsiin jne. pääsee huipputasolle murto-osa harrastajista. Siinä vaaditaan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia joita on aivan pienellä promillella koko väestöstä.
Muiden osalta tuo pitää ehdottomasti paikkansa, mutta jääkiekko on maailmalla niin pieni laji että siinä on mahdollista päästä huipulle pelkällä sitkeällä harjoittelulla ilman varsinaisia kykyjä. Eihän jääkiekossa ole edes taktisia kuvioita vaan pelkkää kentän päästä päähän koheltamista ja pientä sikailua.
Soveltavaa ongelmanratkaisukykyä se kiekkoilukin vaatii, ja kun linjalla on kymmenien miljoonien eurojen palkat niin kyllä sinne huipulle valikoituu ihmisiä joilla äly leikkaa yhtä terävästi kuin jollain ydinfysiikan professorilla vaikkei mitään tutkintoja olisikaan.
Täyttä harhaluuloa että "kuka tahansa voi vähän lätkiä kiekkoa ja harjoittelemalla päästä NHL:ään". Sadoista miljoonista harrastajista vuosittain ~muutama kymmenen päätyy NHL:ään. On todennäköisempää kuolla salamaniskuun kuin saada lapsensa ammattilaisliigaan 7-8-lukuisella vuosipalkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hölmö äiti, vain 2-5 sadasta nousee liigaan, loput 95 ei. Jääkiekko on HARRASTUS eikä mikään kunniavelka mikä pitää ”maksaa takaisin” vanhemmille.
Sitäpaitsi paskempaa uraa ei voi olla kuin lätkä. Tunnen monta entistä sm-liigalaista. Urheilu ura kestää max 30-35 vuotiaaksi. Sit niistä on tullut gigantin myyjiä.
Ennemmin panostaisin poikia kouluttautumaan, vaikkapa DI tutkinto, tulot 4000e ja siitä ylöspäin, läpi elämän eikä vain kolmekymppiseksi.
Älä nyt herrantähden näytä pettymystä lapsilöe ja miehesi on täys urpo!Jos älyä ei ole liiaksi tähän luotu. Yleensä lätkänpelaajat on matemaattisesti ja loogisesti aika tyhmiä. Lätkää ne osaa pelata, mutta taatusti aivot ei taivu integrointiin.
Mutta Lankinen on jaksanut lukea kokonaisia kirjoja, onhan se jo jotain!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekkoon, jalkapalloon, esportsiin jne. pääsee huipputasolle murto-osa harrastajista. Siinä vaaditaan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia joita on aivan pienellä promillella koko väestöstä.
Muiden osalta tuo pitää ehdottomasti paikkansa, mutta jääkiekko on maailmalla niin pieni laji että siinä on mahdollista päästä huipulle pelkällä sitkeällä harjoittelulla ilman varsinaisia kykyjä. Eihän jääkiekossa ole edes taktisia kuvioita vaan pelkkää kentän päästä päähän koheltamista ja pientä sikailua.
Soveltavaa ongelmanratkaisukykyä se kiekkoilukin vaatii, ja kun linjalla on kymmenien miljoonien eurojen palkat niin kyllä sinne huipulle valikoituu ihmisiä joilla äly leikkaa yhtä terävästi kuin jollain ydinfysiikan professorilla vaikkei mitään tutkintoja olisikaan.
Täyttä harhaluuloa että "kuka tahansa voi vähän lätkiä kiekkoa ja harjoittelemalla päästä NHL:ään". Sadoista miljoonista harrastajista vuosittain ~muutama kymmenen päätyy NHL:ään. On todennäköisempää kuolla salamaniskuun kuin saada lapsensa ammattilaisliigaan 7-8-lukuisella vuosipalkalla.
Älä viitsi verrata lätkänpelaajaa johonkin ydinfyysikkoon. Lätkänon yksinkertaisille ihmisille tarkoitettu viihdemuoto, etenkin NHL. Dopingilla ja muilla aineilla jaksavat paukuttaa ja kansa viihtyy. Kapitalismin lakien mukaan rahaa siinä liikkuu ja pelaajapalkkiot ovat hyvät.

Niitä huipulle haluavia on satoja miljoonia. Siellä joukossa on aivan kaikenlaisia ihmisiä myös köyhistä taustoista mm. itä-Euroopasta jotka tekisivät mitä tahansa päästäkseen tuollaisiin rahoihin käsiksi.
Jos päihität 99,999999% lajin muista kilpailijoista, kyllä silloin on kyseessä ongelmanratkaisultaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan ylivertainen henkilö.
Kirjoittaja, et ole se äiti vaan isä joka purat turhautumistasi siihen että sait tyttöjä joita olet hiki päässä kustannut ringetteen selvittämättä aikoinaan, että siinä ei millään tasolla pyöri rahaa muuta kuin vanhemmilta seuralle. Nimimerkillä T. Just samanlainen turhautunut ja myöhäis herännyt tyttöjen isä.
Typerys, lasten kanssa tehdään aina vekseli ennen harrastusmaksuja. Pitää maksaa takaisin aikuisena
Yllätyksenä voi tulla se, että yli 18 v. pojat haluavat edelleen harrastaa jääkiekkoa.... puulaakipelaaminen muuten maksaa... 🙄
Vielä ovat sen verran nuoria, että on fiksua aloittaa opiskelu kun ovat huomanneet, ettei jääkiekkoura vedä. Ihan luonnollista.
Tytärtäni aikoinaan kuljetettiin vuosikymmen melkein päivittäin baletti treeneihin, kunnes selvisi, ettei lonkat jatkossa tule kestämään ammattiuraa. Onneksi nuorena on mahdollisuus vaihtaa suuntaa. Vanhempien on turha vaikeroida faktoja vastaan.
Itselläni meni kaikki rahat Lontoon mutta en voittanut. Mihin voin valittaa tästä petoksesta?
Huonot geenit valitsit poikiesi isän myötä. Jätä se huijaripetturi, ansaitset uuden yrityksen. Vielä ehdit.
Sijoituksissa on aina riski, siksi suositellaan hajautusta. Olisitte laittanut edes pari euroa Siilinjärvellä veikkaukselle, niin nyt ei olisi rahahuolia.
Tää ei ole varmaan oikea ketju, mutta olis kiinnostava kuulla oikeasti lätkävanhemmuudesta ja siitä, millainen kilpailu siellä vallitsee ym
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kyselleet suviseuroista?
Repesin 😂