Onko totta että meillä täällä suomessa on poliittisin perustein valittuja tuomareita?
Ja että kun Unkarista tulee kritiikkiä asiasta, aloitetaan maata koskeva mustamaalauskampanja?
Kommentit (23)
Korkeimmat tuomarit nimittää Suomessa presidentti, hallituksen ehdotuksista.
Tosin presidentti voi kävellä yli hallituksen ehdottamien nimien ja nimittää ihan omia kavereitaankin, kuten Halonen teki.
https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/lautakunnat/tuomarinvalintala…
Tämän takia esim Halla-ahon poliittinen ajojahti piti viedä KHOhon saakka koska vasta sieltä löytyi tarpeeksi poliittisesti punaista tuomaristoa saamaan aikaan näytössakot.
On totta. Muutenkin isoimpiin julkista valtaa käyttäviin virkoihin valitaan puoluekirjan mukaan. Hyvä veli -järjestelmä ja korruptio on suurta Suomessa, on vain "siistiimpää" kuin rahan työntäminen poliisille.
Kyllähän nuo on poliittisesti nimitettyjä , että siinä mielessä unkari on oikeassa. sama typerä systeemi kun amerikan korkeimman oikeuden tuomarit. Mielestäni kansanäänestys olisi parepi.
Sopii googlettaa esim Pauliine Koskelon valintaa KKOn presidentiksi.
Käräjäoikedessa toimivat lautamehet ("maallikkotuomarit) valisee muistaakseni kunnan valtuustot. ideaalina on, että lautamiehet edustaisivat mahdollisimman tasapuolisesti kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.
Tasavallan presidenti nimitää ainakin korkeimma tuomari virkojen haltijat, jota edelää julinen haku.
Tarkoittanee eduskunnan perustuslakivaliokuntaa. Koostuu kansanedustajista ja on ylin auktoriteetti perustuslain tulkinnassa. Kyllähän se on vähän erikoista. Toisaalta en tiedä luottsisinko pariin tuomariinkaan sellsisen vallan kanssa. Vaikea kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nuo on poliittisesti nimitettyjä , että siinä mielessä unkari on oikeassa. sama typerä systeemi kun amerikan korkeimman oikeuden tuomarit. Mielestäni kansanäänestys olisi parepi.
Kansantuomioistuin, tribuuni, joopa joo. Otetaan hirttotuomiot takaisin, miksei pyövelikin. Persujen harhat ovat jo omaa luokkaansa!
Lautamiehet oli ainakin ennen valittu puolueiden toimesta mikä on mielestäni käsittämätöntä

Nytkö demokratia onkin pahasta ja se että pieni eliitti valitsee juttuja kansan puolesta hyvä?
Kuvittelin että Unkari-ulinaketjussa juuri tällaista vastustitte.

Ei ehdotettu kansantuomioistuinta vaan kansanäänestystä tuomareista, vtun retardi. Sekö on portti kauhistuksiin?
Ennustan että ketjun elinaikaodote ei ole kovin suuri...
Vierailija kirjoitti:
Lautamiehet oli ainakin ennen valittu puolueiden toimesta mikä on mielestäni käsittämätöntä
Ruotsissa sama systeemi joka toimi 'hyvin' siihen asti kunnes lautamiehiksi alettiin nimittää poliittisesti aktiiveja muslimeja. Sen jälkeen päätöksissä alettiin ottaa huomioon se, tuliko tekijä 'hyvästä perheestä' ja muuta baskaa.

Se on avoimen länsimaisen demokratian ikuinen ongelma että se antaa demokraattisen mekanismin syrjäyttää itsensä jollain ihan muulla, esim sharialla.
Ei vielä yhtään kommenttia putintrolleista? Outoa.

No se nyt on selvää kommentoimattakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lautamiehet oli ainakin ennen valittu puolueiden toimesta mikä on mielestäni käsittämätöntä
Ruotsissa sama systeemi joka toimi 'hyvin' siihen asti kunnes lautamiehiksi alettiin nimittää poliittisesti aktiiveja muslimeja. Sen jälkeen päätöksissä alettiin ottaa huomioon se, tuliko tekijä 'hyvästä perheestä' ja muuta baskaa.
Se on avoimen länsimaisen demokratian ikuinen ongelma että se antaa demokraattisen mekanismin syrjäyttää itsensä jollain ihan muulla, esim sharialla.
Mitäs jos 'demokraattinen mekanismi' syrjäytettäisiin esim. pätevyydellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nuo on poliittisesti nimitettyjä , että siinä mielessä unkari on oikeassa. sama typerä systeemi kun amerikan korkeimman oikeuden tuomarit. Mielestäni kansanäänestys olisi parepi.
Kansantuomioistuin, tribuuni, joopa joo. Otetaan hirttotuomiot takaisin, miksei pyövelikin. Persujen harhat ovat jo omaa luokkaansa!
Nytkö demokratia onkin pahasta ja se että pieni eliitti valitsee juttuja kansan puolesta hyvä?
Kuvittelin että Unkari-ulinaketjussa juuri tällaista vastustitte.
Et ymmärrä edes mistä puhut.
Ei ole totta.