Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Millainen mahtaa olla se "voiman" tunne, mistä Heidi puhuu? Onko se ylimääräistä energiaa heti aamulla? Aiheuttaako se mahdollisesti unettomuutta? Kuinka kummassa sellaista "voimaa" voi saada ja ennenkaikkea miten sitä riittää kuukausikaupalla? Onko muilla tuollaisia tuntemuksia? Eli ensiksi että voimat alkavat olla vähentyneet ja sitten ne voimat palaavat sillä että piipahtaa kreisibailaamassa Provinssissa?

Oskari on symppis tyyppi, mutta hän muistuttaa erehdyttäväsit eksääni: molemmat ovat varsin miellyttäviä ja toisen vuoksi uhrautuvia, sekä kaikin puolin diplomaattisia ihmisiä. Kumpikin joustaa alussa toisen vuoksi liian paljon ja toivoo parasta. (sen sijaan että tajuaisi heti, etteivät ihmiset muutu) Myös tuo tietynlainen hitaus temperamenttipiirteenä yhdistää. Lisäksi kumpikin hokee tuota "Haluan perheen" -mantraa. (Mainittakoon vielä, että Oskari ja eksäni ovat kumpikin psyykkisesti normaaleita eli sellaista psykopaattista kiiltokuvamaisuutta ei kummassakaan ole.) Hauskaa tässä miestyypissä on se, että ensiksi esittävät vaatimatonta eli kertovat VAIN haluavansa perheen yms. Sitten pääsevät neljänkympin kieppeille ja ovat silminnähden suruissaan siitä, etteivät ole perhettä saaneet vaikka se on ollut näennäinen ykkösprioriteetti. Eksäni, joka tosiaan "vain" tahtoi perhettä, oli kuitenkin ehtinyt väittelemään tohtoriksi ja rakentamaan kunnianhimoisesti uraa (kertoi jopa että olisi valmis antamaan asemastaan jos "vain saisi perheen".) Myös Oskari on epäilemättä hyvin toimeen tuleva tapaus, jolla myös on ollut aikaa panostaa tähän uraan. Jos elämän prioriteettilistan kärjessä olisi todella ollut perheen perustaminen, niin kyllä mies neljänkympin korvilla olisi sen jo ehtinyt perustaa. Tällä edellä kuvatulla miestyypillä on pohjaton idealismi, jonka mukaan "asiat eivät poissulje toisiaan". Oikeasti voisivat herätä todellisuuteen ja mennä aktiivisesti etsimään sitä perheelliseksi haluavaa naista. Näitä vauvoja haluavia naisia nimittäin on kyllä paljon. Jotenkin lapsellista tuollainen käytös, koska pohjalla piilee heillä usko (vahva idealismi)siitä, että elämässä voi sittenkin saada kaiken. Toisaalta perheen voi saada myös alkamalla isäpuoleksi suomalaisille lapsipoloille eli lyömällä hynttyyt yhteen toisella kierroksella olevan naisen kanssa. 

Kuva, joka Ollista välittyy on, että hän on erittäin ihana!!! Juuri sen oloinen, että kuuntelee ja ottaa huomioon ja lohduttaa hädän hetkellä. Ihan loistavaa puoliso- ja isämateriaalia.  

Katsoin vasta nyt valintajakson...se Laura P:n ilme, kun tuli valituksi!!! Ei hyvää päivää! Ei tuosta mitään tule.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vasta nyt valintajakson...se Laura P:n ilme, kun tuli valituksi!!! Ei hyvää päivää! Ei tuosta mitään tule.

Sorry, tuli väärään ketjuun :)

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/tv/ensitreffit-altt…

Tulipa avattua tämä linkki ja tarkistettua muutama asia. Mielenkiitoista luettavaa, lähinnä mitä odottavat tulevilta puoliskoilta😁🎃

Vierailija kirjoitti:

Millainen mahtaa olla se "voiman" tunne, mistä Heidi puhuu? Onko se ylimääräistä energiaa heti aamulla? Aiheuttaako se mahdollisesti unettomuutta? Kuinka kummassa sellaista "voimaa" voi saada ja ennenkaikkea miten sitä riittää kuukausikaupalla? Onko muilla tuollaisia tuntemuksia? Eli ensiksi että voimat alkavat olla vähentyneet ja sitten ne voimat palaavat sillä että piipahtaa kreisibailaamassa Provinssissa?

Tyypillistä on, että tuo tunne tulee, jos on ollut vaikka ulkomailla ja on viihtynyt tosi hyvin siellä. Siksi monet lähtevät viikoksi talvella etelän lämpöön esimerkiksi. Toiset kokevat tunteen Lapin vaelluretken jälkeen ja toiset ehkä rock konsertin jälkeen. Sitten on niitä joille mikään ei tunnu miltään tai korkeintaan sen pienen hetken kun tilanne on päällä.

Ehkä se on energiaa ja hyvää fiilistä, mitä muisteluista tulee. Varsinkin jos arki on muuten tylsää ja harmaata, eikä mitään tapahdu.

Toiset kykenevät pitämään tunteesta kiinni pidempään, toiset taas eivät sitten yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuolle Anniinalle oli aivan mahdotonta jättää höhöttäminen hetkeksi ja keskittyä annettuun tehtävään. Vai oliko niin epämukavuusalueella/hermostunut että sen takia onnistui vain hihittämään ja laittamaan homman leikiksi. Jotenkin ei jaksa noita kahta mutta onneksi riittääkin että itse jaksavat.

Molemmat höhöttävät ja on vaikea kuvitella heitä intiimissä kanssakäymisessä ilman naurua. Varsinkaan kun yksinkertaiseen asentoon taipuminen oli molemmille fyysisesti vaikeaa.

Itse en pystyisi jos mies höhöttäisi sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen mahtaa olla se "voiman" tunne, mistä Heidi puhuu? Onko se ylimääräistä energiaa heti aamulla? Aiheuttaako se mahdollisesti unettomuutta? Kuinka kummassa sellaista "voimaa" voi saada ja ennenkaikkea miten sitä riittää kuukausikaupalla? Onko muilla tuollaisia tuntemuksia? Eli ensiksi että voimat alkavat olla vähentyneet ja sitten ne voimat palaavat sillä että piipahtaa kreisibailaamassa Provinssissa?

Tyypillistä on, että tuo tunne tulee, jos on ollut vaikka ulkomailla ja on viihtynyt tosi hyvin siellä. Siksi monet lähtevät viikoksi talvella etelän lämpöön esimerkiksi. Toiset kokevat tunteen Lapin vaelluretken jälkeen ja toiset ehkä rock konsertin jälkeen. Sitten on niitä joille mikään ei tunnu miltään tai korkeintaan sen pienen hetken kun tilanne on päällä.

Ehkä se on energiaa ja hyvää fiilistä, mitä muisteluista tulee. Varsinkin jos arki on muuten tylsää ja harmaata, eikä mitään tapahdu.

Toiset kykenevät pitämään tunteesta kiinni pidempään, toiset taas eivät sitten yhtään.

Mutta 99,99999% ihmisistä tietää ja ymmärtää, että ne jotka eivät ole olleet juuri sillä sinun matkalla/keikalla/festarilla mukana niim eivät pysty siihen sinun voiman tunteeseen heittäytymään mukaan.

Kyllä musiikki ja festarit voivat olla voimaannuttava kokemus siinä missä luonnossa samoilu. Festareilla käymisen rajaaminen vain tietyn ikäryhmän oikeudeksi on ikärasismia.

Mutta hienotunteista ja tunneälykästä olisi ollut, ettei kokemusta ja kohtaamiaan vastakkaisen sukupuolen edustajia hehkuteta sille henkilölle, jota ei mukaan haluttu.

Vierailija kirjoitti:

Oskari on symppis tyyppi, mutta hän muistuttaa erehdyttäväsit eksääni: molemmat ovat varsin miellyttäviä ja toisen vuoksi uhrautuvia, sekä kaikin puolin diplomaattisia ihmisiä. Kumpikin joustaa alussa toisen vuoksi liian paljon ja toivoo parasta. (sen sijaan että tajuaisi heti, etteivät ihmiset muutu) Myös tuo tietynlainen hitaus temperamenttipiirteenä yhdistää. Lisäksi kumpikin hokee tuota "Haluan perheen" -mantraa. (Mainittakoon vielä, että Oskari ja eksäni ovat kumpikin psyykkisesti normaaleita eli sellaista psykopaattista kiiltokuvamaisuutta ei kummassakaan ole.) Hauskaa tässä miestyypissä on se, että ensiksi esittävät vaatimatonta eli kertovat VAIN haluavansa perheen yms. Sitten pääsevät neljänkympin kieppeille ja ovat silminnähden suruissaan siitä, etteivät ole perhettä saaneet vaikka se on ollut näennäinen ykkösprioriteetti. Eksäni, joka tosiaan "vain" tahtoi perhettä, oli kuitenkin ehtinyt väittelemään tohtoriksi ja rakentamaan kunnianhimoisesti uraa (kertoi jopa että olisi valmis antamaan asemastaan jos "vain saisi perheen".) Myös Oskari on epäilemättä hyvin toimeen tuleva tapaus, jolla myös on ollut aikaa panostaa tähän uraan. Jos elämän prioriteettilistan kärjessä olisi todella ollut perheen perustaminen, niin kyllä mies neljänkympin korvilla olisi sen jo ehtinyt perustaa. Tällä edellä kuvatulla miestyypillä on pohjaton idealismi, jonka mukaan "asiat eivät poissulje toisiaan". Oikeasti voisivat herätä todellisuuteen ja mennä aktiivisesti etsimään sitä perheelliseksi haluavaa naista. Näitä vauvoja haluavia naisia nimittäin on kyllä paljon. Jotenkin lapsellista tuollainen käytös, koska pohjalla piilee heillä usko (vahva idealismi)siitä, että elämässä voi sittenkin saada kaiken. Toisaalta perheen voi saada myös alkamalla isäpuoleksi suomalaisille lapsipoloille eli lyömällä hynttyyt yhteen toisella kierroksella olevan naisen kanssa. 

No, minä olen nelikymppinen nainen, joka olen aina halunnut perhettä. Nuorempana tuli kaksi aika kivuliasta suhdekokemusta peräkkäin ja ajattelin, etten hakemalla hae vaan se tulee vastaan, jos on tullakseen. No, ei ole tullut, mutta kyllä silti olisin valmis vaihtamaan urani perheeseen (parisuhteeseen), jos tulee tilaisuus.

Vierailija kirjoitti:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/tv/ensitreffit-altt…

Tulipa avattua tämä linkki ja tarkistettua muutama asia. Mielenkiitoista luettavaa, lähinnä mitä odottavat tulevilta puoliskoilta😁🎃

Olli on ihana koska unelmakumppanin ominaisuuksien sijaan listasi millainen itse haluaa ollA toista kohtaan ja mitä haluaa ANTAA toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Oskari on symppis tyyppi, mutta hän muistuttaa erehdyttäväsit eksääni: molemmat ovat varsin miellyttäviä ja toisen vuoksi uhrautuvia, sekä kaikin puolin diplomaattisia ihmisiä. Kumpikin joustaa alussa toisen vuoksi liian paljon ja toivoo parasta. (sen sijaan että tajuaisi heti, etteivät ihmiset muutu) Myös tuo tietynlainen hitaus temperamenttipiirteenä yhdistää. Lisäksi kumpikin hokee tuota "Haluan perheen" -mantraa. (Mainittakoon vielä, että Oskari ja eksäni ovat kumpikin psyykkisesti normaaleita eli sellaista psykopaattista kiiltokuvamaisuutta ei kummassakaan ole.) Hauskaa tässä miestyypissä on se, että ensiksi esittävät vaatimatonta eli kertovat VAIN haluavansa perheen yms. Sitten pääsevät neljänkympin kieppeille ja ovat silminnähden suruissaan siitä, etteivät ole perhettä saaneet vaikka se on ollut näennäinen ykkösprioriteetti. Eksäni, joka tosiaan "vain" tahtoi perhettä, oli kuitenkin ehtinyt väittelemään tohtoriksi ja rakentamaan kunnianhimoisesti uraa (kertoi jopa että olisi valmis antamaan asemastaan jos "vain saisi perheen".) Myös Oskari on epäilemättä hyvin toimeen tuleva tapaus, jolla myös on ollut aikaa panostaa tähän uraan. Jos elämän prioriteettilistan kärjessä olisi todella ollut perheen perustaminen, niin kyllä mies neljänkympin korvilla olisi sen jo ehtinyt perustaa. Tällä edellä kuvatulla miestyypillä on pohjaton idealismi, jonka mukaan "asiat eivät poissulje toisiaan". Oikeasti voisivat herätä todellisuuteen ja mennä aktiivisesti etsimään sitä perheelliseksi haluavaa naista. Näitä vauvoja haluavia naisia nimittäin on kyllä paljon. Jotenkin lapsellista tuollainen käytös, koska pohjalla piilee heillä usko (vahva idealismi)siitä, että elämässä voi sittenkin saada kaiken. Toisaalta perheen voi saada myös alkamalla isäpuoleksi suomalaisille lapsipoloille eli lyömällä hynttyyt yhteen toisella kierroksella olevan naisen kanssa. 

VIhdoinkin uusi näkökulma keskusteluun!

Tässä on hyvä muistutus siitä tosiasiasta, että saadakseen jotain, täytyy jostain myös luopua. Myös ajatustasolla. Oskari ehtii sen perheensä vielä saada, kun panee töpinäksi. 

Ei tarvi olla kummoinen ennustaja kun sanon että Oskarista ja Heidistä ei tule enää paria. Homman purku on sinettiä vaille valmis paitsi jos tieten tahtoen haluaa itselleen onnettoman avioliiton. No saipa ihmiset keskustelun aihetta joksikin aikaa. Harmillista toisaalta että hommat meni reisille tuolla tavoin että koitettiin toisilleen kaksi täysin sopimatonta ihmistä laittaa yhteen. Miten ihmeessä heidän katsottiin olevan toisilleen sopivia?! Ei ymmärrä edes keittiöpsykologi..

On naiivia ajatella, että kaikki saavat sen onnellisen lopun kun vain yrittävät tarpeeksi paljon. Moni ihminen jää yksin vaikka pysyvää suhdetta kovasti toivoisi ja siihen pyrkisi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä musiikki ja festarit voivat olla voimaannuttava kokemus siinä missä luonnossa samoilu. Festareilla käymisen rajaaminen vain tietyn ikäryhmän oikeudeksi on ikärasismia.

Mutta hienotunteista ja tunneälykästä olisi ollut, ettei kokemusta ja kohtaamiaan vastakkaisen sukupuolen edustajia hehkuteta sille henkilölle, jota ei mukaan haluttu.

Eipä tietenkään saa ikärasistisesti ajatella, että pussikaljaa puistossa olisi jotenkin erityisesti teinien juttu tai että rollaattorin kanssa bingoon meneminen olisi vanhojen juttu. Tavallaanhan sen voi nähdä hauskana persoonallisuuspiirteenä, jos kumppani on innostunut festareista tai vaikka jenkkiautojen laittamisesta, mutta vaikeaa siitä on yhteistä kokemusta saada, jos ei itseä ko. toiminta kiinnosta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa muuhun, mutta tuntuu oudolta kun täällä puhutaan alle 40-vuotiaasta ihmisestä aivan kuin sen ikäinen ihminen olisi ikäloppu.

"Iäkkäallä ihmisellä näyttää... Kuinka tuon ikäinen ihminen, tuossa iässä pitäisi/ei pitäisi..."

Ihan kuin puhuttaisi haudan partaalla olevasta tutisevasta vanhuksestä.

38-vuotias on vielä nuori ihminen, noin puolivälissä elämää.

Miten nuoret ihmiset tänne oikein kirjoittaa?

Vai jäättekö nykyään kaikki 40-vuotiaana odottamaan kuolemaa kädet ristissä ja luovutte kaikesta mukavasta mitä elämässä voitte vielä aivan hyvin tehdä vuosikausia.

LuulisI sitten kaduttavan kun tulee kaikkea todellista kremppaa ja iän tuomia esteitä, sillloin on todella pakko luopua asioista.

On olemassa myös välimuotoja, ei pelkästään kreisibiletys tai kuoleman odottelu. Kukin tyylillään, mutta tämän ohjelman idea on avioliitto. On minusta aika ilmiselvää olettaa, että avioliittoon haluava nelikymppinen olisi tietyllä tapaa valmis asettumaan aloilleen, kumppanin rinnalle ja bile-elämä jäisi vähemmälle. Jos ei elämässä näe mitään muuta mukavaa kuin kännäily kaverien kanssa, niin en ymmärrä miksi tällaiseen ohjelmaan lähtee mukaan?

Heidi kreisibilettää? Käynyt yhdet festarit koko kesänä ja näet hänet jo ääripäässä? Jo se, että hän on töissä ja ehkä vakkarina kertoo ettei hän kuulu kreisibilettäjä ryhmään.

Mutta kai se on niin, ettei 35+ enää kuuluu tuollaista kakaramaista juttua harrastaa, edes kerran kesässä, kesälomallaan. Varsinkin, jos samana kesänä on mennyt naimisiin.

Miksi ihmiset haluavat edes naimisiin, jos kerran kaikki hauskuus pitää jättää ja alkaa harjoittelemaan kunnollista avioliittokäyttäytymistä.

Nämä "säännöt" mitä yli 35+ saa tai ei saa tehdä ovat käsittämättömiä. Ei glitteriä, ei festareilla, eikä moijitoa. Saako edes pitää pitkiä hiuksia tai pillifarkkuja? Entä avoauto tai siniset kynnet?

Minkä ikäisiä olette, kun ette hyväksy aikuisille ihmisille juuri sen näköistä elämää kuin itse haluavat, vaikka olisivatkin naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oskari on symppis tyyppi, mutta hän muistuttaa erehdyttäväsit eksääni: molemmat ovat varsin miellyttäviä ja toisen vuoksi uhrautuvia, sekä kaikin puolin diplomaattisia ihmisiä. Kumpikin joustaa alussa toisen vuoksi liian paljon ja toivoo parasta. (sen sijaan että tajuaisi heti, etteivät ihmiset muutu) Myös tuo tietynlainen hitaus temperamenttipiirteenä yhdistää. Lisäksi kumpikin hokee tuota "Haluan perheen" -mantraa. (Mainittakoon vielä, että Oskari ja eksäni ovat kumpikin psyykkisesti normaaleita eli sellaista psykopaattista kiiltokuvamaisuutta ei kummassakaan ole.) Hauskaa tässä miestyypissä on se, että ensiksi esittävät vaatimatonta eli kertovat VAIN haluavansa perheen yms. Sitten pääsevät neljänkympin kieppeille ja ovat silminnähden suruissaan siitä, etteivät ole perhettä saaneet vaikka se on ollut näennäinen ykkösprioriteetti. Eksäni, joka tosiaan "vain" tahtoi perhettä, oli kuitenkin ehtinyt väittelemään tohtoriksi ja rakentamaan kunnianhimoisesti uraa (kertoi jopa että olisi valmis antamaan asemastaan jos "vain saisi perheen".) Myös Oskari on epäilemättä hyvin

toimeen tuleva tapaus, jolla myös on ollut aikaa panostaa tähän uraan. Jos elämän prioriteettilistan kärjessä olisi todella ollut perheen perustaminen, niin kyllä mies neljänkympin korvilla olisi sen jo ehtinyt perustaa. Tällä edellä kuvatulla miestyypillä on pohjaton idealismi, jonka mukaan "asiat eivät poissulje toisiaan". Oikeasti voisivat herätä todellisuuteen ja mennä aktiivisesti etsimään sitä perheelliseksi haluavaa naista. Näitä vauvoja haluavia naisia nimittäin on kyllä paljon. Jotenkin lapsellista tuollainen käytös, koska pohjalla piilee heillä usko (vahva idealismi)siitä, että elämässä voi sittenkin saada kaiken. Toisaalta perheen voi saada myös alkamalla isäpuoleksi suomalaisille lapsipoloille eli lyömällä hynttyyt yhteen toisella kierroksella olevan naisen kanssa. 

No, minä olen nelikymppinen nainen, joka olen aina halunnut perhettä. Nuorempana tuli kaksi aika kivuliasta suhdekokemusta peräkkäin ja ajattelin, etten hakemalla hae vaan se tulee vastaan, jos on tullakseen. No, ei ole tullut, mutta kyllä silti olisin valmis vaihtamaan urani perheeseen (parisuhteeseen), jos tulee tilaisuus.

Lyhyesti sanottuna valitsit täten panostaa enemmän uraan kuin perheen perustamiseen. Sehän on ihan ok, mutta tavallaan se ei sitten olekaan mikään "ihme" jos kerta perhettä ei ole. Näitä perheitä haluavia juuri yhdistää  se, että ovat usein kuitenkin kunnianhimoisesti urallaan eli ei se perhe olekaan niin tärkeä kuin kuvittelevat. Sanon tämän siis lähinnä huomiona, en tuomitsevasti. Oli hauska kun sanoit tuon "perhe tulee jos on tullakseen" . Eräs toinen tapailuni (kunninahimoinen lakimies hän puolestaan) tuntui haluavan turvallisen position työelämässä ja ajatteli, että perhe tulee jos on tullakseen. Ei se tule. Nykyään nimenomaan perhe ei tule taivaasta tippuen vaan se erikseen perustetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä musiikki ja festarit voivat olla voimaannuttava kokemus siinä missä luonnossa samoilu. Festareilla käymisen rajaaminen vain tietyn ikäryhmän oikeudeksi on ikärasismia.

Mutta hienotunteista ja tunneälykästä olisi ollut, ettei kokemusta ja kohtaamiaan vastakkaisen sukupuolen edustajia hehkuteta sille henkilölle, jota ei mukaan haluttu.

Eipä tietenkään saa ikärasistisesti ajatella, että pussikaljaa puistossa olisi jotenkin erityisesti teinien juttu tai että rollaattorin kanssa bingoon meneminen olisi vanhojen juttu. Tavallaanhan sen voi nähdä hauskana persoonallisuuspiirteenä, jos kumppani on innostunut festareista tai vaikka jenkkiautojen laittamisesta, mutta vaikeaa siitä on yhteistä kokemusta saada, jos ei itseä ko. toiminta kiinnosta ollenkaan.

Luulisi, että näin ahtaasta ajattelusta olisi jo päästy pois. Teinit juovat pussikaljaa, ei siksi koska he pitävät siitä, vaan koska heillä ei ole rahaa muuhun tai pääse sisään baareihin. Ei nämä rikkaat teinit metsäpubissa istu.

Sinulla on todella suppea käsitys yli nelikymppisistä. He bilettäisivät mielellään, mutta kun on aamulla noustava myös töihin ja lomaa on kuukauden verran. Mutta moni käy katkaisussa loman jälkeen, jos et tiennyt.

Se miksi teini ja aikuisten ryyppääminen on eri näköistä on raha ja jaksamiskysymys. Halu nauttia elämästä ei katoa nelikymppisenä. Moni lähtee uudelle kierrokselle, jos välissä on ollut taukoa lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa muuhun, mutta tuntuu oudolta kun täällä puhutaan alle 40-vuotiaasta ihmisestä aivan kuin sen ikäinen ihminen olisi ikäloppu.

"Iäkkäallä ihmisellä näyttää... Kuinka tuon ikäinen ihminen, tuossa iässä pitäisi/ei pitäisi..."

Ihan kuin puhuttaisi haudan partaalla olevasta tutisevasta vanhuksestä.

38-vuotias on vielä nuori ihminen, noin puolivälissä elämää.

Miten nuoret ihmiset tänne oikein kirjoittaa?

Vai jäättekö nykyään kaikki 40-vuotiaana odottamaan kuolemaa kädet ristissä ja luovutte kaikesta mukavasta mitä elämässä voitte vielä aivan hyvin tehdä vuosikausia.

LuulisI sitten kaduttavan kun tulee kaikkea todellista kremppaa ja iän tuomia esteitä, sillloin on todella pakko luopua asioista.

On olemassa myös välimuotoja, ei pelkästään kreisibiletys tai kuoleman odottelu. Kukin tyylillään, mutta tämän ohjelman idea on avioliitto. On minusta aika ilmiselvää olettaa, että avioliittoon haluava nelikymppinen olisi tietyllä tapaa valmis asettumaan aloilleen, kumppanin rinnalle ja bile-elämä jäisi vähemmälle. Jos ei elämässä näe mitään muuta mukavaa kuin kännäily kaverien kanssa, niin en ymmärrä miksi tällaiseen ohjelmaan lähtee mukaan?

Heidi kreisibilettää? Käynyt yhdet festarit koko kesänä ja näet hänet jo ääripäässä? Jo se, että hän on töissä ja ehkä vakkarina kertoo ettei hän kuulu kreisibilettäjä ryhmään.

Mutta kai se on niin, ettei 35+ enää kuuluu tuollaista kakaramaista juttua harrastaa, edes kerran kesässä, kesälomallaan. Varsinkin, jos samana kesänä on mennyt naimisiin.

Miksi ihmiset haluavat edes naimisiin, jos kerran kaikki hauskuus pitää jättää ja alkaa harjoittelemaan kunnollista avioliittokäyttäytymistä.

Nämä "säännöt" mitä yli 35+ saa tai ei saa tehdä ovat käsittämättömiä. Ei glitteriä, ei festareilla, eikä moijitoa. Saako edes pitää pitkiä hiuksia tai pillifarkkuja? Entä avoauto tai siniset kynnet?

Minkä ikäisiä olette, kun ette hyväksy aikuisille ihmisille juuri sen näköistä elämää kuin itse haluavat, vaikka olisivatkin naimisissa?

Kyse ei ole iästä vaan joko äärimmäisestä konservatiivisuudesta tai älyn puutteesta. Olen huomannut, että vähemmän älykkäät rajaavat voimakkaasti omaa ja muiden elämää asteikolla saa tehdä - ei saa tehdä. Varsinkin itselleen asetetaan ahtaita henkisiä vankiloita. Niin kauan kun ei satuta itseään tai muita sitä voi tehdä mitä vaan, missä iässä tahansa.