BIG Brother 2019 —Official—
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Vierailija kirjoitti:
Anu ei kyllä tule selviämään ulkotehtävästä noissa fiiliksissä. Kyllä on liian pienet lapset jättää moneksi viikoksi ilman äitiä. Ekaluokkalainen ei saa jakaa uusia koulukokemuksia äitinsä kanssa ja pystyykö nelivuotias edes käsittämään mihin äiti on yhtäkkiä hävinnyt.
Nelivuotias on kyllä vielä tosi pieni jättää yksin näin pitkäksi ajaksi, vielä "turhaan". Ekaluokkalainen pärjää varmasti jo paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu ärsyttää Villeä usein ihan tahallaan. Sitten kun muutkin alkaa kritisoimaan Villeä, Krisu alkaakin puolustamaan tätä.
Seuratkaapa.
Näin luo itsestään sellaisen hyvän kuvan, että puolustaa ”heikompiaan” vaikka asia on täysin päinvastoin.
Juu, hyvin tyypillistä.
Samoin myös nappaa muiden juttuja. esim Kimmo sanoo toisinaan läppänsä aika hiljaa ja Krisu toistaa sitä kovempaan ääneen. Moni luulee, että tämä oli Krisun läppä. On se niin hauska seuramies.
Kimmo kertoi eilen ettei ole koskaan nähnyt pilllua. En luottaisi sellaiseen lakimieheen, kyllä homollakin pitää olla edes yksi surkea tuhertaminen naisen kanssa. Umpihomoon en luota.
Vierailija kirjoitti:
Anu romahti ja on makuulla sängyssä. Ikävä. Onko jotain säätöä ulkopuolella.
On joo, pienet lapset ulkopuolella. Että sellaista säätöä ulkopuolella. Lapsettomien on helvetin vaikeaa käsittää miten kova ikävä tulee omia pienokaisiaan, joista on erossa näkemättä kuulematta vaikka päivänkin. saati useamman viikon. Symppaan Anua, ja toivon, että pääsee pian kotiin lastensa tykö. Varmasti lapsillakin älytön ikävä äippää, vaikka näkevätkin telkusta äidin.
Vierailija kirjoitti:
Kimmo sovittelee riidat. Tuleva juristi. Antoi Tarinalle 2 pist mutta entä sitten. Hän sovitteli Risun ja Tarinan sanaharkkaa. Oli kivaa katsoa ja kuunnella. Eevistä tarvittiin myös siinä.
Juristit vetävät massit ja hyödyn kun muut riitelevät toivottavasti heille hommia :) Tää Kimmo onkin aika pelimies. Hauska mies.
Lisää pohdintoja nettikiusaamisesta ja kiusaamisesta yleensä:
Ihmiset menevät helposti lauman mukana miettimättä tarkemmin asioita. Jos jossain on tarpeeksi iso lauma tekemässä jotain vaikka ihan epäloogista juttua, niin ihmisyksilö menee helposti mukaan. On tehty kokeita, missä koehenkilöitä on pyydetty arvioimaan viivojen pituuksia samalla kun ryhmä ihmisiä arvioi viivojen pituudet väärin tarkoituksella. On huomattu että koehenkilö vastaa samalla tavalla väärin, kuin muu ryhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anu romahti ja on makuulla sängyssä. Ikävä. Onko jotain säätöä ulkopuolella.
On joo, pienet lapset ulkopuolella. Että sellaista säätöä ulkopuolella. Lapsettomien on helvetin vaikeaa käsittää miten kova ikävä tulee omia pienokaisiaan, joista on erossa näkemättä kuulematta vaikka päivänkin. saati useamman viikon. Symppaan Anua, ja toivon, että pääsee pian kotiin lastensa tykö. Varmasti lapsillakin älytön ikävä äippää, vaikka näkevätkin telkusta äidin.
Näyttää lapsellisilla olevan ylivoimaista käsittää miten 4v ja 7v ikävöivät äitiä kun äiti hipsuttelee vierasta miestä telkussa?
Helmeri lohduttaa itkevää Anua. Ikävä, väsymys, kylmä, vatsa kipeä.
Hyvä vähän päästelläkin, sanoo Hemmi. Mitä sä ajattelet, lapsia vai mitä niinku...
Emmä tiiä, äsken mietin ku Krisun kanssa juteltiin... Anu aloittaa, mutta ei pysty jatkamaan. Sanoo ettei pysty puhumaan.
Ei tarvitse, Helmeri sanoo. Sivelee sormillaan Anun olkapäätä.
Anu itkee.
Siellä on varmasti kaikki hyvin tuol.. Helmeri sanoo. Anu äännähti myöntävästi. Helmeri menee vähän lähemmäs ja hipelee Anun käsivartta.
Huh huh, sanoo Anu.
Helmeri lohduttaa että ne siel kattoo että mitä se nyt tolleen, ei meillä ole täällä mitään hätää. Naurahtavat.
Kaikenlaisia fiiliksii tulee, puhuvat, ettei tarvi olla isokaan juttu kun alkaa keulimaan.
Hemmi puhuu et on tärkeä kans elää ne tunteet läpi, ettei ne jää tonne pään sisään, ettei kasaudu.
Anu sanoo, et oli vaan alkanu ajattelee himaan menoa, siis siinä vaiheessa kun tippuu, että miltä se tuntuu. Ja sit vaan ne tunteet tuli.
Hemmi silittää välillä Anun jalkaa.
Hemmi sanoo ei ole mitään hätää. Lohduttelee et ei ole pitkä aika ja meil on täällä hyvä porukka, ja kyl ne kotona kaikki pärjää.
Ilmeistä näkee, että vähän helpottaa jo. Anu puhuu et miten alkoi itkettää ja oli vaan, sit ei pystyn enää pidättelee ja se vaan tulee ko tulee. Hemmi ymmärtää.
Hemmi puhuu et jos on ollu huonot vibat niin kyllä täällä porukka ymmärtää, et esim. Kimmo on tullu sanoon et kaikki ok, et Hemmi huomannut kans et alkanu vaikka siskoon miettiin niin tuijottanut vaan yhtee kohtaa
Hemmi puhuu, Anu sanoo ”niin” tai myötäilee äännähdyksin.
Hemmi sanoo että tullu jo läheisiks..
ja kolme viikko vasta takana. Et vaikka kuka tippuisi niin vaikeutuu vaan.
Hemmi pölisee, Anu on hiljaa
Makaavat vierekkäin, Anu kiskoo peittoa itsensä päälle.
Helmeri ikävöi taas Pabloa.
Vierailija kirjoitti:
Lisää pohdintoja nettikiusaamisesta ja kiusaamisesta yleensä:
Ihmiset menevät helposti lauman mukana miettimättä tarkemmin asioita. Jos jossain on tarpeeksi iso lauma tekemässä jotain vaikka ihan epäloogista juttua, niin ihmisyksilö menee helposti mukaan. On tehty kokeita, missä koehenkilöitä on pyydetty arvioimaan viivojen pituuksia samalla kun ryhmä ihmisiä arvioi viivojen pituudet väärin tarkoituksella. On huomattu että koehenkilö vastaa samalla tavalla väärin, kuin muu ryhmä.
Jätä köksäsi ja palaa talon asioihin. Nuo kliseesi eivät kerro tunneälystä tässä nyt. Sinä iusaat meitä tässä noilla vaan. Lopeta.
En ole kerennyt vielä kommentoimaan eilistä pudotusta, täytyy sanoa että olipa positiivinen yllätys, olin täysin varma ettei Eevis vielä putoa eli noilla kahdella todennäköisesti ollut joku yhteinen ajatus että pääsevät "panemalla pitkälle"??
Jukan ilme ainakin kertoi enemmän kuin tuhat sanaa!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anu romahti ja on makuulla sängyssä. Ikävä. Onko jotain säätöä ulkopuolella.
On joo, pienet lapset ulkopuolella. Että sellaista säätöä ulkopuolella. Lapsettomien on helvetin vaikeaa käsittää miten kova ikävä tulee omia pienokaisiaan, joista on erossa näkemättä kuulematta vaikka päivänkin. saati useamman viikon. Symppaan Anua, ja toivon, että pääsee pian kotiin lastensa tykö. Varmasti lapsillakin älytön ikävä äippää, vaikka näkevätkin telkusta äidin.
Jaa, minä olen lapseton ja käsitän kyllä. En ehkä sitä tunnetta voi koskaan kokea, mutta ei ole hankaluuksia kuvitella sitä, ikävöin minäkin joskus jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jukan nuhruinen ja väsynyt ulkomuoto johtuu varmaan ihan totaalisesti unenpuutteesta, epämukavasta nukkumisesta yleensäkin ja loputtomista Eeviksen jaaritteluista joita täytyi kuunnella.
Ensimmäinenn ajatukseni oli kun Eevis putosi, että onneksi Jukka saa nyt nukkua rauhassa omalla paikallaan sängyssä.
Ilman yöllisiä vaelteluja missä saisi jyystää.Ja Jukkahan oli täysin viaton uhri koko hommassa...😁
En hakenut tässä syyllistä vaan totesin tilanteen.
Kyllähän toi Anun tilanne on aivan absurdi. Itse on sen valinnut, mutta silti en käsitä.
Viikkoja ilman muksuja. Ei näe, ei kuule, ei mitään. Hirveetä.
Lapsilla sentään on läheiset kotona ja heillä on tuttupiiri. Anulla ei ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Helmeri ikävöi taas Pabloa.
Kuka on Pablo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää pohdintoja nettikiusaamisesta ja kiusaamisesta yleensä:
Ihmiset menevät helposti lauman mukana miettimättä tarkemmin asioita. Jos jossain on tarpeeksi iso lauma tekemässä jotain vaikka ihan epäloogista juttua, niin ihmisyksilö menee helposti mukaan. On tehty kokeita, missä koehenkilöitä on pyydetty arvioimaan viivojen pituuksia samalla kun ryhmä ihmisiä arvioi viivojen pituudet väärin tarkoituksella. On huomattu että koehenkilö vastaa samalla tavalla väärin, kuin muu ryhmä.
Jätä köksäsi ja palaa talon asioihin. Nuo kliseesi eivät kerro tunneälystä tässä nyt. Sinä iusaat meitä tässä noilla vaan. Lopeta.
Sinulla ei ole tunneälyä, Eeviksen aiheuttama someraivo liittyy bb:hen ja osalle ihmisistä tuli paha olo siitä jota haluavat purkaa. Mieluummin luen noita kuin haukkumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helmeri ikävöi taas Pabloa.
Kuka on Pablo?
Helmerin koira. Aiemmin Helmeri sanoi, että jos saisi valita, niin ottaisi syntymäpäivänään Pablon päiväksi taloon.
Helmeri ja Anu puhuu ensi kertaa näin vapautuneesti
Lapselliset voisivat ymmärtää että jos äitiys tekee ihmisestä ihmenaisia niin koko Lähi-Itä olisi heitä ja onniperheitä täynnä kun siellähän on hirveästi äitejä ja lapsia. Ei se nainen kypsy äitina senkummemmaksi kuin mitkä valmiudet oli ennen lasta. Eikä lähellekään kaikilla äideillä ole niitä valmiuksia olla äiti edes. Nainen on ennen lasta kypsä tai ei.
Anu on vähän rajalla ja kujalla kanssa.
Toivon todella että Anu lähtee kotiin, on tylsin ja persoonattomin asukas ikinä. Ei toi "romanssikaan" tule etenemään, joten sekin viihdearvo on Anun kohdalla nolla. Muutenkin, ei tota porukkaa jaksa katsoa enää viikkokausia, uutta verta tarvitaan tuonne, kipeästi!
Rauhallista juttelua makkarissa.