Apua! Onko mun miehellä joku vuorovaikutusongelma lapsen kanssa vai mikä ihme??

Ero kahteen vanhempaan sisarukseen oli aivan valtava, jotn ehkä tämä on luonnekysymys. Meni ohi 3-4 ikävuoden välillä.

Paljonhan tähän ketjuun onkin tullut viestejä, kiitos niistä.



Ensin muutama kommentti: ei, mieheni ei pettänyt mua laitoksella ollessani, vaan oli ihan koko ajan mukana ja perhehuoneessa. Ja ei, lapsi ei meillä ole se pikkuprinssi joka päättää ja pompottaa, todellakaan. Uskoisin lähinnä päinvastoin. Meillä on selkeät rutiinit ja säännöt, joita noudetataan, ja yritämme vanhempina aina pelata yhteen ja noudattaa " yhteistä linjaa" , ei siis tyyliin äiti sanoo sitä ja isä tekee näin. Eilisiltana kun menin tunnin suoran huudon jälkeen " pelastamaan" lapsen ja yhtä paljon turhautuneen miehen hysteerisestä nukuttamistilanteesta, niin se tapahtui aivan ensimmäistä kertaa. Sen takia varmaan asiaa eilenillalla mietinkin ja kirjoitin tänne.



Kirjoittajan 17 kommentti on aivan yksi yhteen meidän tilanteemme, mekin olemme ottaneet tämän neuvolassa puheeksi, mutta kun tilanteeseen eivät tunnu auttavan mitkään vakioneuvot. Tilanne ei erityisesti edes muuttunut, kun mieheni oli muutaman kuukauden kaksin kotona kotona lapsen kanssa päivät, kun palasin itse osa-aikatöihin muutamaksi tunniksi päivässä 2-3 krt viikossa. Äiti on jostain syystä se ehdottomasti kaikkein tärkein, ja mikäs siinä, mutta muakin oikeastaan säälittää mieheni puolesta, joka aivan selkeästi tuntee itsensä kakkoseksi tässä systeemissä.



Kuten sanoin, käyn itse omissa harrastuksissani 1-2 krt viikossa ja yritän aina ihan tietoisesti rohkaistakin kumpaakin tekemään kaikkea yhdessä, mm. just nyt ovat käymässä miehen tutun maatilalla katsomassa eläimiä. Isä hoitaa oman osuutensa nukuttamisista ja muista puuhista ihan säännöllisesti, eikä siis ole mikään vieraileva viikonloppuisä, joka kerran viikossa tekee - ehkä -jotain, jos on läsnä.



Kai tähän aika auttaa, toivon ainakin niin, jotenkin välillä vaan ahdistaa ja kummastuttaa tilanne.



t.ap

Vierailija:

Lapsi tietysti protestoi aluksi ja on mustasukkainen, koska lapsesta olisi tietysti ihanaa, että hänellä olisi yksioikeus siihen rakkaussuhteeseen sen ihanan äidin kanssa. Mutta lapsen on tajuttava, että vanhemmilla on oma rakkaussuhteensa ja nieltävä se karvas pala.

Lapsen ei tarvitse rakastaa vanhempiaan, vanhemmat rakastaa lastaan.

Mielestäni vanhemmilla on oltava parisuhde kunnossa, muuten käy niin, että kun lintu lentää pesästä, ei yhteisiä juttuja enää riitä - ellei sitten lapsenlapsia satu sikiämään

Jos lapsi on hyvin kiinnittynyt äitiinsä, lapsi ei ripustaudu vaan osaa nauttia myös muista aikuisista.

Turvallisessa kiintymyssuhteessa (B) äiti on sensitiivinen ja tulkitsee lapsen tarpeet oikein ja reagoi niihin oikea-aikaisesti ja soveliaalla tavalla ylläpitäen turvallisuuden tunnetta. Lapset ovat yhteistyökykyisiä- ja haluisia. Heidän tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksensa yhdistyvät ja he osaavat sekä ilmaista että säädellä tunteitaan. (Janhunen 1998.)



Välttelevässä kiintymyssuhteessa (A) lapsi ei hae äidin läheisyyttä, vaan pikemminkin välttelee tätä, vaikka äiti olisikin paikalla. Äiti kyllä on paikalla ja reagoi lapsen tarpeisiin, mutta epäsoveliaalla, rankaisevalla tavalla. Sen takia lapsi oppii tukahduttamaan tunteensa ja peittämään tarpeensa. Välttelevä lapsi on yleensä kiltti, mutta yksinäinen. Yksin toimimalla hän puolustautuu ahdistavia tunteita vastaan ja siirtää tunteensa itsensä ulkopuolelle. Lapsen kosketus aitoihin tunteisiin tai kyky ilmaista niitä on heikkoa, koska lapsi on oppinut kieltämään ne. Välttelevästi kiintynyt lapsi on aikuisena estynyt ja hänen ihmissuhteensa jäävät helposti pinnalliseksi tunteettomuuden ja kylmyyden takia. Myös äidin ylihuolehtivuus voi olla syynä välttelevään käyttäytymiseen. Lapsi voi sulkea vanhemman ulkopuolelleen, koska se voi olla ainoa tapa toteuttaa itseään ja tutkia ympäristöään. (emt.)



Kolmantena Ainsworthin luokituksessa on vastustava kiintymyssuhde (C ). Vastustavassa kiintymyssuhteessa lapsi pyrkii varmistamaan läheisyyden voimakkaalla tunneilmaisulla, esim. itkulla, mutta äidin reagoiminen ei ole varmaa eikä ennustettavissa. Lapsi ei saa kaipaamaansa lohdutusta äidiltään. Näin he ovat jatkuvasti huomiota vailla liioitellen tunneilmaisujaan eivätkä pysty itse säätelemään tunteitaan. Vastustavat lapset ovat samanaikaisesti sekä uhkarohkeita että pelokkaita. (emt.)



Crittenden lisäsi kiintymysluokitteluun välttelevä-vastustava- ryhmän (A/C). Tämän ryhmän lasten ongelmat muistuttavat sekä välttelevän että vastustavan kiintymyssuhteen piirteitä. Näillä lapsilla ilmeni erotilanteen jälkeen sekä välttelyä että kieltäytymistä. Hänen mukaansa tähän luokkaan kuuluivat kaltoin kohdellut lapset, joiden kiintymyssuhde on hajallaan, ajatukset ja tunteet integroitumattomia. Lapsi kokee suurta turvattomuuden tunnetta eikä pysty luottamaan omiin tunteisiinsa, koska niiden mukaan toimiessaan palaute on rankaisevaa, mutta hän ei pysty myöskään luottamaan saamaansa palautteeseen, koska se ei ole johdonmukaista. Lapsella on tarve miellyttää äitiänsä rankaisun pelossa ja hän on näennäisesti yhteistyökykyinen. Hän on pakotettu toimimaan vastoin omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Vuorovaikutukselle tyypillistä on läheisyyden puute. (emt.)



Myös Mainin luomaan disorganisoituneeseen kiintymyssuhteeseen (D) kuuluivat mm. masentuneiden äitien lapset. Tässä ryhmässä olevat lapset hakevat ja torjuvat läheisyyttä samanaikaisesti. Lapsi hakee itkullaan huomiota, mutta sitä saadessaan haluaa pois tilanteesta. Äidin ja lapsen suhde on huono, koska vauvaa on vaikea miellyttää. (emt.)

Kiinnittymissuhdeteoria? Heh... Tarkoitit varmaan kiintymyssuhdeteoria?

Minkälainen ihminen miehesi on? Mun mieheni on aika leppoisa kaikella tapaa, rauhallinen ja tasainen, ja esim. hänen siskontyttärensä taas rakastaa häntä. Kummallinen tilanne.



t. ap

noin 4kk ikäsenä tyttö alkoi " kiukuttelemaan" isälleen. Tänään taas hirveä huuto kun mies koitti syöttää pullosta, ei huolinut. eikä ottanut tuttia, huusi vaan. mieheni on oikein kiltti ihminen, hieman ujo. pakko kans " pelastaa" välillä kun ei sitä huutoa jaksa kuunnella. ja tottakai miehellä menee hermot kun mikään ei onnistu.

heh.. jotenkin on niin vaikee pukea sanoiksi tätä tilannetta.

Olen joskus miettinyt, voisiko ujous ja sen myötä jonkinlainen epävarmuus jotenkin näkyä tai tuntua siten, että lapsi sen vaistoaa? Toisaalta vaikea uskoa, kun isä muuten on läsnä ja aivan varmasti välittää aidosti lapsestaan. En tiedä, mua ahdistaa tilanne.

Kyllä ne perheen sisäiset suhteen riippuu kaikista perheenjäsenistä (äiti, isä ja lapsi). Jos etsitte vikaa ainoastaan miehistänne niin metsään mennään ja kovaa.

jätskille, retkelle, mummulaan, uimaan... mitä vaan, mitä voi tehdä kaksin lapsen kaa sellaisessa ympäristössä missä pieni ei koko ajan huomaa että äiti puuttuu kun on niin paljon ' virikettä' ympärillä. Vaiks kerran-pari viikossa joku tälläinen hauska yhteinen aika vois auttaa tilannetta.

Vierailija:

jätskille, retkelle, mummulaan, uimaan... mitä vaan, mitä voi tehdä kaksin lapsen kaa sellaisessa ympäristössä missä pieni ei koko ajan huomaa että äiti puuttuu kun on niin paljon ' virikettä' ympärillä. Vaiks kerran-pari viikossa joku tälläinen hauska yhteinen aika vois auttaa tilannetta.

se, että kun lapsella on paha olo, kylmä, nälkä, väsy, pipi, pahamieli...niin se aikuinen joka tuon pahan olon poistaa tai sitä helpottaa, siihen lapsi kiintyy.

halusin siis ehdottaa, että isä lähtisi lapsen kanssa johonkin. Siks että kotona lapsi on ehkä enemmän tietoinen siitä että äiti ei oo paikalla ...jossain ' retkellä' se isän kanssa kaksinolo ei ehkä niin korostuis. Sori jos käsitin väärin ap : )



-7

-10

Nyt heillä on keskenään miesten juttuja pallopeleineen, luisteluineen yms, missä minä en juurikaan ole osallisena. anna sinäkin aikaa asialle, ihan varmasti kun poikanne on n 4-6v niin isä on maailman paras lapsen silmissä (vaikka äidin kulta olisikin yhä)

Ja sitten protestoi kun joku yrittää häiritä hänen symbioosiaan.



Aika auttaa ihan varmasti, kyllä se isäkin vielä tulee olemaan pojan idoli ja esikuva.

paljon vierastaa olla isänsä kanssa, joka kiinteä osa perhettä. Kannattais alkaa toimia asian eteen, koska jos itse olet lähdössä töihin tms, tässä, niin toihan tuo jo hoitoon vienneissä ym ongelmia jos asiat ei iskän kaa suju.



Toi on ihan paras juttu että isä ottaa ja lähtee pojan kanssa vaikka jalkapalloa leikillisesti potkimaan, uimaan, kävelyretkille johonin jänskään paikkaan, ym ym. Silloin pojalle tulis sellainen olo että iskän kanssa on mukavaa. Ei tuo voi olla hyväksi että on noin äidissään kiinni, on kuitenkin jo 2,5 vuotias.



Oletko sinä sitten taas liikaa lapsessa kiinni, huomioitko joka vinkaisusta, vietkö huomiota isältä pois huomaamattasi...kannattaa tarkastella omaakin toimintaa. Ja nimenomaan, jos isä nukuttaa, niin et mene pelastamaan tilannetta ja vie isältä arvovaltaa asioissa. Sitten kun isä on vaikka sitä satua lukenut, voit mennä sanomaan vielä hyvää yötä...mutta vasta kun isä on huoneesta poistunut.

Neuvolasta minulle on kuitenkin vakuutettu, että vaikka lapsi huutaisi kuin syötävä, niin isänkin pitää hoitaa häntä ja tehdä juttuja lapsen kanssa. Meillä isä ja poika käyvät säännöllisesti esimerkiksi pyöräajeluilla tai leikkipuistossa kahdestaan. Meillä se on ollut rutiinia jo yli vuoden (lapsi 2 v 4 kk). Mutta silti riippuvuussuhde äitiin ei ole lievennyt yhtään. Minua ei niinkään häiritse se, että lapsi on niin kiinni minussa, vaan olen ahdistunut mieheni puolesta. Täytyyhän sen käydä hänen itsetunnolleen ja tuntua kurjalta, kun lapsi toistuvasti torjuu vaikka toinen yrittää kaikkensa. Raivokohtaus saattaa syntyä vaikka siitä, että aamupala on isän tekemä, eikä äidin: isin ruokia en syö! Myös isovanhemmat hoitavat lasta vähintään kerran viikossa useamman tunnin ja heidän kanssaan lapsi tulee juttuun loistavasti.



Välillä olen miettinyt, että olenko itse liian huolehtivainen ja liian läsnäoleva. Kun joku kirjoitti, että lapsi kiintyy siihen ihmiseen, joka tyydyttää hänen tarpeensa (ruoka, lohtu, lämpö yms.), niin tulin ajatelleeksi, että ehkä minä olin alussa liikaa se, joka näihin tarpeisiin vastasi. Isälle jäi juuri se viihdyttäjän ja seuramiehen rooli. Mutta jos ongelma on tämä, niin eikö sen silloin pitäisi korjautua sillä, että isäkin ottaa enemmän nimenomaan hoitovastuuta? Ja sitä hän on kyllä yrittänyt jo pitkän aikaa...



Äh, en tiedä. Toivottavasti asia alkaa pikku hiljaa ratketa, sillä tällainen on uuvuttavaa. Jonkin ajan kuluttua saamme toisen lapsen ja silloin elämää kyllä helpottaisi, jos isäkin saisi tehdä esikoisen kanssa asioita ilman jatkuvaa taistelua.