Alkaako teitäkin aina kaduttaa jos annatte jotain pois

Ei kaduta. Olen myynyt paljon tavaroitani kirpputoreilla enkä voi muutenkaan sietää turhaa krääsää. Ne mitkä ei ole mennyt kaupaksi, olen vienyt kierrätykseen tai kaatopaikalle.

Ei kaduta.

Kyllä. Olen luonteeltani hamsteri.

Välillä kaduttaa, muttei läheskään aina. Nurkat ovat täynnä tavaraa.

Ei yleensä. Joskus joo joku voi kaduttaa, esim joku vaate joka tullut uudestaan muotiin mutta sitten mietin ettei minulla todellakaan olisi ollut tilaa säilöä kaikkea.

Just on parasta aikaa kirppispöytä.

Ei kaduta.

Siivoan tässä parhaillaan 6hlön omakotitaloa, meillä kaikki harrastaa jotain eikä olla minimalisteja muutenkaan, vaikkei toki hamstereitakaan.

Mulla helpottaa olo kun saan vaikka kassillisen lasten pieniä vaatteita kerättyä pois kierrosta. Nyt on lähdössä yksi tv-taso, pari banaanilaatikkoa ja pari kassia pois. Niissä siis pieniä vaatteita, jotain lahjaksi saatuja sisustus juttuja yms. kaapintäytettä.

Aivan IHANA kun niitä saa pois nurkista ja kaapit on siistejä. Ja siis vien ne spr-kirppiksellä lahjoituksena, euroakaan niistä en tarvi.

Kyllä, harmittaa. Harmittaa sekin ettei ole kyllin tilaa kaikille hienoille asioilleni, nurkat täynnä.

Ei. Päinvastoin.

Esimerkiksi jos on lahjoittanut jollekkin jotakin niin on huomannut, että on saanut jotain muuta kautta saman verran takaisin tai jopa enemmän.

Eli ei kannata jäädä harmittelemaan mitään.

Jumala kyllä tietää mitä tarvitsemme ennen kuin osaamme edes pyytääkään.

Olen viimeisen parin vuoden aikana muuttanut viisi kertaa, joten tavaran vähentäminen on ollut helppoa. AInut tavara minkä hävittäminen minua harmittaa on puinen pieni kaappi, renginkaapiksiko sitä sanotaan, joka oli isoisäni peruja. Se olisi nyt kodissani suuri aarre.

Heittelin myös rumia lasiesineitä pois äitini kuoleman jälkeen, ja vasta myöhemmin tajusin, että olivat arvolasia. No rumia olivat, joten ei niiden poisheittäminen sinällään harmita.

Roinaan rakastuminen on järjetöntä. Sehän kahlitsee ja hautaa alleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeisen parin vuoden aikana muuttanut viisi kertaa, joten tavaran vähentäminen on ollut helppoa. AInut tavara minkä hävittäminen minua harmittaa on puinen pieni kaappi, renginkaapiksiko sitä sanotaan, joka oli isoisäni peruja. Se olisi nyt kodissani suuri aarre.

Heittelin myös rumia lasiesineitä pois äitini kuoleman jälkeen, ja vasta myöhemmin tajusin, että olivat arvolasia. No rumia olivat, joten ei niiden poisheittäminen sinällään harmita.

Mutta se 2600 € harmittaa, minkä olisit niistä myymällä saanut.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi jos on lahjoittanut jollekkin jotakin niin on huomannut, että on saanut jotain muuta kautta saman verran takaisin tai jopa enemmän.

Eli ei kannata jäädä harmittelemaan mitään.

Jumala kyllä tietää mitä tarvitsemme ennen kuin osaamme edes pyytääkään.

Kyllä, kyllä Jumala pitää huolen, kaiken tarvitsemani olen aina saanut huonoinakin aikoina. Itse en ole harmitellut lahjoituksiani jälkikäteen, keräyksiin ja läheisille on mennyt mm. hyviä vaatteita.

Myykää pois, älkää kantako roskiin. Vaikka minä toisaalta hyödynkin toisten tyhmyydestä, dyykkaan pöntöt ja tienaan.

Ainoastaan, jos tavaralle olisi käyttöä myöhemmin. Harmittelen joskus, että kyllä minulla tuokin oli 10 vuotta sitten ja nyt tarttisin, mutta ei raaski toista ostaa, kun edellisenkin harvan käytön takia hävitti.

Sinccis

Sinun ongelmasi taas lienee se kateellisuus kaverillesi ?

No joskus. Tiedän timanttini näyttävän kauniilta. Toisinaan kaipaan niitä. 

Ei onneksi, ainakaan usein, joskus - silloin ku olen antanut jollekin kirpparilla tulleelle jobbarille maksutta jotain ja hetken päästä nähnyt että hän yrittää saada siitä monin kertaisen hinnan, eikä suostujoustamaan ja tinkaamaan mahdollisen ostajan kanssa centtiäkään. (Tässä mielessä arvostan mm. Uuraisten huutokauppias pari Palsanmäkiä: He eivät pidä huutokaupoissaan pohjahintoja e. he voivat saada jostain tuotteesta todella hyvän hinna tai vastaavasti saada huomattavan tappion aikaan. - Heille tavaroita myyvä tai antava luultavammin tietää heidän tapansa toimia).

Joskus on kaduttanut sekin, ettei ole ymmärtänyt luopua ajoissa. - Jos ja kun jotain lahjoitan, niin toivon, että lahjoituksen saaja kokee lahjoitukseni enempi tai vähempi hyödyllisenä tai ainakin ilahduttavana eleenä. - ei sellaisena, että miksi tuo pösilä (=minä) halusin antaa sen hänelle, enkä viedä sinne, minne lahjoitukseni kuuluisi paremmin, kuten lumppukeräykseen. Juuri nyt pähkäilen kuinka vanhoja lehtiä kannattaisi lahjoittaa eteenpäin ja kuinka moni niistä on puhdasta paperin keräykseen joutavaa... 

En ikinä kadu.  Tänään viimeksi mietin yhtä villakangasjakkua, josko heitän pois.

Olen helpottunut kun pääsen turhasta tavarasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeisen parin vuoden aikana muuttanut viisi kertaa, joten tavaran vähentäminen on ollut helppoa. AInut tavara minkä hävittäminen minua harmittaa on puinen pieni kaappi, renginkaapiksiko sitä sanotaan, joka oli isoisäni peruja. Se olisi nyt kodissani suuri aarre.

Heittelin myös rumia lasiesineitä pois äitini kuoleman jälkeen, ja vasta myöhemmin tajusin, että olivat arvolasia. No rumia olivat, joten ei niiden poisheittäminen sinällään harmita.

Mua kanssa v-tutti yhdessä muutossa se romun määrä. Pakkasin kaikki lasit laatikkoon viini, valkoviini, oli shamppanjaa, kuohuviiniä, viskilaseja yms. yms. 

Menin lasinkeräyspisteelle, jossa se pohja oli aika syvällä. Varmaan joku 2-3 metriä. Pudottelin niitä sinne yksi kerrallaan paskaksi. Bling, kräts, poks .. 

Siinä meni varmaan parilla sadalla laseja, suurin osa käyttämättömiä ;) 

Monestako lasista sitä ite juo? Mutta aina noita on tullut lahjaksi.

Sinccis