Järkytyin kun ystävä paljasti syyn miksi jätti vaimonsa!
Kyseinen pari päätyi eroon viiden yhteisen vuoden jälkeen ja heillä on pari vuotias lapsikin. Kun kysyin syitä eroon, niin tämä ystävämies sanoi isoimmaksi syyksi sen että vaimo oli lihonut lapsen saamisen jälkeen sen verran paljon ettei enää kokenut tätä seksuaalisesti viehättävänä eikä suhde siksi toiminut. Vannotti vielä etten pitäisi häntä vastauksen saatuani täytenä kuspäänä ja sanoi että tämä on oikeasti miehille tosi tärkeää ja harva uskaltaa sanoa todellista syytä ääneen eikä hänkään ollut (ex)vaimolleen raaskinut sitä kertoa.
Vastaus tuli silti itselleni sen verran yllätyksenä etten oikein tiennyt mitä sanoa, odotin syyksi jotain ihan muuta. Vaikka tokihan vaimo näin ulkopuolisemmankin silmiin oli hoikemmassa kunnossa suhteen alussa, arvioisin että painoa tullut kymmenisen kiloa lisää muttei hän mitenkään epäviehättävä mielestäni ole.
Jäin kuitenkin miettimään että onkohan oikeasti yleistäkin että mies lähtee parisuhteesta vaimon lihottua...
Kommentit (192)
Nuorempana tapailin yhtä hoikkaa leidiä hiukan laastarimaisessa jutussa. Kului 5-6 vuotta ja taas kaivattiin laastarointia – molemmin puolin. Kiloja olikin tullut niin ettei touhu enää sytyttänyt. Tunnelma oli karu ja ankea. Väittäisin että osa miehistä reagoi näin – ne, jotka ovat tottuneet siihen että naisella on vyötärö.
Kyllä musta on ihan ymmärrettävää että jos seksiä ei enää ole eikä toinen osapuoli halua tehdä asialle mitään, on sillon erottava. Ei kukaan hyödy paskasta parisuhteesta. Hirveän moni vaan ei kehtaa tuota ääneen sanoa sillä ulkopuolisen mielestä se on kusipäistä (niinkun on kyllä eron syyn tivaaminenkin, ja sen jhälkeen kauhistelu nettipalstalle:)).
Ei suoranaisesti itseänikään houkuttais, jos mies muutaman vuoden päästä olis lihonut eikä haluaisi tehdä asialle mitään. Pitkä suhde/av(i)oliitto on kuitenkin kahden kauppa ja oikeasti aikuisten ihmisten pitäisi näistä osata puhua: miksi kumppani ei sytytä ja mitä asialle voitaisiin yhdessä tehdä. Ihan varmasti tuntuu kipeältä kuulla suora totuus kumppanilta mutta just sen vuoksi minusta jonkun kanssa ollaan yhdessä ja hankitaan lapsia, että ne kipeätkään aiheet ja totuudet ei oo sellaisia joista ei voida puhua. Jos toisen ulkomuoto väljähtää niin ei se rakkauskaan lopulta kauhean pitkälle kanna. Päinvastoin. Siinä ihmiset kuristuvat ja lopulta kituuttavat huonossa parisuhteessa pakon vuoksi.
Uuu, miten hieno klikkiotsikko! Ootko ap harkinnut uraa iltapäivälehdessä?
karuamuttaankeaa kirjoitti:
Nuorempana tapailin yhtä hoikkaa leidiä hiukan laastarimaisessa jutussa. Kului 5-6 vuotta ja taas kaivattiin laastarointia – molemmin puolin. Kiloja olikin tullut niin ettei touhu enää sytyttänyt. Tunnelma oli karu ja ankea. Väittäisin että osa miehistä reagoi näin – ne, jotka ovat tottuneet siihen että naisella on vyötärö.
Miksiköhän tätäkin kommenttia oltiin alapeukutettu? Tiedän monia miehiä joille pelkästään naisen lihavuus on turnoff ja miksi ei saisi olla? usein ylipaino on kuitenkin elintavoista kiinni, eri asia jos on juuri synnyttänyt mutta viielä muutama vuosikymmen sitten naiset synnytti keskimäärin useamman mutta olivat silti hoikempia eli vaikka synnytys tietenkin usein muuttaakin naisen vartaloa, ei sillä silti selity useiden kilojen painon nousu vielä vuosiakin lapsen synyymän jälkeen.
Naiset voisi kohdallaan ajatella, että olisiko se oma rakas enää kiihottava, jos eräänä aamuna hän olisi lyhentynyt 10-15cm? Tai yli 20% lihasmassasta katoaisi kuntosaliharrastuksen lopettamisen takia? Tai mies päättäisi ottaa loparit töistä, minkä jälkeen uudessa työpaikassa maksettaisiin 1000e pienempää palkkaa (mutta tämä olisi miehen unelmien työpaikka) ? Ihmiset nyt vaan ovat todella pinnallisia sukupuoleen katsomatta, eikä kukaan voi sanoa, milloin on oikein erota ja milloin ei.
Toi saattaa olla pääsyy, mutta tuskin ainoa. Ja kun tarina ei kerro, onko mies tehnyt kaikkensa tukeakseen vaimon uutta äitinä olemisen roolia, tai kannustanut hoitamaan itseään ja hoivannut lasta jne. niin mikä minä tai sinä olet mitään sanomaan miehen erosyystä.
Onhan siinä voinut olla vaikka mitä; hormoneista johtuvaa babybluesia, lihavuudesta johtuvaa itsetunnon laskua, tai jos vaimo on lihonut ja bonuksena jättää henkilökohtaisen hygienian hoitamatta jne.
Voihan tuon myös ajatella niinkin päin että vaimosta kuoriutui sietämätön suohirviö jolla henkinen terveys reistailee ja tuolla tavalla mies otti niskoilleen eron syyt ilman että vaimoa mustamaalataan.
Mistäs sitä tietää. Voi sitä sanoa yhtä ja toista ilman että mikään niistä pitää paikkaansa, varsinkin kun ne eron syyt eivät muille kuulu.
Onhan noita, ei se mitenkään harvinaista ole että vaimo tai tyttis jötetään ku lihoo liikaa eikä seksi kiinnosta liian läskin kanssa. Toiset osaa jopa sanoa syyn suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
E-pillerit / hormonikierukka (yli 35-vuotiailla kierukka ehkä yleisin) tuovat painoa lisää aika paljonkin, jopa 15 kg joillekin. Kaikille tätä vaikutusta ei tule, se riippuu ilmeisesti henkilön perintötekijöistä ja yksilöllisestä metaboliikasta. Useimmat parisuhteessa olevat 40+ naiset käyttävät hormonikierukkaa jos ehkäisyn tarvetta on, ja vaikka ei olisikaan, erittäin monella naisella on tuossa iässä kohdun myoomia eli hyvänlaatuisia kasvaimia, jotka aiheuttavat jatkuvia kipuja, ja joiden hoitona kierukka on.
Samoin vaihdevuodet itsessään nostavat painoa reippaasti ja nopeallakin tahdilla, erittäin monilla naisilla ainakin. Muutos voi olla raju ja tulla parissa vuodessa menopaussin aikaan. Kyse on hormonaalisesta muutoksesta.
Huomaa että täällä nuoret miehet jauhavat täällä naisten lihomisesta, kun ei ole mitään tietoa naisten elinkaareen kuuluvista asioista ja niiden vaikutuksesta painoon.N44
Lihominen johtuu siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa. Joko pitää lisätä kulutusta, tai vähentää kaloreita. Tämä ei muutu, eikä selitykset auta. Lihava on syönyt paljon enemmän mitä on kuluttanut.
Ehkä tottakin mutta eipä sitä monikaan osaa sanoa mikä sitä kulutusta vähentää vaikka liikkuisi yhtä paljon tai enemmän kuin ennen. Jokin siinä elimistössä jumittaa kun sama ruokamäärä ja liikuntamäärä vain lisää painoa. Ei se ole aina omasta fyysisestä toiminnasta kiinni, kulutus voi vähentyä ihan kehon sisäisistä syistä ja näitähän jonkun verran tutkitaan ja selvitetään mutta aina vain syytetään ylensyömisestä ja liikkumattomuudesta näillä palstoilla joilla ei asiantuntijat kommentoi. Jonkun verran on ollut puhetta suoliston bakteereista ja niiden vaikutuksesta ihmisen painoon. Muitakin syitä on joita ei voi ääneen sanoa kun osa maalaisista vetää herneen nenään.
Vierailija kirjoitti:
Olisi helpompaa, jos voitaisin kokonaan erottaa toisistaan nämä kolme:
- erotiikka ja seksi
- yhdessä asuminen, perhe-elämä
- lasten tekeminen ja elättäminen
Voisi harrastaa seksiä viehättävien henkilöiden kanssa, ja/tai lasten hankkimiseksi silloin kun sellaista haluaa. Lasten elättämiseen ei liittyisi sitoumusta yhdessä asumisesta tai seksistä jatkossakin. Yhdessä voitaisiin asua ja yhteisiä lapsia kasvattaa, vaikkei seksi toisen kanssa (enää) nappaa. Jne.
Voisiko siis EI viehättävä harrastaa seksiä viehättävien kanssa?
Kenen kanssa EI viehättävät sextaisi?
KERRO OI VIISAS
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi helpompaa, jos voitaisin kokonaan erottaa toisistaan nämä kolme:
- erotiikka ja seksi
- yhdessä asuminen, perhe-elämä
- lasten tekeminen ja elättäminen
Voisi harrastaa seksiä viehättävien henkilöiden kanssa, ja/tai lasten hankkimiseksi silloin kun sellaista haluaa. Lasten elättämiseen ei liittyisi sitoumusta yhdessä asumisesta tai seksistä jatkossakin. Yhdessä voitaisiin asua ja yhteisiä lapsia kasvattaa, vaikkei seksi toisen kanssa (enää) nappaa. Jne.
Voisiko siis EI viehättävä harrastaa seksiä viehättävien kanssa?
Kenen kanssa EI viehättävät sextaisi?
KERRO OI VIISAS
Viehättävät harrastaisi seksiä ja EI viehättävät hoitaisi näiden lasten elättämisen...mitäs luulit?
Vierailija kirjoitti:
karuamuttaankeaa kirjoitti:
Nuorempana tapailin yhtä hoikkaa leidiä hiukan laastarimaisessa jutussa. Kului 5-6 vuotta ja taas kaivattiin laastarointia – molemmin puolin. Kiloja olikin tullut niin ettei touhu enää sytyttänyt. Tunnelma oli karu ja ankea. Väittäisin että osa miehistä reagoi näin – ne, jotka ovat tottuneet siihen että naisella on vyötärö.
Miksiköhän tätäkin kommenttia oltiin alapeukutettu? Tiedän monia miehiä joille pelkästään naisen lihavuus on turnoff ja miksi ei saisi olla? usein ylipaino on kuitenkin elintavoista kiinni, eri asia jos on juuri synnyttänyt mutta viielä muutama vuosikymmen sitten naiset synnytti keskimäärin useamman mutta olivat silti hoikempia eli vaikka synnytys tietenkin usein muuttaakin naisen vartaloa, ei sillä silti selity useiden kilojen painon nousu vielä vuosiakin lapsen synyymän jälkeen.
Jos tuntuu siltä, että haluaa lapsen ja sille on perusedellytykset olemassa, niin silloin kannattaa lapset tehdä! Muuten voi pahimmassa tapauksessa jäädä kokonaan ilman!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0/5
Huoh, ei ole provo. Olisin keksinyt paremman jos olisi.
-ap
Hehtaariperseet on kammottavia !
Vierailija kirjoitti:
Aineenvaihdunta heikkenee JA ELIMISTÖ VÄSYY NOPEAMMIN mitä vanhemmaksi tulee. Tieteellinen fakta.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hitaammaksi aineenvaihdunta käy. Ilmiötä voi kompensoida liikkumalla lihaksia kuormittavasti sekä syömällä riittävästi ja proteiinipitoisesti.
– Perusaineenvaihdunta on se energiankulutuksen taso, jolla välttämättömät elintoiminnot eli hengitys, verenkierto ja muut solutoiminnot pyörivät, vähän kuten moottori ja lämmitys tyhjäkäynnillä olevassa autossa. On normaalia, että ikääntyessä perusaineenvaihdunta hidastuu, filosofian tohtori ja liikuntafysiologi Janne Sallinen kertoo.
Hidastuminen johtuu muun muassa kehonkoostumuksen muuttumisesta.
Ei se kehonkoostumus mihinkään muutu ellei ihminen passivoidu. Lihakset ei häviä jos niitä käytetään.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei edes huomaa kymmenen kilon painonvaihtelua.
Joo, mun mies ei huomaa edes kahdenkymmenen kilon vaihtelua. Tämän 7 vuoden aikana olen painanut alimmillaan 50kg enimmillään ehkä, jopa 80kg. Nyt ehkä 60kg.
Minulle on vaikeaa ymmärtää, miksi joku alunperin laiha haluaa yhtäkkiä väen vängällä olla lihava, ei tee asialle mitään ja vielä vaatii puolisolta, että seksuaalisia fiiliksiä pitäisi vaan väkisin ilmaantua. Lähentelee hyväksikäyttöä.
N39
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten voinut mies hoitaa itse enemmän lasta ja kannustaa naistaan vaikkapa salille? Moni pikkulapsen äiti on hyvin uupunut eikä ne hormonaaliset muutokset yhtään tee laihtumisesta välttämättä helpompaa.
Eiköhän se ole läskin oma velvollisuus pitää itsestään huolta. Vai onko tämä vaimo jotenkin vammanen päästään?
Lukiessani otsikon, arvasin jo jutun juonen.
Jos nainen hankkii kovalla treenillä 10 kg lisäpainoa, pääosin lihasta, ruipelo mies ei kestä. Ja tuohan vaatii varmaan 5-6 harjoittelukertaa, joten ukko on lapsenvahtina melkein joka ilta. Lapsillehan on keksitty juoksuvaunuja yms joten lapset eivät ole este liikunnalle, vuorotellen jos yhdessä ei pääse ja onhan lapsenhoitajat keksitty.
Onnistuva liitto edellyttää täydellistä tasa-arvoa ja liikuntakertojen maksimimäärää viikossa. Ja hyvää ruokavaliota, johon eivät ranskalaiset, hampurilaiset, pullaleivät ja makkarat kuulu.
Miehen ja naisen pitää olla samalla henkisellä tasolla eli samantasoinen koulutus ja työpaikatkin. Muuten tulee piikaefekti ja nainen jää kotiin syömään ja suremaan epäonnistunutta liittoaan.
Voi hyvää päivää sentään.. Voisimme pistää myös tuon toisinpäin miksei naiset ota eroo kun mies on lihonnut ja eikä ole seksuaalisesti pantava mitä silloin oli. Voi kissan viikset, miehel 1,5l Pepsi pullo persiiseen ja leiki majavaa. Onneksi on miehiä jotka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.. Pyöreämpänäkin.. Ihanaa olla täyteläinen