Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei suostu minulle tärkeisiin asioihin
26.08.2019 |
Olen puhunut pitkään miehelle että haluaisin matkustella paljon. Meillä on rahaa ja aikaa siihen, mutta mies sanoo että häntä ei kiinnosta.
Mä haluaisin käydä reissussa (lyhyemmillä tai pidemmillä) 5-7 kertaa vuodessa, mies sanoo, että hän ei halua edes joka vuosi lähteä jonnekin, vaan esim. joka toinen vuosi joku hienompi reissu riittäisi.
Mies joutuu työnsä puolesta reissaamaan jonkun verran Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa ja hän haluaisi viettää lomansa Suomessa.
Mua ei tässä vaiheessa kiinnosta oikeastaan paljon mikään muu kuin reissaaminen. On paljon paikkoja, joissa en ole vielä ehtinyt käymään.
Yksin en halua lähteä (ei kiinnosta yhtään, olen sen verran sosiaalinen), tuntemattomien kanssa ei oikein kiinnosta (pelkään että rahat ja aika menee hukkaan jos ei olekaan hyvää seuraa), kavereilla joko puuttuu aikaa tai rahaa eli ei löydy tällä hetkellä kaveriseuraa matkusteluun. Vaihtoehdot on siis vähissä.
Mieheni ei vaan suostu minun unelmiani toteuttamaan ja seuralaiseksi matkoille, joista hän ei saa sitä mitä lomaltaan haluaa. Minun seura muuten on ok, mutta hän ei vaan halua käyttää rahaa ja aikaa ulkomailla matkusteluun.
Olen aivan umpikujassa. Koko haluni elää alkaa jo kadota ja tuntuu tosi lohduttomalta.
Mitä tekisit itse vastaavassa tilanteessa?
Ja taustatiedoksi, että meillä on lapsia, olemme olleet yli 20 v yhdessä, parisuhde muuten ihan hyvä ja rakastava. Vain tämä asia tuntuu pilaavan koko elämän, koska mua ei mikään muu tässä elämässä oikeastaan juuri nyt kiinnosta kuin matkustaminen (a. joko miehen tai b. kavereiden kanssa). Lasten kanssa olen matkustanut jonkun verran, mutta kaipaan lisäksi pidempiin reissuihin aikuisseuraa, jota nyt siis ei ole.
Kommentit (61)
Onko niin, että et ole koskaan matkustanut ilman toista aikuista? Pelottaako sinua ajatus yksin matkustamisesta, vai miksi se on niin mahdoton ajatus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miestä ei nappaa, odota että ne lapset kasvaa. Ihan ymmärrettävästi mies ei jaksa sinun mielitekojesi tahtiin ravata ulkomailla kun matkustaa jo työnsä puolesta.
Tässä lasten kasvua odotellessa voisit keksiä elämällesi jotain sisältöä.
Meilläkin mies on ollut vähän nihkeä matkustamaan, pitää olla mieluisa kohde ja ihan muutamaksi päiväksi ei viitsi lähteä. Kerran vuodessa on matkustettu. Nyt viime keväänä tein sellaisen lyhyemmän reissun meidän tyttären kanssa, jonka sain houkuteltua mukaan kun miestä ei kiinnostanut. Ihan parasta matkaseuraa oma 18v!
Niitä ihan kaikkia paikkoja ei ole edes pakko nähdä. Se matkustusvimma menee iän myötä ohi tai ainakin helpottaa. Me ollaan nyt viisikymppisiä ja mökkeily kuulostaa kivalta ja leppoisalta. Kyllä me varmaan vielä reissuja tehdään, mutta vähän tuntuu että ne paikat minne haluttaisiin vaatisi vähän pidemmän reissun ja kun lomaa on niin vähän, ei viitsisi sitä tosiaankaan matkustamiseen tuhlata. Toivotaan että ollaan virkeitä eläkeläisiä ja jaksetaan sitten pidempiä reissuja. Jos käykin niin ettei silloin enää kiinnosta, niin sekin on ihan ok. Melkein 30 maata kuitenkin jo käytynä meillä vanhemmilla ja lapsellakin päälle 20. Tiedän ettei oo kauheesti, mutta Suomessakin on kauniita paikkoja katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Matkustelevaa työtä tehneenä osaan hyvin kuvitella miehesi suhtautumisen matkustamiseen. Kun niitä hotelliöitä ja lentokentällä jonottamisia saa harrastaa kyllikseen, se on viimeinen asia mitä lomalla haluaisi tehdä.
Erikoiselta kuulostaa, ettei jotain ihmistä tässä elämässä juuri mikään muu kiinnostaisi kuin matkustaminen, mutta ehkä sellaistakin sitten on olemassa.
No eipä yleistetä. Minulla on työmatkoilta tullut platinakortti ja silti tykkään matkustaa myös muuten. Tänä vuonna olen tosin käynyt vasta kahdesti ulkomailla lomamatkalla. Onneksi ennen joulua pääsee vielä. Kotimaassa on matkailtu vajaa kymmenen reissua tämän vuoden puolella. Onneksi mies ja lapset tykkää myös.
Mikset matkustele lasten kanssa!? Niin minäkin teen, mies makaa kotona. Jos ei tule mukaan niin ei tule, minä menen koska tahdon, lapsille mukavia kokemuksia nämä myös, maailma avartuu.
Avioliittomme ei ole kuitenkaan onneton mutta en ole tehnyt ongelmaa siitä, että hän ei tahdo matkustella.
Etsi matkaseuraa Facebook-ryhmien kautta. Tiedän, että jotain esim. retkeilyä tai muuta harrastavat etsivät seuransa harrastusryhmien kautta. Toinen vaihtoehto on seuramatka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en usko ap:ta. Toisaalta hänen ystävät siis matkustaa paljon miehineen ja hehkuttaa matkoja. Toisaalta ap ei tunne ketään ystävää, joka haluaisi tai voisi matkustaa hänen kanssaan? Vähän ristiin menee.
No joka tapauksessa aivan älytöntä vaatia miestä uhraamaan oma vapaa-aikansa ja ns kärsimään, jotta ap saa haluamansa vapaa-ajan. Molemmilla on oikeus käyttää se oma aika miten haluaa, olet ihan itse vastuussa itsestäsi. Siirtäisit sen surkean olon miehelle, jos vaatisit häntä lähtemään reissuun.
Ja 5-7 kertaa vuodessa?!?!? Jos mies ehdottomasti ei halua matkustaa niin enemmänkin yhden kerran viidessä vuodessa voisi olla sopiva ehdotus kompromissiksi.
Enempää en itsekään haluaisi matkustaa. Ei kaikki vain ole samanlaisia ja halua tasan samoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Etsi joku toinen matkaseuraksi tai mene yksin. Mitä täällä uliset? Miehelläsi on ihan yhtä suuri oikeus olla matkustelematta kuin sinulla matkustella.
Voisit käyttää hiukan kaunimpaa kieltä, tai sitten pitää suu kiinni.
Loukkasit ap:tä vi*tun paska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa palautetta olet saanut. Onkohan tää porukka ystäviään kohtaan samanlaisia? Kyllä mä ymmärrän sun fiilikset ja harmin. Hankala tilanne tosiaan . Tuskin haluat miestä väkisin mihinkään raahata, mutta kun hän ei halua niin hän ei halua :( Jos teillä rakkautta riittää niin jonkun ratkaisun kyllä keksitte . Pystyisitkö lähtemään joskus miehen työreissulle mukaan jos siihen saisi yhdistettyä sit lomaa vähän myös -ja samalla sinä oppisin itsenäisesti nauttimaan lomasta mutta mies olisi siinä huudeilla kuitenkin .
Teette kompromissin kuten parisuhteissa on tapana. Miehelle riittää reissu kerran kahteen vuoteen ja sinä haluaisit 5 kertaa vuodessa. Kompromissina ehdotan 1 pidempi reissu kaukomaille ja toinen lyhyempi Suomessa tai lähimaissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, täytyypä vastailla että en ole mikään provo-tehtailija enkä kovin usein jaksa tänne kirjoitella. Ja tämä on ihan todellinen ongelma/murhe mun elämässä.
Oon todella yllättynyt, jos niin moni nainen kuin antaa täällä ymmärtää tykkäisi oikeasti matkustaa lomamatkojaan yksin (jos ei muuta seuraa ole). Itsekin olen työmatkoja reissaillut toki koti- ja ulkomailla yksin, mutta yksin matkustaminen lomakohteisiin vaan ei nappaa yhtään.
Ja kyllä se vaan niin on, että jompi kumpi tästä elämästä kärsii. Jos mies ei lähde, niin minä kärsin. Minä en halua yksin matkustella, mutta hän saa hyvin ajan kulumaan lomailemalla yksin (on aika yksinäinen sielukin).
En todellakaan tiedä ratkaisua, mutta ihmettelen kovasti että tosiaan te kaikki muut lähtisitte yksin reissailemaan tuosta vaan ympäri maailmaa ja vielä nauttisitte siitä. En ole sellainen lainkaan. Seuraa saan kyllä helposti ja joka kerta kun olen lasten kanssa matkustanut, niin olen saanut mukavaa seuraa. Mut enemmän kyllä oikeasti nauttisin siitä, että olisi ne hyvät ystävät tai mies mukana. Ja mieluiten mies. Hyviä ystäviä mulla on 3-4 ja heistä ei todellakaan kukaan ole valmis lähtemään. Ehkä sitten olenkin niin huonoa seuraa :)
Muutamia mielenkiintoisia ehdotuksia sain, kiitos niistä!
ap
Mulla oli kans miehen kanssa ongelmia vapaa-ajan viettotapojen suhteen.
Mies halusi, että kaikki vapaa-aika pyhitetään perheelle, minä halusin myös viettää aikaa ystävieni ja sisaruksieni kanssa. Ajattelin, että hyvä kompromissi on se, että pari kertaa kuussa teen asioita muidenkin kanssa - ei passannut. Myöhemmin ajattelin, että no jos kerran kuussa olen illan poissa kotoa, nii se on ok - ei ollut. Ei myöskään se, että mies olisi tullut mukaan.
Lopulta erottiin. Vaikutti siihen moni muukin asia, mutta yksi merkittävimmästä oli juuri tuo, että mies yritti liikaa omistaa minut ja sanella miten ollaan. Tuntui, että tukehdun kun aina olisi pitänyt vain hänen kanssaan olla.
Nytpä saa viettää hän suurimman osan ajasta yksin kun ei kelvannut. Lapset siis asuu mun luona ja ovat isällään alle 7 yötä kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi suututti ap, että onpa tosissaan First World Problem pahimmasta päästä. Mies ei reissutyön päälle jaksa matkustella 7 kertaa vuodessa ap:n kanssa, hiten ap haluaa hypätä alas Nykin pilvenpiirtäjästä. Voi kyynel. Stana mä oon säästänyt 3 vuotta, että saan toteutettua lapseni toiveen erääseen Euroopan pääkaupunkiin tehtävästä matkasta. Asuraan halvassa hotellissa, mennään halpalentoyhtiön koneella ja käyydään kahdessa sisäänpääsymaksun vaativassa paikassa. Että laita murheesi mittasuhteisiin ja kaiva se kultalusikka sieltä hanuristasi pois.
Mutta sitten tajusin, että ehkä ap onkin tosiaan masentunut. Ehkä hänen elämä on muuten tyhjää. Ja ei kai sitä minun elämään voi verrata. Jokaisella murheensa.
Hanki ap ystäviä.
Tuota se sitten on, kun eletään miehen kautta eikä ole omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, niin sittenkö jostain ilmestyy prinssi matkaseuraksi?
Saisin prinssin tai useammankin matkaseuraksi, mutta tällä hetkellä mua lähinnä kiinnostaa parisuhde oman mieheni kanssa. En kyllä tiedä, kuinka monta vuotta, jos elämä muuttuu sellaiseksi mitä mies haluaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Hanki ap ystäviä.
Tuota se sitten on, kun eletään miehen kautta eikä ole omaa elämää.
Mulla on useita ystäviä ja vielä enemmän kaverita, mutta reissuun lähtisin ehkä mielelläni niistä 3-4 kanssa ja heillä ei ole siihen mahdollisuuksia (tai halua? Mistä sitä tietää?). Eniten haluaisin mieheni kanssa, toiseksi ystävien kanssa, mutta kumpikaan ei ole mahdollista. Jäljelle jää etsiä uusia ihmisiä tai matkustaa yksin.
Naurettava ongelma, mutta vaikuttaa mun elämään todella paljon, koska matkustelu on se mitä elämältä nyt haluan. Voi olla että 50+ vuotiaana haluankin istua kotiterassilla ja olla yksin. Nyt se ei ole mun juttu.
Ja kyllä, olen varmaan jonkun verran masentunut ja arki puuduttaa. Silti vietän omasta mielestäni kohtuullisen mukavaa arkea ja nautin ihan leffassa, syömässä ym. käymisestä kavereiden kanssa. Mutta en jaksaisi 5 lomaviikkoa vuodesta mennä miehen pillin mukaan tai alkaa aktiivisesti etsimään jostain mielekästä matkaseuraa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Siis onhan tämän pakko olla provo. Ei kai AP:n kaltaisia ihmisiä VOI olla olemassa, eihän?
On kyllä! Tämä ap:n kirjoitus voisi olla hyvä ystäväni (tosin emme enää ole ystäviä) kirjoittama. Hän alkoi siinä kohtaa kun hänen lapsensa olivat hiukan kymmenen päälle joka kerta tavatessamme valittamaan kun hänen miehensä ei suostu matkustamaan. Mies oli kotona viihtyvä, eli ei ollut kyse siitä että esim. matkustaisi työkseen. Ja pian miehessä alkoi ärsyttää kaikki muukin. Omat lapseni olivat vielä silloin pieniä, enkä voinut lähteä kaveriksi, mutta kovasti suunniteltiin, että mennään sitten myöhemmin yhdessä reissaamaan.
Mutta sitten hän löysi miehen, joka halusi matkustella. En olisi ystävästäni uskonut mutta täysin tietoisesti hän petti miestään, mutta nopeasti kuitenkin kertoi totuuden ja avioero siitä tuli. Nyt hän sitten matkustelee, mutta on myös uuden miehen peukalon alla niin etten ole häneen ollut enää vuosiin yhteydessä, eikä ole kukaan muukaan vanhoista kavereista. Instan perusteella hiukan tiedän hänen kuvioitaan. Lapset myös jäivät uuden suhteen jalkoihin, onneksi isä kuitenkin jäi ja piti jotenkin homman kasassa. Ja kaikki alkoi siitä matkakuumeesta johon hän ei saanut lääkettä ennen kuin sen toisen miehen avulla.
Itselläni on maailman parasta matkustusseuraa nykyään omat teini-ikäiset lapset! Heidän kanssaan reissaaminen on monta kertaa kivempaa kuin miehen ”raahaaminen” mukana vain seuran vuoksi (oma mies myös tykkää olla kotona tai mökillä).
Aloituksesta: "Koko haluni elää alkaa jo kadota..." "...tämä asia tuntuu pilaavan koko elämän."
Nyt on draamaa. :D aivan loistava, arvosana 4/5
Neuvon annan: Jätä se sika! Ansaitset parempaa!
Minulla oli sama ongelma. Mies lupaili lähteä matkoille, mutta aina olikin niissä jokin ongelma miksi kohde ei niin kiinnostanutkaan. Kyseiset kohteet olivat itselleni hyvinkin kiinnostavia ja olisin tullut onnelliseksi, jos hän olisi lähtenyt niihin kanssani. Välillä tosin kyse oli muka rahasta, vaikka sekin oli priorisoinnista kiinni. Jälkikäteen tajusin, että ainoat matkakohteemme olivat vain niitä joihin mies oli halunnut eikä itseäni niin kiinnostaneet. Olivat Suomessa ja mies meni siitä mistä aita oli matalin. Itse taas menin noihin matkakohteisiin, koska olin iloinen, että mies edes joskus suostui kanssani matkoille. Emme käyneet 10 vuoden aikana kertaakaan ulkomailla.
Myöhemmin erosimme. Löysin paljon paremman miehen, joka vielä itse ehdotti matkakohdetta, johon olin aina halunnut mennä. En edes uskaltanut ajatella sen olevan totta, koska ex oli aina vedättänyt ja perunut kuitenkin. En siis edes tosissani kuvitellut meidän lähtevän mihinkään matkoille. Mutta mies pitikin huolen siitä, että olemme todellakin menossa. Olin itse unohtanut koko matkan, koska en ollut uskaltanut ajatella meidän oikeasti edes lähtevän matkalle :D Tästä mies ehkä jopa hieman loukkaantui kun ajatteli ettei matka olekaan tärkeä. Mutta kyse oli todellakin vain traumasta, koska tuntui ettei kukaan halua kuitenkaan kanssani matkoille.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama ongelma. Mies lupaili lähteä matkoille, mutta aina olikin niissä jokin ongelma miksi kohde ei niin kiinnostanutkaan. Kyseiset kohteet olivat itselleni hyvinkin kiinnostavia ja olisin tullut onnelliseksi, jos hän olisi lähtenyt niihin kanssani. Välillä tosin kyse oli muka rahasta, vaikka sekin oli priorisoinnista kiinni. Jälkikäteen tajusin, että ainoat matkakohteemme olivat vain niitä joihin mies oli halunnut eikä itseäni niin kiinnostaneet. Olivat Suomessa ja mies meni siitä mistä aita oli matalin. Itse taas menin noihin matkakohteisiin, koska olin iloinen, että mies edes joskus suostui kanssani matkoille. Emme käyneet 10 vuoden aikana kertaakaan ulkomailla.
Myöhemmin erosimme. Löysin paljon paremman miehen, joka vielä itse ehdotti matkakohdetta, johon olin aina halunnut mennä. En edes uskaltanut ajatella sen olevan totta, koska ex oli aina vedättänyt ja perunut kuitenkin. En siis edes tosissani kuvitellut meidän lähtevän mihinkään matkoille. Mutta mies pitikin huolen siitä, että olemme todellakin menossa. Olin itse unohtanut koko matkan, koska en ollut uskaltanut ajatella meidän oikeasti edes lähtevän matkalle :D Tästä mies ehkä jopa hieman loukkaantui kun ajatteli ettei matka olekaan tärkeä. Mutta kyse oli todellakin vain traumasta, koska tuntui ettei kukaan halua kuitenkaan kanssani matkoille.
Onpa ihana lukea näitä tarinoita joissa löytynyt uusi samanlainen elämänkumppani.
Itselläni ei ole oikein rohkeutta ja halua tuohon tällä hetkellä mutta saattaapa olla että sellainen ajan kanssa tulee.
ap
Maksat halukkaalle ystävälle matkan niin saat seuraa, eikä tarvitse yksin matkustaa. Jos on varaa 5-7 kertaa vuodessa matkustaa, niin kai sitä voi jollekin reissulle kaverin maksaa.