Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei suostu minulle tärkeisiin asioihin
26.08.2019 |
Olen puhunut pitkään miehelle että haluaisin matkustella paljon. Meillä on rahaa ja aikaa siihen, mutta mies sanoo että häntä ei kiinnosta.
Mä haluaisin käydä reissussa (lyhyemmillä tai pidemmillä) 5-7 kertaa vuodessa, mies sanoo, että hän ei halua edes joka vuosi lähteä jonnekin, vaan esim. joka toinen vuosi joku hienompi reissu riittäisi.
Mies joutuu työnsä puolesta reissaamaan jonkun verran Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa ja hän haluaisi viettää lomansa Suomessa.
Mua ei tässä vaiheessa kiinnosta oikeastaan paljon mikään muu kuin reissaaminen. On paljon paikkoja, joissa en ole vielä ehtinyt käymään.
Yksin en halua lähteä (ei kiinnosta yhtään, olen sen verran sosiaalinen), tuntemattomien kanssa ei oikein kiinnosta (pelkään että rahat ja aika menee hukkaan jos ei olekaan hyvää seuraa), kavereilla joko puuttuu aikaa tai rahaa eli ei löydy tällä hetkellä kaveriseuraa matkusteluun. Vaihtoehdot on siis vähissä.
Mieheni ei vaan suostu minun unelmiani toteuttamaan ja seuralaiseksi matkoille, joista hän ei saa sitä mitä lomaltaan haluaa. Minun seura muuten on ok, mutta hän ei vaan halua käyttää rahaa ja aikaa ulkomailla matkusteluun.
Olen aivan umpikujassa. Koko haluni elää alkaa jo kadota ja tuntuu tosi lohduttomalta.
Mitä tekisit itse vastaavassa tilanteessa?
Ja taustatiedoksi, että meillä on lapsia, olemme olleet yli 20 v yhdessä, parisuhde muuten ihan hyvä ja rakastava. Vain tämä asia tuntuu pilaavan koko elämän, koska mua ei mikään muu tässä elämässä oikeastaan juuri nyt kiinnosta kuin matkustaminen (a. joko miehen tai b. kavereiden kanssa). Lasten kanssa olen matkustanut jonkun verran, mutta kaipaan lisäksi pidempiin reissuihin aikuisseuraa, jota nyt siis ei ole.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin, en voi kuvitellakaan matkustavani yksin ulkomailla. Todella ahdistava ajatus enkä haluaisi yksin olla yöllä lentokentällä tai pyöriä pimeällä kaupungeissa yksin. Ja aika paljon rajoittaa matkustelua, jos uskaltaa vain valoisaan aikaa yksin liikkua. Ja toisekseen, en osaa olla edes hiljaa, haluaisin jutella ja kokea asioita yhdessä toisen aikuisen kanssa. Plus myös seksi matkoilla on jotenkin kivempaa, hehkeämpää ja sitä tulee harrastettua usein enemmän.
Ystäväni matkustelevat miestensä kanssa eikä mulla ole mukavaa naisseuraa jonka kanssa matkustella (okei, olisi jos matkaisin matkat, jotkut haluaisivat mutta ei ole rahaa, niin paljon mullakaan ei ole, että alkaisin toisten matkoja omilla säästöillä maksamaan).
Mulla ei ole matkaseuraa ja tuntuu kummalliselta että mies käyttäytyy noin itsekkäästi. Ei halua tehdä kompromisseja. Ero tällaisessa tilanteessa tuntuisi aika kummalta, koska suhteemme muuten on hyvä. Mutta vapaa-aika/lomat nyt sitten aivan perseestä tulevaisuudessa, kun ne vietetään Suomessa.
En jaksa vain käydä töissä, elää arkea ja möllöttää Suomessa.
Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että lennän New Yorkkiin ja hyppään pilvenpiirtäjästä alas. En näe kauheasti mitään positiivisia asioita tässä elämässä ja tulevaisuudessa.
Kuulostaa aika kummalta, että kaikki ymmärtävät miestäni mutta ei sitä miltä musta tässä elämässä tuntuu.
Mun vaihtoehdot on vähissä. Ainoa järkevä tuntuu olevan ero, mutta en haluaisi erota muuten ihanasta miehestä. Toki ymmärrän että kaikkea ei elämässä saa - hyvää parisuhdetta ja mielekästä vapaa-aikaa - mutta tämä on mulle todella iso asia. Ajattelepa omalla kohdallasi, että et voisi tehdä vapaa-ajalla sellaisia asioita jotka on sulle tärkeitä?
ap
No kun sinä ap voit matkustella, ainoa mikä sinua rajoittaa on joku oma henkinen esteesi ettet voi matkustella yksin. Mies ei ole este tässä vaan sinä itse. Itse aina yksin matkustelevana en pysty käsittämään tällaista, että valtava halu matkoille, mutta ei kumminkaan suostu opettelemaan matkustamaan yksikseen. olen varma, että löytäisit omat ilonsa itseksesi matkustelusta, jos vaan kokeilisit ilman noita ennakkoasenteita että ei voi olla kivaa kun ei ole samanlaista kuin toisen kanssa matkalla.
Mutta jos tämä sinulle kerran on näin vakava asia ja yksin matkustaminen ei ole vaihtoehto, niin ei kai siinä oikein muita vaihtoehtoja ole kuin vaihtaa mies matkustelua harrastavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin, en voi kuvitellakaan matkustavani yksin ulkomailla. Todella ahdistava ajatus enkä haluaisi yksin olla yöllä lentokentällä tai pyöriä pimeällä kaupungeissa yksin. Ja aika paljon rajoittaa matkustelua, jos uskaltaa vain valoisaan aikaa yksin liikkua. Ja toisekseen, en osaa olla edes hiljaa, haluaisin jutella ja kokea asioita yhdessä toisen aikuisen kanssa. Plus myös seksi matkoilla on jotenkin kivempaa, hehkeämpää ja sitä tulee harrastettua usein enemmän.
Ystäväni matkustelevat miestensä kanssa eikä mulla ole mukavaa naisseuraa jonka kanssa matkustella (okei, olisi jos matkaisin matkat, jotkut haluaisivat mutta ei ole rahaa, niin paljon mullakaan ei ole, että alkaisin toisten matkoja omilla säästöillä maksamaan).
Mulla ei ole matkaseuraa ja tuntuu kummalliselta että mies käyttäytyy noin itsekkäästi. Ei halua tehdä kompromisseja. Ero tällaisessa tilanteessa tuntuisi aika kummalta, koska suhteemme muuten on hyvä. Mutta vapaa-aika/lomat nyt sitten aivan perseestä tulevaisuudessa, kun ne vietetään Suomessa.
En jaksa vain käydä töissä, elää arkea ja möllöttää Suomessa.
Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että lennän New Yorkkiin ja hyppään pilvenpiirtäjästä alas. En näe kauheasti mitään positiivisia asioita tässä elämässä ja tulevaisuudessa.
Kuulostaa aika kummalta, että kaikki ymmärtävät miestäni mutta ei sitä miltä musta tässä elämässä tuntuu.
Mun vaihtoehdot on vähissä. Ainoa järkevä tuntuu olevan ero, mutta en haluaisi erota muuten ihanasta miehestä. Toki ymmärrän että kaikkea ei elämässä saa - hyvää parisuhdetta ja mielekästä vapaa-aikaa - mutta tämä on mulle todella iso asia. Ajattelepa omalla kohdallasi, että et voisi tehdä vapaa-ajalla sellaisia asioita jotka on sulle tärkeitä?
ap
Tuo kommentti lentää New Yorkiin hyppäämään pilvenpiirtäjästä alas saa minut kyseenalaistamaan tämänhetkisen terveytesi. Oletko kunnossa? Kannattaisiko sinun käydä juttelemassa jollekin? Ei ole ihan tavallista ajatella että elämältä puuttuu kaikki sisältö ja pelkästään matkustelu auttaisi asiaan. Joko olet jonkinlaisessa elämänkriisissä ja sinulta puuttuu suunta, tai sitten yrität peittää matkustelulla jotain muita ongelmia.
Yleisesti parisuhteeseen antaisin neuvon keskustella asiasta. Anna miehesi valita yksi loman aihe tai lomakohde, ja valitse sinä yksi. Tuo 5-7 matkaa kuulostaa yliampuvalta, mutta eiköhän nyt kerran vuodessa voisi jotain vähän isompaakin matkaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Toki ymmärrän että kaikkea ei elämässä saa - hyvää parisuhdetta ja mielekästä vapaa-aikaa - mutta tämä on mulle todella iso asia. Ajattelepa omalla kohdallasi, että et voisi tehdä vapaa-ajalla sellaisia asioita jotka on sulle tärkeitä?
ap
No mut kun just näinhän se ei ole. Sinä voisit tehdä, mutta valitset olla tekemättä. Ja se on jotenkin mystisesti miehesi vika.
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin, en voi kuvitellakaan matkustavani yksin ulkomailla. Todella ahdistava ajatus enkä haluaisi yksin olla yöllä lentokentällä tai pyöriä pimeällä kaupungeissa yksin. Ja aika paljon rajoittaa matkustelua, jos uskaltaa vain valoisaan aikaa yksin liikkua. Ja toisekseen, en osaa olla edes hiljaa, haluaisin jutella ja kokea asioita yhdessä toisen aikuisen kanssa.
Ajattelepa omalla kohdallasi, että et voisi tehdä vapaa-ajalla sellaisia asioita jotka on sulle tärkeitä?
ap
Suunnittele matkasi niin, ettei sun tarvitse olla yöllä yksin lentokentällä (missä lentokentällä ylipäänsä voi olla yksin?), eikä pimeissä kaupungeissakaan yöllä tarvitse pyöriä, taksit on olemassa. Ja jos et osaa olla yhtään hiljaa, ymmärrän varsin hyvin miksi sun on vaikea löytää matkaseuraa... Itse en missään nimessä matkustaisi ihmisen kanssa, joka riippuisi minussa joka hetki, eikä uskalla itse tehdä mitään. Miksi annat toisten ihmisten päättää mitä voit tehdä? Opettele tekemään itse ja nauttimaan siitä yksin. Olet ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole sinun matkustamisesi tiellä. On rahaa, on aikaa, on kiinnostusta. Sanot, että on haluakin. Mikään ei estä sinua matkustelemasta.
Mutta sitten kuitenkaan et haluakaan matkustaa, kun sitä ja tätä ja vielä jotain muuta.
Kuulostaa, ettet oikeasti tiedä haluatko matkustaa vai et. Ainakin meille sanot, että haluat, mutta kohta sanot, ettet haluakaan. Joten kummin se nyt on? Eikä mitään muttia!
Haluan matkustaa tutussa aikuisseurassa, jota nyt ei ole. Yksin en voi edes kuvitella matkustavani. Tai voin kuvitella, mutta kovin ahdistava ajatus. Haluaisin siis miehen tai kavereita reissuun, mutta en saa. En vaan keksi mitä teen.
Kuuntelen kuinka monen kaverin miehet lähtevät mielellään vaimojensa kanssa monta kertaa vuodessa lomille ihan ilman mitään kiristystä ja pakotusta ja mun sydän itkee verta. Elämä on onnetonta. Mies ei voi ymmärtää miten tällainen vapaa-aika voi olla mulle tärkeää. On aivan kummissaan kun en nauti pienistä asioita ja istu kotiterassilla.
Olen samanlainen kuin miehesi. Nuorena matkustelin niin paljon että kyllästyin. Lisäksi töissäni joudun matkustamaan usein. Nimenomaan JOUDUN. Ei se ole minulle mikään ilo todellakaan.
Ja ei, en tosiaankaan alkaisi toisen takia pilata lomiani matkoilla, koska tarvitsen lomat henkiseen palautumiseen raskaasta työstä. ja parhaiten se sujuu mökillä tai kotiterassilla kesäiltaa katsellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut mieheni kanssa 16 vuotta. Hän tykkää matkustella ja puhuu minulle monta kertaa vuodessa, että mentäisiinkö sinne tai tänne tai tonne. Lennetään sinne, ajetaan, tehdään junamatka, mennään viikoksi vaikka Lappiin...
Miestä tuollainen kiinnostaa, minua ei yhtään. En oikeasti halua matkustella ja minun halu olla kotona on yhtä vahva kuin miehen halu mennä reissuun.
Kumpikin tekee kompromissin meidän tapauksessa. Minä jään kotiin viettämään lomia, mutta yleensä olen sitten yksin, kun mies lähtee matkalle. Mies saa matkustella, mutta "joutuu" lähes aina tekemään matkat kaverin kanssa, koska minua ei kiinnosta.
Viimeksi oltiin varmaan 3 tai 4 vuotta sitten about viikko Suomessa matkailemassa. Joka kesä tehdään kyllä useita päiväreissuja ja ollaan kavereiden mökeillä viikonloppuisin. Koskaan ei olla käyty yhdessä ulkomailla. En tiedä ollaanko koskaan menossakaan.. ehkä. Ei se nyt täysin poissuljettuakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa vain käydä töissä, elää arkea ja möllöttää Suomessa.
Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että lennän New Yorkkiin ja hyppään pilvenpiirtäjästä alas. En näe kauheasti mitään positiivisia asioita tässä elämässä ja tulevaisuudessa.
ap
Kuulostaa siltä että ongelmana on pikemminkin kuolettavan tylsä ja rutiininomainen arki, ja tarvitset matkustelua vastapainoksi että edes kokisit eläväsi. Kannattaa miettiä miten tuosta arjesta saisi mielenkiintoisempaa, ja sopia kompromissiksi joku yksi ulkomaan matka vuodessa. Tuo 5-7 kertaa vuodessa matkustelu on oikeasti jo aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole sinun matkustamisesi tiellä. On rahaa, on aikaa, on kiinnostusta. Sanot, että on haluakin. Mikään ei estä sinua matkustelemasta.
Mutta sitten kuitenkaan et haluakaan matkustaa, kun sitä ja tätä ja vielä jotain muuta.
Kuulostaa, ettet oikeasti tiedä haluatko matkustaa vai et. Ainakin meille sanot, että haluat, mutta kohta sanot, ettet haluakaan. Joten kummin se nyt on? Eikä mitään muttia!
Haluan matkustaa tutussa aikuisseurassa, jota nyt ei ole. Yksin en voi edes kuvitella matkustavani. Tai voin kuvitella, mutta kovin ahdistava ajatus. Haluaisin siis miehen tai kavereita reissuun, mutta en saa. En vaan keksi mitä teen.
Kuuntelen kuinka monen kaverin miehet lähtevät mielellään vaimojensa kanssa monta kertaa vuodessa lomille ihan ilman mitään kiristystä ja pakotusta ja mun sydän itkee verta. Elämä on onnetonta. Mies ei voi ymmärtää miten tällainen vapaa-aika voi olla mulle tärkeää. On aivan kummissaan kun en nauti pienistä asioita ja istu kotiterassilla.
Tästä on varmaan muodostunut asemasota. Molemmat pysyvät asemissaan, eikä tietä ulos näytä olevan. Ei kai tuossa muu auta kuin nostaa kissa pöydälle ja käydä läpi millaiseen kompromissiin kumpikin olisi valmis taipumaan, vai joudutaanko tosiaan panemaan lusikat jakoon. Eivät kummankaan tarpeet voi parisuhteessa olla ne tärkeämmät, joiden mukaan mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa vain käydä töissä, elää arkea ja möllöttää Suomessa.
Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että lennän New Yorkkiin ja hyppään pilvenpiirtäjästä alas. En näe kauheasti mitään positiivisia asioita tässä elämässä ja tulevaisuudessa.
ap
Kuulostaa siltä että ongelmana on pikemminkin kuolettavan tylsä ja rutiininomainen arki, ja tarvitset matkustelua vastapainoksi että edes kokisit eläväsi. Kannattaa miettiä miten tuosta arjesta saisi mielenkiintoisempaa, ja sopia kompromissiksi joku yksi ulkomaan matka vuodessa. Tuo 5-7 kertaa vuodessa matkustelu on oikeasti jo aika paljon.
Mietin ihan samaa. Kuulostat myös jokseenkin masentuneelta. Suosittelisin hankkimaan kesksuteluapua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole sinun matkustamisesi tiellä. On rahaa, on aikaa, on kiinnostusta. Sanot, että on haluakin. Mikään ei estä sinua matkustelemasta.
Mutta sitten kuitenkaan et haluakaan matkustaa, kun sitä ja tätä ja vielä jotain muuta.
Kuulostaa, ettet oikeasti tiedä haluatko matkustaa vai et. Ainakin meille sanot, että haluat, mutta kohta sanot, ettet haluakaan. Joten kummin se nyt on? Eikä mitään muttia!
Haluan matkustaa tutussa aikuisseurassa, jota nyt ei ole. Yksin en voi edes kuvitella matkustavani. Tai voin kuvitella, mutta kovin ahdistava ajatus. Haluaisin siis miehen tai kavereita reissuun, mutta en saa. En vaan keksi mitä teen.
Kuuntelen kuinka monen kaverin miehet lähtevät mielellään vaimojensa kanssa monta kertaa vuodessa lomille ihan ilman mitään kiristystä ja pakotusta ja mun sydän itkee verta. Elämä on onnetonta. Mies ei voi ymmärtää miten tällainen vapaa-aika voi olla mulle tärkeää. On aivan kummissaan kun en nauti pienistä asioita ja istu kotiterassilla.
Tästä on varmaan muodostunut asemasota. Molemmat pysyvät asemissaan, eikä tietä ulos näytä olevan. Ei kai tuossa muu auta kuin nostaa kissa pöydälle ja käydä läpi millaiseen kompromissiin kumpikin olisi valmis taipumaan, vai joudutaanko tosiaan panemaan lusikat jakoon. Eivät kummankaan tarpeet voi parisuhteessa olla ne tärkeämmät, joiden mukaan mennään.
Mielestäni miehen ei tarvitsisi joustaa kyllä ollenkaan. Jos ei jaksa matkustella, niin ei jaksa. Burn outiako tässä yritetään miehelle saada??Stressaa reissutyöstään, ja joutuisi stressaamaan myös vapaa-ajallaan matkustelusta.
Ja eikö miehesi lupautunut lähtemään jollekkin pidemmälke kivalle reissulle joka toinen vuosi.
Oleko miettinyt että ehkä kaveteitasikaan ei kiinnosta samanlaiset reissut kuin sinua?
Minä reissaan paljon mieluumnin yksin, silloin saan itse päättää mitä teen ja minne meen.
Mua ei kiinnosta shoppailu eikä luksus vaan mieluummin reppureissu airbnb tyyppinen matkailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä kuinka ap voi yhtä aikaa olla ollut miehen kanssa 20v, ja olla 14-vuotias. Että ihan itsemurha New Yorkissa kun neiti hienohelma ei uskalla matkustaa yksin? Ei kukaan yli 19v voi olla noin lapsellinen, eihän 🤦♀️?!
Jos eroat, niin sittenkö jostain ilmestyy prinssi matkaseuraksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma ei ole matkustelu vaan se, että ap on pohjattoman lapsellinen, epäkypsä ja epäitsenäinen.
Täytyy olla aivan erityisen köyhä sisäinen elämä jos kokee että vain ja ainoastaan ulkomaanmatkat toisi elämään sisältöä.
Tähän kun lisätään että aikuinen ihminen on niin epäitsenäinen, heikko ja avuton ettei voi sitä matkustelusisältöäkään itse itselleen hankkia, vaan jokun pitäisi kädestä pitää kaiken aikaa... Ei ihme, ettei mies halua ap:n kanssa matkustella. Mitä hupia se miehelle olisi, jos joutuisi koko ajan ap:ta hyysäämään ja hölötystä kuuntelemaan?
Tiedoksesi, ap, koko maailma on täynnä ihmisiä. Jos olet niin sosiaalinen kuin väität, tutustuisit millä hyvänsä reissuilla ihmisiin niin ettet joutuisi yksin olemaan. En kuitenkaan sosiaalisuuttasi usko, kuulostat pikemminkin hyvin yksinäiseltä -liekö tuo takertuvuus ja kyvyttömyys olla hiljaa karkottaneet kaikki muut ihmiset läheltäsi paitsi miestäsi, joka jaksaa kun pääsee työn puolesta pois kotoa?
Nyt nainen kasvat aikuiseksi, kehität aikuisia haaveita ja ennen kaikkea tajuat että vain sinä itse olet vastuussa onnellisuudestasi ja viihtyvyydestäsi. Jos sinulla on tylsä ja surkea elämä, katso peiliin. Sieltä se syyllinen löytyy. Ihan aina.
Onko sinulla mahdollista lähteä miehesi työreissuille mukaan? En ole paljonkaan ulkomaanmatkoja tehnyt, mutta mieheni teki ennen reissutöitä Suomessa. Joskus lähdimme lasten kanssa mukaan ja kun mies oli töissä, teimme lasten kanssa pikku retkiä esim kaupungille tai huvipuistoon. Illat ja matkat oltiin koko perhe koolla.
Pakettimatkoilla ei tarvitse olla hetkeäkään yksin eikä pärjätä yksin. Niitä on ihan mukaviakin, ei tarvitse mennä minnekään Aurinkomatkojen matkalle vaan vaikkapa patikointimatkalle Kroatiaan, Antarktiksen risteilylle, ratsastusmatkalle Unkarin pustalle tms. Tuollaisilla järjestetyillä toimintalomilla on aina samanhenkistä porukkaa, jos sitä seuraa kaipaa.
Jessus, hanki ystäviä äläkä roiku miehessäsi.
Minusta teksti kuulostaa samalta kuin monet provot, joita tänne tehtailee ilmeisesti yksi ja sama henkilö.
Kuulostaa myös epäuskottavalta, ettei sinulla ole yhtään ystävää, jolla ei ole varaa tai halua edes yhteen reissuun vuodessa kanssasi.
Minulla on verraten pienet ja epävarmat tulot, mutta voin silti halutessani matkustaa, jos vähän suunnittelen. Ja usein matkustankin ystävän seurassa.
Jos sinulla olisi muutamakin ystävä, joka lähtisi kerran vuodessa reissuun, pääsisit jo useamman kerran. Ehkä sinä et vain ole hyvää matkaseuraa?
Yksin matkustaminen on omanlaisensa nautinto, ja on paljon kohteita, joissa se on naisillekin aivan turvallista. Guuglaa vaikka ”women travelling alone”. Ja käy ratkaisukeskeisessä terapiassa, jos kerran rahaa on.
Terapia auttaa joko matkustuspelkoon tai kompulsiiviseen provokirjoittamiseen.
Matkustelu sinällään ei tee ketään onnelliseksi. Suosittelisin juttelemaan ulkopuolisen kanssa siitä, miksi se tuntuu olevan ainoa merkittävä asia elämässä. Komppaan keskustelijoita, jotka ovat ehdottaneet yksin matkustamista: itse reissaan mieluiten yksin, ja olen tehnyt pitkiäkin matkoja Aasiaan, Lähi-itään ja pohjoiseen Afrikkaan. Aina on kaikki mennyt hyvin. Aloita jostain kiertomatkasta, siinä on valmiina seuraa. Huomaat varmasti, miten huumaavaa itse pärjääminen on. Todella monessa paikassa voi tutustua uusiin ihmisiin ihan siellä reissun päällä, ja appejakin on. Netistä löydät hyvin tietoa yksin matkustamisesta. Miehellesi ehdota tosiaan yksi reissu vuodessa -tahtia tuon joka toinen vuosi -mallin sijaan. Lisäksi yksi reissu ystävän kanssa, jonnekin lähelle, ja sitten pari omaa reissua. Sitten oletkin aika lähellä tavoitettasi 5-7 reissua vuodessa. Reilu mies muuten sulla, kun suostuu pyörittämään lapsiperhearkea yksin sillä välin kun rouva reissaa... koska nyt ihan oikeasti ei ole kysymys siitä, etteikö miehesi suostuisi sinulle tärkeisiin asioihin, vaan siitä, että matkustelu ei häntä kiinnosta.
Haluan matkustaa tutussa aikuisseurassa, jota nyt ei ole. Yksin en voi edes kuvitella matkustavani. Tai voin kuvitella, mutta kovin ahdistava ajatus. Haluaisin siis miehen tai kavereita reissuun, mutta en saa. En vaan keksi mitä teen.
Kuuntelen kuinka monen kaverin miehet lähtevät mielellään vaimojensa kanssa monta kertaa vuodessa lomille ihan ilman mitään kiristystä ja pakotusta ja mun sydän itkee verta. Elämä on onnetonta. Mies ei voi ymmärtää miten tällainen vapaa-aika voi olla mulle tärkeää. On aivan kummissaan kun en nauti pienistä asioita ja istu kotiterassilla.