Mitäs Raamattu sanoo varatun viettelemisestä?
Onko varatun ihmisen liehittely Raamatun mukaan jees vai nou? Osaako kukaan sanoa mitään kohtaa, jota voisi lueskella teemaan liittyen?
Kommentit (66)
Kunhan muistat, että raamattu on miesten miehille kirjoittama. Naiset olivat omaisuutta ja vaihtokaupan välineitä. Heillä ei saanut olla mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristillinen avioliitto solmitaan kirkossa papin välityksellä.
Pöh. Esimerkiksi Luther piti pappia tuossa tarpeettomana. Avioliitto oli hänelle maalllisen hallitusvallan piiriin kuuluva asia, ei kirkon. Jos viranomaiset (siihen aikaan ruhtinas tai kaupungin raati) pyysivät kirkkoa järjestämään avioliittojen solmimisen, siihen voitiin suostua, mutta jos eivät pyytäneet, niin sitten pappia ei tarvita. Tämä koski myös seurakunnan jäseniä.
Tarkoittaako tämä että seksin harrastaminen/yhtyminen itsessään loisi avioliiton miehen ja naisen välille?
Miksi Jeesus sanoi sille samarialaiselle naiselle kaivolla, että viisi miestä hänellä oli ollut , eikä yksikään sinun miehesi. Ja sanoi että nainen puhui siinä totta, kun sanoi ettei hänellä ole miestä.
Avioliittoon kuului muutakin, eli päätös olla avioliitossa. Satunnaiseen seksin harrastamiseen ei kuulu tuollaista päätöstä. Ei myöskään esim. prostituutioon (sitä kaivon naista on perinteisesti pidetty prostituoituna).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristillinen avioliitto solmitaan kirkossa papin välityksellä.
Pöh. Esimerkiksi Luther piti pappia tuossa tarpeettomana. Avioliitto oli hänelle maalllisen hallitusvallan piiriin kuuluva asia, ei kirkon. Jos viranomaiset (siihen aikaan ruhtinas tai kaupungin raati) pyysivät kirkkoa järjestämään avioliittojen solmimisen, siihen voitiin suostua, mutta jos eivät pyytäneet, niin sitten pappia ei tarvita. Tämä koski myös seurakunnan jäseniä.
Tarkoittaako tämä että seksin harrastaminen/yhtyminen itsessään loisi avioliiton miehen ja naisen välille?
Miksi Jeesus sanoi sille samarialaiselle naiselle kaivolla, että viisi miestä hänellä oli ollut , eikä yksikään sinun miehesi. Ja sanoi että nainen puhui siinä totta, kun sanoi ettei hänellä ole miestä.Ja miksi kehotti naista hakemaan miehensäkin jos kerta tiesi ettei tällä ole? En usko että hänen intresseihin yleensäkään olisi kuulunut piikittely.
Kyllä siellä sellaista hyväntahtoista piikittelyä välillä on mukana :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristillinen avioliitto solmitaan kirkossa papin välityksellä.
Pöh. Esimerkiksi Luther piti pappia tuossa tarpeettomana. Avioliitto oli hänelle maalllisen hallitusvallan piiriin kuuluva asia, ei kirkon. Jos viranomaiset (siihen aikaan ruhtinas tai kaupungin raati) pyysivät kirkkoa järjestämään avioliittojen solmimisen, siihen voitiin suostua, mutta jos eivät pyytäneet, niin sitten pappia ei tarvita. Tämä koski myös seurakunnan jäseniä.
Kyllä se nyt vain niin on, että aito avioliitto solmitaan kirkossa. Piste. Luther heitti moneen kertaan lapsen pesuveden mukana vääntäessään uskoa ”puhtaaksi”.
Mutta miten Jumala tunnetaan Henk.koht?
Vierailija kirjoitti:
Mutta miten Jumala tunnetaan Henk.koht?
Silleen kun katsot ristiin naulittua ihmiseksi tullutta Jumalaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristillinen avioliitto solmitaan kirkossa papin välityksellä.
Pöh. Esimerkiksi Luther piti pappia tuossa tarpeettomana. Avioliitto oli hänelle maalllisen hallitusvallan piiriin kuuluva asia, ei kirkon. Jos viranomaiset (siihen aikaan ruhtinas tai kaupungin raati) pyysivät kirkkoa järjestämään avioliittojen solmimisen, siihen voitiin suostua, mutta jos eivät pyytäneet, niin sitten pappia ei tarvita. Tämä koski myös seurakunnan jäseniä.
Kyllä se nyt vain niin on, että aito avioliitto solmitaan kirkossa. Piste. Luther heitti moneen kertaan lapsen pesuveden mukana vääntäessään uskoa ”puhtaaksi”.
Jättää vaan ne Mooses jutut synagogalle .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristillinen avioliitto solmitaan kirkossa papin välityksellä.
Pöh. Esimerkiksi Luther piti pappia tuossa tarpeettomana. Avioliitto oli hänelle maalllisen hallitusvallan piiriin kuuluva asia, ei kirkon. Jos viranomaiset (siihen aikaan ruhtinas tai kaupungin raati) pyysivät kirkkoa järjestämään avioliittojen solmimisen, siihen voitiin suostua, mutta jos eivät pyytäneet, niin sitten pappia ei tarvita. Tämä koski myös seurakunnan jäseniä.
Tarkoittaako tämä että seksin harrastaminen/yhtyminen itsessään loisi avioliiton miehen ja naisen välille?
Miksi Jeesus sanoi sille samarialaiselle naiselle kaivolla, että viisi miestä hänellä oli ollut , eikä yksikään sinun miehesi. Ja sanoi että nainen puhui siinä totta, kun sanoi ettei hänellä ole miestä.Ja miksi kehotti naista hakemaan miehensäkin jos kerta tiesi ettei tällä ole? En usko että hänen intresseihin yleensäkään olisi kuulunut piikittely.
No ei vaan Jeesus halusi että nainen ymmärtää itsekin ja että Jeesus tietää mutta ei SYYTTELEe eikä tuomitse vaan kehottaa elämään rauhallisemmin ettei käy huonosti . Siihen aikaan ei ollut lääkkeitä sukupuoli tauteihin. Ja elatusmaksu juttu oli vaikeampaa jos ei miestä . Eikä isyys testejä.
Kymmeneskäsky:
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko Jumalaa sitten rukoilla erottamaan nämä ihmiset toisistaan?
Ei voi rukoilla noin, mutta voit rukoilla "toteukoon Sinun tahtosi".
Voiko itselle ylipäätään rukoilla mitään "etuja"? Tai voinko rukoilla Jumalaa antamaan voimaa tälle toiselle osapuolelle lähtemään huonosta suhteesta?
Voit silloin kun ne "edut" eivät ole ristiriidassa muiden ihmisten hyvinvoinnin, Raamatun tai Jumalan tahdon kanssa. Se, että himoitset varatun naisen kumppania, on ristiriidassa tuon kaiken kanssa. Jos suhteen on määrä päättyä eroon, se tulee tapahtumaan joka tapauksessa. Suosittelisin rukoilemaan näiden henkilöiden suhteen puolesta - siis että se paranisi, erityisesti jos kuvioissa on lapsia. Tämä on kristillinen lähestymistapa. Ainoa poikkeus voisi olla kumppanin väkivaltainen käytös tms. mutta et tuonut mitään tällaista esille.
(Ja noin yleisesti vielä pakko mainita, miehet jotka etsivät "kakkosnaista" muuten aina valehtelevat olevansa "huonossa suhteessa" ja kuinka "vaimo ei ymmärrä". Osa idiooteista sitten haksahtaa tuohon...)
Tyhmiä on naisetkin kun ukko pettää yhtenään silti vaan on. Monet miehet käy noissa thai bordellissa seksibaareissa. Mutta monella on naapurin naiseen suhde vuosia . Tai naapurikylässä käy. Tyhmä nainen syyttää sitten naisia tästä kun mies juoksee muissa . Miehen vika se on. Miehellä seisoo eikä naisella.
Raamatussa sanotaan vähän kaikenlaista. Aviorikoksen tehnyt nainen piti kivittää julkisesti ja raiskattu pakkonaittaa raiskaajalleen.
Juudan poikien kuoltua Juuda petti Taamarin eikä antanut tätä nuorimmalle pojalleen. Taamar naamioitui portoksi ja vietteli tietämättään appensa Juudan. Tämän seurauksena hän synnytti kaksoset, Pereksen ja Serahin, joista toinen on Jeesuksen esi-isä.
Vierailija kirjoitti:
Kymmeneskäsky:
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
Ja palauta ne . Jokaisella oma puoliso - uusi testamentti .
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa sanotaan vähän kaikenlaista. Aviorikoksen tehnyt nainen piti kivittää julkisesti ja raiskattu pakkonaittaa raiskaajalleen.
Juudan poikien kuoltua Juuda petti Taamarin eikä antanut tätä nuorimmalle pojalleen. Taamar naamioitui portoksi ja vietteli tietämättään appensa Juudan. Tämän seurauksena hän synnytti kaksoset, Pereksen ja Serahin, joista toinen on Jeesuksen esi-isä.
Jeesus syntyi Isak linjaan kuningas Davidin sukuun mutta oikeasti hän tuli taivaasta jos et ymmärrä . Pyhä henki ei ole siittiösolu. Jeesuksen isyys on taivaasta ja sinne hän meni. Juutalaisia sukurutsa juttuja ei kannata sekoittaa pyhiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Kymmeneskäsky:
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
Älä varasta Mooses silmät silmistä . Kristityt ei uhraa elukkaa vaan on taivaassa puolustaja .
Älä panettele sano väärää todistusta / valehtele väärennä , älä puhu toisista pahaa älä pilaa toisten mainetta / mustamaalaa ketään. Älä syytä väärin. Älä syytä syyttömiä. Älä valehtele toisista työpaikalla.
Työtodistus työpaikka työtodistuksesta työpaikasta Mooses sohva sohvasta takki takista kassi kassista koira koirasta Mooses . Poikaystävä poikaystävästä kattila kattilasta kenkä pari kenkä parista Mooses . Puoliso puolisosta. ( Kristityillä ei ole samaa kuin synagogalla ) . Kiusaaminen kiusaamisesta Mooses .
Vierailija kirjoitti:
Kymmeneskäsky:
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
Lehmät lehmistä Mooses käsky silmät silmistä.
Vierailija kirjoitti:
Se on koko kirjan henkeä vastoin aivan totaalisesti. Usko kun sanon, tunnen kirjoittajan henkilökohtaisesti.
Kirjoittajia(puhujia) oli aika monia ja he ovat kaikki kuolleet. Taidat olla harhainen. Tekoäly suosittelee sinulle Leponex suurella annostuksella.
Vierailija kirjoitti:
Työtodistus työpaikka työtodistuksesta työpaikasta Mooses sohva sohvasta takki takista kassi kassista koira koirasta Mooses . Poikaystävä poikaystävästä kattila kattilasta kenkä pari kenkä parista Mooses . Puoliso puolisosta. ( Kristityillä ei ole samaa kuin synagogalla ) . Kiusaaminen kiusaamisesta Mooses .
Mikään toisen posken kääntäminen ei silti kannata, jos toinen osapuoli on jo kostanut kymmeniä kertoja pienenkin väärinkohtelun tai väärän sanan.
Ja miksi kehotti naista hakemaan miehensäkin jos kerta tiesi ettei tällä ole? En usko että hänen intresseihin yleensäkään olisi kuulunut piikittely.