Vedinkö pultit ihan turhasta?

Mies unohti sovitun tapaamisen, jonka piti olla eilen. Minun oli tarkoitus tämän tapaamisen yhteydessä myös tavata hänen vanhempansa ensimmäistä kertaa. (Olemme seurustelleet n. puoli vuotta). Eilinen tapaaminen sovittiin viime lauantaina, kun hän perui silloisen tapaamisen flunssan takia, joten ei jaksanut sit tehdä silloin mitään. Ehdotti siis itse uutta tapaamista ja että tapaisin hänen vanhempansa samalla. Haki mut kuitenkin sinä samana iltana yöllä baarista, jos se vaikuttaa tähän jotenkin.

Varmistin siis tuota eilistä tapaamista vielä eilen aamulla kysymällä, että mihin aikaan tarkalleen ottaen nähdään tänään. Siihen mies vastasi ”häh” jolloin sanoin, että eikö me niin sovittu. Oli edelleen täysin muistamaton kyseistä asiaa, niin laitoin sit näyttökuvan viime lauantain keskustelusta. Sitten mies sanoi, että oli unohtanut.

Loukkaannuin ja syntyi riita. Minun kantani on tämä (jonka myös miehelle kerroin): Mies on unohtanut tapaamisia aiemminkin, ehkä kerran tai kaksi. Usein meidän tapaamisjärjestelyissä on muutenkin kaikkea ongelmaa miehen puolelta. Hänellä on väsyttävä ja aikaavievä työ, ja tämä työ onkin ollut tähän asti suurin syy, miksei aina ole ollut aikaa nähdä. Nyt hän on kuitenkin palannut opiskelemaan, joten hänellä ei ole sellaista kunnollista työtä ennen kuin vasta talvella, jolloin hän aloittaa oman yrityksen. Olemme nähneet tähän asti siis vain n. kerran kahdessa viikossa.

Mies puoltaa asiaa siten, että hänellä on muutakin muistamista tässä ainaisessa väsymyksessä ja stressissä. Kysyi myös, että ”etkö sä muka koskaan unohda mitään”. No, tottakai unohdan, mutta en tällaisia asioita. Tuntuu siis, etten ole miehelle ollenkaan mikään tärkeä prioriteetti, koska hyvin usein on ongelmia tapaamisissa hänen osaltaan.

Tunnen itseni tyhmäksi, kun itse pyrin aina järjestämään tapaamispäiväksi 100% niin, ettei mulle tule mitään esteitä ja ei ole vielä kertaakaan tullutkaan. Sitten miehelle tulee milloin mitäkin, niin tottakai tuntuu, että ne ovat jotain tekosyitä.

Näitä asioita mainitessani saatoin olla liian hyökkäävä miestä kohtaan, koska no, olin tunnemyrskyn vallassa. Olen suhteessa muutenkin se osapuoli, joka osaa puhua tunteistaan ja ajatuksistaan ”paremmin” (perusteellisemmin), joten mies sit ei oikein osaa sanoa mitään ja vastaukset on välillä luokkaa ”asia selvä” ja ”ok”.

En sit laittanut enää yhtä ainuttakaan viestiä hänelle koko illan aikana. Myöhemmin mies sit tuli laittamaan mulle kaksi pitkää viestiä, jossa pyysi anteeksi ja kertoi miten tärkeä hänelle olen.

Mies siis muutenkin todella usein kertoo rakastavansa ja olemme puhuneet näistä tapaamisvaikeuksista aiemminkin ihan neutraalisti. Hän myös kertoi siinä pitkässä anteeksipyyntöviestissä, että haluaisi oikeasti nähdä mua paljon enemmän. Tämä menee kuitenkin mun mielestä ristiriitaan siinä kohtaa, että sit hän unohtaa meidän tapaamisia ja tulee kaikenmaailman esteitä..

Tällaisissa tilanteissa alkaa vaan todenteolla turhauttaa... Olen myös kuullut liikaa juttuja siitä, että vaikka mies väittää rakastavansa yli kaiken ja blaablaa, niin jos käytös ei sitä oikeasti osoita, on se todennäköisesti valetta.

Joten, mitä tästä pitäisi ajatella? Ja joku kuitenkin kysyy ikää, niin olemme molemmat parikymppisiä.