Elämässä ei oikein tapahdu mitään

Kaikki hauska on nuoruusvuosissa, takana päin. Työ, jota teen, ei ole sellaista, jossa olisi sydän mukana. Ehkä kaikilla ei tarvitse ollakaan, mutta minulla olisi mielessä unelma-ala, mutta se on Suomessa äärimmäisen huonosti työllistävä ja matalapalkkainen (en kyllä ole rikkauksien perään). Tarkemmin ajatellen ei sillä palkalla ole ollenkaan väliä jos saisi tehdä sitä mitä rakastaa. Mutta se on sellainen ala, että kaikki ammattilaiset ovat jo sijoittuneet sinne missä tarvitaan, eikä vaihtuvuutta kauheasti ole. Vapaaehtoinen työttömyys on käynyt myös mielessä, mutta koska se ei ole hyväksytty toimintatapa, en ole siihen ryhtynyt. Eikä silloin voisi tehdä mitään sillä paljolla vapaa-ajalla, kun ei olisi rahaa harrastaa. Mutta nykyinen tilanne on jotenkin puuduttava, enkä koe olevani onnellinen. Ihmiset töissä on ihan eri planeetalta ja joudun olemaan ihan eri roolissa, että tulen heidän kanssaan toimeen. Jotenkin se tuntuu sellaiselta muurilta, joka sementoi koko elämän. Että vapaa-ajallakin on vähän jäänyt jumiin.