Rakastuminen ensisilmäyksellä

Minä tapasin nykyisen aviomieheni, kun olemme 45 v. Se oli pysäyttävä kokemus molemmille. Minulla ihan veret pysähtyi, ja mies sanoi ajatelleensa ”tässä se nyt on”, vaikka en alkuun ollut mitenkään erityisen ystävällinen hänelle. En minä sitä rakastumiseksi kutsu, mutta jotain kemiaa se oli. Fremoneja kai.

Minulle kolahti lopullisesti kuusi viikkoa myöhemmin, kun lähdimme viikonlopuksi Tallinnaan, ja olimme ensimmäisen kerran yhdessä pidempään. Ja mies ihmetteli, että vasta sitten.

Minulla on vahva tunne vieläkin, 7 vuoden jälkeen, että meidät on tarkoitettu yhteen. Mutta ei se poista muutamia sitä, etteikö mitään ongelmia ole, mutta ne ongelmat liittyy enemmän konkreettisiin asioihin. Esim. Rahamkäyttömme on aika erilaista.

Me tapasimme perinteisesti baarissa, pikkuhiprakassa, mutta kyllä se tietynlainen rakastuminen ensisilmäyksellä oli. Muistan vieläkin sen kun hän katseli hymyillen kun tanssin ja vedin hänetkin sitten tanssimaan. Vaikka olin realisti, niin jotenkin sisimmässäni tiesin että tulemme olemaan "aina" yhdessä. Molemmilla oli pettymyksiä menneisyydessä ja juteltiinkin sen viikonlopun aikana suurin piirtein kaikesta. Rehellisesti lähdettiin molemmat liikenteeseen, painolastit tiedossa. Olin toki aiemminkin "hullaantunut" ensisilmäyksellä, harvemmin se oli molemminpuoleista, mutta tällä kertaa vaan jotenkin molemmille asiat oli niin selvää. Käytännön asiat lutviutuivat, en suunnitellut elämäämme eteenpäin, vaikka tavallaan suunnittelin/näin yhteisen tulevaisuutemme. En hermoillut tai panikoinut vastoinkäymisistä, mustasukkaisista existä tai muustakaan, aina ne toki olivat vähän vaikeita tilanteita mutta tiesi olevansa oikealla polulla. Ei elämä ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta tässä sitä vaan ollaan, yhdessä samaan suuntaan katsoen :D Ja 9 vuotta siis takana toki "vasta".

Minulla oli tällainen kokemus nuoruudessa. Samaten veret seisahtui, sähkö kulki läpi kehon jne. Oltiin jonkin aikaa yhdessä ja olin onnesta soikeana koko ajan. Jouduttiin kuitenkin etäsuhteeseen elämäntilanteiden vuoksi ja se sitten kuivui siihen, kun tiedossa ei ollut helpotusta moneen vuoteen. 

Nyt myöhemmin näin hänet (hän ei minua) ja aivan sama reaktio. En saa häntä mielestäni. Mietin, että pitää ottaa yhteyttä, vaikka se tuntuu aika epätoivoiselta ja hullulta. 

Ap

Olen itsekin muutamaan otteeseen, vaan eipä niistä tullut sitten mmitään sen erikoisempaa., =)

Harmi kyllä, sinäänsä. Toinennäistä henkilöistä vielä onnistui salpaamaan aina hengityksenkin ihan tuosta vaan..

Ihastuin heti kun näin mieheni, hän ei vielä silloin edes tiennyt olemassa olostani ja oletin ettei mitään mahdollisuuksia ole, olin teini ja hän 8 vuotta vanhempi mutta nyt ollaan jo yhdessä kuljettu 25vuotta ja varma olen ollut alusta lähtien että meillä on yksi sielu, ensirakkaus:)