En pärjää enää 6v tytön kanssa!! Apua!

Tarkennan, kuulostaa pahalta tuo miten kirjoitat lapsestasi.



Neuvoisin sinua hakemaan apua neuvolasta, ennen kuin on liian myöhäistä.



Olet siis äitiyslomalla - Se on syy jonka takia lapsi voi oireilla.

Kaikki se mustasukkaisuus uutta vauvaa kohtaan täytyy saada purettua jonnekin ja se on sitten kostautunut pihan lapsiin.



Lapsi voi huonosti, te tarvitsette nyt koko perhe apua tilanteeseen.

Erityisesti sinä äitinä tarvitset nyt vierellesi tukijan että pääsette tämän ikävän asian ylitse, ja voisit iloita myös kuusi vuotiaasta .

Rohkeutta!

tilanteesta esim. neuvolassa, niin nehän tekee heti meistä lastensuojeluilmoituksen! Koska olen sortunut käyttämään fyysistä väkivaltaa =(.

Olen todella pattitilanteessa, olen miettinyt ratkaisua tähän, mutta en löydä sitä.

En uskalla ulkopuolisille kertoa ja pelkään että lapsi möläyttää jotain jossain ja lastensuojelujuttu tulee siten vireelle.

Olen joka kerta neuvolassa valittanut lapsesta kyllä, mutta en ole ihan kaikkia kartonut. He ovat suositelleet aina sitä perheneuvolaa.

Mutta jos menisimme perheneuvolaankin, niin ei sielläkään kaikkea voisi kertoa.

Auttaisikohan se mitään tuo käyminen perheneuvolassa?

Ota vaan rohkeasti yhteyttä esim. just tuonne perheneuvolaan. Ei ne ihan vähästä sitä lastessuojelurikosilmoitusta tee. Katsovat ensin kokonaistilanteen koko perheen kannalta, jututtavat sinua, puolisoasi ja etenkin lasta, jolle saattavat tehdä myös jotain testejä kokonaistilanteen kartoittamiseksi. Heidän tehtävänä on auttaa teitä kaikkia. Nyt onkin korkea aika hakea apua, jotta eskari ja sen jälkeen koulunkäynti lähtee sujumaan.



Vaikka tukistaminen onkin nykyisin kielletty, kuten muukin lapsen satuttaminen, niin eiköhän aika moni muukin äiti ole yksittäisiä kertoja tarttunut lasta kiinni kun sanat ei riitä tai mene perille. Väärin se on, mutta kovapäisimmille pieni fyysinen tunteminen voi olla ainut asia joka auttaa. Toisaalta jos lapsi satuttaa aikuista, olen sitä mieltä, että varovainen takaisin "antaminen" voi olla paikallaan, jotta napero tietää, että tuo tekeminen ihan oikeasti sattuu. Liian paljon nykyisin on koulussa lapsia, jotka ovat saaneet melskata pikku kuninkaina ja ensimmäinen rajojen laittaja on opettaja tai jokin viranomainen, kun kotona on sannut tehdä mitä lystäävät.

Kauanko tyttö ehti olla tarhassa ennen kuin otit pois? Oliko tytöllä siellä kavereita? riistettiinkö hänen turvallinen arkensa, kun vauva syntyi ja joutui äidin kanssa kotiin? Kysyttiinkö hänen mielipidettään? 6-vuotiaan kanssa voi jutella jo hyvinkin ja tyttö voi kertoa mielipiteitä. Musta tyttösi reagoi muutoksiin ja vauvan syntymään ihan normaalisti. Jos itse kestät ja jaksat, et tarvi minusta sen kummempia apuja. Puhukaa tytön kanssa avoimesti vauvan aiheuttamista tunteista, mustasukkaisuudesta yms. Kirjastossa on paljon kirjoja siihen. Olisiko mahdollista saada tyttö takaisin tarhaan, jos niin haluaa? tai kerhoon? Edes oma 4-vuotiaani ei jaksaisi pelkästään kotona. Hän käy osittain päiväkodissa ja välit 2-vuotiaaseen sisarukseen on loistavat! Mustasukkaisuutta ei esiinny ja poika käyttäytyy hyvin ja on kaikessa ikäistään tasoa edellä. On siis hyvä, että on sitä omaakin juttua ja erillään olo aikaa ja on puhuttu tunteista yms. Ja mitä tulee kurittamiseen, se on aina väärin ja niin ei saisi tehdä, mutta uskon, että useampi äiti siihen joskus sortuu, vaikka ei myöntäisikään. Tiesittekö, että esim Britanniassa laki on paljon "järkevämpi". Sielläkin siis kielletään fyysinen kuritus, mutta esim pieni läppäsy ja vastaavaa on siis laissa hyväksytty. Ja tuskin Britanniassa sen huonompia lapsia kasvaa kuin Suomessakaan. Myös muissa Euroopan maissa laki on hieman erilainen kuin Suomessa. Eikös ole mielenkiintoista? Sinulle tsemppiä. Vedä syvään henkeä ja yritä keskustella tytön kanssa. Ja muista, että mitä tuhmemmin käyttäytyy, sen enempi syliä tarvitsee. Eli hellyyttä, sylittelyä, rapsutuksia, kutituksia ja rutistuksia. Tehkää joka viikko jotain kahdenkeskistä ja jättäkää vauva kotiin. Kyllä se siitä. Ei alku ole koskaan helppoa!

Itselläni on samanikäinen vahvatahtoinen tyttö, joten uskon tietäväni ainakin pääpiirteissään kuinka rasittava lapsesi voi olla. Olen samaa mieltä kuin edelliset siitä, että olisi varmaan ollut hyväksi pitää tyttö osittain tarhassa siitä huolimatta, että jäit itse vauvan kanssa kotiin. No, se on nyt myöhäistä ja hän on menossa eskariin syksyllä. Uskon, että jo se sellaisenaan parantaa tilannetta, koska hän pääsee virikkeiden ja sosiaalisen elämän pariin. Toisaalta tuleva eskarikin tällä hetkellä jännittää häntä ja hän tarvii tukea ja kannustusta sen kohtaamiseen.Sun täytyy välittömästi muuttaa omaa suhtautumistasi lapseen. Hän on pieni ja selvästi rasittunut ja ahdistunut lapsi. Ei seinille hyppiminen ja kyvyttömyys sosiaalisiin suhteisiin muusta kerro (kun aiemmin on kaikki ollut ok näillä sektoreilla). Paljon syliä, rauhoittumista, leppoisaa yhdessä olemista. Ei syyllistämistä, ei rankaisemista, ei sinun ja hänen tahtojen asettamista vastakkain! Sinun täytyy osoittaa, että rakastat häntä koko ajan, ehdoitta. Kuulostaa siltä, että et pysty muutokseen ilman apua - joten hanki sitä. Heti. Perheneuvola, yksityiset lääkäriasemat, MLL, palvelevat puhelimet... ota yhteyttä ja pyydä apua. Tunnusta rajallisuutesi. Jos perheenne pääsee lastensuojelun asiakkaaksi, saatte tukea sitä kautta. Sinä, lapsesi ja teidän molempien tulevaisuus olette määrättömästi tärkeämpiä kuin se häpeä, jonka koet epäonnistumisen tunnustamisesta.

tai ekaluokkalaisen uhmaa, joka tulee 5-7-vuotiaille lapsille. Eli sikäli voit olla huoleton, että kyseessä on täysin normaali ja "asiaankuuluva" lapsen ikään ja kehitykseen liittyvä ilmiö. Kestää aikansa ja menee sitten kyllä ohi.