Saamme toisen pojan!!!
Olen jotenkin niin liikuttunut vieläkin <3 Minulla oli tänään rakenneultra ja saimme tietää odottavamme toista poikaa. Meille tulee veljekset. Olen niin onnellinen.
Kertokaa kahden pojan äidit elämästänne :) Millaista on arki ja mitä puuhaatte? Meillä tulee pojille ikäeroa viisi vuotta joten jonkin aikaa heidän täytyy odotella yhteistä tekemistä. Itseasiassa toivomme että vältymme ikäerolla suurimmilta tappeluilta. Toki voimme olla väärässäkin :D
Kommentit (41)
Ei noin suurella ikäerolla varsinaisesti leikitä yhdessä.
Vanhempi voi olla sen luontoinen, että opettaa esim. pallopelejä. Aika näyttää.
Mutta, jos haluaa lapsistaan leikkikaverit, niin pari vuotta on maksimi ikäerolle.
Tosin tappelevat myös usein. Itsellä kaksi ensimmäistä lasta on poikaa ja puolentoista vuoden ikäerolla. Usein meni päiväkausia, että leikkivät todella hienosti keskenään. Eipä tarvinneet mitään viihdykettä.
Mutta sitten oli päiviä, että erotuomarin roolissa meni.
Miten kullakin, ei ole mitään yleispätevää kahden pojan konseptia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni 😞
No mutta, mistä noin mieli pahoittui? Itsellä kenties pelkästään tyttäriä, vaikka mies haluaisi nimenomaan poikia?
On tyttö ja poika ja niillä on tyttöjä ja poikia.
Se olisi pahin pelkoni. Lapset eivät saa kokea "siskokset" tai "veljekset" -liittoa. Jokainen tietää että ne rakkaimmat sisarussuhteet syntyy saman sukupuolen sisaruksen kanssa. Olen pahoillani puolestasi.
Joo, kyllä fyysisesti, mutta etpä tiedä, vaikka molemmat ovat väärässä kehossa ja saatkin kaksi tytärtä tai kaksi muunsukupuolista tai kokonaan aseksuaaleja.
Meilläkin on kaksi poikaa tasan viiden vuoden ikäerolla:) En toki tiedä muusta, mutta en ole koskaan ”harmitellut” ettei ikäero ole pienempi. Isompi on aina ollut tosi suojeleva ja omistautunut nuoremmalle, eivät riitele ja molemmilla on kuitenkin ne omat kiinnostuksen kohteet. Ovat tällä hetkellä 9 ja 4 ja kummasti keksivät yhteisiäkin leikkejä. Itse sen sijaan leikittelen vielä ajatuksella että josko vielä yksi lapsi joukon jatkoksi, viiden vuoden ikäero tulisi myös hänelle ja keskimmäiselle:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni 😞
No mutta, mistä noin mieli pahoittui? Itsellä kenties pelkästään tyttäriä, vaikka mies haluaisi nimenomaan poikia?
On tyttö ja poika ja niillä on tyttöjä ja poikia.
Se olisi pahin pelkoni. Lapset eivät saa kokea "siskokset" tai "veljekset" -liittoa. Jokainen tietää että ne rakkaimmat sisarussuhteet syntyy saman sukupuolen sisaruksen kanssa. Olen pahoillani puolestasi.
Mun pahin pelkoni olisi saada sairas lapsi.
Tappelut riippuvat luonteesta, ei ikäerosta.
Jaa meillä on kolme. Ei tullut tyttöä vaikka yritettiin. Miten poikien kanssa nyt olisi jotenkin jotain. Siinä ne on mennyt. 3 erillistä ihmistä. Omat elämät ja kaverit. Ei mitään velihommeleita eikä muutakaan. Ikäeroa vanhimmilla vuosi tasan lähes ja nuorimpaan vanhimmalla 6 vuotta. Kunhan asuivat samassa kodissa. Eivät muistuta mitenkään toisiaan, ei luonne, ulkonäkö, elämäntavat ei mikään.
Vierailija kirjoitti:
Ei niillä mitään yhteistä tekemistä tule olemaan lapsena tai nuorena.
Ehkä joskus aikuisena sitten.
Viisi vuotta on iso ikäero lapsena. Mitä ihmettä kuusivuotias poika haluaisi tehdä 1-vuotiaan kanssa?
Tytöillä vähän eri juttu, kun monet isosiskot leikkivät äitiä.
Mutta onneksi olkoon joka tapauksessa.
Minulla on viisi vuotta vanhempi veli ja mikään ei ollut yläasteikäisenä ja amiksessa kuin veli jolla oli auto ja ajokortti. Meitä oli aina minä ja muutama kaveri veljeni kyydissä ja pyörittiin milloin missäkin. Joskus kysyin veljeltäni että eikö se olisi ennemmin halunnut pyöriä ikäistensä kavereiden kanssa niin se sanoi että mutsi kuulemma maksoi sille kun olisimme kuitenkin pyörineet jossain ja veljeni sai kuulemma näin samalla tarkkailla meitä. No sitä veli ei tainnut mutsille silloin kertoa että osti meille myös kaljaa, hakupalkkaa vastaan tietenkin.

Mikään ei ollut coolimpaa yläasteikäisenä ja amiksessa siis.
Ikäero-ketjuihin tulee aina nämä alle 2v ikäerolla lapset tehneet kehumaan miten hienoa juuri heidän ko. ikäero on.
Tutkimusten ja biologian mukaan (äidit vähemmän kuormittuneita, vähemmän avioeroja, luonto on suunnitellut että äidin imettäessä lasta ikäero seuraavaan kasvaa etc.) kuitenkin paras ikäero lapsille on yli 2 vuotta, eli voit jättää "kauhee 5v ikäero ei leiki keskenään!!!"-kommentit omaan arvoonsa.
Mä toivoisin myös kahta poikaa. Koska tyttärillä ja äideillä on aina huonot välit. En siis tiedä ketään naista, kenellä olisi ns terveet välit äitiinsä.
Mulla on kolme poikaa. 13v ja 10v ja 3kk. Kaksi vanhinta ovat todella rauhallisia olleet aina. Meillå ei ole oikein koskaan riehuttu tai tapeltu. Vanhin on herkkä, analyyttinen, todella sydämellinen ja hauska. Keskimmäinen sosiaalinen ja aina oloinen. Vauvasta on vaikea vielä sanoa. Helppoja lapsia olleet vauvasta asti. Ihana rakas kolmikko.
Halausin vielä neljännen pojan, mutta miehen toiveesta lapsiluku jää varmaan tähän.
Apua! Sitä remellyksen ja kusiroiskeiden määrää
Kiitän joka päivä päiväkodissa / koululla käydessäni että luojan kiitos minulla on kaksi tyttöä eikä kaksi poikaa. Huutavat ja mekastavat, älämöivät ja terrorisoivat oppitunteja. Päiväkodissa osa pojista lyövät ja käyttäytyvät aggressiivisesti. Ja kyllä, pelkästään pojat. Toki rauhallisia poikiakin seassa mutta ei samanlaisia älämölö - tyttöjä yhtäkään. Paitsi yksi 5-vuotias kehitysvammainen tyttö joka ei osaa puhua.
Toisaalta, mielummin kaksi poikaa kuin yksi tyttö ja yksi poika. Minulla kolme veljeä ja olen aina kaivannut siskoa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolme poikaa. 13v ja 10v ja 3kk. Kaksi vanhinta ovat todella rauhallisia olleet aina. Meillå ei ole oikein koskaan riehuttu tai tapeltu. Vanhin on herkkä, analyyttinen, todella sydämellinen ja hauska. Keskimmäinen sosiaalinen ja aina oloinen. Vauvasta on vaikea vielä sanoa. Helppoja lapsia olleet vauvasta asti. Ihana rakas kolmikko.
Halausin vielä neljännen pojan, mutta miehen toiveesta lapsiluku jää varmaan tähän.
36 jatkaa, tiiätkö uskon tämänkin, kirjoitin yllä hieman turhan kärkkäästi mutta olen vaan niin kurkkuani myöten täynnä poikalapsia jotka oikeasti terrorisoivat päiväkotiryhmiä ja luokkia niin ettei ruokailuista tule mitään eikä oppitunneista. Milloin on Mikko tai Abdullah repinyt hiuksista tai milloin Roope tai Onni huus vittusaatanaa tunnilla. ja tiedän kyllä että tytötkin osaavat kiroilla. :D
Mutta poikasi kuulostavat ihanilta, uskon että on myös ihania poikia :)
-36 -
Meillä on kolme poikaa. Ihania, fiksuja ja rauhallisia lapsia.
Esikoinen on nyt 8v, keskimmäinen 6v ja kuopus melkein 2v. Toki kaksi vanhempaa ovat enemmän ystävykset, mutta eniten liikuttaa katsella, miten esikoinen lukee kirjoja ja tekee palapelejä ja muuten touhuaa pienen kanssa.
Täällä on onneksi monilla asiat niin hyvin että viitsitään kinastella sukupuolista. Itsekin naiivisti halusin lapseni olevan tyttö. No, sain tyttöni, joka on kuitenkin erityislapsi.
Seuraavaksi on rehellisesti ihan sama onko tyttö vai poika. Ei mietitytä yhtään saako yksi sisarus nyt samaa sukupuolta olevan sisaruksen vai tuleeko eriparia jne. Aivan ykshailee, kunhan on terve.
Taas palsta täynnä mammoja, jotka pitävät liian suuressa arvossa jalkovälien muotoa ja kuvittelevat sen takaavan jotain. Sama juttu noilla ikäerohulluilla. Mitä helkkarin väliä?
Ekoroine. Annan tämän päivän pojan nimeksi Ekoroine. Ei liity teidän lapsiin.
Koroisten katolilaisempi nimi.
Koroinen oli alkujaan katolilaisten paikka. Enioroke - ekoroine.