Lue keskustelun säännöt.
Äidin seurassa omat epävarmuudet pinnassa
21.08.2019 |
Mulla on äidin kanssa hieman monimutkaiset välit. Hän räyhäsi jatkuvasti kun olin lapsi, oli siis aika äkkipikainen, ja jouduin olemaan jatkuvasti varpaillani. Yritti eristää minut muista ikäisistäni. Ei koskaan huomioinut tarpeeksi omia tarpeitani, tunteitani, syytteli paljon aivan pikkuasioista. Ei monesti kuuntele jos puhun, tai keskeyttää puheenvuoroni jollain omalla, turhalla asiallaan.
Olen huomannut, että heti äidin läsnäollessa musta tulee apaattinen, masentunut, sisäänpäinkääntynyt. En oikein jaksa puhua hänelle tai kenellekään. Mietin jatkuvasti omia heikkouksiani, itkettää, tunnen itseni todella epävarmaksi. Äitini ei edes huomaa tätä.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Oon lukenut kirjaa tunnelukoista ja siitä on ollut apua jonkin verran. Äiti on kuitenkin yksi ainoista sukulaisista, joihin olen yhteydessä. Pitäisikö pitää etäisyyttä ja hakeutua terapiaan vai mitä? Kohtalontovereita?
Kommentit (22)
Äitihullun kanssa alatte kirjeenvaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon siis asunut yksin monta vuotta.
Ap
Mulla tuollainen äiti mutta about 10 x pahempi ja ainoa mikä toimii on välirikko. Se arvostelu ja haukkuminen äidin taholta on ihan nonstop jatkuvaa ja omaa mielenterveyttä tässä on pkki suojella. Emme ole olleet yli 8 vuoteen väleissä, helpotus!
Sä olet vielä niin nuori että olet liikaa kiinni äidissä. Vedä hajurakoa, muuta kauas, vähennä soitteluita, käy vain harvoin. Joskus tämä riittää että otat etäisyyttä ja etsit muualta ne luottoihmiset. Äitiin ei kannata turvata, aina joutuu pertymään. Normaalit äidit on sit toki eri asia. Mutta mun äiti on kaukana normaalista. Väkivaltainen, itsekäs ja aggressiivinen ja ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuollainen äiti mutta about 10 x pahempi ja ainoa mikä toimii on välirikko. Se arvostelu ja haukkuminen äidin taholta on ihan nonstop jatkuvaa ja omaa mielenterveyttä tässä on pkki suojella. Emme ole olleet yli 8 vuoteen väleissä, helpotus!
Sä olet vielä niin nuori että olet liikaa kiinni äidissä. Vedä hajurakoa, muuta kauas, vähennä soitteluita, käy vain harvoin. Joskus tämä riittää että otat etäisyyttä ja etsit muualta ne luottoihmiset. Äitiin ei kannata turvata, aina joutuu pertymään. Normaalit äidit on sit toki eri asia. Mutta mun äiti on kaukana normaalista. Väkivaltainen, itsekäs ja aggressiivinen ja ilkeä.
Joo. Onneks asun yksin 100km päässä. Tulee vaan outoja tuntemuksia joka kerta, kun häntä nään.
Toki asiat vois olla pahemminkin.
Ap
Terapiassa opittua:
- kysy itseltäsi antaako äitisi sinulle voimavaroja ja energiaa vai RYÖSTÄÄKÖ hän ne!
- tuleeko sinulle hyvä ja iloinen mieli vai äaha ja pettynyt mieli kun tapaatte?
- kodtko että hän on tuki ja turva vai koetko ennemmin niin että hän on se joka sinua kampittaa ja kepittää?
Jos valitset jälkimmäiset vaihtoehdot äitisi on haitaksi. Lopeta yhteydenpito.
Mä olen elänyt yli 15 vuotta ilman mun vanhempia. Mun lapsilla ei ole mummola eikö isovanhempia, mulla ei ole koskan ollut turvallista lapsuudenkotia, ei vanhempia apuna. Tämä on ollut toki surullista mutta olen kyllä pärjännyt hienosti. Lapsuudenkotini oli todella surkea ja vanhemmat erittäin huonot, joten tämä o ollit ainoa ratkaisu millä pystyin elämään omaa elämääni.
Jos äitis aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa, niin arvosta itseäsi sen verran ettet anna eukon pilata elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opittua:
- kysy itseltäsi antaako äitisi sinulle voimavaroja ja energiaa vai RYÖSTÄÄKÖ hän ne!
- tuleeko sinulle hyvä ja iloinen mieli vai äaha ja pettynyt mieli kun tapaatte?
- kodtko että hän on tuki ja turva vai koetko ennemmin niin että hän on se joka sinua kampittaa ja kepittää?Jos valitset jälkimmäiset vaihtoehdot äitisi on haitaksi. Lopeta yhteydenpito.
Mä olen elänyt yli 15 vuotta ilman mun vanhempia. Mun lapsilla ei ole mummola eikö isovanhempia, mulla ei ole koskan ollut turvallista lapsuudenkotia, ei vanhempia apuna. Tämä on ollut toki surullista mutta olen kyllä pärjännyt hienosti. Lapsuudenkotini oli todella surkea ja vanhemmat erittäin huonot, joten tämä o ollit ainoa ratkaisu millä pystyin elämään omaa elämääni.
Jos äitis aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa, niin arvosta itseäsi sen verran ettet anna eukon pilata elämääsi.
Kiitos!
Miten pärjäät elämässä niinä hetkinä, kun kaipaisit perheen tukea ja kannustusta?
Mulla myös nykyään isä, joka on alkkis, eikä häneenkään hyviä välejä ole.
Ollut vaan tosi huono fiilis kun on huomannut, että muiden vanhemmat tukee rahallisesti ja henkisesti. Mulla ei tällasta oikeestaan ole. Nyt vanhempana etsin edelleen hieman itseäni, sitä minkälainen oikeasti olen ja mitä oikeasti osaan.
Onko sulla haitannut sosiaalisten suhteiden luomista?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opittua:
- kysy itseltäsi antaako äitisi sinulle voimavaroja ja energiaa vai RYÖSTÄÄKÖ hän ne!
- tuleeko sinulle hyvä ja iloinen mieli vai äaha ja pettynyt mieli kun tapaatte?
- kodtko että hän on tuki ja turva vai koetko ennemmin niin että hän on se joka sinua kampittaa ja kepittää?Jos valitset jälkimmäiset vaihtoehdot äitisi on haitaksi. Lopeta yhteydenpito.
Mä olen elänyt yli 15 vuotta ilman mun vanhempia. Mun lapsilla ei ole mummola eikö isovanhempia, mulla ei ole koskan ollut turvallista lapsuudenkotia, ei vanhempia apuna. Tämä on ollut toki surullista mutta olen kyllä pärjännyt hienosti. Lapsuudenkotini oli todella surkea ja vanhemmat erittäin huonot, joten tämä o ollit ainoa ratkaisu millä pystyin elämään omaa elämääni.
Jos äitis aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa, niin arvosta itseäsi sen verran ettet anna eukon pilata elämääsi.
Kiitos!
Miten pärjäät elämässä niinä hetkinä, kun kaipaisit perheen tukea ja kannustusta?Mulla myös nykyään isä, joka on alkkis, eikä häneenkään hyviä välejä ole.
Ollut vaan tosi huono fiilis kun on huomannut, että muiden vanhemmat tukee rahallisesti ja henkisesti. Mulla ei tällasta oikeestaan ole. Nyt vanhempana etsin edelleen hieman itseäni, sitä minkälainen oikeasti olen ja mitä oikeasti osaan.
Onko sulla haitannut sosiaalisten suhteiden luomista?
Ap
No olihan se rankkaa pärjätä ilman, mutta kun tiesin että jos olen yhteydessä perheeseen niin siitä tulee VIELÄ RANKEMPAA, kun perhe on ilkeä ja vihamielinen.
On olit varmaan satoja kertoja kun olisin tarvinnut apua, eritoten lasten ollessa pieniä. Olisi ollut ihana saada lastenhoitoapua, muuttoapua, sukulaisia lasten synttöreille, vieraita jouluksi... kaikkea tätä mitä normaalit perheet ja suvut tekevät. Mulöa ei tätä olit koskaan kun vanhemmat ei ole mitenkään elämässä mukana. Eivät ole nähneet lapsiani ja eivät muista ikiä tai nimiä.
Välillä on suru ollut suuri mutta kun ymmrtää sen että NE EIVÄT MUUTU niin tajuaa myös että on ihan turha unelmoida että asia muuttuu.
Asia on välillä haitannut sosiaalisia suhteita siten, että esim äitikerhossa on larsastettu ja hylitty (jötetty ulkopuolelle) kun ovat kuulleet että en ole tekemisissä vanhempien kanssa. Moni myös syyttää siitä minua (tajuamatta mikä lapsuushelvetti mulla oli) ja ällistelvät päin naamaa että ”miten voit elää noin, mä en voisi kun mun vanhemmat on mun peruskallio elämässä”. No totta hitossa minäkin olisin HYVIEN vanhempien kanssa väleissä!!!
Useimmilla on hyvä koti ja hyvät vanhemmat ja he ei tajua yhtään, saattavat syyllistää ja jopa lapsellisesti moittia esim ”älä nyt vanhoja muistele ka kiukuttele”. Näitä ei vain pidä kuunnella. Hyvän äidin omaava ei tajua mitä on kun on käytännössä äiditön.
Hanki pari hyvää ystävää, ja poikaystävä sulla jo onkin. Niistä alat rakentaa elämäsi tukiverkostoa. Äidistäsi tuskin on siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksessa on ihan oikeat toimenpiteet: Etäisyyttä ja terapiaa. Oletko opiskelemassa? Sieltä saat terveydenhoitajan kautta apua. Opiskeluterveydenhuollossa autetaan yleensä hyvin ja matalammalla kynnyksellä kuin kunnallisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hokasin nyt vasta hienon termin äitini käytökselle: kaksoissitova vuorovaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opittua:
- kysy itseltäsi antaako äitisi sinulle voimavaroja ja energiaa vai RYÖSTÄÄKÖ hän ne!
- tuleeko sinulle hyvä ja iloinen mieli vai äaha ja pettynyt mieli kun tapaatte?
- kodtko että hän on tuki ja turva vai koetko ennemmin niin että hän on se joka sinua kampittaa ja kepittää?Jos valitset jälkimmäiset vaihtoehdot äitisi on haitaksi. Lopeta yhteydenpito.
Mä olen elänyt yli 15 vuotta ilman mun vanhempia. Mun lapsilla ei ole mummola eikö isovanhempia, mulla ei ole koskan ollut turvallista lapsuudenkotia, ei vanhempia apuna. Tämä on ollut toki surullista mutta olen kyllä pärjännyt hienosti. Lapsuudenkotini oli todella surkea ja vanhemmat erittäin huonot, joten tämä o ollit ainoa ratkaisu millä pystyin elämään omaa elämääni.
Jos äitis aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa, niin arvosta itseäsi sen verran ettet anna eukon pilata elämääsi.
en ole ap mutta en suuremmin koe noita tunteita äitiäni nähtyäni. Voimakkaampana on kuitenkin syyllisyydentunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin samaa tulossa, mitä kymppi jo sanoikin, että rakenna ihan oma tukiverkostosi. Jos löydät ystävän, joka ymmärtää tilanteesi, niin ehkä hänen vanhempansa voisivat ottaa sinut siipiensä suojaan. Tai jos tiedät jonkun ihanan aikuisen, niin kerro hänelle tilanteestasi ja katso, jos saisit hänestä jonkinlaisen varavanhemman.
Itse olen epävirallisena tukihenkilönä nuorelle aikuiselle, joka painii samojen kysymysten kanssa. Tavattiin alun perin työn kautta, mutta tutustuttiin työn ulkopuolella. Meillä on ollut paljon riitoja, kun ei minullakaan aina jaksaminen ja ymmärrys tahdo riittää, kun nuo lapsuuden ongelmat vaikuttavat kaikkeen eikä sitä aina siinä tilanteessa tajua. Mutta välittäminen on pitänyt meidät yhdessä. Olen hänelle varaäiti, mutta myös ystävä ja työkaveri. Rooli vaihtelee tilanteen mukaan.
Tajuan, että tuolla nuorella ystävälläni on käynyt satumainen tuuri, kun on tavannut minut ja osannut tarrautua minuun. Toivon kuitenkin sinullekin samanlaista satumaista tuuria. Ole itse aktiivinen ja kerro itsestäsi ja suvuttomuudestasi monelle sellaiselle, joista vaistosi sanovat jotain hyvää. Jospa sinäkin saisit jostain varaäidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opittua:
- kysy itseltäsi antaako äitisi sinulle voimavaroja ja energiaa vai RYÖSTÄÄKÖ hän ne!
- tuleeko sinulle hyvä ja iloinen mieli vai äaha ja pettynyt mieli kun tapaatte?
- kodtko että hän on tuki ja turva vai koetko ennemmin niin että hän on se joka sinua kampittaa ja kepittää?Jos valitset jälkimmäiset vaihtoehdot äitisi on haitaksi. Lopeta yhteydenpito.
Mä olen elänyt yli 15 vuotta ilman mun vanhempia. Mun lapsilla ei ole mummola eikö isovanhempia, mulla ei ole koskan ollut turvallista lapsuudenkotia, ei vanhempia apuna. Tämä on ollut toki surullista mutta olen kyllä pärjännyt hienosti. Lapsuudenkotini oli todella surkea ja vanhemmat erittäin huonot, joten tämä o ollit ainoa ratkaisu millä pystyin elämään omaa elämääni.
Jos äitis aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa, niin arvosta itseäsi sen verran ettet anna eukon pilata elämääsi.
Kiitos!
Miten pärjäät elämässä niinä hetkinä, kun kaipaisit perheen tukea ja kannustusta?Mulla myös nykyään isä, joka on alkkis, eikä häneenkään hyviä välejä ole.
Ollut vaan tosi huono fiilis kun on huomannut, että muiden vanhemmat tukee rahallisesti ja henkisesti. Mulla ei tällasta oikeestaan ole. Nyt vanhempana etsin edelleen hieman itseäni, sitä minkälainen oikeasti olen ja mitä oikeasti osaan.
Onko sulla haitannut sosiaalisten suhteiden luomista?
Ap
No olihan se rankkaa pärjätä ilman, mutta kun tiesin että jos olen yhteydessä perheeseen niin siitä tulee VIELÄ RANKEMPAA, kun perhe on ilkeä ja vihamielinen.
On olit varmaan satoja kertoja kun olisin tarvinnut apua, eritoten lasten ollessa pieniä. Olisi ollut ihana saada lastenhoitoapua, muuttoapua, sukulaisia lasten synttöreille, vieraita jouluksi... kaikkea tätä mitä normaalit perheet ja suvut tekevät. Mulöa ei tätä olit koskaan kun vanhemmat ei ole mitenkään elämässä mukana. Eivät ole nähneet lapsiani ja eivät muista ikiä tai nimiä.
Välillä on suru ollut suuri mutta kun ymmrtää sen että NE EIVÄT MUUTU niin tajuaa myös että on ihan turha unelmoida että asia muuttuu.Asia on välillä haitannut sosiaalisia suhteita siten, että esim äitikerhossa on larsastettu ja hylitty (jötetty ulkopuolelle) kun ovat kuulleet että en ole tekemisissä vanhempien kanssa. Moni myös syyttää siitä minua (tajuamatta mikä lapsuushelvetti mulla oli) ja ällistelvät päin naamaa että ”miten voit elää noin, mä en voisi kun mun vanhemmat on mun peruskallio elämässä”. No totta hitossa minäkin olisin HYVIEN vanhempien kanssa väleissä!!!
Useimmilla on hyvä koti ja hyvät vanhemmat ja he ei tajua yhtään, saattavat syyllistää ja jopa lapsellisesti moittia esim ”älä nyt vanhoja muistele ka kiukuttele”. Näitä ei vain pidä kuunnella. Hyvän äidin omaava ei tajua mitä on kun on käytännössä äiditön.
Hanki pari hyvää ystävää, ja poikaystävä sulla jo onkin. Niistä alat rakentaa elämäsi tukiverkostoa. Äidistäsi tuskin on siihen.
Kiitos!
Toiselle: en opiskele nyt, mutta käyn töissä 3-5 kertaa viikossa. Useimmiten menee ok, mutta välillä on kausia, kun alkaa liikaa miettimään omaa elämää ja omaa "huonoutta". Tarttisin paljon kannustusta omiin taitoihin liittyvissä asioissa. Saan sitä kyllä jonkin verran, mutta vielä enemmän kun saisi.
Ap
Minun on hieman myös vaikea löytää (samanikäisiä) kavereita ja ystäviä. Musta on aina tuntunut siltä, kuin en olisi samalla aaltopituudella ikäisteni kanssa koulussa - varmaan siksi, että kotona on ollut vaikeaa. Paremmin tulee juteltua aikuisten kanssa. Ärsyttää, että oon joutunut aikuistumaan nopeammin kuin monet muut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos!
Toiselle: en opiskele nyt, mutta käyn töissä 3-5 kertaa viikossa. Useimmiten menee ok, mutta välillä on kausia, kun alkaa liikaa miettimään omaa elämää ja omaa "huonoutta". Tarttisin paljon kannustusta omiin taitoihin liittyvissä asioissa. Saan sitä kyllä jonkin verran, mutta vielä enemmän kun saisi.
Ap
No siinä tapauksessa kunnalliselta puolelta kokeilemaan. Jos rahat riittää, niin yksityisellä suhtaudutaan varmasti hyvin, ettei aleta vähättelemään asiaa.
Minun ystävälläni on samaa, että tarvitsee tosi paljon kannustusta ja kehuja kaikkeen, niin töissä kuin ihmissuhteissa tai ulkonäköön tai itseensä liittyen. Ja kun se kannustuksen jano on oikein kova, niin vastavuoroisesti ei pysty antamaan mitään siitä takaisin. Jotenkin energiat eivät riitä siihen, että antaisi itsestään mitään (vaikka tällaisen tavallisen pulliaisen mielestä se ei maksa mitään, että joskus vaikka kiittäisi toista). Tuo on joskus uuvuttavaa, kun välillämme ei ole vastavuoroisuutta. Mutta jospa sekin sieltä joskus tulisi.
15
Vierailija kirjoitti:
Minun on hieman myös vaikea löytää (samanikäisiä) kavereita ja ystäviä. Musta on aina tuntunut siltä, kuin en olisi samalla aaltopituudella ikäisteni kanssa koulussa - varmaan siksi, että kotona on ollut vaikeaa. Paremmin tulee juteltua aikuisten kanssa. Ärsyttää, että oon joutunut aikuistumaan nopeammin kuin monet muut.
Ap
Jos aikuisseura tuntuu sinusta paremmalta, niin ole aikuisseurassa. Turha ottaa paineita siitä, että pitäisi olla omanikäisiä kavereita. Aikuisemmat ihmiset varmaankin pystyvät antamaan sinulle paremmin sitä mitä nyt eniten kaipaat.
Ja oon siis 20v nuori nainen. Haluaisin puhua tästä poikaystävälle, mutta hän lähti juuri ulkomaille enkä halua pilata hänen matkaansa. Joten avaudun täällä...
Ap