Jos sinua kuritettiin, koitko että se tehosi mitenkään?

No en kyllä. Ainoa mikä siitä seurasi oli sairaalloinen ujous koulussa. Jos ekalla luokalle ei samalle luokalle olisi tullut paria pihalta tuttua kaveria, en varmaan koko ala-asteen aikana olisi puhunut sanaakaan. 

Ei muuten fyysisesti kuritettu, paitsi pakkovalvotettiin. Eli ei saanut mennä nukkumaan. Rankaistiin asioista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään. En oppinut siitä mitään, koska en voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Minuuun kohdistuva faijan kuritus, oli aina fyysistä väkivaltaa. Katkeroiduin, ahdistuin ja vielä aikuisenakin kärsin valtavasta luottamuspulasta kaikkia kohtaan. Ainoa vahvuus on sisu, jonka varassa pusken eteenpäin. Olisiko sitä ilman lapsuudessa koettua väkivallan uhkaa? Varmasti olisi.

Piiskaaminen herätti lähinnä uhmaa semminkin, kun hyvin ymmärsi, että varsinaista aihetta kuritukseen ei ollut. Tyyppejä vain ketutti. Olen ala-asteikäisenä huutanut , että stnan p@ski@iset, jakkas olette vanhoja niin minä pieksän teidät. Tämä on kerrottu esimerkkinä siitä, kuinka veemäinen ja hankala kakara olin.

Ainoa kerta kun sain tukkapöllyä oli silkka väärinkäsitys. Isäni luuli, että näsäviisastelen vaikka oli itse kuullut väärin ja hermostui väsymyksissään. Jätti lähinnä säikähdyksen ja epäreiluuden kokemuksen. Omia lapsiani en ole rankaissut fyysisesti, ovat jo aikuisia.

Muistan kyllä jossain vaiheessa pidin hyvin tarkasti kiinni kotiintuloajoista, koska myöhästymisestä (jos ei etukäteen ilmoittanut ja sopinut toisin) tuli remmiä... 

Lisäsi uhmaa, kylmensi välit vanhempaan ja lisäsi arvottomuuden tunnetta. Nuo nyt ainakin, mutta eihän sitä itsestään voi niin tarkasti sanoa mitä kaikkea tuollainen aiheuttaa.

Niin ja lisäsi itsellä omia agressioita, joita sitten purin pienempiin sisaruksiin.

7

Muistan elävästi sen uhman, mikä nousi tukkapöllyistä. Ne tilanteet kasvatti ymmärrystäni siitä, että olen paljon äitiäni viisaampi. Aikuisena en ole tekemisissä äitini kanssa, muuten kun kohteliaisuudesta synttäreillä ja jouluna.

Onneksi nykyään useimmissa perheissä ymmärretään paremmin eikä käytetä rankaisua. Rankaisu ei opeta lapselle mitään hyvästä käytöksestä, mutta sen sijaan se aiheuttaa katkeruutta vanhempia kohtaan ja opettaa lasta kohtelemaan toisia ihmisiä huonosti.

Hyvän käytöksen avaimet ovat rankaisun sijaan tunnetaitojen opettamisessa, sillä vain siten lapsi voi rakentavalla tavalla päästä yli vaikeista tunnetiloista, sekä positiivisessa yhdessäolossa. Positiivisesti kohdeltu lapsi kohtelee muitakin ihmisiä hyvin ja noudattaa luonnostaan vanhempien ohjeita, koska hän ymmärtää, että vanhemmat haluavat hänelle vain hyvää.

Tehosi tosi hyvin. Nimittäin tällä hetkellä en ole minua hakanneiden vanhempieni kanssa missään tekemisissä ja olen surullinen siitä, että minä viattomana lapsena olen joutunut elämään väkivallan pelossa. Omat lapseni eivät saa tavata isovanhempiaan kuin valvotusti siihen asti, kun ovat täysi-ikäisiä. En ota pienintäkään riskiä, että joku lyö lastani. Se on sairasta kaikissa muodoissaan

Kyllä kuritettiin ja ikuisesti oon kiitollinen.

Äitini antoi tukkapöllyä.

En ole koskaan voinut käydä kampaajalla.

Laitan hiukseni ihan itse.

Inhoan sitä, jos mies tai kuka tahansa koskee päähäni.

Ei tehonnut. Huusin vaan entistä kovempaa. Sisuunnuin entistäkin enemmän.

Lisäsi uhmaa ja vieläkin kannan kaunaa vaikka molemmat vanhemmat ovat haudassa. Olisi pitänyt aikoinaan hakata ne sairaalaan.

Minä ymmärtäisin ja hyväksyisin kohtuullisen kurituksen, jos se oikeasti perustuisi johonkin tahalliseen ja vakavaan sääntöjen rikkomiseen tai perseilyyn, ja kurituksen sekä epätoivotun toiminnan välinen yhteys selitettäisiin loogisesti kakaralle ikätasonsa mukaisesti. Esim. kakara kiusaa naapurin lasta -> selitä kakaralle kylmänrauhallisesti, että toisia ei saa kiusata koska se on väärin ja nyt olet ansainnut rangaistuksen jotta oppisit tavoille -> ota vyö ja läimäytä 5 krt paljaalle pepulle napakasti mutta ei niin että tulee verta, mustelmia tms. -> selitä kakaralle, että tässä maailmassa on omat sääntönsä ja niitä on parasta noudattaa, mikäli haluaa kasvaa normaaliksi kunnon kansalaiseksi ja elää hyvän elämän arvostettuna yhteiskunnan jäsenenä. Se ken kuritta kasvaa kunniatta kuolee jne.

Kuritukseen ei saisi myöskään liittyä mitään ylimääräistä henkistä väkivaltaa, kuten silmitöntä haukkumista, uhkailua tai mykkäkoulua, vaan koko toimituksen pitäisi olla niin selkeä ja nopea kuin mahdollista, ennen kaikkea painottaa huonon käytöksen seurauksia kakaran loppuelämään yms. 

En tiedä kuinka yleistä tällainen järkevä kuritus on, mutta oman ymmärrykseni mukaan suurin osa vanhemmista ei valitettavasti osaa tai halua toimia näin, vaan ns. kuritus on usein pelkkä tekosyy kakaran pahoinpitelylle, eikä tietenkään silloin syy-seuraussuhteita ole joko ollenkaan tai sitten niitä ei käydä läpi kuten tilanteessa olisi tarpeen. Rangaistukset tulevat siis "puskista" eikä kakara osaa yhdistää niitä mihinkään, mikä tietenkin aiheuttaa hänessä ainoastaan negatiivisia reaktioita, jotka ovat kasvatustuloksen kannalta haitallisia (kapinaa, epävarmuutta, sulkeutuneisuutta).

En ymmärrä logiikkaa, miksi kiltille tapaukselle piti vielä tehostuksena sitä vyötä antaa.

Kaverini sai luunappeja lapsena, eikä ole aikuisena ollut enää missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Luottamus niihin sairaisiin lastenhakkaajiin on mennyt täysin.

Kerran heitettiin kotona seinään, mutta syytäkin oli, kun olin ollut todella ilkeä. Se oli ainoa kerta, kun itse koin väkivaltaa pienenä. Päivähoitopaikassani lapsia uhkailtiin remmillä, eristämisellä pimeään komeroon ja huutamalla (remmi kädessä) jos eivät osanneet käyttäytyä. Pelolla pitäisi hallita kurittomia kakaroita tänäkin päivänä ja tarvittaessa rajoitteilla ja/tai fyysisellä kurittamisella. Eivät ne muuten opi.

Tehosi se siihen etten koskaan luottanut vanhempiini enää. Ja siihen että opin valehtelemaan kuin mestari.