Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

olen ollut masentunut 11v asti ja täytän huomenna 18 eikä loppua näy

Vierailija
19.08.2019 |

Olen niin turhautunut. Surullinen. Vihainen. Mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän paskan. En ole ollut mieleltäni terve siitä asti kun vanhempani erosivat. Ero oli vaikea (minulle). Ensin masennus lapsena, 11 vuotiaana. Itkin joka päivä. Muistan sen vieläkin. Sitten löysin voimaa itseni rääkkäämisestä, minulle kehittyi anoreksia 13 vuotiaana. Tästä lähipiirini suuttui joten lihotin itseni "pakolla" (vanhemmat pakottivat syömään yms.) ja tästä kehittyi sitten bulimia ja vakava masennus.

Noh, huomenna täytän 18 ja olen huonommassa kunnossa kuin koskaan. En itse asiassa koskaan uskonut täyttäväni 18, olin varma että tap*n itteni ennen sitä. Mutta tässä sitä ollaan. Olen rämpinyt lukiota läpi paskoin arvosanoin ja nyt on kirjoitukset tulossa. Ehkä mä läpi pääsen mutta tuskin hirveesti muuta. Olen vaan niin loppu. KAIKKI on kokeiltu. Urheilen päivittäin (salilla treenaan raskasta liikuntaa) masennuksestani huolimatta, mutta se ei auta. Syön masennuslääkkeitä - eivät auta ja käyn toki terapiassa myös joka ei varsinkaan auta. Kaikki vaan sanovat että kyllä se siitä, parempia päiviä on tulossa. Sitä on vaan vaikea uskoa kun en ole nähnyt tervettä päivää seitsemään vuoteen. Mutta mitä voin enää tehdä? Niin juuri, en oikeastaan mitään. Kaiken tämän paskan lisäksi mulla on pakko-oire jonka on aiheuttanut keskivaikea/vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Tämä pakko-oire aiheuttaa sen että menen verisenä nukkumaan joka ilta, ja kehoni on täynnä rumia arpia (ei viiltely). Pahoittelut tästä itsesäälissä rypevästä tekstistä mutta oli vaan pakko avautua jonnekkin. Jos itselläsi on ollut vastaavaa kokemusta ja olet tänään onnellinen, kuulen siitä mielelläni. Uskon tosin valitettavasti että he jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa minun kanssa eivät ole täällä enää kirjoittelemassa.

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinnittelet. Minä olin masentunut ikävuodet 8-38 ja sitten se loppui. Söin myös turhaan masennuslääkkeitä 15 vuotta. Masennus loppui parissa viikossa kun lopetin ne. Sen jälkeen olen ollut hyvin tyytyväinen elämääni eikä masennusta ole ollut. Olen käynyt samat läpi kuin sinäkin. Toivoa on aina.

Vierailija
2/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni oli pahempi lapsuus kuin sinulla, siihen kuului erittäin raakaa väkivaltaa yms.

Joka tapauksessa, en itsekään ole ollut terve, mutta asiat oikeasti muuttui paremmiksi.

Elämä on ikään kuin aaltoliikettä, niin kuin vuodenajat, talven jälkeen on kevät, ei ikuinen talvi. Itseäni auttaa myös sellainen aasialainen mentaliteetti, että kaikkeen auttaa kärsivällisyys ja aika..

Parhaita auttaneita asioita noiden lisäksi

-ei päihteitä

-kaikki ns. myrkylliset ihmiset pois, perheeni totaalinen hylkääminen paransi noin 90% elämästäni

-valitse ystäviksi ja kumppaniksi vain ihmisiä, joilla on positiivisia vaikutuksia, jos joku auttaa sinua/on ystävällinen, pidä siitä kiinni, ja pois kaikki, jotka vie sinun aikaa, huomiota, energiaa antamatta mitään, sinulla ei ole varaa siihen henkisesti

-jotkut ns. esoteeriset jutut toimii, tietoisuus, loa jne. esim. tumblr on täynnä loa blogeja, tule sinne, ja katsele  esim. youtubesta tuohon liittyviä juttuja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna elämälle vielä mahdollisuus. Itsellä alkoi 13v ja nyt tulee 23v täyteen. Elämä menee eteenpäin ja tilanteet muuttuu, mieli on edelleen surkeassa jamassa mut pitää pidellä kiinni.

Osaisinpa auttaa tämän näytön kautta enemmän. Tiedän naisen joka antoi aikaa 25-vuotiaaksi ja jos elämä ei muutu, päättäisi päivänsä, elämä kuitenkin muuttui ja mieli parantui vakaalle pohjalle.

Vierailija
4/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä keskivaikea/vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriöitä. Alkoivat teininä ja nyt olen hieman alta nelikymppinen.

Se on sellaista aaltoliikettä tosiaan, välillä menee paremmin ja toisinaan sitten taas ei. Itseäni auttaa kokemukset helpommista ajoista. Niitä tulee, kun jaksaa sinnitellä elossa. Muistuttelen itselleni, että vielä tämä helpottaa jossain vaiheessa. 

Vierailija
5/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa. Minä olin masentunut suunnilleen 13-vuotiaasta 36-vuotiaaksi. Nyt olen 53 ja se kaikki tuntuu kaukaiselta pahalta unelta. En oikein itsekään tiedä, mikä lopulta auttoi. Muistan sellaisen elämänvaiheen, jolloin olin kaikkein syvimmällä masennuksessa, kuin valtameren pohjassa. Lääkkeitä en koskaan syönyt, mutta kävin kyllä useammalla psykologilla, joista ei ollut juuri mitään apua. Hassua kyllä, eräs asia joka ehkä auttoi, oli osa-aikatyö. Se oli vain 14 tuntia viikossa, mutta yhtään enempää en olisi siinä tilanteessa jaksanut. Jotenkin se auttoi olemaan käpertymättä masennukseen, kun piti oppia uusia työtehtäviä ja kohdata uusia ihmisiä. Sinun tilanteessasi en tietenkään sitä suosittele, koska lukiossa on ihan tarpeeksi työtä. Toivon että kirjoitusten jälkeen helpottaa, kun pääset tekemään jotain sellaista mikä kiinnostaa. Hyvää syntymäpäivää, tee sen kunniaksi jotain mitä oikeasti ilahduttaa sinua.

Vierailija
6/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän, että äitini on melko suurissa osin syypää mun masennukseen ja ahdistukseen (ja siihen pakko-oireeseen). Tämän on todennut terapeuttini myös. Rakastan äitiäni ja arvostan häntä, mutta en voi sille mitään että hän aiheuttaa minulle pahaa oloa. En jaksa avata sitä mitä äitini tekee (ja on tehnyt koko lapsuuteni ajan), mutta myrkyllinen ihminen hän on. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nyt ei enää sentää käy käsiksi, koska ei uskalla.  Antaisin kyllä takaisin samalla mitalla jos kehtaisi muhun koskea vielä tänä päivänä. Lapseen on kai vaan helppo kajota kun tietää että toinen ei pysty puolustautumaan. Terapeutti on suositellut mulle muuttoa kotoa, mutta yritän nyt sinnitellä lukion läpi ja sitten muutan heti (jos mulla olisi rahaa olisin muuttanut aikoja sitten, mutta en voi tehdä töitä niin paljoa koulun ohella että saisin elämiseni maksettua). Se on melkein huvittavaa, miten paljon paremmin voin jos olen ystävieni kanssa tai yksin. Tällöin minulla esimerkiksi ei ilmene tuota pakko-oiretta ollenkaan. Heti kun mun äiti astuu ovesta sisään, ahdistus nousee ja paska olo palaa. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kova stressi saattaa laukaista kehossa autoimmuunisairauden ja siksi uskaltaudun ehdottamaan keliakiaa...keliaakikkonuorten taudinkuvaan kuuluu masennus.

Mites siis sun fyysinen terveys? Löytyykö viitteitä mahdollisesta sairastumisesta yllä olevaan?

Vierailija
8/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karu totuus on että hyvin harva paranee mt-ongelmista kokonaan. Niiden kanssa on vain opittava elämään... Mua hävettää että joudun syömään lääkkeitä mutta toisaalta haluan pysyä yhteiskunnassa kiinni ja tienata omat rahani. 

- Paniikkihäiriötä takana 15 vuotta, ikää mulla 28

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli rankka lapsuus ja masennus iski lukion vikalla. Ja nyt olen 47-vuotias ja syönyt koko ikäni masennuslääkkeitä. Ja syön varmaan lopun elämääni. Olen kuitenkin pystynyt elämään onnellista elämää, niin onnellista kuin se masennuksen kanssa voi olla. Olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa, saanut hyvän työpaikan, mennyt naimisiin. Yhden lapsen uskalsin hankkia, raskausaikana lääkitys piti lopettaa. Tässä ollaan. Edelleen on vaikeita päiviä mutta mä olen päättänyt että periksi en anna. Masennus on aina osa mun elämää, olen saanut hyvää hoitoa siihen.

Tsemppiä.

Vierailija
10/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauhea tilanne, olen pahoillani! Nähdään nyt positiivisia asioita, olet ilmeisesti jaksanut paiskia kouluhommia ja pystyt käymään lukiota, ihan mahtavaa!!! Apuakin olet hakenut ja lääkitystä ja terapiaa, eli on tahto saada asiat järjestymään. Se nyt saattaa aikaa ottaa vähän, että pilvet väistyvät, mutta sähän selviät kaikesta ja sillä sipuli!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itseasiassa itsekin epäillyt keliakiaa. Verikokeissa ei näkynyt eikä lääkärillä ollut kiinnostusta tutkia sen pidemmälle. Mulla on korkea verenpaine ollu n. 15 vuotiaasta saakka, johon en koskaan ole saanut syytä vaikka on tutkittu. Olen hoikka ja hyvin urheilullinen. Ehkä ahdistus ja stressi voi nostaa sitä? En tiedä. Epäilen myös vahvasti että mulla on reuma tmv,, sillä minulla on kovia kipuja käsissä / sormissa enkä pysty hyppimään tai juoksemaan ilman että molempiin polviin tulee järkyttävä kipu. Onneksi pystyn sentään salilla käymään.  Saattaa toki olla että tuo kipu mun kehossa johtuu mun masennuksesta myös. Muuten olen kai ihan "terve". 

ap

Vierailija
12/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuule, tämä on ehkä tyhmä ehdotus, mutta pidäthän huolen myös siitä, että sinulla ei ole mitään hiven- jne. aineiden vajauksia kehossa. Tarkistuta kilpparit ja ferritiinit, D- ja B-vitamiinit sun muut. Rankka liikunta ja veren jatkuva menettäminen voivat aiheuttaa raudanpuutetta, mikä taas pahentaa masennusoireita (vaikkeivat sen perimmäinen syy olekaan).

Ja olisiko kuitenkin viisainta muuttaa kotoa? vaikkapa lastensuojelun avulla? Tunnen tytön, joka siirtyi perhekotiin käymään lukion loppuun, koska äitisuhteen vuoksi siitä ei kotoa käsin meinannut tulla mitään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja olisiko kuitenkin viisainta muuttaa kotoa? vaikkapa lastensuojelun avulla? Tunnen tytön, joka siirtyi perhekotiin käymään lukion loppuun, koska äitisuhteen vuoksi siitä ei kotoa käsin meinannut tulla mitään. 

Tuo on ihan hyvä idea.

Saisit myös ap. sitä kautta apua tulevan kodin hankintaan, huonekaluihin rahaa jne.

Vierailija
14/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävä juttu.

Eikö mitkään lääkkeet tai terapia ole auttaneet?

Jos ei, minkäs sille sitten voi, tuo sairaus on sitten sinulle sama, kuin jollekin reuma, ykköstyypin diabetes, Chorin-tauti, jonkin elimen amputointi tai muu pysyvä sairaus.

Tällöin ei ole muuta mahdollisuutta, kuin oppia elämään sairautensa kanssa,ja yrittää aina nauttia niistä elämän positiivisita puolista,  joita onneksi, silloin tällöin, meille kaikille kroonikoille on olemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on itseasiassa ollut/on anemiaa myös ja sitä on hoidettu rautakuureilla. En ole kokenut niistä mitään merkittävää muutosta... On siis seurailtu jo kauemman aikaa tuota mun raudanpuutetta ja saan aikalailla jatkuvasti olla rautakuurilla, kun ne arvot laskee aina takas. 

ap

Vierailija
16/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullekin tuli mieleen kotia poismuutto vaikka lastensuojelun kautta. Tai miksei voisi vaikka hakeutua laitokseen loppuajaksi? Lastensuojelun piirissä olevia autetaan senkin jälkeen kun täyttävät 18, auttavat asunnon hankkimisessa ja muutenkin katsovat perään vielä pari vuotta.

Vierailija
17/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outoa, ettei mikään lääkitys ole sinulle tehonnut.

Nykyaikana löytyy monipuolisia ja tehokkaita lääkkeita tuohon sairauteen.

Joillekin auttaaa myös terapia, johon asiakas todella sitoutuu.

Tsemmiä tulevaan, et ole ainoa pysyvästi sairas, toivottavati sinulla ei kuitenkaan ole vaikeita kipuja tuon sairauden lisäksi.

Vierailija
18/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Masennuksesta voi parantua. Se on aivan varmaa.

Vierailija
19/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, masennuksesta voi parantua, tai ainakin voidaan suuresti helpottaa masennuksen oireita nykyisillä lääkkeillä.

Joskus on kysymys on vain siitä, miten potilas itse kokee sairautensa, ja millaiset halut hänellä itsellään on palata normaaliin olotilaan. 

Pitkällä, onnistuneella terapialla ovat monet päässeet masenuksesta pois.

Kukaan ei voi parantaa ketään, jos potilas itse ei sitoudu hoitoon

Lääkkeistä on paljon apua tuohon sairauteen, se on koettu ihan maailmanlaajuisesti.

Vierailija
20/33 |
19.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan ollut lastensuojelun asiakkaana joten en tiedä miten noi jutut toimii. Johonkin laitokseen en kyllä missään nimessä halua muuttaa ihan jo vaan sen takia että tarvitsen omaa rauhaa eikä hirveesti houkuta mennä sinne ns. ongelma nuorien sekaan, vaikka olen toki periaatteessa itsekin sellainen, mutta kukaan mun lähipiiristä ei oikeastaan tiedä mun oikeasta tilasta. Vanhemmat tietää jonkin verran, kenelläkään muulla ei ole mitään hajua. Monet pitävät minua ahkerana ja iloisena, vaikka todellisuus on toinen. Mua vaan hävettäisi liikaa kertoa mm. kavereille että oon muuttanut johonkin laitokseen ja pelottaisi että ainoat hyvät ihmiset mun elämässä alkais vieroksumaan mua sen jälkeen, kun olen pimittänyt heiltä näin isoja asioita... 

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kahdeksan