Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi halusit naimisiin?
17.08.2019 |
En ole nuorempana erityisemmin haaveillut naimisiin menosta, pitkään ajattelin, ettei se ole mitenkään välttämätöntä. Yhtenä syynä varmasti se, ettei vanhempani ole naimisissa vaikka edelleen siis ovat yhdessä.
Nyt päälle kolmekymppisenä ja hyvässä suhteessa olevana on tullut ajatuksia, että olisi kiva olla virallisesti mieheni vaimo. Olen puhunut tästä miehelleni jonkin verran ja yksi ilta mieheni kysyi minulta (siis ystävällisesti ja vilpittömästä mielenkiinnosta), että miksi haluan naimisiin. Pakko sanoa tähän ennen kuin joku tulkitsee mieheni kysymyksen väärin, että olen parempituloinen kuin mieheni ja voisin hyvin tehdä avioehdon, jos toinen sitä haluaa. En myöskään halua hääjuhlaa vaan meidän näköisen pienimuotoisen maistraattivihkimisen ja jonkun kivan reissun.
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on kysytty ennenkin täällä ja vastasin, että lesken eläkkeen vuoksi. Tuli sata alapeukkua, mutta tosiasia on, että sen vuoksi menimme naimisiin, että lesken eläkkeen saa vain, jos on mennyt alle 50v. naimisiin. Maistraatissa mentiin, lapset oli todistajia. Emme pitäneet mitään juhlia tms.
En minäkään naimisiinmenodta haaveillut, enkä koskaan pitänyt sitä minään tavoitteena. Mutta sitten kun se oikea mies oli siinä, se tuntui ihan hyvältä idealta. Ja kun elämäntilanne vei joksikin aikaa etäsuhteeseen, oli jotenkin helpointa mennä naimisiin ja sillä tavalla sekä varautua kaikkiin mahdollisiin riskeihin (miten esim todistaa olevans lähiomainen, jos toinen joutuu onnettomuuteen eri maassa), että kertoa yhdellä otteella kaikille läheisemmille ja kaukaisemmille tuttaville, että ei, me ei erota, kyllä, me aiomme jatkaa yhdessä vaikka jonkun aikaa fyysisesti erossa jne. Se vaan helpotti asioita niin paljon yhdellä iskulla.
Näyttääkseni sekä miehelle että lähipiirille, että olin tosissani sitoutunut. Tavallaan myös itselle, ettei äkkipikaistuksissa tee jotain mitä ei pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä halusin naimisiin yksinkertasisre lasten takia. Ja avioiduttiin muutama kuukausi ennen esikoisen syntymää. Helpotta kun aviomies on automaattisesti virallisesti isä perinnöt jne...
Ehdittiin olla nuoresta asti yhdessä, 9 vuotta, kun tajusin vaan aika yhtäkkiä että haluan olla virallisesti mieheni puoliso. Se tuntui hyvältä ja järkevältä eikä enää ahdistavalta. Omassa perheessä ja suvussa on ollut kipeitä kamalia avioeroja, se on varmaan vaikuttanut omiin vähän kyynisiin ajatuksiini. Enkä ole varma haluanko lapsia ollenkaan, mutta haluan olla ainakin ensin naimisissa.
Kuukautta myöhemmin meidät vihittiin. En halunnut hääjuhlaa enkä -matkaa, vain valkoisen mekon ja kukkia. Mies oli oikein tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juridisen turvan vuoksi. Olemme pari, joka rakentanut yhteisen elämän ja siihen raameiksi talon, autot, pahanpäivänturvan jne. Toisen kuoltua toinen oikeutettu asumaan jatkossakin kodissaan ja pärjää taloudellisesti (omaisuuden jako puolisolle ja lapsille, leskeneläke) Siksi
Blogini takia. Lukijamäärät olivat laskemassa ja tarvitsin jotakin, mikä herättäisi uutta mielenkiintoa. Sain puhuttua vanhempani ja tulevat appivanhemmat maksumiehiksi, joten kuluja ei itselle syntynyt. Nyt tietenkin olen jo eronnut ja uusi mies kuvioissa. Rahan tuloa ei voi estää, heh-heh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut naimisiin. Olin psyykkisesti sairas ja täysin mieheni talutusnuorassa. Hän saneli meillä kaiken minun syömisistä karkkipäiviini, alkoholia tietysti viikonloppuisin sai vetää vaikka nelinkäsin koska se ei ollut pahasta. En ole ikinä halunnutkaan naimisiin ja olin kyllä omien häideni onnettomin yksilö. Ostin Elloksen alesta 9e koltun, olin jo humalassa maistraatissa, vaihdoin hääpaikalla mustaan t-paitaan ja trikoohousuihin ja join itseni nopeasti känniin, oksensin puolet illasta, flirttailin mieheni kaverin kanssa, kuulemma meistä on rakastuneen näköisiä kuvia :D. Me ei oltu hääjuhlissa oikein missään tekemisissä tämän sulhaseni kanssa, mutta jossain kuvissa ollaan samaan aikaan, jokin häävalssi oli pakko tanssia tms. Minulla oli hirveää pelkästään kovan humalanikin takia. Tämä mieheni kaveri taisi hommata minut kotiinkin ja varmisti yöllä, että olen ok. sitten sammuin, sulhanen oli jossain. Aamulla heräsin siihen kun sulhasen veli hyppäsi päälleni ja huusi vaimooooo! Minä mietin, että nää oli oikeasti paskimmat häät ikinä, kun makasin sängyssä mieheni ja hänen veljensä kanssa. Tänään olisi se mun eka päivä rouvana ollut vuosia sitten. Lueskelin just facebookin muistoista onnitteluja, ihan kuin oksennus alkais maistua taas suussa. Olen poistanut itseltäni merkinnät että ikinä olen edes ollut naimisissa, ainoastaan avioerostani, on niin hauskoja päivityksiä että ne olen pitänyt, koska niille voi nauraa vieläkin. En oikeasti näe mitään syytä mennä naimisiin ja nykyisinhän avoliitossa tulee 5 vuodessa jotain samoja oikeuksia kuin avioliitossakin ainakin omaisuuden jakamisen suhteen, avustus kuolinpesästä ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on oikea siinä syy. Meillä on miehen kanssa kyllä historia 2-luokalta asti ja ollaan oltu kavereita välillä enemmän ja vähemmän, mutta aina ollaa yhteyksissä oltu. Meillä oli myös pari samaa unelmaa mistä teininä puhuttiin. Siinä 20v kohdilla, kun opiskelut oli molemmilla ja mies muutti Ranskaan, kun meni kokiksi sinne 5 vuodeksi, niin silloin oltiin tekemisissä ehkä 2-3 kertaa kuukaudessa puhelimitse. Eikä koskaan puhutttu mistään, että alettaisiin seurustelemaan tai mitään sellaista. Hän tuli takasin sieltä 25 vuotiaana ja alotti oman yrityksen ja itse olin alottanut työelämän kunnolla opiskeluiden jälkeen, niin alettiin vaan vettämään aikaa yhdessä enemmän ja siitä se lähti.
30 vuotiaina muutettiin yhteiseen kotiin ja alettiin puhumaan perheestä. Molemmille on aina ollut selvää se, että helsingin keskustassa ei asuta jos perhettä perustetaan. Itse ollaan molemmat kasvettu lapsuus siellä eikä siinä mitään vikaa ole, mutta se oma rauha sitten kaikesta oli tärkeää. Mietittiin miten pääsee nopeasti helsinkiin töihin, kun miehellä ravintola keskustassa ja itsekin olen keskustassa töissä, mutta sillai että rauhan keskeltä voisi tulla. Sipoosta ostettiin talo ja kun talous oli kunnossa 33 vanhana, niin sitten lapsi ja mentiin naimisiin. Naimisiin mentiin ihan, että se tuntu jotenkin enemmän perheeltä sitten, kun kaikki oltiin tehty aina yhdessä. Kyllä on kiva olla vaimo hyvälle miehelle ei siinä sen kummempaa ole. Nyt kun ikää on 43 vuotta, niin olen huomannu kuinka paljon kunnioittaa sitä toista ihmistä ja todella haluaa olla yhdessä. Ihan oikea valinta ja ehkä se helpotti asioita, kun niin pitkältä ajalta tuntenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me mentiin yhteisestä sopimuksesta naimisiin, kun alkoi tuntua siltä, että alkaa olla aika perustaa perhe. Avioliitto pistää yksinkertaisella transaktiolla perheen perustan kuntoon.
Naapurin kyylä kirjoitti:
Mä halusin naimisiin yksinkertasisre lasten takia. Ja avioiduttiin muutama kuukausi ennen esikoisen syntymää. Helpotta kun aviomies on automaattisesti virallisesti isä perinnöt jne...
Oletko juovuksissa vai eikö suomi ole äidinkielesi?
Kurko kirjoitti:
Tätä on kysytty ennenkin täällä ja vastasin, että lesken eläkkeen vuoksi. Tuli sata alapeukkua, mutta tosiasia on, että sen vuoksi menimme naimisiin, että lesken eläkkeen saa vain, jos on mennyt alle 50v. naimisiin. Maistraatissa mentiin, lapset oli todistajia. Emme pitäneet mitään juhlia tms.
Enää ei kannata avioitua leskeneläkkeen vuoksi. Sekin ollaan viemässä pois meiltä nuoremmilta, kuten eläkkeetkin jo puhallettiin elinaikakertoimella ja eläkeiän nostolla.
Vierailija kirjoitti:
Me mentiin yhteisestä sopimuksesta naimisiin, kun alkoi tuntua siltä, että alkaa olla aika perustaa perhe. Avioliitto pistää yksinkertaisella transaktiolla perheen perustan kuntoon.
😂 Huutonaurua tälle. Mitä helvetin tekemistä ”perheen perustan” kanssa avioliitolla on? Elätkö jossain 1800-luvulla?
En ole vielä naimisissa, mutta se tuntuu sopivalta jatkumolta suhteeseen. Kuitenkin rakastan puolisoani.
Vierailija kirjoitti:
Mies on oikea siinä syy. Meillä on miehen kanssa kyllä historia 2-luokalta asti ja ollaan oltu kavereita välillä enemmän ja vähemmän, mutta aina ollaa yhteyksissä oltu. Meillä oli myös pari samaa unelmaa mistä teininä puhuttiin. Siinä 20v kohdilla, kun opiskelut oli molemmilla ja mies muutti Ranskaan, kun meni kokiksi sinne 5 vuodeksi, niin silloin oltiin tekemisissä ehkä 2-3 kertaa kuukaudessa puhelimitse. Eikä koskaan puhutttu mistään, että alettaisiin seurustelemaan tai mitään sellaista. Hän tuli takasin sieltä 25 vuotiaana ja alotti oman yrityksen ja itse olin alottanut työelämän kunnolla opiskeluiden jälkeen, niin alettiin vaan vettämään aikaa yhdessä enemmän ja siitä se lähti.
30 vuotiaina muutettiin yhteiseen kotiin ja alettiin puhumaan perheestä. Molemmille on aina ollut selvää se, että helsingin keskustassa ei asuta jos perhettä perustetaan. Itse ollaan molemmat kasvettu lapsuus siellä eikä siinä mitään vikaa ole, mutta se oma rauha sitten kaikesta oli tärkeää. Mietittiin miten pääsee nopeasti helsinkiin töihin, kun miehellä ravintola keskustassa ja itsekin olen keskustassa töissä, mutta sillai että rauhan keskeltä voisi tulla. Sipoosta ostettiin talo ja kun talous oli kunnossa 33 vanhana, niin sitten lapsi ja mentiin naimisiin. Naimisiin mentiin ihan, että se tuntu jotenkin enemmän perheeltä sitten, kun kaikki oltiin tehty aina yhdessä. Kyllä on kiva olla vaimo hyvälle miehelle ei siinä sen kummempaa ole. Nyt kun ikää on 43 vuotta, niin olen huomannu kuinka paljon kunnioittaa sitä toista ihmistä ja todella haluaa olla yhdessä. Ihan oikea valinta ja ehkä se helpotti asioita, kun niin pitkältä ajalta tuntenut.
Mikä helvetin sepustus tämä on? Kukaan ei pyytänyt kirjoittamaan romaania tai kertomaan koko elämäntarinaa.
Alue: Aihe vapaa
Niin ja siis - minusta mieheni kysymys oli sen verran mielenkiintoinen, että kiinnostaa kuulla ihmisten motiiveja :) -ap