Suostuin siihen että meillä kävisi perhetyöntekijä ja nyt tämä on yhtä hel""iä. Tästä piti olla apua, saan vain lisästressiä !
Ensinnäkin se että päivällisen pitäisi olla klo 16 ja kaikkien istuttava yhtä aikaa pöytään, kauhea motkotus kun mies on töissä ja 12 v kavereillaan että kyllä kaikkien nyt pitäisi ISTUA TÄSSÄ KESKUSTELEMASSA PÄIVÄN TAPAHTUMISTA. Ja meille on ollut ihan toimiva systeemi se että syö, kun ehtii.
Tämä nainen myös tahtoisi värikoodata kirjahyllymme ja on ihan pakkomielteinen siitä että edes kerran viikossa leivon jotain. Se ei kuulemma riitä, että pari kertaa kuussa tekaisen pannarin tai sämpylöitä.
Tämä ihminen on käynyt meillä nyt kolmen viikon ajan ma , ti ja to klo 12-17 "auttamassa" arjessa. Joo itse suostuin tähän mutta ihan tätä en odottanut! Pelkään että kohta kilahdan ja sitten on lastensuojelu kimpussa.
Minulla on siis masennus ja 2 kolmesta lapsesta erityislapsia, siksi perhetyö.
Kommentit (795)
Vierailija kirjoitti:
Jo synnytyssairaalassa ollaan tikunnokassa, vajaaälyinen sossutantta kiertelee käytävillä. Jos huoneeseen päästää kokemattomien hoitajien takia, alkaa tehdä kartoitusta ja koulutettu etsimään neg.asioita.
Tapahtui 2015 NKL
Ai että sossut hiipivät nurkissa vainuten juurisynnyttäneitä äitiparkoja ja saalistetaan silmät kiiluen vauvoja. Ahmivat siivouskaapissa istukoita naama veressä ja ulvovat.
Kyllä juu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysykää lapsista välittävät vanhemmat kaukana julkisen puolen viranomaisista.
Koneisto pyörii juuri näin, ja tavoitteena lasu ja "huoli", huostaanotto josta tietyt tahot tahkovat omaisuuden. Painostavat uusia äitejä varsinkin ottamaan kotiin "apua". Ehkä joskus harvoin homma toimii, mutta riski on aivan liian suuri.
Yksityisellä OIKEA kotiapu maksaa n.40e/h.
Jos ei ole rahaa, niin vaihtoehto elää kuten ennenkin mutta ilman ahdistusta ja pelkoa ja stressiä.Millä he tahkovat omaisuuden? Eikö heillä nimenomaan ole vain menoja näistä huostaanotetuista tai vahdittavista lapsista? Hitto että ihmiset on sekaisin.
Kyllä se sinä olet pihalla ku lumiukko. Nehän saa hirveät hillot huostaanotetuista lapsista.
Juu näin on! Sossut ovat miljonäärejä.
Joskus luin jutun siitä, mitä positiivista muistetaan lapsuudesta ja kodista. Vasta leivottu pulla oli listan kärjessä. Siksi on hyvä leipoa ainakin joskus.

Etkö osaa lukea? Oletko muutenkin tyhmä? Tietyt tahot tahkoavat rahaa, eli ne laitokset johon sijoitetaan ja kai perheet kun, ei sossut. Oy My God!

Joo, mutku vihaan leipomista, kauheen vaivalloista ja sormet tulee jauhoisiksi, pulla on pahaa ja epäterveellistä, mitään muutakaan en keksi leipoa niin paras mennä vaan takaisin sänkyyn pötkölleen.
Lapset voi vaikka pelaa pleikkaa tai tapppaa toisensa. Mut emmä nyt jaksa, on tullu niin paljon passkaa taas sossuilta niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö toi leipomisvaatimus siihen, että perhetyöntekijät saisivat itselleen tuoretta pullaa kahvin kera?
Liittyy siihen, että lapset mielellään leipovat ja se on kivaa puuhaa perheen tehdä yhdessä. Toki jos äiti ennemmin pötköttää pedissä, niin mitä suotta.
Paskanmarjat. Itse vihasin lapsena leipomista, en tykännyt leivonnaisista, inhosin sitä miltä kädet tuntuu jauhoisina ja ällötyin taikinasta. Tietystihän äidin ainoat mahdollisuudet on joko leipoa tai maata pedissä. Mitäs sitä kunnon ruuan kokkailulla yhdessä, pelailulla, juttelulla, lukemisella, halailulla.... KUNHAN LEIVOTAAN PRKL!
Taas kerran: Vakavasti masentunut ihminen tuskin tekee noita mainitsemiasi asioita. Jos on täysin toimintakykyinen, niin ei silloin vakavan masennuksen diagnoosia anneta.
Puhuiko vakavasti masentuneista? Puhuin äideistä ja omasta kokemuksestani. Perhetyön apua voi saada myös muusta syystä kuin masennuksesta.
Keskustelu nyt kuitenkin lähti ap:n viestistä, jossa hän kertoi, että hänellä on diagnosoitu vakava masennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin jutun siitä, mitä positiivista muistetaan lapsuudesta ja kodista. Vasta leivottu pulla oli listan kärjessä. Siksi on hyvä leipoa ainakin joskus.
Joo, mutku vihaan leipomista, kauheen vaivalloista ja sormet tulee jauhoisiksi, pulla on pahaa ja epäterveellistä, mitään muutakaan en keksi leipoa niin paras mennä vaan takaisin sänkyyn pötkölleen.
Lapset voi vaikka pelaa pleikkaa tai tapppaa toisensa. Mut emmä nyt jaksa, on tullu niin paljon passkaa taas sossuilta niskaan.
Tuleeko sulle hyvä mieli tuosta avoimesta vihasta asiakkaita kohtaan? Mene hyvä ihminen jollekin vihanhallintakurssille ennenkuin tulee ruumiita.
Kerran perhetyöntekijä käski mun tehdä 20 punnerrusta ja hankkimaan jotain oranssia tai punaista sisustusta kotiin, että olisi kodikkaampi tunnelma.
Terveisin lasu-äiti ja neljä ADHD-poikaa, joilla jokaisella on eri isä
Jos ihminen käskee värikoodaamaan kirjat, niin todennäköisesti hän ei lue kirjoja. Kirjat ovat hänelle sisustuselementtejä. Joku lähäri tullut pätemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysykää lapsista välittävät vanhemmat kaukana julkisen puolen viranomaisista.
Koneisto pyörii juuri näin, ja tavoitteena lasu ja "huoli", huostaanotto josta tietyt tahot tahkovat omaisuuden. Painostavat uusia äitejä varsinkin ottamaan kotiin "apua". Ehkä joskus harvoin homma toimii, mutta riski on aivan liian suuri.
Yksityisellä OIKEA kotiapu maksaa n.40e/h.
Jos ei ole rahaa, niin vaihtoehto elää kuten ennenkin mutta ilman ahdistusta ja pelkoa ja stressiä.Millä he tahkovat omaisuuden? Eikö heillä nimenomaan ole vain menoja näistä huostaanotetuista tai vahdittavista lapsista? Hitto että ihmiset on sekaisin.
Kyllä se sinä olet pihalla ku lumiukko. Nehän saa hirveät hillot huostaanotetuista lapsista.
Juu näin on! Sossut ovat miljonäärejä.
Etkö osaa lukea? Oletko muutenkin tyhmä? Tietyt tahot tahkoavat rahaa, eli ne laitokset johon sijoitetaan ja kai perheet kun, ei sossut. Oy My God!
Ja vaikka kuinka hyvin lapsensa hoitaisi, niin väkisin viedään. Sossutoimisto järjestää vuosittain arpajaiset, että kenen mukulat viedään. Mitään ei voi asiaan itse vaikuttaa. Silkkaa mielivaltaa. Nauravat matkalla pankkiin.
On ne vuittumaisia kun yrittävät päteä maalaisjärjellä. Tarvitaan perhetyön opintoja ja psykologista silmää, kun mennään neuvomaan perhettä. Vastassa voi olla masentunut, mutta hyvinkin fiksu ja asioista perillä oleva vanhempi. Painostaminen ja pakottaminen yleensä vain pahentaa tilannetta,joka aukeaisi kun saisi oikeaa apua ihan itsestään. Ei kai ole tarkoitus pahentaa masennusta erilaisilla vaatimuksilla jotka nyt sattuu innostamaan perhetyöntekijää. Pitää ymmärtää, että joskus perhetyö on pakko ottaa vastaan, vaikka siihen ei olisi voimia. Silloin ei riemusta kiljua, kun ovikello soi aikaisin aamulla.
Mä leivon aina meidän perhetyöntekijälle leipomukset. Kun tätä perhetyötä meille ehdotettiin, niin ostin uuden MoccaMasterin. Meidän Janica-perhetyöntekijä polttaa tupakkia. Ostin tohon partsille myös tuhkakupin, kun Janican mielestä on rumaa laittaa tumpit johonkin kannelliseen purkkiin. Itse en polta.
Janican kanssa jutellaan aina ma ja to. Yleensä Janica peruu ma-käynnyt, kun sillä on vatsatauti aika usein.
Vierailija kirjoitti:
Kerran perhetyöntekijä käski mun tehdä 20 punnerrusta ja hankkimaan jotain oranssia tai punaista sisustusta kotiin, että olisi kodikkaampi tunnelma.
Terveisin lasu-äiti ja neljä ADHD-poikaa, joilla jokaisella on eri isä
Mua taas kehoitettiin tanssimaan polkkaa ja käymään sammakkoasussa kaupassa.

😂😂 Miten osasitkin kuvata noin hyvin paria lähärituttuani, jotka tekee perhetyötä
Tunnen toista kymmentä masentunutta, mutta he kaikki käyvät suihkussa, hoitavat asiansa, osa perheensä ja työnsä. Kaikki eivät vain makaa sängyssä.
Masennusta ja stressiä lisäävät byrokratia. Aina saa jännittää Kelan päätöksiä tai sitä, että millainen lääkäri sattuu. Lääkärit myös vaihtuvat koko ajan.
Jos perheessä on erityislapsia, niin siitäkin tulee paperityötä ja asioista täytyy ottaa selvää saadakseen sellaista apua kuin lapsi tarvitsee. Puhumattakaan arjen hankaluuksista muuten. Maailma on tehty neurotyypilliselle.
Omat hankaluutensa tuo se, että lasten hoitavilla tahoilla ja aikuisen hoitavilla tahoilla voi olla hyvin poikkeavat näkemykset siitä, mikä on perheelle hyväksi.
Synnytyssairaalassa tosiaan pyylevä (erittäin, huomattavan sairaalloisen) sos tanttaroinen tosiaan teki lasun selän takana, että en tiedä edes miksi. Joten kyllä tuo edellä oleva teksti on ihan munkin mielikuvista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysykää lapsista välittävät vanhemmat kaukana julkisen puolen viranomaisista.
Koneisto pyörii juuri näin, ja tavoitteena lasu ja "huoli", huostaanotto josta tietyt tahot tahkovat omaisuuden. Painostavat uusia äitejä varsinkin ottamaan kotiin "apua". Ehkä joskus harvoin homma toimii, mutta riski on aivan liian suuri.
Yksityisellä OIKEA kotiapu maksaa n.40e/h.
Jos ei ole rahaa, niin vaihtoehto elää kuten ennenkin mutta ilman ahdistusta ja pelkoa ja stressiä.Millä he tahkovat omaisuuden? Eikö heillä nimenomaan ole vain menoja näistä huostaanotetuista tai vahdittavista lapsista? Hitto että ihmiset on sekaisin.
Kyllä se sinä olet pihalla ku lumiukko. Nehän saa hirveät hillot huostaanotetuista lapsista.
Juu näin on! Sossut ovat miljonäärejä.
Etkö osaa lukea? Oletko muutenkin tyhmä? Tietyt tahot tahkoavat rahaa, eli ne laitokset johon sijoitetaan ja kai perheet kun, ei sossut. Oy My God!
Hui. Ovatko sossut ehdottaneet sinulle aggressiivisen käytöksesi hallintaan vihanhallintakurssia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran perhetyöntekijä käski mun tehdä 20 punnerrusta ja hankkimaan jotain oranssia tai punaista sisustusta kotiin, että olisi kodikkaampi tunnelma.
Terveisin lasu-äiti ja neljä ADHD-poikaa, joilla jokaisella on eri isä
Mua taas kehoitettiin tanssimaan polkkaa ja käymään sammakkoasussa kaupassa.
Luuletko olevasi hauska? Voin kertoa totuuden, et ole!
Vierailija kirjoitti:
Synnytyssairaalassa tosiaan pyylevä (erittäin, huomattavan sairaalloisen) sos tanttaroinen tosiaan teki lasun selän takana, että en tiedä edes miksi. Joten kyllä tuo edellä oleva teksti on ihan munkin mielikuvista.
Halveksitko lihavia ihmisiä? Tekeekö ylipaino ihmisestä huonomman?
Arvosteletko ihmisiä usein ulkomuodon perusteella?