Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
puran pahaa oloani tänne
24.07.2008 |
jaanpa tänne pahaa oloani. olen tehnyt vastaavaa aiemminkin, ja jo pelkkä kirjoittaminen ja asioiden setviminen näin auttaa. aiempiin kirjoituksiin olen saanut kommentteja, että mennä avioparikeskusteluun tms. ollaan me joskus käytykin. mulla kuitenkin kynnystä mennä, kun paikkakunta pieni ja tunnen sattumalta kummatkin kaksi henkilöä, jotka on töissä perheneuvottelukeskuksessa ja paikallisen kriisikeskuksenkin henkilökunta on tuttua. ok, voin harkita, jos hakeutuisimme jonnekin kauemmaksi ammattiauttajalle, vaikka välimatkat onkin pitkiä täällä itä-suomessa. mutta olisi kiva kuulla, jos olisi jotakin muuta kommenttia kuin kehotus hakea ammattiapua.
M
- - - * - - -
laitan neljä-vee poikaa nukkumaan. kysyn, haluaako hän vesilasin yöpöydälleen. minulle on melko yhdentekevää, onko pojalla vesilasi yöpöydällä. eli en ole sitä mieltä, että vesilasi olisi haitaksi mutta en toisaalta näe sitä ehdottoman tarpeellisenakaan: nelivuotias ei kuivu yhden yön aikana varsinkin kun voi käydä itsekin vessassa juomassa, jos siltä tuntuu. kysyin siis pojalta, haluaako hän lasin vai ei. kysyin osittain siksi, että poikaa harmitti, kun pitää mennä nukkumaan, ja ajattelin, että hän haluaa veden, niinkuin usein haluaakin, ja voi siis vastata kysymykseen myönteisesti ja saada hyvän mielen, kun äiti toteuttaa hänen toiveitaan. tai ainakin kysymys vie ajatukset pois siitä, että pitää mennä nukkumaan, kun joutuukin miettimään, haluaako vettä vai ei. no, poika kuitenkin vastasi, että ei halua vettä, osittain varmaan harmistuksesta siitä, että on nukkumaanmenon aika.
poika meni nukkumaan ilman vesilasia. sängyssä ollessa hän kuitenkin alkaa itkemään, että haluaa vettä. olen viereisessä huoneessa enkä reagoi pyyntöihin. miehen mielestä minä olen joustamaton; hänen mielestään minä voisin viedä juomalasin pojalle, vaikka poika hetkeä aiemmin on sanonut, ettei halua vesilasia. miehen selityksenä se, että poika harmistuksissaan sanoi, ettei halua vettä ja oikeasti kuitenkin haluaa.
poika jatkaa veden vonkumista, mistä seuraa keskustelu miehen kanssa miten itkemiseen tulisi suhtautua. minua itku ei haittaa ja kun asumme omakotitalossa, ei se haittaa naapureitaan. mielestäni poika saa itkeä harmistusitkuaan suunnilleen niin pitkään kuin haluaa. tosin myönnän jälkikäteen pohdittuna, että olisin voinut käydä pojan huoneessa kerran tai pari sanomassa, etten aio vesilasia tuoda. muuten en harmistusitkuun halua reagoida, koska jos reagoisin harmistusitkuun, olisi se mielestäni pojan palkkaamista. hän hakee huomiota huutamisellaan, ja saisi sitä, jos reagoisin huutamiseen. olen siis huomioimatta huutamista. illan suussa se tarkoittaa, että poika saattaa nukahtaa itkuunsa. muuhun aikaan päivästä se tarkoittaa, että poika huutaa aikansa ja lopettaa sitten. en näe pahana, että lapsi nukahtaa itkuunsa. enkä myöskään sitä, että aikansa itkettyään lopulta tyyntyy itsestään.
miehen mielestä tapani ole reagoimatta lapsen harmistusitkuun on julma. minun mielestäni ei, koska lapsi tietää varsin hyvin, että olen viereisessä huoneessa valvomassa, että hän nukahtaa. lapsi ei siis mielestäni voi esimerkiksi kokea, että hänet on jätetty yksin. ja yritän kyllä tarkkaan kuunnella, että kyse on nimenomaan harmistusitkusta, koska esimerkiksi pelkoitkuun menen toki heti lohduttamaan.
...
Kommentit (28)
sen sijaan tällainen fyysinen uhkailu on äärettömän nöyryyttävää. koen hyvin loukkavaksi sen, että laitan käteni suojaksi kun mieheni äkkipikaistuksissaan liikahtaa. mieheni tekee äkkinäiset liikahdukset ja vaikkapa käden nyrkkiin puristamisen mielestäni tahallaan. mies kuitenkin yrittää joskus väittää, että minä olen yliherkkä ja ylireagoin asioihin. oman näkemykseni mukaan se on vain yksi mieheni selitysyrityksistä, kun keskustelemme asiasta joskus myöhemmin. olen tässäkin asiassa toki puolueellinen arvioimaan itseäni, mutta uskon olevani tältä osin normaali ja reagoivani normaalisti, kun koen uhkaa. ja en mielestäni ylireagoi kokemaani uhkaan. itse uskon, että mieheni löisi minua, jos yrittäisin laittaa tavalla tai toisella vastaan sillä hetkellä, kun hän uhkaa minua. mies itse sanoo, että häntä saattaa ärsyttää juuri se, että jähmetyn paikalleni. se ei mielestäni ole loogista, koska jähmettymiseni mielestäni pelastaa tilanteen. siis jähmettymeistäni ei ole seurannut ikinä pahaa. sitä toista vaihtoehtoa en uskalla kokeilla. jos se on ylireagoimista, niin sitten olkoon niin. minä olen mikä olen, ja tältä osin en kyllä usko pystyväni muuttumaan.
samalla se, että mieheni käyttää minuun edes hetkittäistä ylivaltaa, tuntuu kovin loukkavalta. juuri se, että hän uhkaamisellaan saa minut jähmettymään niiksi sekunneiksi.
jos mietin omaa suuttumiskäyttäytymistäni, niin minulle olisi uskoakseni tyypillista juuri äänen käyttäminen. jos olisin naimisissa jonkun toisenlaisen miehen kanssa, saattaisin riidellessäni huutaa hänelle. vaan miehelleni en muista huutaneeni ikinä kuusivuotisen avioliittomme aikana. oman käsitykseni mukaan en uskalla, koska mieheni saattaisi suuttua.
yhtä lailla kuin mieheni on äkkipikainen, olen minä pitkävihainen. usein illalla sattuneen miehen äkkipikaistuksen jälkeen saattaa minulla mennä pitkälle seuraavaan yöhön asiaa itkiessä. en koe itseäni millään tavalla syylliseksi mieheni äkkipikaistumiseen, koska yhtä hyvin voisi sanoa, ettei hän vienyt keskustelua eteenpäin ja hän jäi jankkaamaan samaa asiaa. ilmaisen loukkaantumistani olemalla puhumatta ja nukkumalla vaikka olkkarin sohvalla. olen puhumatta seuraavan päivään, joskus menee useampi päiväkin. sitten suuttumus sulaa ja elämme sovussa kunnes taas tilanne toistuu.
koen kuitenkin epäreiluksi, että miehelläni on tuollainen mielestäni väärä riitelykeino käytössään. tänään se ei mielestäni ollut edes riitelykeino vaan keino ilmaista harmistumistaan, koska itse en todellakaan ollut mielestäni riitelemässä, kun miehelläni meni hermo. mies puolustelee fyysisiä keinojaan sillä, että hänen mielestään henkinen väkivalta voi olla vähintään yhtä vahingoittavaa. ja olen samaa mieltä, että toki henkisesti voi satuttaa pahasti. ja toisaalta tuollainen että antamaa minun ymmärtää, että hän voisi vahingoittaa minua fyysisesti, on yhden sortin henkistä väkivaltaa, jos sitä ei fyysiseksi lasketa. puristamalla käden nyrkkiin voi mielestäni ilmaista, että hänen tekee mieli lyödä minua, tai heittämällä tyynyn minusta ohi voi ilmaista, että hän voisi heittää kohti ja myös kovalla esineellä. olen toki puolueellinen arvioimaan omaa kielenkäyttöäni. myönnän, että en ole sanallisessa väittelyssä kovin huono ja voin siksi päästä sanallisesti niskan päälle. en kuitenkaan usko, että sanani loukkavat miestäni kovinkaan pahasti. ja aina silloin tällöin, kuten esimerkiksi tänään, en koe sanoneeni mitään loukkavaa, kunhan vain toin esiin oman näkemystäni, miten toimia, kun lapsi itkee harmistusitkuaan.
onneksi on kesäloma, ettei tartte mennä huomenna töihin punareunaisin silmin ja myöhään yöhön valvoneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan olis yhtään huono idea hakea jotain keskusteluapua, Jos sulla on sellainen olo että sinä ja lapsi joudutte kotona pelkäämään miestä niin se on tosi raskasta, kodin pitäisi olla turvasatama. Toisaalta sunkaan riitelykeino vuorokausien mökötys ei kuulosta kovin rakentavalta, ja jos riidat sitten vaan sulaa pois niin jos ymmärsin oikein, te ette ilmeisesti kovin usein keskustele, selvitä, neuvottele ja sovi riitoja, ne vaan laimenee ja unohtuu hetkeksi kunnes sama asia palaa pintaan taas.
think about all the good in your life
- it's only temporary
think about all the positive sides in life
- they never last forever
so drink to forget
and drown all your sorrow
bury your dreams
choose mind refinery
all the tears and the fears and the lies and the cries and the...
(nepenthe)
all the tears and the fears and the lies and the cries of the past
when the light of the chosen has died
when the Master is slave to his life
all the tears and the fears and the lies and the cries and the...
(forget)
all the love and the hate and the hate and the hate for you - my love
when the light of chosen has died
it is time to do something right, for once, goddamned!
so drink to forget
and drown all your sorrow
bury your dreams
and choose Catharsis!
all the tears and the fears and the lies and the cries and the...
(revenge)
all the hate in the world is the power to bring you down!
when the light of chosen has died
it is time to pay back for their crimes
Tosin luulen, että sinunkin käytöksesi tuntuu miehestäsi nöyryyttävältä: hän ei saa keskustelua menemään mihinkään suuntaan, ja sinä olet ylpeänä aina vain samaa mieltä, hänen näkökulmastaan kertakaikkiaan väärässä vieläpä.
Nuo tapaukset pitäisi oikeasti saada keskusteltua läpi. Itselläni ainakin ahdistus vain kasaantuu, jos pahaa mieltä aiheuttava tilanne toistuu ilman, että toinen ymmärtää, kuinka pahalta se minusta tuntuu. Olen niin huono puhumaan tunteista ääneen, että olen olosuhteiden pakosta ratkaissut noin suuret asiat aina sähköpostitse. Mies on vastannut ja sen jälkeen asiasta ei ole edes tarvinnut keskustella kasvokkain, koska se on saatu selvitettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ei ihme, että ärsyyntyy. (Minun mieheni on myös kamala jaarittelija. En jaksa olllenkaan kuunnella, kun hän räyhää tai purkaa itseään. Ajattelen muita asioita.)
Muutoin olet oikeassa kyllä .
Miehesi turhautuu ja käyttää väkivaltaa ja vahvemman oikeutta, kun tilanne menee täysin lukkoon, eikä hän tule yhtään kuulluksi.
Eihän se oikein ole ja ymmärrään hyvin kuinka se pelottaa sinua. Molemmat "häviätte" siinä vaiheessa kun tilanne kehittyy tuohon pisteeseen.
En puolustele yhtään miestäsi, mutta koska luulen, että huödyt enemmän itsesi analysoinnista kuin miehesi haukkumisesta sanoisin seuraavaa...
Miehesi agressio tulee mielestäsi yllättäen. Tuleeko tosiaan? Osaat varmasti sanoilla selvittää kuinka väärässä miehesi taas on tässä asiassa ja kuinka oikeassa sinä olet. Et huomaa kun tilanne muuttuu ja miehen agressiot nousevat. Vaikka hän on vastuussa omasta käytöksestään, olet sinäkin vastuussa omastasi. Olisi aika hyvä miettiä, annatko oikeasti miehelle riittävästi tilaa ilmaista ajatuksiaan, niin että hänellä tulee oikeasti tunne, että kuulet ja haluat ymmärtää hänenkin puolensa asiasta vai onko sinulla liian tärkeää saada oma taydellinen mielipiteesi läpi?
Aika repivää on riitelynne tällä hetkellä. En usko, että mieskään on kovin onnellinen tilanteesta.
Mieti kuitenkin, onko sinun kuinka vaikea antaa itse periksi. Mitä vahinkoa tapahtuisi, jos antaisit miehen välillä "päättää" kuinka lapsen kanssa toimitaan?
Uskon, että saatte asianne kuntoon, kunhan vaan tahtoa ja joustoa riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitän kommenteista! laitan alle vielä pohdintaa, mutta pääsemme ehkä jo tästäkin eteenpäin. toivottavasti. seuraavaan kertaa, kunnes sama taas toistuu. olen aiemmin sanonut, etten halua uhkaavan tilanteen toistuvan enää yhtäkään kertaa, mutta se toiveeni ei ole toteutunut.
Ap
- - - * - - -
hmm... en ensi ajatuksena tunnista, että olisin jaarittelija. mieluummin koen, että mieheni pitää toisinaan viiden minuutinkin yksinpuheluita. myönnän, etten aina kuuntele niitä. minun on kuitenkin vaikea keskittyä niin pitkiin puheenvuoroihin ja niinpä annan mennä toisesta korvasta sisäään ja toisesta ulos ja korkeintaan kuuntelen jonkin avainsanan, että tiedän suurin piirtein mistä aihepiiristä hän puhuu. en yritä keskeyttää miestäni, koska se ärsyttäisi häntä ja hän vain korottaisi ääntään ja jatkaisi puhettaan. hän on puheen jatkamisessa paljon parempi kuin minä. niinpä katson kellosta ajan kymmenen minuuttia eteenpäin, ja tiedostan, että kun viisarit ovat siirtyneet sen kymmenen minuuttia eteenpäin, on mieheni todennäköisesti lopettanut puheenvuoronsa. se tepsii, ei mieheni sentään maratonpuhuja ole. ja itse jaksan kuunnella tai siis lähinnä olla hiljaa tuon ajan, kun sen tietoisesti teen. voin selailla vaikkapa lehteä samaan aikaan, koska miestäni ei yleensä tunnu haittaavan, vaikka en syvällisesti kuuntelekaan hänen pitkiä jaarituksiaan.
kirjallinen ilmaisuni on kieltämättä pitkän oloista, mutta tämä on myös keino itselleni selvittää asioita. itse en pidä omasta mielestäni pitkiä puheenvuoroja, koska oma ajatukseni katkeaisikin, jos ryhtyisin niin pitkään puheeseen. lisäksi mieheni ei anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaan kuuntelee yleensä lauseen alun ja alkaa sitten puhua minun päälleni, mikä on yksi niistä asioista, mikä ärsyttää minua. hän sanoo usein, että minä puhun aidanseipäistä, ja hän siksi voi keskeyttää minut, koska en pysy asiassa. vaan minun on vaikea ymmärtää, millä oikeudella hän määrittelee kyseessä olevan keskustelunaiheen. lisäksi mieheni myös sanoo, että hän tietää, mitä tulen sanomaan, ja siksi voi keskeyttää minut. ja kolmantena keskeytyssyynä on se, että hän ei kuulemma huomaa, että puhuu päälleni tai että minulla on lause kesken. parisuhdeasiantuntijat neuvovat varmaan käyttämään jotain puhumissauvaa, eli sillä puheenvuoro, kenellä sauva, ja se voisi toimia meilläkin.
se, että puheenvuoroni eivät ole pitkiä, ei toki estä sitä, ettenkö voisi olla lyhyissä kommenteissani loukkaava tai sanallisesti lahjakkaampi.
> ette kovin usein keskustele, selvitä, neuvottele ja sovi riitoja,
hmm.. keskustelemme kyllä. siis meillä on joskus hyviäkin keskusteluja, jolloin kuunnellaan, mitä toinen sanoo. ja hankalina aikoina käydään keskusteluja myös sähköpostitse, koska niissä tunteet ei kuumene vastaavalla tavalla kuin reaaliaikaisessa keskustelussa. ja annan mieheni lukea ainakin jälkikäteen, jos olen keskustelut pulmasta netissä, niin kuin nyt. nettiä käytän analysointiin, koska voin saada kommentteja kuten nytkin olen saanut. neuvottelusta en tiedä, mitä sillä tarkalleen tarkoitetaan. mieleeni tulee lähinnä jonkinlainen kaupankäynti, ja sellaisesta mieheni ei pidä. riidat sovitaan joskus, joskus ne vain sulavat. mieheni on tänään pyytänyt anteeksi eilistä käytöstään, mutta minusta tuntuu, että en ole vielä valmis antamaan anteeksi. en tiedä, miten saisin itseni siihen pakotettua, koska mieheni käytös tuntuu hyvin loukkaavalta. aikaisemmin olen ajan kuluttua voinut antaa anteeksi. mutta millä sitä voisi nopeuttaa, jos sattuu olemaan hitaan temperamentin omaava ihminen. aina sanotaan, että riidat pitää sopia nopeasti, mutta kun minulle se on kovin vaikeaa, niin olen taipuvainen miettimään, mikä se nopean sopimisen etu lopulta on.
en tosiaan pysty näkemään merkittäväsi parannettavaa toiminnassani. mutta eikö se ole aika tyypillistä, ettei näe omassa toiminnassaan parannettavaa? kuunnella voisin miestäni varmaan paremmin. ehdottaa keskustelusauvaa, että kumpikin voisi puhua keskeyttämättä, koska itseäni alkaa helposti harmittaa, jos koen että vain minä olen kuunteleva osapuoli.
miehen aggressioiden koen tosiaan tulevan aivan yllättäen. en huomaa, että tilanne muuttuisi ja miehen aggressiot merkittävästi nousisivat. uskon, että eilen keskustelussa heittelimme kommentteja kumpikin suunnilleen yhtä paljon. en siis ollut hiljaa oleva osapuoli. ja meillä oli erilaiset näkemykset. ne lienevät riskitekijöitä sille, että miehellä niin sanotusti pimenee. sen tarkempaan analyysiin en taida pystyä. olisi mielenkiintoista katsoa hidastetulta videolta, mitkä ovat keskustelun viime hetket. keskustelun hektisyyden arvioisin jonnekin seiskan tasolle, jos normaali hyvää päivää kirvesvartta -keskustelu olisi arvolla yksi tai kaksi ja tähdellistä informaatiota sisältävä keskustelu tasolla viisi. arvosta seitsemän mieheni reaktio pamahtaa luokkaan sata silmänräpäyksessä.
en siis koe tällä hetkellä pystyväni ennakoimaan mieheni aggressiota. siinäkin voi ehkä kehittyä, ja jonakin päivänä voin olla siinä parempi. mutta onko se tavoittelemisen arvoinen asia? onko minun tehtäväni ohjata tilanteet, niin ettei miehelläni pimene? onko mieheni loukkaavaksi kokemani käytös minun syytäni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka on kylmä ja epäempaattinen. Sori vaan ap, mutta näin on. Säälin miestäsi.
- isälleni kävi hänen kanssaan niin että hän ensin sekosi ja sitten tappoi itsensä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi kuulosti kyllä aika pahalta, että vain teeskentelet kuuntelevasi kun mies puhuu. Ilmankos ette ymmärrä toisianne.
niin oli kysymys mistä vaan olen miehesi puolella. En jaksanut lukea kuin ekan jutun ja vähän toista, vaikutti aivan höperön höpinöiltä.
En jaksaisi kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
> *en tosiaan pysty näkemään merkittäväsi parannettavaa toiminnassani. mutta eikö se ole aika tyypillistä, ettei näe omassa toiminnassaan parannettavaa?* kuunnella voisin miestäni varmaan paremmin. ehdottaa keskustelusauvaa, että kumpikin voisi puhua keskeyttämättä, koska itseäni alkaa helposti harmittaa, jos koen että vain minä olen kuunteleva osapuoli.
en tosiaan pysty näkemään merkittäväsi parannettavaa toiminnassani. mutta eikö se ole aika tyypillistä, ettei näe omassa toiminnassaan parannettavaa? kuunnella voisin miestäni varmaan paremmin. ehdottaa keskustelusauvaa, että kumpikin voisi puhua keskeyttämättä, koska itseäni alkaa helposti harmittaa, jos koen että vain minä olen kuunteleva osapuoli.
Hmm, mutta sähän just kerroit, että olet ottanut tavaksesi sulkea korvat kun mies puhuu, joten miten niin olet kuunteleva osapuoli?
miehen aggressioiden koen tosiaan tulevan aivan yllättäen. en huomaa, että tilanne muuttuisi ja miehen aggressiot merkittävästi nousisivat. uskon, että eilen keskustelussa heittelimme kommentteja kumpikin suunnilleen yhtä paljon.
Huomaisit ehkä jos kuuntelisit mitä mies sanoo...?
kumpikaan teistä ei kuuntele toistaan ja lisäksi miehesi vielä uhkaa väkivallalla. ja sitten ihmettelet, että mikä on vikana?? Kyllä normaalit ihmiset voivat riidellä ilman, että toisen tarvitsee pelätä. Jos haluat kommentteja, olisi helpompaa esittää asia tiivistetymmin. Tuollainen tajunnanvirtateksti on vaikeaa seurattavaa. Minä harkitsisin vakavasti eroa, kun kerran mies on väkivaltainen ja itsekeskeinen.
Tuossa poikaan suhtautumisessa tärkeintä on se, että te toimitte johdonmukaisesti ja sovitte keskenanne pelisäännöt. Koska te ette pysty sopimaan mistään (kun ette kuuntele toisianne), teidän olisi parasta menna ammattiauttajalle.
jo aikaisemmin kun luin näitä, en vaan uskaltanut siitä mainita.. :)
mutta nämä ap:n kirjoitukset toivat erehdyttävästi mieleeni Jarmo Björkvistin kirjoitukset joita netissä julkaistiin (siis sen jälkeen kun äijä joutui tiilenpäitä lukemaan...)....
Et vaikuta siis ihan terveeltä ap?
mutta nämä ap:n kirjoitukset toivat erehdyttävästi mieleeni Jarmo Björkvistin kirjoitukset joita netissä julkaistiin (siis sen jälkeen kun äijä joutui tiilenpäitä lukemaan...)....
Et vaikuta siis ihan terveeltä ap?
Suurin osa parisuhdeongelmista johtuu kommunikaation puutteesta, kuuntelemattomuudesta ja se ettei ymmärretä mitä toinen tarkoittaa.
Katso paikkakuntasi kesäyliopiston tarjonta, heillä on koulutuksia ympäri vuoden ja siellä käy päteviä luennoitsijoita, puolipäivää tai kokopäivä myös parisuhdeasioihin liittyen.
Lisäksi suosittelen NLP ja löytyy tuolla lyhenteellä Googleta suomenkielisiltä sivuilta.
Molemmille teille olisi hyväksi mennä tuon tyyppisille kursseille kuuntelemaan ja oppimaan.
Otsikkoni oli heitto, luulen että joku muu kuin vesiongelma on seuraavana esillä mutta kokeile kuitenkin että jätät joka ilta pöydälle vesilasin.
Alue: Aihe vapaa
miehen tapa toimia harmistusitkussa on, että hän menee komentamaan lasta. komentamisessa sinänsä ei ole mielestäni pahaa, mutta sitä en näe erityisen hyvänä, että mieheni komentaa niin kovasti, kovalla äänellä jne, että lapsi pelkää ja ei siksi uskalla itkeä. lapsi lopettaa (harmistus)itkunsa pelosta. mieheni ei siedä lapsen itkua, ja lapsemmekin tietää sen: lapsi osaa kertoa minullekin omin sanoin, että isä ei pidä siitä, että hän itkee. itkun tukahduttaminen käskyllä on mahdollisesti ihan yhtä julmaa minun mielessäni kuin ilmeisesti minun reagoimattomuuteni lapsen harmistusitkuun mieheni mielessä. minun käsitykseni mukaan itku on kuitenkin vain tapa purkaa harmistusta. ja siihen tarkoitukseen ihan hyvä keino. millä muulla sallitulla tavalla lapsi voisi purkaa harmistustaan?
jatkettiin keskustelua miehen kanssa siitä, miten tulisi reagoida lapsen harmistusitkuun. keskustelu ei tuntunut mieheni mielestä johtavan eteenpäin. hänen mielestään minä jankutin samaa asiaa. ja sitten tapahtui se, mitä on tapahtunut aiemminkin ja tulee varmaan tapahtumaan niin kauan kuin yhdessä olemme. miehelläni menee hermo ja hänelle tulee tarve saada minut hiljaiseksi sillä mikrosekunnilla keinolla millä hyvänsä. ja se keino on, että hän pyrkii uhkaamaan minua jonkin esineen heittämisellä, nostamalla kättään äkillisesti ylös tai heittämällä hieman minusta ohi jonkin pehmeän esineen. liekö sitten tarkoituskin, että heittää vähän ohi, ja se ei osu. ja sekin, että käteensä osuu jokin pehmeä esine. kuten tyyny tai pyyhe. pulmana on se, että on se, että en ehdi nähdä, mikä esine lentää. ja kait vaikka ehtisin nähdäkin, en silti halua, että minua kohti heitellään mitään. joskus miehen käsi puristuu raivosta nyrkkiin. hän ei ole lyönyt minua, mikä johtuu osaltaan mielestäni siitä, että ehdin nähdä sen, ja jähmetyn paikalleni. en sanallakaan jatka mielipiteeni esittämistä, en yritä tehdä fyysisesti mitään enkä yritä paeta, koska mieheni on minua fyysisesti vahvempi. olen liikkumatta joitakin sekunteja eli sen ajan kun miehen äkkipikaistus kestää.
miehen raivo menee ohi lähes yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. joskin mies meni tällä kertaa keittiöön hetkiseksi jupisemaan, että hän on varma, että minun kanssani on hyvin vaikea tulla työelämässä toimeen, kun olen tällainen. se lienee hänen yrityksensä loukata minua sanoilla. olen siis joskus purkanut harmistustani, kun työyhteisössäni ei ole kaikki mennyt putkeen. vaan miehen väitteet, että olisin hankala työkaveri muille ihmisille, eivät uppoa minuun. en usko miehen väitteitä, vaan kaiken harmistuksen keskelläkin minulla on tunne, että mies yrittää vain satuttaa minua väitteillään ja siksi ne eivät tehoa minuun. ja ehkä niinkin, että hän on kateellinen, kun minulla on osittain jopa hyvinkin toimivia suhteita ihmisiin, joiden kanssa teen päivittäin töitä; vaikkakin joskus olen kokenut jonkun suhteen työkaveriin hankalaksi. mies on yksityisyrittäjä, ja hänellä ei ole työyhteisön sosiaalista piiriä.
miehen väitteet, että olisin yleisesti ikävä työkaveri työyhteisössäni, eivät siis loukkaa minua. en ole työpaikkani ilopilleri tai yhteishengen nostattaja, mutta pyrin tekemään oman työni hyvin enkä halua hankaloittaa muiden tekemää työtä. minulla on työpaikalla työhön liittyviä näkemyksiä, miten asiat pitäisi mielestäni hoitaa ja pyrin tuomaan ne esiin. ja ajamaankin asiaani omalla tavallani, jos näen sen tärkeäksi. minulla on omat puutteeni työminässäni, mutta onpa minulla omat vahvuutenikin. ja niin tai näin, ei se mieheni asia ole, millainen minä olen työssäni, kun emme ole edes samalla työpaikalla eikä minun työni muutenkaan liikuta miestäni mitenkään muuten, kuin että se nyt sattuu olemaan hänen vaimonsa työ.