Lue keskustelun säännöt.
Millaisia parisuhdeongelmia alkoholistivanhempien lapsilla on?
11.08.2019 |
Onko kokemuksia? Itse en pysty parisuhteisiin, koska tunne-elämä on pielessä. Mahdoton välittää tai rakastaa, tai olla läheisessä suhteessa. Kaikki johtuu siitä, että lapsena kaikki emotionaaliset yhteydet ovat olleet nolla. Ainoat tunteet ovat ahdistus, masennus, mitättömyyden tunne ja itseinho.
Kommentit (15)
Niin, että te jotka juotte siellä niiden lapsienne kanssa, niin hävetkää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteita on varmasti niin monenlaisia kuin alkoholistien lapsiakin, eivätkä kaikki pariutumisen ongelmat automaattisesti johdu lasisesta lapsuudesta.
Itse olen tehnyt ns. perinteiset ja ollut nuorempana suhteessa alkoholistiin luullen pystyväni hänet nyt ainakin parantamaan. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä (vaikkakin rankka) kokemus, koska sen myötä pystyin lopulta irrottautumaan menneisyydestäni. Tajusin, että teen itse omat valintani ja minun ei ole enää mikään pakko aikuisella iällä valita alkoholistia osaksi elämääni.
Olen nyt 33-vuotias ja viimeiset viisi vuotta elänyt tasapainoisessa, päihdeongelmattomassa ja hyvässä parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Juomme viiniä viikonloppuisin pari lasillista, jos olemme tehneet jotain vähän parempaa ruokaa ja silloin tällöin käymme "viihteellä", mutta alkoholi on epäoleennainen sivujuonne elämässäni, ei enää päätähti.
Vierailija kirjoitti:
Suhteita on varmasti niin monenlaisia kuin alkoholistien lapsiakin, eivätkä kaikki pariutumisen ongelmat automaattisesti johdu lasisesta lapsuudesta.
Itse olen tehnyt ns. perinteiset ja ollut nuorempana suhteessa alkoholistiin luullen pystyväni hänet nyt ainakin parantamaan. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä (vaikkakin rankka) kokemus, koska sen myötä pystyin lopulta irrottautumaan menneisyydestäni. Tajusin, että teen itse omat valintani ja minun ei ole enää mikään pakko aikuisella iällä valita alkoholistia osaksi elämääni.
Olen nyt 33-vuotias ja viimeiset viisi vuotta elänyt tasapainoisessa, päihdeongelmattomassa ja hyvässä parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Juomme viiniä viikonloppuisin pari lasillista, jos olemme tehneet jotain vähän parempaa ruokaa ja silloin tällöin käymme "viihteellä", mutta alkoholi on epäoleennainen sivujuonne elämässäni, ei enää päätähti.
Sinulla on ollut lapsena joku joka on huolehtinut sinusta, on täysin eri asia kun lapsella ei ole ketään kuka huolehtii hänestä, kun molemmat vanhemmat ovat juoppoja ja muita ihmisiä lapsen elämässä ei ole. Silloin hänestä tulee tunnevammainen, kai sen ymmärrät? Sellaiset lapset, joilla vain toinen vanhempi on alkoholisti, tilanne on aivan täysin eri.
Ei ole parisuhteisiin tai ystävyyssuhteisiin vaikuttanut.
Vietin lapsena ja teininä viikonloput ystävien nurkissa, koska en halunnut olla kotona. Olen pariutunut tasapainoisten ihmisten kanssa ja olen voinut luottaa kumppaneihin. Erot ovat tulleet aivan muista syistä.
Nykyinen parisuhde on tasapainoinen, terve ja kaikinpuolin hyvä. Ainoastaan harmittaa ettei lapsillamme ole käytännössä mummolaa ollenkaan, sillä myös mieheni vanhemmat ovat alkoholisteja.
Minä olen itse alkoholistien aikuisena lapsena se parisuhteidemme ongelma. ”Perin” alkoholismin vanhemmiltani, ja jokaisessa suhteessa minun alkoholin käyttäminen on ollut se vaikein asia päästä yli.
Nykyisessäkin suhteessani kaikki riidat ovat saaneet alkunsa siitä, että olen kännissä ja soitan suutani niin kuin isäni ja äitini aikoinaan. Siksi käytämme alkoholia äärimmäisen harvoin, mutta luottamus on jo petetty. Tämäkin suhde on tuhoontuomittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaiseni vanhemmat ovat alkoholisteja. Tällä naisella on ollut yksi vakaampi parisuhde, mutta muuten todella huonoja suhteita. Esimerkiksi narsistisen oloinen mies, joka oli todella mustasukkainen, pyöritti samaan aikaan muita naisia ja piti tätä kotipiikana/rakastajattarena. Jätti lopulta kun oli jo valkannut uuden naisen. Ja taitellinen päihteenkäyttäjä, joka myös kohteli huonosti tätä naista.
Eli summa summarum, ajautuu helpommin suhteisiin, joissa on täysi kynnysmatto, koska ilmeisesti itsearvostus on niin huono.
Nykyisen mieheni edellinen puoliso on alkoholistiperheestä, vain isä oli alkoholisti, äiti sitten peitteli sitä.
Näkyy niin monin tavoin. Esim Hienostelun tarve. Kun lähdetään normaalisti syömään vaikka ihan pizzaa niin miehen lapset ihmettelevät kun ei tarvitse vaihtaa hienoja vaatteita vaan se tavallinen riittää. Siirtänyt lapsiinkin sen että koko ajan pitää esittää jotenkin parempaa tai muuta kuin mitä oikeasti on.
Nainen on johtavassa asemassa mutta parisuhteet päättyvät riitelyyn ja jopa välivaltaisuuteen. Nainen kokee että kaiken pitäisi pyöriä hänen ympärillään koska hänellä on oikeus koska hän on kärsinyt niin paljon ym muuta..
Säälin häntä mutta aikuiseksi pitää kasvaa, alkoholistienkin lasten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteita on varmasti niin monenlaisia kuin alkoholistien lapsiakin, eivätkä kaikki pariutumisen ongelmat automaattisesti johdu lasisesta lapsuudesta.
Itse olen tehnyt ns. perinteiset ja ollut nuorempana suhteessa alkoholistiin luullen pystyväni hänet nyt ainakin parantamaan. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä (vaikkakin rankka) kokemus, koska sen myötä pystyin lopulta irrottautumaan menneisyydestäni. Tajusin, että teen itse omat valintani ja minun ei ole enää mikään pakko aikuisella iällä valita alkoholistia osaksi elämääni.
Olen nyt 33-vuotias ja viimeiset viisi vuotta elänyt tasapainoisessa, päihdeongelmattomassa ja hyvässä parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Juomme viiniä viikonloppuisin pari lasillista, jos olemme tehneet jotain vähän parempaa ruokaa ja silloin tällöin käymme "viihteellä", mutta alkoholi on epäoleennainen sivujuonne elämässäni, ei enää päätähti.
Sinulla on ollut lapsena joku joka on huolehtinut sinusta, on täysin eri asia kun lapsella ei ole ketään kuka huolehtii hänestä, kun molemmat vanhemmat ovat juoppoja ja muita ihmisiä lapsen elämässä ei ole. Silloin hänestä tulee tunnevammainen, kai sen ymmärrät? Sellaiset lapset, joilla vain toinen vanhempi on alkoholisti, tilanne on aivan täysin eri.
Miksi tätä alapeukutetaan pel-let? Oikeita pellehermanneja!
Kaikki ongelmat on kerrottu tommy hellstenin virtahepo olohuoneessa -kirjassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhteita on varmasti niin monenlaisia kuin alkoholistien lapsiakin, eivätkä kaikki pariutumisen ongelmat automaattisesti johdu lasisesta lapsuudesta.
Itse olen tehnyt ns. perinteiset ja ollut nuorempana suhteessa alkoholistiin luullen pystyväni hänet nyt ainakin parantamaan. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä (vaikkakin rankka) kokemus, koska sen myötä pystyin lopulta irrottautumaan menneisyydestäni. Tajusin, että teen itse omat valintani ja minun ei ole enää mikään pakko aikuisella iällä valita alkoholistia osaksi elämääni.
Olen nyt 33-vuotias ja viimeiset viisi vuotta elänyt tasapainoisessa, päihdeongelmattomassa ja hyvässä parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Juomme viiniä viikonloppuisin pari lasillista, jos olemme tehneet jotain vähän parempaa ruokaa ja silloin tällöin käymme "viihteellä", mutta alkoholi on epäoleennainen sivujuonne elämässäni, ei enää päätähti.
Samaistun vahvasti, olen 32 ja pari vuotta sitten kokenut sen kuuluisan "renttuun rakastumisen". Jalat lähti ihan alta ja järki päästä, vaikka tapaus oli todella pitkälle alkoholisoitunut. Kun huuma alkoi laskea päästä, pystyin tarkastelemaan tunteitani lapsuudenkokemusten kautta. Kasvoin paljon.
Rentun kanssa jäimme ystäviksi (renttuuteensa ei liity väkivaltaa tms.vaan hänkin on lapsuutensa rikkoma).
Itsellä ei ollut alkoholistivanhempia, mutta puolisolla oli. Näkyy kyllä meidän arjessa, kun hänellä saattaa olla välillä todella suuria tunnelukkoja ja vaikeuksia kohdata ja käsitellä asioita. Ihmissuhteiden normit ja käytössäännöt ovat joskus myös hukassa kuin autistilla (sitä ei ole), eikä hän ole onnistunut luomaan kovin normaalia suhdetta alkoholiin. Aina joskus pelkään, että mitä jos lipsahtaa alkoholismin puolelle (olisi jo kolmannessa polvessa), mutta nyt iän tuoma rauhoittuminen on alkanut jo näkyä tuonkin suhteen.
Joskus on vähän raskasta, mutta hittoako sitä ihminen menneisyydelleen voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella monet pariutuvat alkoholistin kanssa. Toistavat kotoa opittua mallia, valitettavasti.
Itsekin olin alkoholisti 13-vuotiaasta lähtien ja vasta 37-vuotiaana raitistuin täysin, kun lapseni syntyi. Oma rakas lapseni, kelle en halunnut samaa kamalaa kohtaloa tuottaa. T. 44-v valkoinen heteromies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olin alkoholisti 13-vuotiaasta lähtien ja vasta 37-vuotiaana raitistuin täysin, kun lapseni syntyi. Oma rakas lapseni, kelle en halunnut samaa kamalaa kohtaloa tuottaa. T. 44-v valkoinen heteromies
Ainoa elämäni rakkaus tuhoutui alkoholismiini, en ole rakastanut ketään muuta elämässäni romanttisessa mielessä. Hän, koirani ja lapseni ovat ainoat asiat maailmassa ketä olen rakastanut koskaan. T. 44-v valkoinen heteromies
Kokemus olisi aikalailla samanlainen, kun vauva syntyessään heitettäisiin eläinten kanssa elämään ilman ihmiskontakteja, paitsi että ne eläimet antaisivat sille lapselle enemmän rakkautta, kuin omat juoppovanhemmat.