Olen niin hel.vetin surullinen ja ihan saa.tanan yksin,

Kodin siivoaminen. Tulee aikaansaava olo ja voit kutsua kylään jonkun, kenet vaan jonka tunnet. Keitä kahvit ja jotain höpisette. :)

Lue Anthony de Mellon Havahtuminen.

Löydät avaimet siihen, miten "painajaisunesi" päättyy pikkuhiljaa ja avaudut elämälle ja todellisuudelle. :)

Ei ihmisten seura poista yksinäisyyttä, se voi korkeintaan viihdyttää.

Älä juokse itsesi ääreltä pakoon koko loppuelämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi työ. Minä rukoilin Jumalalta työtä ja sain työn. Vaikka palkka ei ole hyvä, on se parempi kuin olla epävarmalla toimeentulotuella. Lisäksi se pakottaa heräämään aamuisin, liikkumaan ja samoina päivinä tulee tehtyä muutakin. Pikkuhiljaa on alkanut tulla parempi olo itsestä. Nyt haluaisin ilmoittautua minua kiinnostavalle kansalaisopiston kurssille, kun seuraava palkka tulee. Siellä tapaa ihmisiä ja saisi iloa niistä taidoista mitä tiedän että minulla on.

Minä rukoilen Jumalalta työ- ja toimintakykyä, eli terveyttä. Ilman niitä ei ole mitään toivoa.

Mikä sinulla on? Minut vei masetuneisuus ja köyhyys , opiskelujen etenemättömyys hetkeksi toimeentulotuelle. Ensiksi minunkin täytyi kammeta terveyttä ylös.

Masennus. Johtuu siitä, ettei mikään asia elämässäni ole onnistunut, ponnisteluista ja yrityksistä huolimatta. Tarvisin ns. onnistumisen elämyksiä. Nyt olen lamaantunut. Energiaa ei vain ole. Eikä ketään ihmistä, joka olisi asioistani kiinnostunut. Tätä on jatkunut jo niin kauan, etten enää jaksa toivoa. Ihmettelen kyllä, miksi Jumala antoi minulle tämmöisen surkean elämän, eikä auta täältä pois.

No siis minulla tuli juuri tuo tunne, tavallaan kauhu että olen ihan yksin. Kukaan ei ole kiinnostunut, ymmärrä tai jaksa ymmärtää. Siihen yksinäisyyteen tuli kuitenkin Jumala. Uskon että minulla on joku tarkoitus ja asiani kuulee ainakin hän ja pääsen eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10729799

Tässä on hyvä artikkeli aihetta koskien, ihan kaikille luettavaksi.

Ja ap, etsi toisia yksinäisiä ja lievitä heidän yksinäisyyttään niin saat saman itsellesikin. Suomessa on satoja tuhansia yksinäisiä, miksi he eivät ole toisilleen ystäviä?

Linkittämässäsi jutussa ei ole mitään uutta. Eikä mitään apua yksinäisille, joka ei löydä sellaista seuraa, missä viihtyy. Pelkästään muiden parissa fyysisesti olo ei auta ketään, jos aitoa kohtaamista ei synny. (Tai no,mehkä auttaa jotain todella ihmisriippuvasita, jolle kaikki seura käy!) Harrastusporukoihin voi mennä, mutta ei niistä yleensä muut hae kuin sitä harrastustoimintaa. Ei sieltä oikeita kavereita saa, jotka olisivat sinusta kiinnostuneita.

Luin jutun kommentteja. Siellä on hyviä mielipiteitä. Esim. introverteille pakkososiaalisuus on todella uuvuttavaa. Eivät hekään silti yleensä halua päätyä täysin erakoiksi.

On surullista miten ihmiset eivät muka keksi mitään muuta tapaa elää, kuin toisiin ripustautumalla?

Mennä johonkin paikkoihin tulemaan "aidosti nähdyksi ja kuulluksi".

Kuulostaa todella epätoivoiselta, kerjäläisen elämältä.

Kiinnostukaa asioista, älkääkä ihmisistä! Siten voitte alkaa rakentamaan mielenkiintoista elämää itsellenne ja muille.

Et oo ainut meitä on tuhansia, itse sain paskaa niskaani kun tein suurinpiirtein saman keskustelun tänne vauva sivustolle, et täälläkin vaan osataan vittuilua ja sympatiaa ei heru

Et ole ainoa. Olen 39v jolla ei ole yhtään kaveria. Se varsinainen surun aihe mikä melkein vihloo fyysisesti on elämänkumppanin puute. Viimeksi mulla oli kolme tapaamista kestänyt "suhde" 5 vuotta sitten. En jaksa enää toivoa en enää edes yrittää. On mulla toki elämässä muutakin sisältöä mutta sitten kun mielenkiinto ei ole taas kiinni siinä muussa iskee hirveä tyhjyyden ja osattomuuden tunne. Nettitreffejä käytän vanhalla rutiinilla jos kuitenkin löytäisi jonkun ja onhan se ajankulua jollei muuta. Mulla syy on ujous ja olemattomat sosuaaliset taidot. En osaa tutustua ihmisiin spontaaneissa sosiaalisissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi työ. Minä rukoilin Jumalalta työtä ja sain työn. Vaikka palkka ei ole hyvä, on se parempi kuin olla epävarmalla toimeentulotuella. Lisäksi se pakottaa heräämään aamuisin, liikkumaan ja samoina päivinä tulee tehtyä muutakin. Pikkuhiljaa on alkanut tulla parempi olo itsestä. Nyt haluaisin ilmoittautua minua kiinnostavalle kansalaisopiston kurssille, kun seuraava palkka tulee. Siellä tapaa ihmisiä ja saisi iloa niistä taidoista mitä tiedän että minulla on.

Minä rukoilen Jumalalta työ- ja toimintakykyä, eli terveyttä. Ilman niitä ei ole mitään toivoa.

Mikä sinulla on? Minut vei masetuneisuus ja köyhyys , opiskelujen etenemättömyys hetkeksi toimeentulotuelle. Ensiksi minunkin täytyi kammeta terveyttä ylös.

Masennus. Johtuu siitä, ettei mikään asia elämässäni ole onnistunut, ponnisteluista ja yrityksistä huolimatta. Tarvisin ns. onnistumisen elämyksiä. Nyt olen lamaantunut. Energiaa ei vain ole. Eikä ketään ihmistä, joka olisi asioistani kiinnostunut. Tätä on jatkunut jo niin kauan, etten enää jaksa toivoa. Ihmettelen kyllä, miksi Jumala antoi minulle tämmöisen surkean elämän, eikä auta täältä pois.

Eikö mikään asia ole onnistunut? Osaat ainakin kirjoittaa ihan sujuvasti ja lukemaankin olet vissiin oppinut? Mitäs muuta olet oppinut tai saanut aikaiseksi?

Yksinäinenminäkin kirjoitti:

Et oo ainut meitä on tuhansia, itse sain paskaa niskaani kun tein suurinpiirtein saman keskustelun tänne vauva sivustolle, et täälläkin vaan osataan vittuilua ja sympatiaa ei heru

Näinhän se on kun ei muista sitä yhtä ja kivaa kommenttia. Sillä tavalla ei myöskään kuule tosielämässä niitä yhtä ja kahta kivaa kommenttia joiden kautta voi päätyä ystäviksi. Jatka vaan tuota turvalliseksi todettua torjuntalinjaa.

Vierailija kirjoitti:

Kenen vika asia on?

Uskokaa nyt, että kukaan ei voi jakautua moneksi eri ihmiseksi ja olla itsensä ystäväporukka.

Tarvitset vain isoa kaluani sisääsi ja murheet unohtuvat.

Minulla on aikuisia lapsia, jotka asuvat eri paikkakunnilla ympäri Suomea.

Kesällä vierailin heidän luonaan, kun eivät itse ehdi(!) käydä minua tapaamassa.

Olen yksinhuoltajana auttanut jokaista elämässään eteenpäin, nyt pärjäävät omillaan. Minulle jäi kyläilyistä lopulta silti semmoinen olo, että olen jonkinlainen 'välttämätön paha', minulla ei ole heille sen kummempaa arvoa tai merkitystä. Aika surullista, kun vielä elän yksin.

Opettele edes kirjoittamaan, pisteitä omituisissa paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10729799

Tässä on hyvä artikkeli aihetta koskien, ihan kaikille luettavaksi.

Ja ap, etsi toisia yksinäisiä ja lievitä heidän yksinäisyyttään niin saat saman itsellesikin. Suomessa on satoja tuhansia yksinäisiä, miksi he eivät ole toisilleen ystäviä?

Siksi, koska ystävyyttä on hankalaa rakentaa vain sille pohjalle, että molemmat ovat yksinäisiä. Jos toinen on vihreä ja toinen persu, jos toinen on uskovainen ja toinen ateisti, jos toinen syö lihaa ja toinen on vegaani jne. On hyvin vaikea löytää yhteisiä puheenaiheita ja harrastuksia jos ihmiset ovat eri mieltä kaikesta. Ystävyyttä ei voi syntyä jos ei voi arvostaa toista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aikuisia lapsia, jotka asuvat eri paikkakunnilla ympäri Suomea.

Kesällä vierailin heidän luonaan, kun eivät itse ehdi(!) käydä minua tapaamassa.

Olen yksinhuoltajana auttanut jokaista elämässään eteenpäin, nyt pärjäävät omillaan. Minulle jäi kyläilyistä lopulta silti semmoinen olo, että olen jonkinlainen 'välttämätön paha', minulla ei ole heille sen kummempaa arvoa tai merkitystä. Aika surullista, kun vielä elän yksin.

Teit lapset ihan turhaan. Hirveä homma ja eivät välitä äidistään tuon taivaallista. Monelleko velalle sinäkin olet ehtinyt hehkuttamaan äitiyden onnea ja suositellut lasten tekemistä :D

Kun tekee lapsia niin ei tarvitse olla yksin, tässä se jälleen nähtiin!