Paniikkihäiriö ja perinnöllisyys

En osaa sanoa perinnöllisyydestä, mutta paniikkihäiriötä osataan koko ajan paremmin hoitaa ja tunnistaa. Itse siis paniikkihäiriötä "sairastavana" ajattelen, että pahinta oli se, kun ei lapsena ja nuorena tiennyt mistä on kyse, eikä kukaan osannut auttaa.

Lapsellasi on varmasti aivan hyvät eväät maailmaan, vaikka sattuisikin käymään niin ikävästi että saisi paniikkihäiriön. Kun se tunnistetaan ja saa lapsesta asti tukea, niin todennäköisesti tulevaisuus on paljon valoisampi kuin sukulaisillasi.

Alttius erilaisille ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöille on perinnöllistä. Ympäristö taas vaikuttaa siihen, kehittyykö alttiuden pohjalta psyykkistä häiriötä sekä millaiseksi häiriön tarkempi oirekuva muodostuu.

Paniikkihäiriötä esiintyy usein suvuittain ja niissä perheissä, joissa on ahdistuneisuushäiriöitä. Kaksostutkimuksissa paniikkihäiriön perinnöllisyydeksi on arvioitu 30–55 % ja viimeaikaiset tutkimukset ovat selkeästi tukeneet käsitystä, että paniikkihäiriölle tai yleisemmin kohtauksittain esiintyvälle ahdistuneisuudelle on olemassa perinnöllinen tausta.

Lapsesi voivat sairastua tai sitten eivät. Todennäköisempää on sairastuminen, jos suvussanne paniikkihäiriö on yleinen.

Kyllä se perinnöllistä on. Äidilläni on , minulla on ja lapsellani on paniikkihäiriö.

Vaikka vanhempia jaksetaan syytellä lasten sairastuttamisesta väärällä kasvatuksella, niin kyllä uskallan veikata että kaikilla paniikkihäiriötä sairastavilla on perinnöllinen alttius. Olen ymmärtänyt vasta jälkikäteen että isäni suvussa melkein kaikilla on paniikkihäiriö. Siellä on paljon alkoholismia ja sellaista ettei kukaan oikein ole uskaltanut matkustella mihinkään. Isälläni on paha tapa tissutella ja tupakoida, lisäksi hän vihaa junia, busseja ja lentokoneita ja kaupassa käynti on vaikeaa. Ja kuten arvata saattaa mulla itsellä on paha paniikkihäiriö myös, ja lääkkeillä mennään...