Nainen, mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi parisuhteessa?

Turva, hellyys, huomiointi, pienet asiat.

Mies on hyvin huomaavainen ja tekee paljon asioita mistä tiedän hänen ajattelevan mua silloinkin kum en ole paikalla. Koskettaa paljon.

Tärkein näistä kaikista on kuitenkin katse. Katseesta näkee rakastaako mies oikeasti vai ei.

Kun mies tavallisena arkiaamuna tuo aamukahvin sänkyyn. Ja tietty muutkin vastaavat pienet arkiset huomioimiset.

Ennen kaikkea kuitenkin se että mieheni antaa minulle turvallisuuden tunteen, ja puolustaa minua. Tämä puolustaminen ei tietenkään näy minään nyrkkitappeluina :D vaan sisäisenä tunteena sisälläni siitä että minulla on koko ajan joku puolellani, sama mitä tapahtuisi. Turvallisuuskaan  ei tarkoita sitä etten saa kävellä illalla yksin ulkona, vaan sitä että mies kantaa vastuuta minusta, taistelee kaikin voimin parisuhteen ulkopuolelta tulevia vaikeuksia vastaan, ei anna minkään horjuttaa meitä, toimii aina meidän parhaaksemme, eikä käärmeile, vaan häneen voi aina luottaa. Hänen suustaan ei myöskään ole kuulunut koskaan mitään jalka oven välissä- sontaa kuten " emmehän tarvitse mihinkään avioliittoa, kun meillähän on niin hyvä näin" vaan "rakas, enemmän kuin mitään muuta, haluan olla miehesi myös lain silmissä, ja kaikkien tämä maailman ihmisten mielissä."

Vierailija kirjoitti:

En muista että olisin ikinä tuntenut itseäni rakastetuksi parisuhteessa. Yksi pitkä 20v suhde takana.

Enää en kelpaa kenellekään. Olisipa ihanaa olla rakastettu.

Ehkä et osaa ottaa rakkautta vastaan? 20-vuotinen suhde kuulostaa siltä että yritystä on kyllä ollut.

up

Hmmm... olen toista kertaa naimisissa. Minulle rakkauden osoitus on, että kun jotain tahdon tehdä, niin mies yrittää järjestää sen. hän ei ajattele silloin itseään vaan minua.

Tämä on siksi minulle niin merkittävää, koska ex-liitossa ex-mies sanoi suoraan, ettei minun haluillani ole merkitystä. Jos jotain kivaa tehtiin, tehtiin se sen takia, että hän itse halusi samaa.

Olen huomannut että en tunne oloani rakastetuksi (vaikka mies hoitaisi kotihommia yhdessä, muistaisi merkkipäivät ym) jos koen että minun tarpeet ja toiveet eivät ole tulleet kuulluiksi ja niiden yli kävellään usein. Esim. jos olen kipeä niin en oleta että mies hyysää mitenkään erityisesti, mutta odotan että toinen ei tule siihen vaatimaan omien tarpeidensa/toiveidensa täyttämistä. Normaaliempatialla varustettu ei kuormita henkilöä joka on sairas taikka muutoin heikoilla. Viimeisin suhde kariutui juuri tähän empatian puutteeseen ja siihen että koin ettei tarpeillani ja toiveillani ole väliä toiselle osapuolelle. N42

Tunsin olevani rakastettu, kun mies kehui kauniiksi ja halusi seksiä.

Sitten hän muuttui ja alkoi haukkua rumaksi ja läskiksi. Valmistelin eroa ja hankin jo uuden asunnonkin ja hän lopetti ja jatkoimme yhdessä. Sittemmin on taas kehunut välillä kauniiksi, mutta en enää usko sitä. Vasta tämä ap:n kysymys sai mut tajuamaan, etten tunne itseäni rakastetuksi enää ollenkaan miehen taholta. Lapseni taholta kylläkin.

Tiedän että olen rakastettu kun mies hakee minut vaikka keskellä yötä kotiin kavereilta jos en enää uskalla tulla julkisilla. Ja kaikki muut vastaavat jossa mies uhraa oman mukavuutensa minun hyvinvointini eteen.

Arjessa pienin teoin huomiointi ja myös tuo paljon puhuttu katse.

Kukista tai muistakaan lahjoista en välitä, merkkipäivätkin menee minuta ohi. Puolisoani tosin muistan aina syntymäpäivänä ja isänpäivänä koska hän pitää pienistä yllätyksistä, toisin kuin minä.

Lämmin katse. Hyvinvoinnistani huolehtiminen. Läheisyys. Hellittelevä puhe. Yhdessä tekeminen.

Se, että kumppani auttaa kotona tasavertaisesti. Hoitaa lapsia, pyörittää arkirumbaa ja tekee kotitöitä aivan kuten minäkin. Se, että mies antaa mulle aikaa ja tilaa tehdä omia juttujani. Liika läheisyys ja lepertely lähinnä yleensä ärsyttää. Meillä mies taas kaipaa selvästi enemmän läheisyyttä ja kehuja ja vieressä kyhnäystä.

USA on siitä merkillinen maa, että öykkäröintiä pidetään siellä jollain tapaa asiaan kuuluvana. Sen sijaan, että joku olisi sanonut Jobsille vedä v*ttu päähän, häntä palvottiin suurinpiirtein rukousmatolle polvistuen.

Vierailija kirjoitti:

USA on siitä merkillinen maa, että öykkäröintiä pidetään siellä jollain tapaa asiaan kuuluvana. Sen sijaan, että joku olisi sanonut Jobsille vedä v*ttu päähän, häntä palvottiin suurinpiirtein rukousmatolle polvistuen.

Väärä ketju. :(

Tasavertaisuus, rehellisyys, huomioon ottaminen, kuuntelemisen taito ja vastavuoroisesti avoimuus. Silloin tietää että ihminen luottaa, niin ja tärkein se luottamuksen osoitus.

Myös se että kunnioittaa niitä muitakin naisia ja ylipäätänsä ihmisiä/ eläimiä, silloin tulee olo että tämä ihminen on aito ja välittävä, joten myös kykenevä rakastamaan.

Vierailija kirjoitti:

Rakastelu

Itse en osaa jotenkin yhtään yhdistää tunnetasolla rakastelua (seksiä) ja rakastetuksi tulemista toisiinsa. Ehkä pitäisi, mutta joku siinä vain on, että minulle se ei sinänsä osoita mitään muuta kuin, että minua halutaan.

Sen sijaan tunnen olevani rakastettu, kun mies tekee pieniä palveluksia minulle. Keittää vaikka kahvia keskellä yötä jos minun tekee mieli, mutta tietää, että palelen herkästi tai hakee minulle jäätelöä, jos päivä on ollut erityisen rankka lasten kanssa. Koen myös silloin olevani rakastettu, kun iltaisin ennen nukkumaan menemistä puhutaan asioista ja maataan vierekkäin. Silloin tunnen, että minua arvostetaan, minun mielipiteillä on merkitystä, minua kunnioitetaan ja ihaillaan eli rakastetaan. 

Mieheni ei ajattele lainkaan näin. Hänelle seksi on paras tapa osoittaa rakkautta, eikä hän mitenkään voi ymmärtää, että minä ajattelen aivan päinvastoin. 

Viimeksi tunsin oloni rakastetuksi, kun mieheni haki minut iltavuoron jälkeen autolla kotiin (koska satoi).

Vierailija kirjoitti:

Aito välittäminen. Miehen rakastunut, hellä tai intohimoinen katse vielä kaikkien yhdessäolovuosien jälkeenkin. Pienet huomionosoitukset, kahvikupin tuominen aamiaispöydässä, silitykset tai suukko ohimennessä. Tuki kun sitä tarvitsen pienissä murheissa tai suurissa suruissa. Ja sama toisinpäin, näin huomioin miestäkin.

Tämä. Ja katseen lisäksi sanat. Olet rakas. Haluan.

Miksi on niin vaikea kertoa toiselle että haluaisi tuntea itsensä rakastetuksi? Miksi se tuntuu minusta kiusalliselta ja itsekkäältä? 

Huomioin puolisoa pienillä teoilla, keitän aamukahvit, tuon lounasta tai jotain hänen lempiherkkuaan pyytämättä kaupasta yms. Aiemmin ostin häälahjojakin, mutta mitään en oikeastaan ole saanut vastineeksi. Emme tee yhdessä mitään. 

 

Olen pitänyt itsestäni huolta, olen kiva, tavallisen pidetty ja ihan mukavan näköinen hoikka nainen. 

Olen silti parisuhteessa itsestään selvyys, tylsää arkea ja harmaata tapettia, Miksi mun on tämä vaikea hyväksyä, miksi kaipaan rakkautta ja huomiota?