Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäinen oman lapsen tulee olla ettei siitä enää tarvitse yhtään välittää?
07.08.2019 |
Kuukauden ikäisestä vauvasta kaikkien vanhempien täytyy välittää. Mutta 15 vuotiaasta joka paiskoo ovia ja huutaa ja kiroilee ei tarvitse välittää, vanhemmat saavat alkaa odottaa että teini muuttaisi pois ettei sitä enää koskaan tarvitsisi nähdä.
Siis jossain yhden kuukauden ja 15 vuoden iän välissä on välittämisen raja. Kun lapsi/teini ylittää sen rajan niin vanhempien ei enää tarvitse välittää hänestä, vanhemmat saavat jo toivoa pääsevänsä hänestä pysyvästi eroon. Mikä se raja on? Onko se jokin tietty ikä? Vai onko se jokin tietty käytös? Vai riippuuko se vain siitä milloin vanhemman pinna tulee täyteen? Riippuuko se raja lapsesta vai vanhemmasta?
Kommentit (29)
Lapset on olemassa siksi että ne tekee vanhemmistaan onnellisia. Kun lapset ei enää tee vanhemmistaan onnellisia niin lapset on hyödyttömiä ja niistä ei tarvitse enää välittää. Mutta ei niitä kokonaan kannata elämästä pois potkia koska tulevaisuudessa vanhemmat saa niiltä lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan, ettei varsinkaan äidin huoli ja välittäminen lopu koskaan lapsesta. Ei vaikka tämä on jo 50v tai vanhempi.
No kyllä lapsen tulisi olla ainakin 20-vuotias, jotta voi sanoa hänen pärjäävän ilman aikuisen tukea. Toki tuokin aika yksilöllistä, mutta faktahan on se, että lapsen aivot ovat aika kehittymättömät vielä 20-vuotiaaksi asti ja kehittyvät vielä 25 ikävuoteen saakka. Vastuullinen vanhempi ei hylkää varsinkaan teini-ikäistä, joka paiskoo ovia murrosiän kuohuissaan, silloin jos milloin lapsi tarvitsee vielä vanhempiaan ja myöskin läheisyyttä ja positiivista palautetta vanhemmilta, vaikka voisivatkin käydä hermoille käytöksellään. Lapsen jopa kuuluukin hieman kapinoida tuossa iässä vanhempia kohtaan ja vanhemman kuuluu laittaa rajat käytökselle myös tuolloin, koska niitä rajoja lapsi kapinoinnillaan myös hakee.
Mutta veikkaan vahvasti, ettei kukaan vanhempi (ainakaan toivon mukaan) lakkaa välittämästä tai huolehtimasta omasta jälkikasvustaan, vaikka he olisivat iältään jo nelikymppisiä.
Minulla 20 ja 22 vuotiaat lapset, välitän ja huolehdin paljon vaikka itsenäistymässä ovatkin. Samoin äitini, 85 v huolehtii meistä lapsistaan, soittelee kuulumiset säännöllisesti. Eiköhän tuo ole vanhemmuuden ja perheen tarkoituskin parhaimmillaan, oma lauma jossa hyvä olla ja jossa pidetään aina jonkin verran huolta toisistaan vaikka itsenäisiä ihmisiä ollaankin.
Omalla kohdalla se oli 16v. Ei ole vanhemmista kuulunut juurikaan ja nyt olen 31v. Viimeksi kuulin isästäni 5-vuotta sitten kun käski minun t a p p a a itseni ja haukkui h u o r a k s i.
Sori, voi tulla viesti moneen kertaan kun ei meinannut mennä sensuurista läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä 50v?
Mun äiti ei enää juurikaan välitä minusta.
Ei kaikki äidit välitä lapsistaan ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapset ovat 29, 27 ja 25 vuotiaat. Välitämme heistä kovasti ja pidämme säännöllisesti yhteyttä puolin ja toisin. Huolissamme emme joudu onneksi olemaan, mutta välitämme heistä varmasti kuolemaamme saakka.
En osaa sanoa. Minä olen 36-vuotias ja itsekin äiti, mutta yhä edelleen äitini välittää ja huolehtii minusta. Samoin anoppini välittää ja huolehtii miehestäni, joka on 38-vuotias.
Kasvatusvelvollisuus kai päättyy 18 ikävuoteen, mutta tuskinpa monellakaan omasta lapsesta välittäminen siihen loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on kyllä ihan eri asia toivoa ja odottaa sitä itsenäistymistä kuin olla välittämättä lapsestaan
Lasteni isä lakkasi välittämästä kun kuopus täytti 18. Itse tuskin lakkaan koskaan, he ovat ihania, hauskoja, suloisia nuoria aikuisia.
Minun luonani käyvät, isäänsä eivät halua nähdäkään. Ja tutulta kuulin, ettei tämä tajua itse aiheuttaneensa sen lyömällä laimin lapsiaan ja näiden äitiä pitkään ja hartaasti jo vuosia ennen eroa. Viinaan rakastui tämä ääliö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset on olemassa siksi että ne tekee vanhemmistaan onnellisia. Kun lapset ei enää tee vanhemmistaan onnellisia niin lapset on hyödyttömiä ja niistä ei tarvitse enää välittää. Mutta ei niitä kokonaan kannata elämästä pois potkia koska tulevaisuudessa vanhemmat saa niiltä lapsenlapsia.
Joo pitää ainakin esittää välittävänsä että saisi niitä lapsenlapsia. En kyllä tiedä miksi vanhemmat niistäkään välittäisi jos ei omista lapsistaan välitä. Ehkä joillain vanhemmilla menee "välittäminen" ja "haluaminen" sekaisin, eli ne vain haluaa itsekkäästi asioita ja ne typerästi kutsuu sitä välittämiseksi. Ketkään ei ole niin itsepäisiä ja pimahtaneita kuin lapsenlapsikuumeiset äidit, kai se on sellainen naisten 50v villitys. Paljon pahemmin naiset 50 vuotiaina pimahtaa kuin miehet.
Monet vanhemmat ovat siinä mielessä kummallisia että käytännön teoilla he eivät näytä sitä välittämistä ikinä millään lailla. Eli se välittäminen on vain sitä että he sanovat välittävänsä. Mutta kyllä teot painavat vaakakupissa aina paljon enemmän kuin puheet, joten ei se mitään auta jos vain sanoo välittävänsä. Kyllä pitäisi myös ihan oikeasti välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä välitän kovasti lapsistani vaikka vanhimmat ovat jo 22- ja 24-vuotiaita, ja välitän varmasti koko elämäni.
Itse olen 50 ja äitini välittää minusta edelleen. Meidän suvussa ihan tavallista.
Siitä teinistä pitäisi erityisesti välittää. Smanalainen kaaos menossa kuin 2 v. uhmaikäisellä. Monet teinit jäävät valitettavan yksin, eivät tule kuulluksi tai nähdyksi.
Sinä olet tekeleistäsi vastuussa heidän kuolemaansa tai omaan kuolemaasi saakka (jolloin vielä perintöä turvaksi).
Minusta lapsesta välittämisen ei kuulu loppua, vaikka lapsi olisi jo vanha tai käyttäytyisi huonosti. Oma lapseni on 25-vuotias, on siis ollut jo täysin itsenäinen aikuinen pidemmän aikaa. Haluan kyllä edelleen kuulla, onko lento tullut turvallisesti perille kun matkustaa, miten opinnot etenevät, ja onko muistanut levätä tarpeeksi.
Ikä ei ole ratkaiseva tekijä sen jälkeen kun lapsi on muuttanut omaan talouteen ja elää itsenäisesti.
Perheen perustamisen jälkeen vanhemman pitäisi pystyä "luopumaan" lapsestaan eikä puuttua heidän asioihinsa.
Ja välittäminen alkaa uudestaan ainakin sitten, kun lapsi on vaikeuksissa, ja ehkä pyytää apuakin.
Se riippuu siitä, millainen lapsi on. Jos tietää tämän pärjäävän, on oma-aloitteinen, niin hänen voi antaa mennä.
Minulla on 19 v, jolka mt- ongelmia. Eipä ole välittäminen vielä hävinnyt.