Muita, jotka eivät millään saaneet mt-diagnoosia ja hoitoa?

Sanotaan että mt-diagnoosin saanti on helppoa, mutta mulle se oli tuskien tie. Kärsin koko lapsuuden ja nuoruuden paniikkikohtauksista. Ekan kerran ramppasin tutkimuksissa 7-vuotiaana ja mitään ei löydetty, muuta kuin "ujo luonne ja sosiaalisesti kömpelö lapsi". Oireet lievittivät muutamaksi vuodeksi kunnes 13-vuotiaana h-vetti repesi koulukiusaamisen takia ja jouduin takaisin sairaalan päiväosastolle, jossa kävin tutkimuksissa ja terapiassa peräti vuoden ajan. Mitään ei tuolloinkaan löydetty, minua pidettiin vain hankalana teininä ja kiusaamisestakin syyteltiin. Muistan kun itkin lääkäreille että en saa happea ja pelkään öisin kuolevani. Minulle naurettiin että olen vain teini ja tuo vaihe menee ohi. Lisäksi kehotettiin ryhdistäytymään että saisin koulussa suosiota.

17-vuotiaana olin tehdä itsarin. Onneksi tulin katumapäälle ja sain äitini laittamaan minut yksityiselle hoitoon. Vasta sitten sain lääkkeitä ja terapiaa. Hoidon vuosikausien viivästymisestä johtuen kärsin paniikkihäiriöstä koko loppuikäni ja tarvitsen lääkkeitä.

Diagnoosistani on nyt 12 vuotta aikaa. Tuntui että silloinkaan ei mt-diagnooseista puhuttu lainkaan ja mm- äitini häpesi asiaa. Nyt näitä pillerinsyöjiä + muita adhd/nepsyjä riittää.