Haluaisin kumppanin mutta olen niin kauan ollut yksin, että en uskalla edes yrittää.

Valitettavasti ei kenelläkään meistä :(

Minä en jaksa enää yrittää vaikka haluaisinkin. Yli viiskymppisenä olen siinä pisteessä että kaikki ihmiset tuntuu lähinnä oudoilta ja monet käsittämättömiltä.

Sama. Jos haluaisi vain jonkun se varmaan onnistuisi, mutta se on jo koettu, että joku vaan siinä vieressä lääppii ja kuolaa, yöks. Uuden kumppanin ois oikeasti pyöräytettävä sukat jalassa ja sen lisäksi haluttava vielä minut.

Ainahan niitä sukat pyöräyttäviä miehiä on joskus vastaan tullut, mutta mä en selkeästikään ole herättänyt heissä mitään vastaavaa. Se v*tuttaa.

Nyt ei ole tullut vastaan miestä, jonka oikeasti edes haluaisin vuoden 2013 jälkeen vastaan. Ja hän ei siis halunnut minua. Niitä tulee silloin tällöin, jotka kiinnostuvat minusta, eli sellaisia itseäni 20 vuotta vanhempia miehiä.

Uskalla nyt ihmeessä, hyvä ihminen. Minäkin uskalsin ja olin 40+. En ole katunut. Elämä on niin lyhyt...

Vierailija kirjoitti:

Uskalla nyt ihmeessä, hyvä ihminen. Minäkin uskalsin ja olin 40+. En ole katunut. Elämä on niin lyhyt...

Mä en usko, että löytäisin ketään joka voisi välittää itsestäni, elämän pituudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

En minäkään uskalla. Miehet olleet alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia (yksi jopa kylähullu!) tai muuten tunne-elämältään vajavaisia. Ilkeitäkin ovat olleet.

Nykyään olen yksin ja yritän keksiä itselleni viihdykettä.

Puhut  klääppimisestä random nettityypin kanssa. Siis inhoat vieraita ihmisiä etukäteen .Kaikki kai ovat ensin vieraita, enkä koskaan ole  ollut nettityyppien kanssa. Olisi tosi kurjaa asua yksin, en varmaan koskaan tottuisi, ettei olisi kotona ketään rakasta, jonka kanssa nukkuisi ja heräisi ja joka huolehtisi. Mitä järkeä olisi vaikka lähteä mökille yksin. Tai veneillä yksin. Ilman muuta tekisin kaikkeni, että olisi kaveri. Kumppann kanssa jakaa ilot ja surut ja menot.

Yritä vaan minä tuen sinua, ja rohkaisen . Mutta valitse seurasi niin ettei sulle olla pahoja, sitten se onnistuu. Onnea.

Ei kai sitä mihinkään intiimiin kanssakäymiseen tarviikaan ruveta tuntemattoman kanssa.

Voin nakuttaa sua takaapäin, niin pääset taas kärryille.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään uskalla. Miehet olleet alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia (yksi jopa kylähullu!) tai muuten tunne-elämältään vajavaisia. Ilkeitäkin ovat olleet.

Nykyään olen yksin ja yritän keksiä itselleni viihdykettä.

No eikös tällaiset tapaukset skipata samointein ja siirrytä seuraavaan?

Itseluottamusta kerätään niin että tehdään sarja onnistuneita kokeita. Pyri saamaan hyviä kokemuksia ja haistamaan huonot etukäteen. Ja aina on niitä jotka haluavat yrittää pilata suhteesi, varaudu siihenkin. Kätke onnesi, ettei paha silmä herää.

Mutta entä jos se seuraavakin on huono? Miten siltä voi välttyä?

Esim sellaiset letkauttelijat ulkonäöstä voit dumpata sen saman tien, ne ovat häiriintyneitä aina. Samoin itsetuhoiset. Suojele itseäsi ja hae hyviä kokemuksia vaan, kerää niitä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos se seuraavakin on huono? Miten siltä voi välttyä?

Et välttämättä mitenkään, vaan opit jo varhaisemmassa vaiheessa tunnistamaan sulle kelpaamattomat tyypit. Kuuntelemaan omia vaistojasi.

Tapaa aina kotisi ulkopuolella useita kertoja ja pyri järjestämään vähän yllättävääkin tapaamiseen - siinä näet luonnetta pitkälle. Vähintään 4 kertaa ensin keskustelua vaan.

Rakastumista ei ole olemassakaan, se on vain biologinen ilmiö saada ihmiset parittelemaan.

Kukaan ei ole seppo syntyessään.

Vierailija kirjoitti:

Rakastumista ei ole olemassakaan, se on vain biologinen ilmiö saada ihmiset parittelemaan.

On se, sie et ehkä sitä ole kokenu :)

On vuosien mittainen tauko, negatiivisia kokemuksia taustalla.

Ostin itseltäni lisäaikaa ja kehitän itseäni. Ehkä se auttaa, tai sitten ei.