Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon annatte anteeksi suunnitelmien peruuntumista parisuhteessa?
28.07.2019 |
Jos elätte kumppanin kanssa, joka vaikkapa töiden vuoksi joutuu yllättäen perumaan yhteiset suunnitelmanne esimerkiksi elokuviin meneminen, lomamatka, rannalla oleminen, ravintolassa käynti, sukulaisten tapaaminen yms...
Kuinka paljon siedätte tällaista ja missä menee rajanne?
Kommentit (35)
Meillä on sopivassa suhteessa töitä ja yhteistä aikaa. Loukkaantuisin paljon, jos yhtäkkiä mies alkaisi perua meidän suunnitelmia töiden takia. Kyllä ihmisellä saa pitää olla muutakin elämää kuin työ. Harmi ap, että sulla on tuollainen mies, joka ei arvosta sinua:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ymmärtää työni olevan sitovaa eikä minulla ole 8h päiviä vaan riippuu monista asioista, miten pääsen kotiin. Kun työntekijöitä on pois, jonkun on tehtävä työt. Toki itseäni (ja miestä vielä enemmän!) turhauttaa kun ajoittain olen 65 tuntia viikossa töissä enkä käy kotona kuin nukkumassa, mutta tämä oli molemmilla tiedossa kun otin esimiestehtävän vastaan.
Keskustelun paikka olisi, toivottavasti sullakin ap kumppanisi kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ymmärtää työni olevan sitovaa eikä minulla ole 8h päiviä vaan riippuu monista asioista, miten pääsen kotiin. Kun työntekijöitä on pois, jonkun on tehtävä työt. Toki itseäni (ja miestä vielä enemmän!) turhauttaa kun ajoittain olen 65 tuntia viikossa töissä enkä käy kotona kuin nukkumassa, mutta tämä oli molemmilla tiedossa kun otin esimiestehtävän vastaan.
65h viikossa töitä ja silti olet vapaa-ajallasi täällä palstalla ennemmin kuin miehesi kanssa. Kertoo sinusta aika paljon.
Vaikka kuinka paljon. Suunnitelmia peruuntuu ja uusia parempia syntyy koko ajan. Sitä kutsutaan elämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kasvanut perheessä, jossa lupaukset olivat käytännössä aina vain ehdotuksia. Pettymyksiä, paljon peruuntuneita suunnitelmia.
En siten itsekään osaa olla kovin suunnitelmallinen ja uskon vakaasti viime hetken peruuntumisiin. Jos fiilis on huono, ennakoin ja perun itse. En osaa samasta syystä myöskään innostua tulevasta, joten ollaan lähinnä aina kotona. Viimeksi oltiin kesälomareissulla 2013. Parempi ettei odota mitään toisilta, niin ei menetä mitään. Jos tahdon tosissani reissuun niin menen yksin.
Mitä ihmeen rajaa tai sietämistä?
Hyvä ja toimiva parisuhde vaatii molemmilta joustamista ja uhrauksia. Meillä joustetaan ja sumplitaan menoja molemminpuolin ja laitetaan tärkeysjärjestykseen lähes päivittäin, eikä siinä mitään rajaa tunneta.
Ja molemmilla on vielä sellainen työ, jossa joudutaan joustamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Olen tapellut asiasta miesystäväni kanssa todella paljon ja antanut anteeksi. Tämä kuvio toistuu usein ja vähän on ristiriitaiset tuntemukset. Joskus tuntuu, että hän ei ole peruuntumisista ollenkaan pahoillaan, mutta kun juttelemme, hän kuitenkin tuntuu ymmärtävän ja pyytää anteeksi ja yrittää korjata asioita. Mutta kun seuraava kerta tulee, tuntuu taas, että hän ei yritä tarpeeksi. Tuntuu, että hän paikkaa kaikki muut asiat ensin ja viimeisenä sitten hyvittää asioita minulle, jos aikaa jää, mutta sitä ei koskaan jää.
Esimerkiksi hiljattain kävi niin, että hänen äitinsä sairastui ja hän joutui sen takia menemään toiselle paikkakunnalle lähes viikoksi. Tänä aikana olimme sopineet tapaamisesta, jonka peruuntumisen toki ymmärsin. Mutta koska tämän takia häneltä jäi myös työpäiviä väliin ja tapaaminen omien lastensa kanssa, hän paikkasi nämä siten, että jätti minun kanssani toisenkin sovitun menon väliin. Toki ymmärrän, että äidin sairaus, lapset ja työ menevät aina minun edelleni, mutta kyllä se tuntuu epäreilulta, että kaikki on lopulta pois meidän yhteiseltä ajaltamme ja minulle näitä ei koskaan hyvitetä mistään muusta.
Mutta olen kerta toisensa jälkeen antanut anteeksi, koska mies on tosi hyvä mies. Eihän hänen elämäntilanteensa ole loukkaus minua kohtaan, vaan se on elämää. Ja kyllä mies tosissaan haluaa olla yhdessä kanssani ja rakastaa minua ja koskaan hän ei ole perunut menojamme esim kavereiden kanssa hengailun tai baari-iltojen tai turhien asioiden vuoksi.
Voisiko joku alapeukuttaja kertoa, miksi antoi alapeukun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ymmärtää työni olevan sitovaa eikä minulla ole 8h päiviä vaan riippuu monista asioista, miten pääsen kotiin. Kun työntekijöitä on pois, jonkun on tehtävä työt. Toki itseäni (ja miestä vielä enemmän!) turhauttaa kun ajoittain olen 65 tuntia viikossa töissä enkä käy kotona kuin nukkumassa, mutta tämä oli molemmilla tiedossa kun otin esimiestehtävän vastaan.
65h viikossa töitä ja silti olet vapaa-ajallasi täällä palstalla ennemmin kuin miehesi kanssa. Kertoo sinusta aika paljon.
Paha miehen kainalossa on juuri nyt kiehnätä, hänkin on työelämässä ja sattui sunnuntaille iltavuoro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Olen tapellut asiasta miesystäväni kanssa todella paljon ja antanut anteeksi. Tämä kuvio toistuu usein ja vähän on ristiriitaiset tuntemukset. Joskus tuntuu, että hän ei ole peruuntumisista ollenkaan pahoillaan, mutta kun juttelemme, hän kuitenkin tuntuu ymmärtävän ja pyytää anteeksi ja yrittää korjata asioita. Mutta kun seuraava kerta tulee, tuntuu taas, että hän ei yritä tarpeeksi. Tuntuu, että hän paikkaa kaikki muut asiat ensin ja viimeisenä sitten hyvittää asioita minulle, jos aikaa jää, mutta sitä ei koskaan jää.
Esimerkiksi hiljattain kävi niin, että hänen äitinsä sairastui ja hän joutui sen takia menemään toiselle paikkakunnalle lähes viikoksi. Tänä aikana olimme sopineet tapaamisesta, jonka peruuntumisen toki ymmärsin. Mutta koska tämän takia häneltä jäi myös työpäiviä väliin ja tapaaminen omien lastensa kanssa, hän paikkasi nämä siten, että jätti minun kanssani toisenkin sovitun menon väliin. Toki ymmärrän, että äidin sairaus, lapset ja työ menevät aina minun edelleni, mutta kyllä se tuntuu epäreilulta, että kaikki on lopulta pois meidän yhteiseltä ajaltamme ja minulle näitä ei koskaan hyvitetä mistään muusta.
Mutta olen kerta toisensa jälkeen antanut anteeksi, koska mies on tosi hyvä mies. Eihän hänen elämäntilanteensa ole loukkaus minua kohtaan, vaan se on elämää. Ja kyllä mies tosissaan haluaa olla yhdessä kanssani ja rakastaa minua ja koskaan hän ei ole perunut menojamme esim kavereiden kanssa hengailun tai baari-iltojen tai turhien asioiden vuoksi.
Voisiko joku alapeukuttaja kertoa, miksi antoi alapeukun?
Lue uudestaan mitä kirjoitit. Olet kynnysmatto. Rakastat miestä, mutta hän ei rakasta sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Olen tapellut asiasta miesystäväni kanssa todella paljon ja antanut anteeksi. Tämä kuvio toistuu usein ja vähän on ristiriitaiset tuntemukset. Joskus tuntuu, että hän ei ole peruuntumisista ollenkaan pahoillaan, mutta kun juttelemme, hän kuitenkin tuntuu ymmärtävän ja pyytää anteeksi ja yrittää korjata asioita. Mutta kun seuraava kerta tulee, tuntuu taas, että hän ei yritä tarpeeksi. Tuntuu, että hän paikkaa kaikki muut asiat ensin ja viimeisenä sitten hyvittää asioita minulle, jos aikaa jää, mutta sitä ei koskaan jää.
Esimerkiksi hiljattain kävi niin, että hänen äitinsä sairastui ja hän joutui sen takia menemään toiselle paikkakunnalle lähes viikoksi. Tänä aikana olimme sopineet tapaamisesta, jonka peruuntumisen toki ymmärsin. Mutta koska tämän takia häneltä jäi myös työpäiviä väliin ja tapaaminen omien lastensa kanssa, hän paikkasi nämä siten, että jätti minun kanssani toisenkin sovitun menon väliin. Toki ymmärrän, että äidin sairaus, lapset ja työ menevät aina minun edelleni, mutta kyllä se tuntuu epäreilulta, että kaikki on lopulta pois meidän yhteiseltä ajaltamme ja minulle näitä ei koskaan hyvitetä mistään muusta.
Mutta olen kerta toisensa jälkeen antanut anteeksi, koska mies on tosi hyvä mies. Eihän hänen elämäntilanteensa ole loukkaus minua kohtaan, vaan se on elämää. Ja kyllä mies tosissaan haluaa olla yhdessä kanssani ja rakastaa minua ja koskaan hän ei ole perunut menojamme esim kavereiden kanssa hengailun tai baari-iltojen tai turhien asioiden vuoksi.
Voisiko joku alapeukuttaja kertoa, miksi antoi alapeukun?
Lue uudestaan mitä kirjoitit. Olet kynnysmatto. Rakastat miestä, mutta hän ei rakasta sinua.
Ai okei. Miksei tätä voinut sitten vain kertoa? En olisi tätä kyllä alapeukuista arvannut vaan ajattelin päinvastoin, että jonkun mielestä olen kohtuuton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä mitä järkeä siitä on pillastua jos joku leffailta tai vaikka illallinen parisuhteessa peruuntuu. Vaimoni on skipannut yhteisen leffa illan, kun joku kaveri onkin soittanut, että olisi kiva nähdä. Minäkin olen perunut taas jonkun vähemmän merkityksellisen tapahtuman vaikkapa sen takia, että on tosi kiva keli kesällä ja kaverit pyytää golffaamaan. En vain näe järkeä kimpaantua pienissä asioissa.
Joku lomamatka taas on hieman eri asia. Jos maksettu tonneja sellaisesta niin saa olla melkoinen force majeure tilanne, että sellaisen peruu. Kyllä silloin esimerkiksi työnantajan kanssa sopisin erikseen, että kompensoivat menetetyn rahan.
Paha se on kenenkään sanella toiselle mikä on pieni asia ja mikä iso. Esim. intohimoiselle elokuvaharrastajalle leffaillan peruminen voisi olla isompi juttu kuin matkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ymmärtää työni olevan sitovaa eikä minulla ole 8h päiviä vaan riippuu monista asioista, miten pääsen kotiin. Kun työntekijöitä on pois, jonkun on tehtävä työt. Toki itseäni (ja miestä vielä enemmän!) turhauttaa kun ajoittain olen 65 tuntia viikossa töissä enkä käy kotona kuin nukkumassa, mutta tämä oli molemmilla tiedossa kun otin esimiestehtävän vastaan.
65h viikossa töitä ja silti olet vapaa-ajallasi täällä palstalla ennemmin kuin miehesi kanssa. Kertoo sinusta aika paljon.
Paha miehen kainalossa on juuri nyt kiehnätä, hänkin on työelämässä ja sattui sunnuntaille iltavuoro.
Mulle ei tuollainen olisi mikään parisuhde, jos ei edes näe toista juuri ollenkaan. Mutta hyvä, että teillä kuitenkin sujuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä mitä järkeä siitä on pillastua jos joku leffailta tai vaikka illallinen parisuhteessa peruuntuu. Vaimoni on skipannut yhteisen leffa illan, kun joku kaveri onkin soittanut, että olisi kiva nähdä. Minäkin olen perunut taas jonkun vähemmän merkityksellisen tapahtuman vaikkapa sen takia, että on tosi kiva keli kesällä ja kaverit pyytää golffaamaan. En vain näe järkeä kimpaantua pienissä asioissa.
Joku lomamatka taas on hieman eri asia. Jos maksettu tonneja sellaisesta niin saa olla melkoinen force majeure tilanne, että sellaisen peruu. Kyllä silloin esimerkiksi työnantajan kanssa sopisin erikseen, että kompensoivat menetetyn rahan.
Paha se on kenenkään sanella toiselle mikä on pieni asia ja mikä iso. Esim. intohimoiselle elokuvaharrastajalle leffaillan peruminen voisi olla isompi juttu kuin matkan.
No mä olen itse intohimoinen leffaharrastaja, mutta eipä se juuri hetkauta jos vaimo sen peruu. Siinä vaiheessa voin tehdä seuraavat ratkaisu:
1) menen yksin elokuvaan
2) menen elokuviin joku toinen päivä niin, että vaimonikin sinne pääsee.
En näe sitä kolmatta vaihtoehtoa, jossa vetäisin itkupotkuraivarit kun ”vaimo ei rakasta, välitä eikä arvosta mua”.
En nyt oikein ymmärrä mitä järkeä siitä on pillastua jos joku leffailta tai vaikka illallinen parisuhteessa peruuntuu. Vaimoni on skipannut yhteisen leffa illan, kun joku kaveri onkin soittanut, että olisi kiva nähdä. Minäkin olen perunut taas jonkun vähemmän merkityksellisen tapahtuman vaikkapa sen takia, että on tosi kiva keli kesällä ja kaverit pyytää golffaamaan. En vain näe järkeä kimpaantua pienissä asioissa.
Joku lomamatka taas on hieman eri asia. Jos maksettu tonneja sellaisesta niin saa olla melkoinen force majeure tilanne, että sellaisen peruu. Kyllä silloin esimerkiksi työnantajan kanssa sopisin erikseen, että kompensoivat menetetyn rahan.