Kuinka paljon annatte anteeksi suunnitelmien peruuntumista parisuhteessa?

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Jos kriisitilanne töissä, niin joustan tietysti. Jotain stautuksen tai ahneuden vuoksi painettuja ylitöitä sen sijaan en katselisi hetkeäkään - ne vuodet on eletty jo. Näin keski-ikäisenä työnarkki kumppani on enemmän kuin turn off.

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Mutta entä siinä vaiheessa kun parisuhdetta ei enää käytännössä ole. On vain työ ja loputon lista petettyjä lupauksia. Ei yhteistä aikaa milloinkaan.

Onko järkeä olla yhdessäkään jos vain rahallisesti siinä on järkeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Mutta entä siinä vaiheessa kun parisuhdetta ei enää käytännössä ole. On vain työ ja loputon lista petettyjä lupauksia. Ei yhteistä aikaa milloinkaan.

Onko järkeä olla yhdessäkään jos vain rahallisesti siinä on järkeä?

No ei todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Mutta entä siinä vaiheessa kun parisuhdetta ei enää käytännössä ole. On vain työ ja loputon lista petettyjä lupauksia. Ei yhteistä aikaa milloinkaan.

Onko järkeä olla yhdessäkään jos vain rahallisesti siinä on järkeä?

Niin, millä sinä elätät itsesi?

Lapset ja työt menee mun edelle. Joustan aina. Hän kyllä sitten korvaa menetetyn yhteisen ajan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Mutta entä siinä vaiheessa kun parisuhdetta ei enää käytännössä ole. On vain työ ja loputon lista petettyjä lupauksia. Ei yhteistä aikaa milloinkaan.

Onko järkeä olla yhdessäkään jos vain rahallisesti siinä on järkeä?

Niin, millä sinä elätät itsesi?

Ihan normaalilla työajalla. Entä sinä?

Riippuu kuinka usein niin tapahtuu. Jos ne ovat poikkeuksia, niin ymmärrän, mutta jos pitää aina varautua perumiseen, niin sitten ei ymmärrys riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Mutta entä siinä vaiheessa kun parisuhdetta ei enää käytännössä ole. On vain työ ja loputon lista petettyjä lupauksia. Ei yhteistä aikaa milloinkaan.

Onko järkeä olla yhdessäkään jos vain rahallisesti siinä on järkeä?

Niin, millä sinä elätät itsesi?

Omalla työlläni?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuinka usein niin tapahtuu. Jos ne ovat poikkeuksia, niin ymmärrän, mutta jos pitää aina varautua perumiseen, niin sitten ei ymmärrys riitä.

Jatkan: ja riippuu myös syystä. Jos mies yrittäjä, niin tajuan, että raha puhuu. Mutta jos työssä, jossa ei tarvitse mielistellä rahansa eteen, niin sitten en ymmärrä.

Mieheni ei koskaan peru suunnitelmia ilman todella pätevää syytä, joten ei ole vaikeuksia sietää peruutuksia. Jos suostuu toisen pompoteltavaksi, se on oma valinta. 

Suunnitelmia voi muuttaa, jos tulee työ, kaveri harrastus esteitä. Koska näin ei tapahdu usein, annan anteeksi ja joustan.

Sekä minä että mies ollaan johtotehtävissä. Joskus ylläreitä vaan tulee ja kumpikin ymmärtää ihan täysin toisen tilanteen. Siitä ei tulisi tässä perheessä mitään, jos toinen kiukuttelisi toisen duuneista.

Toisaalta työt ovat joustavia toiseenkin suuntaan. Kyllä, kumpikin hoitaa tiettyjä työasioita lomalla, mutta tämän voi tehdä mistä tahansa, missä on verkko. Kumpikaan ei tästä toiselle kiukuttele ja teinitkin osaavat asiaan suhtautua. He tietävät kuitenkin olevansa kaikista tärkeimpiä.

Eli jos mies peruu jotakin, sille on syynsä. Samoin minulla. Kummallakin on kokonaistyöaika, joten ns. ylitöitä ei tehdä. Työssä ollaan 24/7, mutta intensiteetti vaihtelee.

Vierailija kirjoitti:

Työnteko on tärkeämpää kuin sinun sirkushuvisi.

Vai millä sinä elätät itsesi? 

Tuli fiilis, että sinä tulet katumaan yhtä sun toista kuolinvuoteella. Työ ei todellakaan ole tärkeämpää kuin elämästä nauttiminen - ei saa olla.

Aloittajan kysymykseen vastaisin, että ei ole mitään rajoja tarvinnut vetää. Emme kumpikaan innostu ylitöistä, joten perumisia työn takia ei juuri tule.

Mun mies on työnarkomaani. Tekee freelancerina töitä ja aina on yks tai kaks projektia johonkin auki. Alkuaikoina sovittujen menojen peruuntumisia tuli paljon, aina minä petyin, mutta minkäs se töilleen mahtaa. Varsinkin välillä kun oltiin jotain suunniteltu ei mies tajunnut, että se on oikeesti lyöty lukkoon, mies oli lähinnä päässään ajatellut että suunnitelmat pitää, jos ei joo just sillä hetkellä töitä. Sitten mä menin syömään yksin kavereiden tai sukulaisten luo ja selittelin aina että miehellä yks projekti kesken, pahoittelee ettei päässytkään.

Jossain vaiheessa mulla meni kuppi nurin totaalisesti. Varsinkin kun välillä mies käyttää töitä vähän tekosyynä, ettei mitään voi tehdä. Istuu kyllä koneella, mutta työt ei etene... Käytiin vakava keskustelu, kuinka minulle olis tärkeetä, että mies pitäis kiinni sovituista menoista. Mä voin nähdä yhteisiä ystäviä yksinkin ja todellakaan joka kerta ei tarvitse lähteä mukaan käymään minun vanhemmilla tai sisaruksilla kylässä, mutta silloin kun on luvannut, on lähdettävä. Mies ymmärsi minun näkökannan ja nykyään ehdottelee jo itse että hei, ensi viikonloppuna voisi pitää vapaata, tehdäänkö jotain. Tottakai minäkin joustan edelleen, joskus se työtarjous tulee yllättäen ja kireällä aikataululla. Pitää muistaa, että rahaahan niistä talouteen tulee, ja kun mies hoitaa työt hemmetin hyvin ja ajallaan, niin niitä töitä on jatkossakin.

Tiedän tunteen. Olen tapellut asiasta miesystäväni kanssa todella paljon ja antanut anteeksi. Tämä kuvio toistuu usein ja vähän on ristiriitaiset tuntemukset. Joskus tuntuu, että hän ei ole peruuntumisista ollenkaan pahoillaan, mutta kun juttelemme, hän kuitenkin tuntuu ymmärtävän ja pyytää anteeksi ja yrittää korjata asioita. Mutta kun seuraava kerta tulee, tuntuu taas, että hän ei yritä tarpeeksi. Tuntuu, että hän paikkaa kaikki muut asiat ensin ja viimeisenä sitten hyvittää asioita minulle, jos aikaa jää, mutta sitä ei koskaan jää.

Esimerkiksi hiljattain kävi niin, että hänen äitinsä sairastui ja hän joutui sen takia menemään toiselle paikkakunnalle lähes viikoksi. Tänä aikana olimme sopineet tapaamisesta, jonka peruuntumisen toki ymmärsin. Mutta koska tämän takia häneltä jäi myös työpäiviä väliin ja tapaaminen omien lastensa kanssa, hän paikkasi nämä siten, että jätti minun kanssani toisenkin sovitun menon väliin. Toki ymmärrän, että äidin sairaus, lapset ja työ menevät aina minun edelleni, mutta kyllä se tuntuu epäreilulta, että kaikki on lopulta pois meidän yhteiseltä ajaltamme ja minulle näitä ei koskaan hyvitetä mistään muusta. 

Mutta olen kerta toisensa jälkeen antanut anteeksi, koska mies on tosi hyvä mies. Eihän hänen elämäntilanteensa ole loukkaus minua kohtaan, vaan se on elämää. Ja kyllä mies tosissaan haluaa olla yhdessä kanssani ja rakastaa minua ja koskaan hän ei ole perunut menojamme esim kavereiden kanssa hengailun tai baari-iltojen tai turhien asioiden vuoksi. 

Jos on oikea syy perua niin helposti saa anteeksi. Mutta jos samaa syytä käyttää monesti niin meneehän siinä usko. Esi. ylityöt tai kaveritapaamiset on hyvä syy pari kertaa, mutta jos jatkuvasti on töissä tai riekkuu kavereittensa kanssa niin menee hermo.

Riippuu työstä. Ei kaikissa työpaikoissa ole mahdollista kieltäytyä hommista silloin kun niitä tulee. Joissain työpaikoissa päivystysluonteinen varallaolo kuuluu työnkuvaan ja toisaalta riittävän korkealla johtotehtävissä vastuu säilyy 24/7.

Meillä minä menen miehen töiden edelle. Aina.

Siksi meillä ei ole autoa, kesämökkiä, lomia Tallinnaa kauempana, ravintolaillallisia ja elokuvissakäyntejä. Mies tienaa niin vähän, että hemmotteluuni ei ole varaa. Mutta hänellä on aina aikaa minulle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä menen miehen töiden edelle. Aina.

Siksi meillä ei ole autoa, kesämökkiä, lomia Tallinnaa kauempana, ravintolaillallisia ja elokuvissakäyntejä. Mies tienaa niin vähän, että hemmotteluuni ei ole varaa. Mutta hänellä on aina aikaa minulle.

Prioriteettikysymys. Minun mieheni taas nuolee esimehensa p***ttä suostuen yhteisiin illanviettoihin hänen kanssaan kuuntelemaan hänen tyhmiä juttujaan - jotta mies saa lopulta bonuksia, jotta hän voi viedä minut Malediiveille ja ulos syömään koska vain. Minua ei lainkaan haittaa tämä.