Onko muita, joille alastomuus on tabu? Kamala häpeä omasta vartalosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miltä mahtaa seksi tuntua kun on tuollainen suhde omaan kehoon?

Siksi sitä seksiä ei olekaan 😁

Miksi hymynaama? Luulisi että on parisuhteelle aika koettelemus seksittömyys.

Vierailija kirjoitti:

Pelkän läskin takia en häpeilisi, senhän saa laihdutettua jos häiritsee.

Minua omassa vartalossa ahdistaa roikkuva iho. Rintojen alta alkaa leveät raskausarvet häpykummulle saakka. Iho menee rullalle ja roikkuu sektioarven päälle. Huono kudostyyppi ei kestänyt raskaana oloa. Rinnatkin roikkuu, mutta se ei edes haittaa niin paljon kuin tuo vatsa.

Hassu vartalo sulla. Mutta mitä sitten? Ihan kuin sillä olisi mitään väliä mitä muut ajattelee?

Mul riippuu vähän, mut en oo koskaan ymmärtänyt sekasaunoja yms... Mut kyl jos esim seurustelen jonku kanssa niin totun siihen ja oon vapautunu mut uusien ihmisten kanssa en tykkää olla alasti tai vähissä vaatteissa.. Oon tällänen kai aina riippumatta siitä minkä näkönen oon..

Mul ei oo silleen et jonkun kohdan takia, esim jonku mielestä varmaan mul on väärät jalat, mut ite en oo sen tyyppinen et näkisin asiaa niin 😁en vaa tunne olooni hyväks jos joku muu ku kumppani tuijottaa.

Älkää hävetkö. Kyllähän ihmiset jo vaatteiden päältäkin yleensä näkee onko maha-ja selkä makkarat ja paksut jalat.

Itse olen 161/79. Ylipainoa on ja mahareppu iso. Miesystävä kehuu usein takamusta, mutta sanonut mahamakkarasta. Häiritsee minuakin, kun vaatteet ei mahdu. Yritän laihduttaa ja vähän paino on tippunutkin.

Mulla ehkä ainoostaa ns löysyys esim reidet tällä hetkellä tosi löysät yms, siks vaikee löytää uimaasuu joka sopis.. Se on ainoo ulkonäkö virhe

Vierailija kirjoitti:

Mulla ehkä ainoostaa ns löysyys esim reidet tällä hetkellä tosi löysät yms, siks vaikee löytää uimaasuu joka sopis.. Se on ainoo ulkonäkö virhe

Persjalkainen...?

En oo.. 😁Mut löysää rasvaa.

Mä en häpeä, olen 54 ja pulska. Seksielämäni on vilkasta, estotonta ja kumpaakin tyydyttävää.

Itsetunto on rakennettava itse ja se alkaa siitä, että lakkaa miettimästä muiden mielipiteitä. Häpeä on meihin kasvatettu ja niinpä itsensä voi myös kasvattaa siitä pois.

Nämä palstan kauneusihanne- ja rasvaprosenttihullut ovat sairaita ja onnettomia ihmisiä. Heidän mielipiteensä kannattaa ihan ekana rullata ja tunkea heidän hanureihinsa, mielikuvatasolla.

Mikään ei kuulemma ole niin haluttava kuin häpeämätön nainen joka uskaltaa olla itsensä ja näyttää itsensä. Luotan mielelläni tähän miehen viisauteen. Ja siihen toiseen: viisari ei valehtele. Sekään ei ole vaa'an viisari vaan miehen.

Vierailija kirjoitti:

Miltä mahtaa seksi tuntua kun on tuollainen suhde omaan kehoon?

Mikä ihmeen seksi? 

Nuorena häpesin vartaloani vaikka olen ollut tosi hyvännäköinen ja hoikka. Nykyään olen jo 50-vuotias ja hieman ylipainoinen eikä vartalo hävetä yhtään. Mulla on nytkin komea ja urheilullinen 10 vuotta nuorempi mies fwb-ystävänä. Ei ole miestä pienet liikakilot haitanneet. 

En voi ymmärtää miksi nuorempani peittelin vartaloani vaikka kuvien perustella se oli ihan täydellinen. Itsetunto kasvoi näköjään iän myötä. 

Mies kirjoitti:

En ymmärrä tuollaista häpeilyä, aapeen 10kg ylipainoa ei ole edes paljon.

Poikaa olen käyttänyt uimassa nyt helteillä ja rannalla on kyllä ollut monen näköistä ja kokoista mammaa uittamassa omia lapsiaan enkä usko että ketään on haitannut tai kiinnostanut jonkun vatsamakkarat tai raskausarvet ja koko uimapuvun voi laittaa peittämään jos ei bikineitä halua.

Niinpä, tulin juuri lomalta, tosin olin itsekin hellemekossa uittamassa lapsenlasta, mutta yhtään täydellistä kroppaa en nähnyt, yksi nuori japanin suunnalta kotoisin oleva oli vartaloltaan lähes täydellinen, reidessä jäätävän kokoiset venymisarvet. En tosin nähnyt yhtään hävettävääkään vartaloa. Netissä luin, että hellepäivinä kyseisellä rannalla käy kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Häpeän kyllä vartaloani koska kaikki mittasuhteet ovat jotenkin pielessä. Lisäksi ihoni on valkoista taikinaa joka ei tahdo oikein ruskettua ja vaan punoittaa. Ulkoilualueella eilen lenkillä katselin niin kyllä oli hyväkroppaisia nuoria naisia bikineissä. Pari miestä meni joilla mahaa mutta ei se häirinnyt. En tuijottanut ketään mutta totesin etten koskaan voi mennä enää uimapuvussa rannalle tms. Surullista.

Mäkään en tykkää näyttäytyä alasti tai alusvaatteissa missään. Työpaikan pukkarissakin odotan että muut ovat lähteneet tai tulen etukäteen töihin että saan työvaatteet päälle ilman että kukaan näkee... Kyse ei ole siitä että varsinaisesti häpeäisin tiettyjä kehonosia, on vaan tosi epämukava ja turvaton olo kun ei ole vaatteiden suomaa verhoa ympärillä. Miehen kanssa asia alkaa olla jo aika ok viiden vuoden jälkeen, mutta kyllä siinä kauan kesti että kehtasin riisuutua.

Olen hoikka, eikä vartalossani pitäisi olla mitään hävettävää, mutta silti alastomuus/vähäpukeisuus on todella ahdistavaa. En pysty olemaan vähissä vaatteissa edes läheisimpien ystävien seurassa mökkireissuilla yms., ja alastomuus miehenikin seurassa on epämukavaa, vaikka olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta.

Luulen että tämä juontaa juurensa lapsuudenkotiini. En muista ikinä nähneeni vanhempiani alasti, ja olen hoitanut peseytymisen yksin todella nuoresta (no varmasti vauvana olen peseytynyt äitini kanssa, mutta tästä ei luonnollisesti ole mitään muistikuvia). Vanhempani myös kävivät suihkussa ja saunassa yksin eri aikaan, joten minullekin tällainen toiminta oli se ainoa luonnollinen asia. Ajatuskin siitä, että mies ja nainen saunovat yhdessä alasti, oli täysin epätodellinen.

Muutenkin perheessämme ruumiillisuus ja seksuaalisuus olivat asioita, joita ei vain ollut olemassa. Esim. kuukautisista ja seksivalistuksesta ei puhuttu ikinä. En ole myöskään ikinä nähnyt vanhempieni halaavan, pussaavan tai edes pitävän kädestä. Välillä ihmettelen, että kuinka minä olen edes syntynyt.

Ikää on nyt päälle 30, ja haluaisin muuttaa omaa suhtautumista alastomuuteen, mutta en vain tiedä kuinka asiaa alkaisi työstää.

Surullista miten paljon energiaa ihmisillä menee hukkaan häpeillen ja omaa vartaloaan murehtien. Kärsin syömishäiriöstä nuorempana, kehonkuvani oli aivan vääristynyt. Oikeasti olin hoikka, mutta en nähnyt sitä itse. Nyt kun olen +15 kg noista ajoista ja +20 vuotta, olen oikeasti sen kokoinen jollainen kuvittelin olevani nuorena. Harmi! Itselleen on usein kovin vaikeaa olla armollinen.

Nyt, kun noin hyvin tiedostat häpeän, sitä voi alkaa käsittelemään ja ottaa tavoitteeksi päästä siitä. Ei se tarkoita, että sen vangiksi pitäisi jäädä. Ala haastamaan itseäsi alkuun ihan pienenpienissä jutuissa liittyen tuohon; laitat päällesi jonkin vaateen, joka tuntuu vähän "liian joltain" kehollesi.. sitten vaan katsot, miten onnistuu, millaisia tunteita se herättää, annat niiden olla ja mennä. Kun tuo luonnistuu, otat seuraavan askeleen epämukavuusalueelle. 

Ei itseään pidä hävetä, se on tosi raskasta sinulle. Kukaan tässä maailmassa ei oikeasti ole kiinnostunut sinun kiloistasi tai kropastasi! Rohkeasti vaan olemaan oma itsesi!!