Lue keskustelun säännöt.
Miten unohtaa haaveet omasta lapsesta?
26.07.2019 |
Olen nuori nainen ja olen lapsesta asti haaveillut omasta perheestä johon kuuluisi omia lapsia. Lapsena tosin ei ikinä olisi ajatellut, että miten elämä kohtelee. Ei rahallisesti olisi varaa elättää lapsia, kiitos pieni palkkaisuuden, mutta ajattelin sen olevan asia jonka joskus saisin korjattua. Nyt kuulin lääkäriltä kantavani vakavaa periytyvää sairautta. Unelmani pirskautuivat palasiksi lattialle ja olen ollut muutaman päivän ihan sumussa omien ajatuksien kanssa.
Tiedän, että lapsen hankinta olisi tässä tilanteessa erittäin itsekästä, mutten voi mitään omille haaveille. Mistä keksiä uusi päämäärä omalle elämälle? Adoptio on toki vaihtoehto, mutta se on niin hankala ja kallis prosessi ja lapsi ei ole ikinä täysin oma vaan sillä on omat vanhemmat tuolla jossain.
Kuulostan varmasti ihan kamalalta ihmiseltä, mutta tunteet vaan jyllää nyt todella voimakkaasti, kun olen tajunnut tämän olevan oikeasti totta, niin oli pakko päästä purkamaan tästä jollekkin, enkä ajattele "fiksusti".
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä sairaan lapsen kanssa on yhtä arvokasta kuin terveen lapsen kanssa
Vaikka sairaus olisikin vakava.Mutta onko sille lapselle arvokasta elää koko elämänsä kitumalla vakavan sairauden kourissa? Itselläni ei olisi sydäntä pakottaa lasta sellaiseen vain siksi että minä haluan äidiksi.
Elämä voi olla rikasta, vaikka olisi vakava sairaus. Ja aina elämä on yhtä arvokasta.
Aidon sadistin puhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä sairaan lapsen kanssa on yhtä arvokasta kuin terveen lapsen kanssa
Vaikka sairaus olisikin vakava.Mutta onko sille lapselle arvokasta elää koko elämänsä kitumalla vakavan sairauden kourissa? Itselläni ei olisi sydäntä pakottaa lasta sellaiseen vain siksi että minä haluan äidiksi.
Elämä voi olla rikasta, vaikka olisi vakava sairaus. Ja aina elämä on yhtä arvokasta.
Jos sairautesi liittyen on olemassa jokin potilasyhdistys, niin ota sinne yhteyttä ja saat sieltä vinkkejä ja vertaistukea vaikka vanhemmuuteen / lapsenteko kysymyksiin liittyen.
Tsemppiä Vauva haaveisiin!
Työskentelen vaikeavammaisten ihmisten parissa ja olen nähnyt, millaista heidän elämänsä on. Kaikkien kohdalla en todellakaan kutsuisi sitä rikkaaksi. Ellei sitten ajattele, että kärsimys jotenkin mystisesti jalostaa ja tekee paremman ihmisen. Jokainen elämä on toki arvokas, mutta ehdoin tahdoin en saattaisi maailmaan lasta, jos tietäisin hänen kärsivän niin kuin osa asiakkaistani kärsii.
Mistä päättelit tämän sairauden, jota ap kantaa, olevan vaikeavammaisuuteen johtava. Ap ilmeisesti on terve. Ja nyt sitten lääkäriltä kuuli tätä kantavansa. Yhtään ei kiinnosta mikä tai miten tämä sairaus periytyy.
En yhtään mistään. Enhän missään kohtaa väittänyt, että juuri ap:n sairaus johtaisi vaikeavammaisuuteen. Kerroin vain, millaista sairaana ja vammaisena eläminen joillekin on. Se on ihan realistista ottaa huomioon, kun harkitsee aikooko yrittää lasta perimästä huolimatta vai ei. Siksi käytin ilmaisua "jos tietäisin". Ap:n sairaus tai perintötekijä on ap:n henkilökohtainen asia. Sen yksityiskohdat eivät meille kuulu. Hän itse valitsee, onko hänen lähtökohdillaan inhimillistä hankkia lapsi vai ei. Osa sairauksistahan on sellaisia, etteivät näy vanhemmilla mitenkään, mutta voivat siirtyä silti lapsille. Joskus kaksien geenien yhteisvaikutuksesta, joskus esim. siksi että sairaus on äidillä väistyvänä, mutta tulee lapselle dominoivana. Sama juttu kuin kaikkien muidenkin perinnöllisten asioiden kanssa.
Ei pitäisi provoilla aiheista, joista ei tiedä mitään.
Sairaana voi elää hyvää ja onnellista elämää sekä olla kiitollinen siitä, että on olemassa ja elossa. Minulla on parantumaton keskushermostosairaus, ja olen sairastuttuani ja diagnoosin saatuani ollut kiitollisempi elämästäni kuin ennen sitä, tai ainakin tietoisemmin kiitollinen. En sairauden takia, mutta siitä huolimatta.
Ainoa syy, miksi kohonnut mahdollisen tulevan lapsen sairastamisriski (perinnöllisyyshän ei yleensä tarkoita, että lapsi varmasti sairastuu) on minusta aiheellinen syy miettiä, kannattaako biologisia lapsia hankkia, olisi se, jos ei ehkä pystyisi / jaksaisi /osaisi huolehtia heistä.
"Miten unohtaa haaveet omasta lapsesta?"
Parhaiten varmaan siten, että keskittyy muuhun arvokkaaseen ja tärkeään. Perheen perustaminen (biologisen tai adoption kautta) on vain yksi tärkeistä, arvokkaista asioista.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/