Lue keskustelun säännöt.
Mitä graduseminaarisi sisälsi ja mitä olisit toivonut sen sisältävän?
25.07.2019 |
Mulla on ensi vuonna ekaa kertaa vedettävänä otsikossa mainittu semma. Toki meillä on laitoksella tietty shabluuna, jonka mukaan mennään ja itselläkin aika selkeä kuva siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten menetellä, mutta tuskin on haittaa kysellä vähän opiskelijoidenkin kokemuksista (ja juu, niitäkin on tehty, mutta silti). Eli kertokaa!
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitäisi opiskelijoille selittää mikä on seminaarityöskentelyn tarkoitus. Että siinä ei vaan työstetä omaa gradua vaan ollaan auttamassa myös muita osallistujia. Seminaarissa opitaan myös sitä seminaarin työskentelytapaa menetelmänä.
Ryhmän pitäisi olla tarpeeksi pieni ja se pitäisi saada sitoutumaan työhän ja toisiinsa. Tasa-arvo olisi todella tärkeää.
Esim. mun graduseminaarissa suurin osa oli ihan hiljaa, eivät koskaan edes lukeneet toisten tekstiä. Eli täysin vastoin seminaarin tarkoitusta ja epäreilua niiden opiskelijoiden osalta, jotka tekivät työn.
Tapa valita yksi opponenti per työ on vihoviimeinen kikka, yksi puhuu, ja muut haukottelevat. Seminaari-istunnoissa olisi hyvä olla sellainen tapa, että jokaisen pitää vuorollaan kommentoida jokaisen toisen työtä eli kaikki lukevat kaikkien muiden tekstiä. Itse vetäjänä antaisin istunnossa ensin opiskelijoiden kommentoida, ja vasta sitten kommentoisin itse tai muut laitoksen proffat tms.
Jos opiskelijan aihe on erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, kannattaa kysellä tulisiko joku alan väitöstutkija opponoimaan sitä ikaan kuin erikoisvieraana.
Olisi myös hyvä olla joskus alussa sellaista yhteistä sosiaalista aikaa, jossa vaan tutustutaan toisiinsa. Kiinteätä ryhmää on vaikea muodostaa ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan. Vetäjällä on tässä tärkeä rooli, koska hän luo ryhmän ilmapiirin.
Alussa olisi todella hyvä kuten yllä sanoin tähdentää myös seminaarityöskentelyn tarkoitusta ja tavoitteita. Vetäjänä antaisin jonkinlaiset kommentoitiohjeet ja ryhmä voisi keskustella mikä heille sopisi. (Tämä on Suomessa tarpeen, koska joukossa on aina niitä, jotka haluavat vain lytätä toisen työn tai vain kiltteillä). Alussa jos vähänkään suunnittelee seminaaria yhdessä osallistujien kanssa ja antaa heidän keskustella ja päättää jostain asioista, sen pitäisi sitouttaa porukkaa enemmän.
Jos ryhmässä on aika erilaisia graduja tulossa, vetäjän olisi hyvä tehdä niistä jonkinlainen synteesi ja osoittaa mitä yhteistä eri graduilla on. Jos aikaa riittää ja löytyy sopivat aiheet, voisi vielä miettiä voisko teettää jotain ryhmätyötä jossa samantyyppistä gradua tekevät olisivat pari tai ryhmä.
Gradun tekemisessä ongelmana on deadlinet ja se yksintekeminen. Graduseminaarissa olisi tarkoitus asettaa osatavoitteita gradussa, eli deadlinet, 'nyt teet valmiiksi osan se ja se'. Ja jos löytyy kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä työstettävää (vaikka tutkimusmenetelmä tai samaa teoriaa tms.), siitä voi syntyä pidemmänkin ajan yhteistyötä tai vertaistukea, jotka tukevat sitä gradun loppuunsaattamista puolin ja toisin.
Minkä ihmeen takia toisia pitäisi kiinnostaa muiden gradut? Varsinkaan jos ne liity toisiinsa millään tapaa? Jokainen kirjoittaa omansa keskittyen omiin tutkimusongelmiin ja sillä hyvä. Hirveästi turhaa ylimääräistä työtä perehtyä toisten työhön. Miten ylipäätään voi kommentoida asioihin, joiden lähdekirjallusuutta ei tunne? Vai meinaatko ettei perehtyminen oman aiheen kirjallisuuteen riitä.?
Siis tässähän kai olis ideana kiinnostua ja keskustella niiden gradujen yhteisistä piirteistä. Joita on esimerkiksi se tieteenfilosofia ja se, miten paljon lähdemateriaalia on tarpeeksi ja mistä se luotettavasti kertoo ja mistä taas ei. Miten tiedonpalasista luodaan hyödynnettäviä kokonaisuuksia? Siis kaikkia niitä ”siirrettäviä” taitoja, joita työelämässä sit lopulta tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas erilaista kuin aikanaan omassa graduseminaarissani. Siitä on nyt yli 20 vuotta aikaa. Meillä oli tapaamiset koko vuoden kerran viikossa. Lisäksi sai käydä henkilökohtaisissa tapaamisissa oman ohjaajansa kanssa. Graduseminaaria veti aina kaksi tohtorin tutkinnon suorittanutta (prosessori, apulaisprofessori tms). Aina syyskuussa pari ensimmäistä tapaamista oli yleistä ohjeistusta ja meille jaettiin myös sellaiset ohjevihot, joissa oli tärkeimmät asiat. Sen jälkeen alkoivat aiheiden esittelyt. Jokaisen piti esitellä aiheensa yleisesti ja tehdä työn runko ja johdanto (nämä saattoivat olla eri kerroilla). Seminaarissa kävi myös sellaisia, jotka olivat jo pidemmällä ja esittelivät jo tekemäänsä tekstiä. Koskaan ei esitelty kokonaan valmista gradua - sehän oli 100-150 sivua pitkä (ja joillakin poikkeuksilla jopa 300).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitäisi opiskelijoille selittää mikä on seminaarityöskentelyn tarkoitus. Että siinä ei vaan työstetä omaa gradua vaan ollaan auttamassa myös muita osallistujia. Seminaarissa opitaan myös sitä seminaarin työskentelytapaa menetelmänä.
Ryhmän pitäisi olla tarpeeksi pieni ja se pitäisi saada sitoutumaan työhän ja toisiinsa. Tasa-arvo olisi todella tärkeää.
Esim. mun graduseminaarissa suurin osa oli ihan hiljaa, eivät koskaan edes lukeneet toisten tekstiä. Eli täysin vastoin seminaarin tarkoitusta ja epäreilua niiden opiskelijoiden osalta, jotka tekivät työn.
Tapa valita yksi opponenti per työ on vihoviimeinen kikka, yksi puhuu, ja muut haukottelevat. Seminaari-istunnoissa olisi hyvä olla sellainen tapa, että jokaisen pitää vuorollaan kommentoida jokaisen toisen työtä eli kaikki lukevat kaikkien muiden tekstiä. Itse vetäjänä antaisin istunnossa ensin opiskelijoiden kommentoida, ja vasta sitten kommentoisin itse tai muut laitoksen proffat tms.
Jos opiskelijan aihe on erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, kannattaa kysellä tulisiko joku alan väitöstutkija opponoimaan sitä ikaan kuin erikoisvieraana.
Olisi myös hyvä olla joskus alussa sellaista yhteistä sosiaalista aikaa, jossa vaan tutustutaan toisiinsa. Kiinteätä ryhmää on vaikea muodostaa ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan. Vetäjällä on tässä tärkeä rooli, koska hän luo ryhmän ilmapiirin.
Alussa olisi todella hyvä kuten yllä sanoin tähdentää myös seminaarityöskentelyn tarkoitusta ja tavoitteita. Vetäjänä antaisin jonkinlaiset kommentoitiohjeet ja ryhmä voisi keskustella mikä heille sopisi. (Tämä on Suomessa tarpeen, koska joukossa on aina niitä, jotka haluavat vain lytätä toisen työn tai vain kiltteillä). Alussa jos vähänkään suunnittelee seminaaria yhdessä osallistujien kanssa ja antaa heidän keskustella ja päättää jostain asioista, sen pitäisi sitouttaa porukkaa enemmän.
Jos ryhmässä on aika erilaisia graduja tulossa, vetäjän olisi hyvä tehdä niistä jonkinlainen synteesi ja osoittaa mitä yhteistä eri graduilla on. Jos aikaa riittää ja löytyy sopivat aiheet, voisi vielä miettiä voisko teettää jotain ryhmätyötä jossa samantyyppistä gradua tekevät olisivat pari tai ryhmä.
Gradun tekemisessä ongelmana on deadlinet ja se yksintekeminen. Graduseminaarissa olisi tarkoitus asettaa osatavoitteita gradussa, eli deadlinet, 'nyt teet valmiiksi osan se ja se'. Ja jos löytyy kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä työstettävää (vaikka tutkimusmenetelmä tai samaa teoriaa tms.), siitä voi syntyä pidemmänkin ajan yhteistyötä tai vertaistukea, jotka tukevat sitä gradun loppuunsaattamista puolin ja toisin.
Minkä ihmeen takia toisia pitäisi kiinnostaa muiden gradut? Varsinkaan jos ne liity toisiinsa millään tapaa? Jokainen kirjoittaa omansa keskittyen omiin tutkimusongelmiin ja sillä hyvä. Hirveästi turhaa ylimääräistä työtä perehtyä toisten työhön. Miten ylipäätään voi kommentoida asioihin, joiden lähdekirjallusuutta ei tunne? Vai meinaatko ettei perehtyminen oman aiheen kirjallisuuteen riitä.?
Seminaarityöskentely on tieteellistä työtä, sen on tarkoitus opettaa osallistujat käymään tieteellistä keskustelua omalta alaltaan.
Jos ei oman alansa semmassa osaa sanoa mitään jonkun toisen tekstistä, niin se tarkoittaa että sulle ei pitäisi voida antaa sitä maisterin tutkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitäisi opiskelijoille selittää mikä on seminaarityöskentelyn tarkoitus. Että siinä ei vaan työstetä omaa gradua vaan ollaan auttamassa myös muita osallistujia. Seminaarissa opitaan myös sitä seminaarin työskentelytapaa menetelmänä.
Ryhmän pitäisi olla tarpeeksi pieni ja se pitäisi saada sitoutumaan työhän ja toisiinsa. Tasa-arvo olisi todella tärkeää.
Esim. mun graduseminaarissa suurin osa oli ihan hiljaa, eivät koskaan edes lukeneet toisten tekstiä. Eli täysin vastoin seminaarin tarkoitusta ja epäreilua niiden opiskelijoiden osalta, jotka tekivät työn.
Tapa valita yksi opponenti per työ on vihoviimeinen kikka, yksi puhuu, ja muut haukottelevat. Seminaari-istunnoissa olisi hyvä olla sellainen tapa, että jokaisen pitää vuorollaan kommentoida jokaisen toisen työtä eli kaikki lukevat kaikkien muiden tekstiä. Itse vetäjänä antaisin istunnossa ensin opiskelijoiden kommentoida, ja vasta sitten kommentoisin itse tai muut laitoksen proffat tms.
Jos opiskelijan aihe on erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, kannattaa kysellä tulisiko joku alan väitöstutkija opponoimaan sitä ikaan kuin erikoisvieraana.
Olisi myös hyvä olla joskus alussa sellaista yhteistä sosiaalista aikaa, jossa vaan tutustutaan toisiinsa. Kiinteätä ryhmää on vaikea muodostaa ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan. Vetäjällä on tässä tärkeä rooli, koska hän luo ryhmän ilmapiirin.
Alussa olisi todella hyvä kuten yllä sanoin tähdentää myös seminaarityöskentelyn tarkoitusta ja tavoitteita. Vetäjänä antaisin jonkinlaiset kommentoitiohjeet ja ryhmä voisi keskustella mikä heille sopisi. (Tämä on Suomessa tarpeen, koska joukossa on aina niitä, jotka haluavat vain lytätä toisen työn tai vain kiltteillä). Alussa jos vähänkään suunnittelee seminaaria yhdessä osallistujien kanssa ja antaa heidän keskustella ja päättää jostain asioista, sen pitäisi sitouttaa porukkaa enemmän.
Jos ryhmässä on aika erilaisia graduja tulossa, vetäjän olisi hyvä tehdä niistä jonkinlainen synteesi ja osoittaa mitä yhteistä eri graduilla on. Jos aikaa riittää ja löytyy sopivat aiheet, voisi vielä miettiä voisko teettää jotain ryhmätyötä jossa samantyyppistä gradua tekevät olisivat pari tai ryhmä.
Gradun tekemisessä ongelmana on deadlinet ja se yksintekeminen. Graduseminaarissa olisi tarkoitus asettaa osatavoitteita gradussa, eli deadlinet, 'nyt teet valmiiksi osan se ja se'. Ja jos löytyy kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä työstettävää (vaikka tutkimusmenetelmä tai samaa teoriaa tms.), siitä voi syntyä pidemmänkin ajan yhteistyötä tai vertaistukea, jotka tukevat sitä gradun loppuunsaattamista puolin ja toisin.
Minkä ihmeen takia toisia pitäisi kiinnostaa muiden gradut? Varsinkaan jos ne liity toisiinsa millään tapaa? Jokainen kirjoittaa omansa keskittyen omiin tutkimusongelmiin ja sillä hyvä. Hirveästi turhaa ylimääräistä työtä perehtyä toisten työhön. Miten ylipäätään voi kommentoida asioihin, joiden lähdekirjallusuutta ei tunne? Vai meinaatko ettei perehtyminen oman aiheen kirjallisuuteen riitä.?
Siis tässähän kai olis ideana kiinnostua ja keskustella niiden gradujen yhteisistä piirteistä. Joita on esimerkiksi se tieteenfilosofia ja se, miten paljon lähdemateriaalia on tarpeeksi ja mistä se luotettavasti kertoo ja mistä taas ei. Miten tiedonpalasista luodaan hyödynnettäviä kokonaisuuksia? Siis kaikkia niitä ”siirrettäviä” taitoja, joita työelämässä sit lopulta tarvii.
Työelämässä ei tarvitse tuollaista diibadaabaa - mikäli ei halua ryhtyä nimenomaan tutkijaksi. Sori vaan itse olen valmistunut eräältä soveltavan luonnontieteen alalta ja kieltämättä nämä humanistien gradut ja tutkimukset vaikuttaa sellaisilta pilipalijutuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitäisi opiskelijoille selittää mikä on seminaarityöskentelyn tarkoitus. Että siinä ei vaan työstetä omaa gradua vaan ollaan auttamassa myös muita osallistujia. Seminaarissa opitaan myös sitä seminaarin työskentelytapaa menetelmänä.
Ryhmän pitäisi olla tarpeeksi pieni ja se pitäisi saada sitoutumaan työhän ja toisiinsa. Tasa-arvo olisi todella tärkeää.
Esim. mun graduseminaarissa suurin osa oli ihan hiljaa, eivät koskaan edes lukeneet toisten tekstiä. Eli täysin vastoin seminaarin tarkoitusta ja epäreilua niiden opiskelijoiden osalta, jotka tekivät työn.
Tapa valita yksi opponenti per työ on vihoviimeinen kikka, yksi puhuu, ja muut haukottelevat. Seminaari-istunnoissa olisi hyvä olla sellainen tapa, että jokaisen pitää vuorollaan kommentoida jokaisen toisen työtä eli kaikki lukevat kaikkien muiden tekstiä. Itse vetäjänä antaisin istunnossa ensin opiskelijoiden kommentoida, ja vasta sitten kommentoisin itse tai muut laitoksen proffat tms.
Jos opiskelijan aihe on erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, kannattaa kysellä tulisiko joku alan väitöstutkija opponoimaan sitä ikaan kuin erikoisvieraana.
Olisi myös hyvä olla joskus alussa sellaista yhteistä sosiaalista aikaa, jossa vaan tutustutaan toisiinsa. Kiinteätä ryhmää on vaikea muodostaa ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan. Vetäjällä on tässä tärkeä rooli, koska hän luo ryhmän ilmapiirin.
Alussa olisi todella hyvä kuten yllä sanoin tähdentää myös seminaarityöskentelyn tarkoitusta ja tavoitteita. Vetäjänä antaisin jonkinlaiset kommentoitiohjeet ja ryhmä voisi keskustella mikä heille sopisi. (Tämä on Suomessa tarpeen, koska joukossa on aina niitä, jotka haluavat vain lytätä toisen työn tai vain kiltteillä). Alussa jos vähänkään suunnittelee seminaaria yhdessä osallistujien kanssa ja antaa heidän keskustella ja päättää jostain asioista, sen pitäisi sitouttaa porukkaa enemmän.
Jos ryhmässä on aika erilaisia graduja tulossa, vetäjän olisi hyvä tehdä niistä jonkinlainen synteesi ja osoittaa mitä yhteistä eri graduilla on. Jos aikaa riittää ja löytyy sopivat aiheet, voisi vielä miettiä voisko teettää jotain ryhmätyötä jossa samantyyppistä gradua tekevät olisivat pari tai ryhmä.
Gradun tekemisessä ongelmana on deadlinet ja se yksintekeminen. Graduseminaarissa olisi tarkoitus asettaa osatavoitteita gradussa, eli deadlinet, 'nyt teet valmiiksi osan se ja se'. Ja jos löytyy kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä työstettävää (vaikka tutkimusmenetelmä tai samaa teoriaa tms.), siitä voi syntyä pidemmänkin ajan yhteistyötä tai vertaistukea, jotka tukevat sitä gradun loppuunsaattamista puolin ja toisin.
Minkä ihmeen takia toisia pitäisi kiinnostaa muiden gradut? Varsinkaan jos ne liity toisiinsa millään tapaa? Jokainen kirjoittaa omansa keskittyen omiin tutkimusongelmiin ja sillä hyvä. Hirveästi turhaa ylimääräistä työtä perehtyä toisten työhön. Miten ylipäätään voi kommentoida asioihin, joiden lähdekirjallusuutta ei tunne? Vai meinaatko ettei perehtyminen oman aiheen kirjallisuuteen riitä.?
Seminaarityöskentely on tieteellistä työtä, sen on tarkoitus opettaa osallistujat käymään tieteellistä keskustelua omalta alaltaan.
Jos ei oman alansa semmassa osaa sanoa mitään jonkun toisen tekstistä, niin se tarkoittaa että sulle ei pitäisi voida antaa sitä maisterin tutkintoa.
No ainakin oman alani kenttä on hyvin laaja ja tutkimusta tehdään hyvinkin pieniin spesiaalijuttuihin keskittyen. Mikäli omat opintosi ovat painottuneett toisin kuin ko gradun aihepiiri niin että opintojesi perusteella pysty tällaisen kapean spesialistialan gradusta keskustelemaan. Jollakin opinnot painottuvat mutta mitä kribuologiaan, toisilla biokemian , jollakin voi olla enemmän tuotantoteknologinen osaaminen. Tässä nyt tietenkin puhutaan oikeista tieteestä eikä jostain hömppäjutuista.
Meillä sitäpaitsi tämä oman tieteenalan keskustelu käytiin proffan kanssa kurjatenttien yhteydessä. Niissä oli aineistona tietyt sovitut kirjat plus ajankohtaiset oman alan julkaisut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitäisi opiskelijoille selittää mikä on seminaarityöskentelyn tarkoitus. Että siinä ei vaan työstetä omaa gradua vaan ollaan auttamassa myös muita osallistujia. Seminaarissa opitaan myös sitä seminaarin työskentelytapaa menetelmänä.
Ryhmän pitäisi olla tarpeeksi pieni ja se pitäisi saada sitoutumaan työhän ja toisiinsa. Tasa-arvo olisi todella tärkeää.
Esim. mun graduseminaarissa suurin osa oli ihan hiljaa, eivät koskaan edes lukeneet toisten tekstiä. Eli täysin vastoin seminaarin tarkoitusta ja epäreilua niiden opiskelijoiden osalta, jotka tekivät työn.
Tapa valita yksi opponenti per työ on vihoviimeinen kikka, yksi puhuu, ja muut haukottelevat. Seminaari-istunnoissa olisi hyvä olla sellainen tapa, että jokaisen pitää vuorollaan kommentoida jokaisen toisen työtä eli kaikki lukevat kaikkien muiden tekstiä. Itse vetäjänä antaisin istunnossa ensin opiskelijoiden kommentoida, ja vasta sitten kommentoisin itse tai muut laitoksen proffat tms.
Jos opiskelijan aihe on erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, kannattaa kysellä tulisiko joku alan väitöstutkija opponoimaan sitä ikaan kuin erikoisvieraana.
Olisi myös hyvä olla joskus alussa sellaista yhteistä sosiaalista aikaa, jossa vaan tutustutaan toisiinsa. Kiinteätä ryhmää on vaikea muodostaa ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan. Vetäjällä on tässä tärkeä rooli, koska hän luo ryhmän ilmapiirin.
Alussa olisi todella hyvä kuten yllä sanoin tähdentää myös seminaarityöskentelyn tarkoitusta ja tavoitteita. Vetäjänä antaisin jonkinlaiset kommentoitiohjeet ja ryhmä voisi keskustella mikä heille sopisi. (Tämä on Suomessa tarpeen, koska joukossa on aina niitä, jotka haluavat vain lytätä toisen työn tai vain kiltteillä). Alussa jos vähänkään suunnittelee seminaaria yhdessä osallistujien kanssa ja antaa heidän keskustella ja päättää jostain asioista, sen pitäisi sitouttaa porukkaa enemmän.
Jos ryhmässä on aika erilaisia graduja tulossa, vetäjän olisi hyvä tehdä niistä jonkinlainen synteesi ja osoittaa mitä yhteistä eri graduilla on. Jos aikaa riittää ja löytyy sopivat aiheet, voisi vielä miettiä voisko teettää jotain ryhmätyötä jossa samantyyppistä gradua tekevät olisivat pari tai ryhmä.
Gradun tekemisessä ongelmana on deadlinet ja se yksintekeminen. Graduseminaarissa olisi tarkoitus asettaa osatavoitteita gradussa, eli deadlinet, 'nyt teet valmiiksi osan se ja se'. Ja jos löytyy kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä työstettävää (vaikka tutkimusmenetelmä tai samaa teoriaa tms.), siitä voi syntyä pidemmänkin ajan yhteistyötä tai vertaistukea, jotka tukevat sitä gradun loppuunsaattamista puolin ja toisin.
Minkä ihmeen takia toisia pitäisi kiinnostaa muiden gradut? Varsinkaan jos ne liity toisiinsa millään tapaa? Jokainen kirjoittaa omansa keskittyen omiin tutkimusongelmiin ja sillä hyvä. Hirveästi turhaa ylimääräistä työtä perehtyä toisten työhön. Miten ylipäätään voi kommentoida asioihin, joiden lähdekirjallusuutta ei tunne? Vai meinaatko ettei perehtyminen oman aiheen kirjallisuuteen riitä.?
Seminaarityöskentely on tieteellistä työtä, sen on tarkoitus opettaa osallistujat käymään tieteellistä keskustelua omalta alaltaan.
Jos ei oman alansa semmassa osaa sanoa mitään jonkun toisen tekstistä, niin se tarkoittaa että sulle ei pitäisi voida antaa sitä maisterin tutkintoa.
No ainakin oman alani kenttä on hyvin laaja ja tutkimusta tehdään hyvinkin pieniin spesiaalijuttuihin keskittyen. Mikäli omat opintosi ovat painottuneett toisin kuin ko gradun aihepiiri niin että opintojesi perusteella pysty tällaisen kapean spesialistialan gradusta keskustelemaan. Jollakin opinnot painottuvat mutta mitä kribuologiaan, toisilla biokemian , jollakin voi olla enemmän tuotantoteknologinen osaaminen. Tässä nyt tietenkin puhutaan oikeista tieteestä eikä jostain hömppäjutuista.
Meillä sitäpaitsi tämä oman tieteenalan keskustelu käytiin proffan kanssa kurjatenttien yhteydessä. Niissä oli aineistona tietyt sovitut kirjat plus ajankohtaiset oman alan julkaisut.
Selkokielellä kribuologia= mikrobiologia
Miten tutkimussuunnittelmien esittäminen ja opponointi voi olla turhaa?
Sehän on keskeinen kaava sille gradunteolle.