Lue keskustelun säännöt.
Pettyisitkö jos jäisit ilman lapsenlapsia?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Miksi ajattelet noin? Äitini oli maailman paras äiti mitä ikinä vain voi olla, mutta en kuitenkaan itse halua lapsia, koska olen ihan erinlainen persoona.
Mulla on ihan erinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat eikä niillä ole mitään tekemistä, että äiti olisi ollut huono äiti. Olen aina ollut kiitollinen aivan ihanasta lapsuudestani.
No, mä olisin pettynyt. Ja kokisin epäonnistuneeni. Katson onnistuneeni jos lapseni kykenevät luomaan normaalin elämän, käymään töissä, perustavan perheen ja silleen. Että sukupolvien ketju jatkuu. Jos se tyssää muhun, niin kyllä mä olen surullinen ja pettynyt.
No onneksi et ollut minun äitini. Tiedä mitkä traumat olisin saanut odotuksistasi ja pettymyksistäsi. Minulla on oikein normaali elämä, hyvä työ ja oikein onnellinen elämä. Ja lisäksi oli aivan ihana ja kannustava äiti.
Joo, onneks en ole. Minäkin olen siitä suunnattoman helpottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki pettyisin jos sukumme ketju katkeaisi lapseni kohdalla. Kokisin epäoonistuneeni vanhempana, jos lapseni ei haluaisi omaa lastaan.
Sukuja tulee ja menee, näin on ollut läpi ihmiskunnan historian. Eikä kukaan ole korvaamaton maapallolle tai ihmiskunnalle. Joka päivä maailmassa kuolee vaikka kuinka monta sukunsa viimeistä, ja silloin heidän sukunsa päättyy. Mutta onko maailma siihen kuitenkaan loppunut? Ei ole.
En varsinaisesti pettynyt, mutta olisin tosi iloinen, jos lapsenlapsia joskus tulisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pettyisi. Minulle riittää, että lapseni ovat onnellisia.
Minä en olisi itse niin onnellinen jos lapset noin joskus päättäisivät. Eikö minun onnellisuudella ole väliä?
Lastesiko pitäisi elää sinua varten eikä omaa elämäänsä varten?
Se oman elämänsä onnellisuus kannattaisi ennemminkin hankkia sellaisista asioista, joihin voi itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki pettyisin jos sukumme ketju katkeaisi lapseni kohdalla. Kokisin epäoonistuneeni vanhempana, jos lapseni ei haluaisi omaa lastaan.
Sukuja tulee ja menee, näin on ollut läpi ihmiskunnan historian. Eikä kukaan ole korvaamaton maapallolle tai ihmiskunnalle. Joka päivä maailmassa kuolee vaikka kuinka monta sukunsa viimeistä, ja silloin heidän sukunsa päättyy. Mutta onko maailma siihen kuitenkaan loppunut? Ei ole.
Sukuja ei kyllä "tule" lisää mistään tyhjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Kyse ei ole välttämättä uskalluksen puutteesta, vaan halun puutteesta. Noilla kahdella ei useimmissa tapauksissa ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Olisin varmaan vähän pettynyt, mutta en toki näyttäisi sitä lapsilleni. On siinä hyvätkin puolensa jos eivät lapsia hanki ja se on kyllä täysin heidän oma valintansa, enemmän olisin suoraan sanottuna pettynyt jos tytär alkaisi tehdä nuorena lapsia sen sijaan että hankkii kunnon koulutuksen ja sitä kautta elannon itselleen. Mutta tekivätpä miten tahansa, tärkeintä että ovat onnellisia ja tuen heitä parhaani mukaan tapahtui mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki pettyisin jos sukumme ketju katkeaisi lapseni kohdalla. Kokisin epäoonistuneeni vanhempana, jos lapseni ei haluaisi omaa lastaan.
Sukuja tulee ja menee, näin on ollut läpi ihmiskunnan historian. Eikä kukaan ole korvaamaton maapallolle tai ihmiskunnalle. Joka päivä maailmassa kuolee vaikka kuinka monta sukunsa viimeistä, ja silloin heidän sukunsa päättyy. Mutta onko maailma siihen kuitenkaan loppunut? Ei ole.
Sukuja ei kyllä "tule" lisää mistään tyhjästä.
Ei tyhjästä, mutta tietyissä tilanteissa voidaan katsoa uuden suvun syntyneen. Sekin on tietenkin vaikea kysymys, mikä määritellään suvuksi. Jos riittävän pitkälle historiaan mennään, niin silloin kaikki ihmiset ovat periaatteessa sukua toisilleen. Joten sillä periaatteella ei ole joko sukuja lainkaan tai sitten on vain olemassa yksi ainoa suku, johon kaikki kuuluvat.
Muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten esim. Toban supertulivuori purkautui ja tappoi melkein kaikki ihmiset maailmassa. Joidenkin arvioiden mukaan vain muutama tuhat ihmistä jäi henkiin koko maailmassa ja kaikki nykyiset ihmiset polveutuisivat näistä ihmisistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Toba
"Toban viimeisimmän purkauksen 74 000 vuotta sitten uskotaan vaikuttaneen merkittävästi myös ihmislajin evoluutioon, kun nykyisen käsityksen mukaan koko nykyihmisen (Homo sapiens) populaatio maapallolla olisi purkauksen aiheuttaman äkillisen ilmaston kylmenemisen seurauksena tuolloin kutistunut vain muutamaan tuhanteen yksilöön, joiden jälkeläisiä kaikki nykyään elävät ihmiset ovat."
Olemme 29 vuotiaita ja emme halua lapsia. Omat vanhemmat eivät ole koskaan painostaneet lapsen hankintaan ja hyväksyvät että eivät pääse olemaan isovanhempia minun lapsilleni. Miehen vanhemmat ovat taas toista maata ja joka kyläily kerralla saa kuulla miten ihanaa olisi jos tässä nyt tepsuttais pikku jalat ja että kyllä se mieli vielä muuttuu... Raivostuttavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettymys on aika vahva sana. En pettyisi. Olen saanut nauttia itse olen pikkulapsiajasta ym, miksi tuo pitäisi päästä kokemaan uudelleen mummon roolista loppujen lopuksi? Mielestäni lastenhoitokin on aina lapsille ensisijaisesti niiden omien aikuisten lasten auttamista, siis sitä tehdään niiden omien lasten hyvinvoinnin vuoksi, vaikka varmasti kohtuudella lastenlasten seura on ihan kivaa. Kyllä pääasia on, että lapseni ovat onnellisia.
Mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että jos erityisesti oma tytär ilmoittaisi ettei hän missään nimessä halua olla äiti, vaikka lapsista tykkäisikin yms., niin kyllä se tuntuisi pienenä pistona sydämessä. Ei siksi etten saa kokea mummoutta, vaan kuten ketjussa pari jo sanoi, niin hetken varmasti pelkäisin olleeni huono äiti, kun äitiys ei vaikuta yhtään houkuttelevalta. Mutta vain hetken,eli pääsisin kyllä yli tuostakin ajatuksesta.
En. Rehellisesti sanottuna en ole luonteeltani lainkaan mummi-ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pety. Minulla on vain yksi lapsi, hän on jo yli kolmekymppinen ja naimisissa eikä aio hankkia puolisoineen lapsia. En itse ole ollenkaan lapsirakas, joten en koe jääväni mistään paitsi.
Toivon että ei tule lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä kovasti odotan, että jonain päivänä saan lastenlapsia ja onhan se surullista, jos ei niitä sitten saakaan. Olisin todella innokas hoitamaan heitä ja auttaisin lasteni perheitä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta jos lapseni eivät saa lapsia, vaikka haluaisivat, niin eihän sille mitään voi, tietysti olisin heidän tukenaan ja jos päättäisivät adoptoida, niin ne lapset olisivat sukuun tervetulleita ja todellakin ihan yhtä rakkaita kuin biologiset lapset. Jos taas lapseni eivät halua lapsia, niin se olisi tietysti heidän oma asiansa, enkä puuttuisi siihen millään tavalla. Tietysti se olisi tylsää, mutta eipä sille mitään voisi, pitäisi sitten vain keksiä lisää elämänsisältöä muualta. Ei lasten tehtävä ole täyttää vanhempiensa toiveita.
Onneksi on kuitenkin itsellä kolme lasta ja uskon, että kyllä heistä joku haluaa lapsia. Ainakin yksi on jo ilmaissut, että haluaa lapsia ja mieluummin alle 30-v kuin yli 30-v. Joten kyllä tässä toiveet on korkealla.
Olisi ihanaa neuloa pikkuisia sukkia ja söpöjä töppösiä omille lapsenlapsille sitten joskus. Toivottavasti saavat lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Voit rohkaista heitä hienovaraisesti ja kasvattaa heidän luottamustaan vanhemmuuteen esim. Pienillä lapseen liittyvillä lahjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Voit rohkaista heitä hienovaraisesti ja kasvattaa heidän luottamustaan vanhemmuuteen esim. Pienillä lapseen liittyvillä lahjoilla.
No en nyt kuitenkaan. Anonyymisti voin paljastaa suuren pettymykseni mutta idiootti en kuitenkaan ole. Olen toiveikas, että biologiset tarpeet puhkeavat esiin heilläkin jossakin vaiheessa ja perheen perustaminen tulee aikanaan. Aikaa on.
Ei minua haittaisi. Lasten oma elämä ja oma päätös.
Kyllä pettyisin, pahemman kerran. Esikoistytär on jo aikuinen ja odotan lapsenlapsia malttamattomana. Nuorimmaiset on niin nuoria vielä että pelkään etten ole hengissä enää kun he ehkä saavat lapsia, miehet kun tuppaa tekemään lapsia aika vanhana.
Oma lapseni on vasta pieni, ja jää todennäköisesti ainoaksi lapsekseni. Täytyy sanoa, että olisi upeaa jos tulevaisuudessa lapseni saisi omia lapsia, ja ajatus lapsenlapsettomuudesta kirpaisee hieman, niin pöhköä kuin se onkin ajatella moista näin nuorena. On ollut vain niin upeaa seurata sitä, miten onnellisia aikoja omat vanhempani elävät nyt ollessaan isovanhempia lapselleni.
Lapseni tekee kuitenkin aikuisena täysin omat päätöksensä, eivätkä ne kuulu minulle ollenkaan. Kukapa tietää, peukut pystyyn että vauvantekohommat sitten kiinnostaa :D.