Lue keskustelun säännöt.
Pettyisitkö jos jäisit ilman lapsenlapsia?
Kommentit (72)
Kun ei ole ollut lapsia, niin ajatus lapsenlapsistakin jää silloin vieraaksi.
Tosin olen miettinyt, miten isovanhemmuuden ihanuus kestää suunnilleen lapsenlapsen ala-asteen loppumiseen saakka maksimissaan ja sitten se suhde jää pitkäksi ajaksi katkolle lastenlasten touhutessa omissa elämissään. Ihan vaan kaveripiirissäni huomannut, miten suuri onkaan pettymys kun isovanhemmuuden rooli muuttuukin lastenlasten pakkopullaksi. Vanhuuden vaivaamia mummeja ja vaareta muistetaan pari kertaa vuodessa.
Uusi kukoistus alkaa taas, jos on vielä elossa, lastenlasten vakiintuessa ja omia perheitä perustaessa. Sitten se kuuluminen sukuun on tärkeää heidän omien lastensa vuoksi. Isomummua koetetaan saada muistelemaan ja jolloin ei enää voimat riitä lastenlastenlasten ihasteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pettyisi. Minulle riittää, että lapseni ovat onnellisia.
Minä en olisi itse niin onnellinen jos lapset noin joskus päättäisivät. Eikö minun onnellisuudella ole väliä?
Voi elämä jos joku raukka hankkii lapsen muiden mieliksi.
Itselläni ei ole lastakaan vielä (kysymys kuuluu, mitä teen tällä palstalla?) mutta voin jo sanoa, että pettyisin. Haluaisin ilman muuta joskus olla isoäiti. Ehkä siksi, että itselläni on niin mukavia muistoja isovanhemmista, ja haluaisin itse joskus olla siinä roolissa myös.
Mun isä olis pettynyt jos en olisi saanut lapsia. Hän oli niin innoissaan päästessään vaariksi. Hymyilyttää vieläkin tämä muisto. ( Isäni on jo kuollut).
Arvokas perintögeenini sammuisi, kyllä tottakai. Jos olisi kyse fyysisestä hedelmättömyydestä ilman keinotekoista vahinko, niin en voisi suuttua toki, mutta jos jotain "sateenkaarivammaa", niin suuuttuisin.
Tekisin kuin professori isoisäni, ja perustaisin nuoremman kanssa uuden jälkipolven, mikäli puolisoni olisi kyvytön tekemään vielä kolmatta lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Miksi ajattelet noin? Äitini oli maailman paras äiti mitä ikinä vain voi olla, mutta en kuitenkaan itse halua lapsia, koska olen ihan erinlainen persoona.
Mulla on ihan erinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat eikä niillä ole mitään tekemistä, että äiti olisi ollut huono äiti. Olen aina ollut kiitollinen aivan ihanasta lapsuudestani.
Mun naapurit menetti ainoan lapsensa onnettomuudessa parikymmentä vuotta sitten. Kyllä hän joskus sanoi, että joskus mieleen tulee, että mahdollisuuskin tulla mummiksi meni, että ensisijaisesti suree omaa lastaan, mutta tuplasuruna joskus tämäkin ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Miksi ajattelet noin? Äitini oli maailman paras äiti mitä ikinä vain voi olla, mutta en kuitenkaan itse halua lapsia, koska olen ihan erinlainen persoona.
Mulla on ihan erinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat eikä niillä ole mitään tekemistä, että äiti olisi ollut huono äiti. Olen aina ollut kiitollinen aivan ihanasta lapsuudestani.
Lisään vielä, että äiti ei ollut yhtään surullinen etten halunnut lapsia. Hän kannusti minua täysillä ihan uusille urille ja sanoi olevansa onnellinen, jos minä itse olen onnellinen. Tuostakin olen niin kiitollinen hänelle.
Kiitos äiti, kun kasvatit minusta tällaisen naisia herrasmiehen tavoin kohtelevan luuserin. Ei ole lapsenlapsia tulossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, päinvastoin. Maailma on muuttunut 20 vuodessa, jolloin omat lapseni sain, niin paljon huonoon suuntaan, etten tekisi itsekään.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että en (minulla kolmas on vasta vauva). Eihän sitä tiedä miltä vanhempana tuntuu. Mutta en ainakaan aio mahdollista pettymystä millään lailla lapsille näyttää. Esikoinen (11) on jo julistanut että ei ikinä lapsia ja olen sanonut että ei tarvitse hankkia, se on jokaisen oma valinta.
Juuri näin. Hyvin sanottu. Ennen moni sanoi että kyllä se mieli vielä muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Itse asiassa lapseni kiristävät minua tyyliin, jos en saa sitä ja tätä, et saa lapsenlapsia ;)
Vapaaehtoisesti lapsettomana en ole pettynyt valintaani lapsettomuudesta eikä myöskään ilman lapsenlapsia jääminen ole minulle pettymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni (2) ovat nuoria aikuisia, ja juuri nyt toivon heidän opiskelevan itsellensä mieluisaa alaa, mitä tekevätkin. Ja hankkivatko lapsia, sitähän en voi tietää enkä painosta, mutta tietävät kyllä kertomattakin, että auttaisin heitä lasten kanssa ja tykästyisin noihin suvun uusiin ihmisiin.
Mun nuori aikuiseni on todella lapsirakas, ja tiedän hänen haluavan lapsia. Surisin hänen kanssaan, jos hänen sylinsä jäisi tyhjäksi, mutta minä en osaa lapsenlapsia kaivata.
Vielä yli kuusikymppisenä olin ilman lastenlapsia, enkä huomannut olla siitä mitenkään onneton. Lapseni tekisivät omat päätöksensä lisääntymisen suhteen. Mutta nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, kuuden lapsen mummona olen todella onnellinen. Pienten touhuja ja kasvamista on ihana seurata!
En pettyisi. Tehdään mun aikuisten lasten (18 v ja 20v) kaikkea kivaa, harrastetaan, käydään leffassa, syömässä, pelaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Miksi ajattelet noin? Äitini oli maailman paras äiti mitä ikinä vain voi olla, mutta en kuitenkaan itse halua lapsia, koska olen ihan erinlainen persoona.
Mulla on ihan erinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat eikä niillä ole mitään tekemistä, että äiti olisi ollut huono äiti. Olen aina ollut kiitollinen aivan ihanasta lapsuudestani.
No, mä olisin pettynyt. Ja kokisin epäonnistuneeni. Katson onnistuneeni jos lapseni kykenevät luomaan normaalin elämän, käymään töissä, perustavan perheen ja silleen. Että sukupolvien ketju jatkuu. Jos se tyssää muhun, niin kyllä mä olen surullinen ja pettynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olisin mä vähän surullinen. Kokisin olleeni niin huono äiti, että lapseni eivät uskalla ryhtyä vanhemman hommaan.
Miksi ajattelet noin? Äitini oli maailman paras äiti mitä ikinä vain voi olla, mutta en kuitenkaan itse halua lapsia, koska olen ihan erinlainen persoona.
Mulla on ihan erinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat eikä niillä ole mitään tekemistä, että äiti olisi ollut huono äiti. Olen aina ollut kiitollinen aivan ihanasta lapsuudestani.
No, mä olisin pettynyt. Ja kokisin epäonnistuneeni. Katson onnistuneeni jos lapseni kykenevät luomaan normaalin elämän, käymään töissä, perustavan perheen ja silleen. Että sukupolvien ketju jatkuu. Jos se tyssää muhun, niin kyllä mä olen surullinen ja pettynyt.
No onneksi et ollut minun äitini. Tiedä mitkä traumat olisin saanut odotuksistasi ja pettymyksistäsi. Minulla on oikein normaali elämä, hyvä työ ja oikein onnellinen elämä. Ja lisäksi oli aivan ihana ja kannustava äiti.
Ei ole. Yllätyitkö?