Onko kylmä ihminen jos ei alkaisi omaishoitajaksi?

Ei ole. Tietysti jos kokee olevansa jotain velkaa. Minä en koe.

En alkanut, pyynnöistä huolimatta.

Olisin joutunut jättämään työni, enkä olisi loppuikänäni saanut uutta.

Joskus on pakko olla itsekäs, vaikka se tekisi kipeää.

Kaikilla ihmisillä on synnyinoikeus olla onnellinen.

Kyllä se kohdallani vaikkapa äitini kanssa tuntuisi aika kiittämättömältä ja kylmältä, kun onhan hän koko elämäni ajan vain passannut ja ajatellut parastani.

Ei todellakaan, jos hoitoalalla jo valitetaan miten työ on raskasta, niin todellakin pääsee vielä helpolla verrattuna omaishoitajaan, joka tekee 24/7 kaiken työn yksin.

Kaikki vanhemmatkaan eivät ole ajatelleet jälkikasvunsa etua ja sitten odotetaan piikomista.

En missään tapauksessa alkaisi omahoitajaksi. Enkä halua, että lapseni alkaisi aikanaan hoitaa minua. Sitä varten on ammattilaiset

En halua olla riippuvainen kenestäkään, tai olla kiitollisuuden velassa.

Omaishoitoa pitäisi kyllä lisätä ja paljon. Miten se saataisiin aikaan.

1960-luvulla poistettiin laki, että lasten on hoidettava vanhempiensa vanhuus.

Miten tuon voisi modernimmin palauttaa.

Ei ole kylmää kieltäytyä työstä, johon ei kykene. Kaikista ei vaan ole hoitajiksi ja se on ihan ymmärrettävää. 

Omaishoitajuus on se normaali tila. Se, joka on vallinnut vuosituhannet ja kymmenet tuhannet.

Tää on outoa aikaa, kun vieraat hoitavat.

Ja en tiedä, pystyisinkö siihen. Ehkä en. Mutta paljon helpommin kaikki pystyisivät, jos se olisi uusi normaali. Eli ympäristö rakentuisi tukemaan omaishoitajuus ja kaikilla olisi ystävistään vertaistuki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kohdallani vaikkapa äitini kanssa tuntuisi aika kiittämättömältä ja kylmältä, kun onhan hän koko elämäni ajan vain passannut ja ajatellut parastani.

Itse mieluummin kiittäisin siitä passaamisesta palkkaamalla äidille pätevän hoitajan. Minulla ei ole minkäänlaista hoitoalan kokemusta ja pyörryn, kun näen neuloja tai isommin verta, joten olisi erittäin epäsopiva hoitamaan äitiäni. Kävisin tietysti häntä säännöllisesti katsomassa, mutta hoitotyön jättäisin ammattilaiselle, joka siihen kykenee. Se olisi äidin parhaaksi. 

Olen kylmä ihminen monessakin asiassa, entä sitten? Miksi en saisi olla kylmä? En kaipaa kenenkään hyväksyntää. En halua käyttää aikaani muiden ihmisten asioihin. Enkä kaipaa muita sotkeutumaan asioihini, ”auttamaan”.

Omaishoitajaksi en pystyisi. En fyysisesti enkä psyykkisesti. Eli ei se kylmyyttä ole aina. Käytännön sanelema pakko, jos omainen joutuu toisten hoiviin.

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitoa pitäisi kyllä lisätä ja paljon. Miten se saataisiin aikaan.

1960-luvulla poistettiin laki, että lasten on hoidettava vanhempiensa vanhuus.

Miten tuon voisi modernimmin palauttaa.

Palkkaus kuntoon.

Ei kylmä vaan realisti. Mulla oli dementoitunut äiti, taapero ja duunissa kk-palkka 4000. Olisin ollut idiootti jos noista olisin valinnut omaishoitajuuden, toista duunia olisin 7v myöhemmin tuskin enää saanut ja olisi muksun lukiotkin jäänyt maksamatta.

Olen itse ollut omaishoitajana. Oli tosi rankkaa, mutta antoisaa. En vaihtaisi pois. Mutta kaikkien omaishoitajaksi en rupeaisi esimerkiksi narsistisen vanhempani (tulisin hulluksi jo päivän jälkeen).

Mä luulen, että välit ja luonteet vaikuttavat paljon. Jos on läheiset ja lämpimät välit, niin haluaa luonnollisesti auttaa toista omien voimavarojen rajoissa, jos taas toinen on hankala ihminen tai etäiset välit, niin tuskinpa on haluja tai sitä motiivia, minkä tähden jaksaisi omaishoitajan raskasta arkea.

Ja jotkut ihmiset vaan on parempi hoitaa ulkopuolinen palkattu ihminen, kun ei ne kilttejä oo niille palkatuillekaan.

Uskon normaalien, terveiden kykenevän omaishoitajiksi, kun on tosi kyseessä ja läheinen, rakas ihminen. Joillekin se on luontevampaa, joillekin ei niin luontaista. Sanon tämän oman kokemuksen takia, kun en ole hoivaaja ihminen ollut ja olen inhonnut ja pelännyt verta, eritteitä, piikittämistä ja kaikkea sairaanhoitoon liittyvää. Mut läheisen vuoksi meni noiden yli, vaikkei helppoa ollut.

Vähemmälle huomiolle jää ja mitä ei etukäteen tiedä, kuinka paljon siitä hommasta saa. Ei rahaa, vaan läheisyyttä, hyvää oloa ja merkityksen kokemusta. Voittaa rahan ja kaiken muun mennen tullen! Mutta siis oikeaa ihmistä hoidettaessa, kuten sanoin en ikinä ryhtyisi toisen vanhempani omaishoitajaksi!

Eli ihmisistä ja tilanteista riippuvaista. Jos on itsellään jaksamisen kanssa haasteita tai muita esteitä, niin on tervettä kieltäytyä. Niin kuin myös, jos ei koe sitä omaksi hommakseen.

Onneksi Suomessa voi vielä ja toivottavasti jatkossakin laittaa laitoshoitoon. Mutta rinnalle olisi hyvä tukea enemmän omaishoitajuutta.

Voisin olla omaishoitaja ja olen ollutkin. Olen nuori ihminen ja tämä aiheuttaa kummastusta, kun olen kertonut olevani omaishoitaja.

En nää siinä ihmeellistä, että jos läheinen sairastuu, hoitaa häntä parhaansa mukaan. Kaupungilta saa omaishoitajan palkkion, joten olen ajatellut hoitajuutta ihan työnä.

En ole muutenkaan uraihminen, läheiset ovat tärkeitä minulle.

Omaishoitajalle pitäisi antaa yhteiskunnlta palkka ja lisäksi paljon joustavaa vapaata. (Eli yhteiskunta palkkaisi kotiin tuuraajan vaikka 8 vrk / kk. (vastaisi työssä käyvän viikonloppuja) mutta voisi käyttää joustavasti. Vaikka 4 tuntia jonain iltana ja siitä vuorokaudesta säästyisi loput.

Nimittäin omaishoitsjuudessa on hankalaa sen oman perheen hoito. Siis puoliso ja lapset. Ei pysty lähtemään vaikka ulkomaanmatkoille tms tai lasten harrastuksiin perheenä.

Omalle mummulleni aloin itsekin <3 Sitä ei tosin kauaa kestänyt, kun hän joutui saattohoitoon. Hän oli ainoa ihminen maailmassa, kenen vuoksi olin sihen valmis. Muiden läheisten kohdalla en. Mielestäni ei ole kylmä ihminen, jos siihen ei ole valmis. Jos siihen on valmis, siihen on varmaan jokin syy, miksi sydämessä on sellainen kohta. Minullakin oli. Mummu hoivasi minua, kun olin lapsi ja nuorena (myrskyisenä nuorena) oli aina puolellani ja pyrki auttamaan ja tukemaan minua kaikella tapaa, ei koskaan arvostellut. Kaipaan mummuani todella paljon.

Mutta muiden kohdalla ei, en ole siihen valmis. 

Luulen että tässä tapauksessa osun kyllä oikeaan kun yleistän: kukaan mies ei pode syyllisyyttä tästä asiasta eikä kukaan pohdi mielessään miksi mies ei ryhdy omaishoitajaksi.