kaverin lapsi sijoitettuna vapaaehtoisesti, mietityttää
Mulla on kaveri, jonka alle kouluikäinen lapsi on vapaaehtoisesti sijoitettu alle vuosi sitten kodin ulkopuolelle (yh äiti kyseessä, ei mitään suoranaisia ongelmia, ei esim. liiallista päihteidenkäyttöä). Kyseinen kaveri pitää lasta perhehoidossa noin viisi päivää viikossa, jonka aikana usein matkustelee paikkakunnalta toiselle eri tapahtumissa, käy baareissa jne., ja ottaa lapsen itselleen muutamana päivänä viikossa. Kaveri tuntuu olevan liiankin tyytyväinen tilanteeseen että joku muu on pääasiallisessa hoitovastuussa hänen lapsestaan.
Jatkuuko tuollainen sijoitus vuosikausia vai alkaako lapsi vähitellen olla enemmän perhehoidossa, jos vanhempi ei vain ota lapsestaan jatkossakaan vastuuta itse. Onko kaverillani nyt kuitenkin riski, ettei saakaan lastaan halutessaan takaisin, kun ei yritäkkään elää arkea, vai onko niin että kun hän ehkä joskus päättää ryhtyä oikeasti ottamaan lapsestaan vastuun niin hän saa lapsen takaisin. Mielestäni hän suhtautuu aivan liian kevyesti siihen, että lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle (vaikka vapaaehtoisesti on sen tehnyt, ei siis huostaanotto kyseessä). Itse pelkäisin sitä että lasta ei enää annettaisikaan kotiin asumaan.
Kommentit (38)
Niin lapsia annetaan jopa huostaan sen oman onnen tieltä. Voimia tämän tiedon käsittelyyn.
Sijaishuollon tavoite on aina palauttaa lapsi kotiin, mikäli kodin ja vanhemman olosuhteet parantuvat ja se on lapsen edun mukaista.
Mitäpä sä sitä murehdit? Vaikuttaisi, että ainakaan kaverisi ei ole kovinkaan huolissaan. Kaikki eivät ole vanhempina tai ihmisinä samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Sijaishuollon tavoite on aina palauttaa lapsi kotiin, mikäli kodin ja vanhemman olosuhteet parantuvat ja se on lapsen edun mukaista.
Lapselle kuitenkin kurja tilanne, jos juurtuu uuteen perheeseen ja vain käy vanhemman luona vierailuilla. Jos sitten vuosien päästä palautetaan kotiin. Minusta tuossa pitäisi vähän kovistella vanhempaa että ei yhteiskunnan tehtävä ole hoitaa hänen lastaan kun hän matkustellee jne. Päivähoito on eri asia vaikka pitäisi siellä sitten vähän ylimääräistäkin. Ja saahan kotiinkin tukea, joten miksi pitää pitää noin paljon lasta poissa kotoa? En ymmärtänyt ihan. Onko tuo nyky-yhteiskunnan tapa? Kalliiksi tulee, menee veromarkat sinne.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä sä sitä murehdit? Vaikuttaisi, että ainakaan kaverisi ei ole kovinkaan huolissaan. Kaikki eivät ole vanhempina tai ihmisinä samanlaisia.
Helppoa vanhemmuutta tuollainen ainakin, jos hoitopaikkana pitää perhekotia.
En enää ihmettele, että lasten sijoituspaikoista on pulaa. Eikö tuossakaan olisi kevyempää keinoa löytynyt?
Huono asia tuo sijoitus...kyllä pitäisi ottaa niskasta kiinni itseään ja hoitaa lapsensa, kun on se maailmaan pukannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaishuollon tavoite on aina palauttaa lapsi kotiin, mikäli kodin ja vanhemman olosuhteet parantuvat ja se on lapsen edun mukaista.
Lapselle kuitenkin kurja tilanne, jos juurtuu uuteen perheeseen ja vain käy vanhemman luona vierailuilla. Jos sitten vuosien päästä palautetaan kotiin. Minusta tuossa pitäisi vähän kovistella vanhempaa että ei yhteiskunnan tehtävä ole hoitaa hänen lastaan kun hän matkustellee jne. Päivähoito on eri asia vaikka pitäisi siellä sitten vähän ylimääräistäkin. Ja saahan kotiinkin tukea, joten miksi pitää pitää noin paljon lasta poissa kotoa? En ymmärtänyt ihan. Onko tuo nyky-yhteiskunnan tapa? Kalliiksi tulee, menee veromarkat sinne.
Lasta ei palauteta äidilleen vuosien päästä, mikäli lapsi on juurtunut sijaisperheeseen.
Yhteiskunnan tehtävä nimenomaan on hoitaa toi lapsi, mikäli äiti siihen itsekseen ei pysty.
Äiti voi vapaa-aikanaan reissata juuri niin paljon kuin sattuu huvittamaan. Äiti ei muutenkaan päätä, milloin ja kuinka usein hän lapsen luokseen ottaa... Tai siis voi ottaa vähemmän kuin mitä laki sallii.
Enemmänhän tuo on lapsensa kanssa kuin nämä jokatoinenviikonloppuetäisät. Miksi lapsi ei asu isällään? Vai näkeekö lastaan ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Huono asia tuo sijoitus...kyllä pitäisi ottaa niskasta kiinni itseään ja hoitaa lapsensa, kun on se maailmaan pukannut.
Lapsen isän voisi myös pakottaa ottamaan lapsensa. Hänhän on sen 50% tehnyt myös. Miksi vain äiti pitäisi pakottaa?
Mistä näitä uteliaita oikei piisaa? Pitäisist huoli omista asioistasi, kyllä sullakin omat luurangot kaapista löytyy.
Voi hyvää päivää. Miten voit olla noin varma asiastasi? Tutullasi voi olla sairauksia ja vaivoja, joista sinä et tiedä mitään. Ihmiset luulevat, että esimerkiksi mielisairaus näkyy aina päällepäin. Ei näy, mutta voi tehdä ihmisestä vajaakuntoisen. On parempi, että kaverisi hoitaa itseään. Nyt hän varmasti jaksaa olla parempi äiti lapselle, silloin kun on hänen kanssaan. Luultavasti kokopäiväinen äitiys on ollut hänelle liikaa syistä, joita sinä et tiedä ja jotka suoraan sanottuna eivät sinulle kuulu. Kaverisi on tuskin kertonut sinulle elämästään kaikkea eikä hänen tarvitsekaan.
Avohuollon sijoitus on aina väliaikainen ratkaisu. Jos tulee tarve pidempiaikaiselle sijoitukselle, niin lapsi tulee ottaa huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Avohuollon sijoitus on aina väliaikainen ratkaisu. Jos tulee tarve pidempiaikaiselle sijoitukselle, niin lapsi tulee ottaa huostaan.
Kauanko avouollon sijoitus voi siis kestää?
Avohuollon sijoitus ei yleensä voi kovin pitkään kestää. Huostaanottokin voi olla vapaaehtoinen.
Sanoisin, ettet tiedä kaikkea mitä siinä on. Kaikki eivät puhu mielenterveys ongelmistaan, mikä voi olla syy ettei kykene olemaan lapselleen vanhempi. Jotkut ovat jo huonoja vuorovaikutuksessaan ja läsnäolossaan lapsen kanssa, tai sitten kyse voi olla lievästä kehitysvammasta. Ei kykene itsestään huolehtimaan, saati lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Avohuollon sijoitus ei yleensä voi kovin pitkään kestää. Huostaanottokin voi olla vapaaehtoinen.
Meillä teini oli avohuollon sijoituksessa yli 2v...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asia tuo sijoitus...kyllä pitäisi ottaa niskasta kiinni itseään ja hoitaa lapsensa, kun on se maailmaan pukannut.
Lapsen isän voisi myös pakottaa ottamaan lapsensa. Hänhän on sen 50% tehnyt myös. Miksi vain äiti pitäisi pakottaa?
Siksi koska miestä ei saa koskaan rasittaa ja.vaivata niin turhanpäiväisellä asialla kuin omalla lapsella. Miehelle kuuluu vain nautinto ja työ, tuska ja vastuu vain naiselle. Mies ei ole koskaan aikuinen.
Ap kiehuu raivosta kun ystävä jolla on lapsi saa elåä kuten miehet vaikka on vanhempi.
Jos yhtåän ajattelee lapsen parasta niin ymmärtää ettå se sijaisperhe on lapsen parhaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, ettet tiedä kaikkea mitä siinä on. Kaikki eivät puhu mielenterveys ongelmistaan, mikä voi olla syy ettei kykene olemaan lapselleen vanhempi. Jotkut ovat jo huonoja vuorovaikutuksessaan ja läsnäolossaan lapsen kanssa, tai sitten kyse voi olla lievästä kehitysvammasta. Ei kykene itsestään huolehtimaan, saati lapsesta.
Tai äiti voi olla ns ihan normaali, mutta lapsi ei, eikä äidin voimavarat riitä turvaamaan lapsen parempaa kehtiystä. Meillä oli näin, lapsi oli siis se mt-ongelmainen, enkä yksin kyennyt koko rumbaa pyörittämään riittävän hyvin tämän lapsen eduksi.
ok