Epätoivo aikuisen tyttären puolesta. Ei käy töissä, asunto kuin sikolätti, koiraansa ei lenkitä, tyttö itse kuin ojasta kämpinyt...
Kiistää silti olevansa masentunut ja piti viikon mykkäkoulun, kun ehdotin että menee puhumaan jollekulle.
Eilen taas kävin siellä, vein koiran ulos ja roskat sekä tiskasin. Tyttö käveli tukka silmillä likainen toppi päällä ja poltti avoimessa ikkunassa, vaikka käsittääkseni tuo on vuokra-asunnoissa ankarasti kielletty. Oloni on lannistunut ja äitinä epäonistunut. Tyttö on nyt siis 19v, ammattikoulussa jätti autolinjan kesken ja sen jälkeen oli hetken töissä kaupan kassalla.
Lapsena oli ihan normaali, iloinen pikkutyttö. Teininä muuttui flegmaattiseksi ja sulkeutuneeksi, koulu ei maistunut ja oma ulkonäkö kinnosti rumalla, vääristyneellä tavalla eli ei meikannut eikä suostunut pesulle mutta ajoi pään kaljuksi ja puhkoi naamaansa reikiä,teki siis lävistyksiä. Kaverit katosi ja se ainut poikaystävä joka oli... voin sanoa että olin iloinen kun suhde loppui !
Ajattelin, että kun murrosiän pahimmat kuohut hellittävät löytää tiensä ja ryhdistäytyy mutta niin ei käynyt.
Kommentit (185)
Jos tyttö ei ole vaaraksi muille, mikään ilmoitus ei johda mihinkään, kyn täysi-ikäisestä kyse. Myöskään pakkohoitoon ei vouda laittaa, jos ei ole vaaraksi muille.
Jep. Ainoastaan koira voidaan pelastaa väkisin, jos tyttö ei kykene siitä huolehtimaan.
Onko ollut koulukiusaamista? Jos lapsena oli vielä iloinen ja normaali. Kiusaaminen voi masentaa ihmisen.
Vegaanius sairastuttaa. Rautatabletin sijaan kannattaa syödä punaista lihaa pari kertaa viikossa, niin elämänilo pikkuhiljaa palautuu.
Vierailija kirjoitti:
Vegaanius sairastuttaa. Rautatabletin sijaan kannattaa syödä punaista lihaa pari kertaa viikossa, niin elämänilo pikkuhiljaa palautuu.
Liha tekee vihaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Äitiinsä tullut? Äitinsä kasvatuksen tulos?
Nyt ovat KANNUSTAVAT kommentit paikallaan - eivät syyllistävät. Uskon, että jokainen äiti tekee parhaansa, mutta harva välttyy virheiltä.
Eläinrääkkäystä jos koira ei pääse pissille ja jos sitä ei ruokita! Miksi koira on edes tytölläsi? Siitä on huolehdittava tai järjestettävä se pois. Ota yhteys paikkakuntasi eläinsuojeluyhdistykseen ja kerro tilanne. Sitten tyttö kuntoon. Voit ottaa yhteyttä vaikkapa aikuispsykiatriaan ja kysyä neuvoa.
Neuvot eivät johda mihinkään, jos tyttö ei itse halua apua. Koira pitää saada turvaan.
Nykyään tuntuu murrosikä kestävän valitettavan pitkään liian monilla.. ja murrosiän jälkeen alkaakin sitten vasta nuoruus, joka päättyy joskus kolmikymppisenä, jos silloinkaan.
Tässä ketjussa pistää nyt silmään eläinsuojeluilmoitusten tai koiran pois viemisen kehoittelu.
Entisenä eläinsuojeluakin tehneenä ja lakiin vähän perehtyneenä avaisin nyt vähän, että ensinnäkin ap totesi lyhyesti, että tyttö ei lenkitä koiraa. Hän ei mainitse toistaiseksi, että sisällä olisi koiran ulosteita, eli voisi päätellä, että tyttö mahdollisesti vie koiran pissa lle ja kakalle, mutta ei huolehdi sen riittävästä liikunnasta ja virikkeistä. Osa masentuneista voi lenkkeillä myös öisin, kun on ihmiskammoa päivisin. Siitä, tapahtuuko näin, voi saada viitteitä koiran lihaksistosta, tassuista ja kynsistä. Usein kuitenkin liikunnasta huolehtiminen on liian vähäistä, kuten - surullista kyllä - myös monella ns tavallisenkin ihmisen koiralla, myös esim tarhakoirilla metsästyskauden ulkopuolella. Noilla tiedoin eläinsuojelulain vastaista on riittämätön liikunta, ja sen lisäämisestä annetaan määräys omistajalle. Toki, jos asunto on siivoton, annetaan määräys myös siitä, että eläimen pitopaikka on pidettävä puhtaana ja turvallisena. Eläimen pois otto on kiiretoimenpide, joka vaatii 44 pykälän mukaisen tilanteen, jossa eläimen hyvinvointia ei voi turvata kuin kiiretoimenpiteenä. Omistaja maksaa hoitolakulut viranomaistoimien ajaltakin, ne peritään häneltä ensisijaisesti. Jos hän ei maksa, tehdään selvitys aviin, ja valtio perii niitä sitten maksettuaan hoitola lle. Omistajaa kuullaan asiasta ja yritetään järjestää asia hänen kantansa huomioiden, esim. haluaako hän kysyä esim. äitiä hoitamaan koiraa tai jos omaa ratkaisua ei löydy, viranomainen lopettaa tai sijoittaa uudelleen, jos löytää kodin nopeasti. Eläimen iästä tai luonteesta ei ole tässä tietoa, mutta se on merkittävää myös: monesti masentuneen ja eläimen suhde on tiivis ja muutto tai uusi perhe voivat olla eläimelle iso stressi. Sekin on huomioitava. Niinpä pelkkä liikunnan puute harvoin johtaa muuhun kuin määräyksiin. Ne voivat herättää omistajan, onneksi niin monesti käykin, ja eläinsuojelu voi auttaa löytämään esim lenkitysapua vapaaehtoisista, mutta totuus lienee, että masentuneelle määräys voi olla yhtä ylivoimainen toteuttaa kuin tukan pesu. Lisäksi eläin on monelle se, joka pitää arkea edes vähän kasassa. Omistaja vastaa eläimestään, saa sakot lopulta, jos puute toistuu, mutta kurja kyllä, näitä liikunnanpuutteisia on jonossa koko ajan eläinsuojeluvalvonnalla ja ongelman todellinen ratkaisu ei ole kerran kuussa käyvä eläinsuojelu vaan se, että omistajan tilanne kohenee koirankin kannalta kuntoon. Niinpä se, että äiti lenkittää, on kyllä hyvin järkevää tukea sekä tytölle että koiralle. Tämä ei tarkoita, ettei eläinsuojelu puuttuisi näijin, mutta kun on jonossa tosi pahojakin tilanteita, on sydäntäsärkevää käydä näissä nuorten kodeissa, joissa kuulee, kun kuuntelee ja haastattelee, että nyt pointti olisi saada hoitajalle apua, jota eläinsuojelulla ei ole tarjota. Koskee muuten myös vanhuksia, jotka eivät jaksakaan lenkittää enää kaaduttuaan tms. Äiti ei voi vain viedä tyttären omistamaa koiraa, koska se on lain mukaan omaisuutta (kyllä 😕) ja se olisi varkaus.
Lämpimästi siis toivoisin keskusteluun ajatusta, että äiti toimii nyt hyvin ja yhteisöllistä ajattelua: pidetään huolta toisistamme myös siksi, että eläimet voivat paremmin, autetaan molempia. Aina voi tehdä ilmoituksen eläinsuojeluun, pitääkin, jos homma ei toimi avullakaan, ja sieltä tullaan selvittämään asiaa, mikä voi herättää. Ap tietää, auttaisiko se vai pahenisiko tilanne ja millainen koira on kyseessä.
Laki ei tosiaan anna viranomaiselle taikasauvaa ratkoa tätäkään pulmaa koiran osalta. Toivoisin tyttäresi saavan itselleen elämän tukea. Ehkä se etsivä nuorisotyö olisi hyvä juttu?
Vierailija kirjoitti:
Eläinrääkkäystä jos koira ei pääse pissille ja jos sitä ei ruokita! Miksi koira on edes tytölläsi? Siitä on huolehdittava tai järjestettävä se pois. Ota yhteys paikkakuntasi eläinsuojeluyhdistykseen ja kerro tilanne. Sitten tyttö kuntoon. Voit ottaa yhteyttä vaikkapa aikuispsykiatriaan ja kysyä neuvoa.
Mitä väliä jollain koiralla? Ihminen kuntoon. Koiran voi lykätä vaikka naapurin vaivaksi.
Tää ei nyt liity koiran pitämiseen, mutta kylläkin masennukseen sekä lemmikin pitoon noin muuten. Autoimme kaveria miltein puolisen vuotta pääsemään jaloilleen käymällä porukalla siivoamassa siellä sekä katsomassa että kissoilla oli kaikki hyvin. Hän vain tuntui taantuvan jonka takia meidän piti pitää hänelle puhuttelu, jossa kysyimme pärjäätkö nyt tästä lähin yksinään vai olisiko hyvä etsiä näille kissoille uudet kodit? Me kun emme voi ikuisuuksia käydä siellä auttelemassa, jos toinen ei osoita mitään halua nousta ylös. Aluksi väitti ettei kissoille välttämättä edes löydy koteja ja siksi ei haluaisi luopua niistä.
Meni kaksi viikkoa, jonka jälkeen sitten laittoi mulle viestiä et okei kokeillaan ketä sieltä tulee näitä katsomaan. Kaikkien onneksi kisuille löytyi vastuuntuntoiset kodit ja kaverikin sai näistä hieman kulukorvausta, koska ei halunnut ilmaiseksi antaa. Sossu päätti tukea muuttoa Helsinkiin jolloin pääsi avun piiriin sillä tuolla korvessa masennukseen ei suhtauduttu kovinkaan vakavasti.
Tällä hetkellä kaveri voi hyvin ja käy töissä. Ei kuitenkaan aio enää ottaa mitään eläimiä..
Varmastikin jonkunasteista masennusta joo. Varmasti myös päihdekokeilua/pitkään käyttänyt. Yleensä kun päihteisiin jää kiinni, ei oikein itsestään eikä muistakaan huolehtiminen ole enää se ykkösjuttu.
Vierailija kirjoitti:
Aika täsmällisesti meni yhteen skitsofrenian negatiivisiin oireesiin tuo ap:n kertomus...
Negative Symptoms of Schizophrenia: Things That Might Stop Happening
Negative symptoms refer to an absence or lack of normal mental function involving thinking, behavior, and perception. You might notice:
Lack of pleasure. The person may not seem to enjoy anything anymore. A doctor will call this anhedonia.
Trouble with speech. They might not talk much or show any feelings. Doctors call this alogia.
Flattening: The person with schizophrenia might seem like they have a terrible case of the blahs. When they talk, their voice can sound flat, like they have no emotions. They may not smile normally or show usual facial emotions in response to conversations or things happening around them. A doctor might call this affective flattening.
Withdrawal. This might include no longer making plans with friends or becoming a hermit. Talking to the person can feel like pulling teeth: If you want an answer, you have to really work to pry it out of them. Doctors call this apathy.
Struggling with the basics of daily life. They may stop bathing or taking care of themselves.
No follow-through. People with schizophrenia have trouble staying on schedule or finishing what they start. Sometimes they can't get started at all. A doctor might call this avolition.
Nuo oireet ovat monelta osin masennuksen oireita, eikä niitä voi käytännössä erottaa toisistaan ulkoa päin. Masennus, ahdistus ja skitsofrenia ovat melko samankaltaisia, skitsofreniassa syvä masennus vain etenee psykoosiin.
Kumma että tuossa toisessa ketjussa jossa on vastaava tilanne mutta poika, niin kehotetaan vaan väkisin töihin tai hyppäämään ojaan. Tässä nainen on uhri ja ansaitsee kaiken mahdollisen tuen.
Ovatko toiset tasa-arvoisempia kuin toiset?
Eri kuin ylläolevan kirjoittaja, mutta kokemuksesta komppaan. Mulla on krooninen anemia, ja jos en syö vahvaa rautatablettia päivittäin, olo on täysin flegmaattinen eikä ole energiaa mihinkään, joten turha tällaista on alapeukuttaa. Raudanpuute on vakava ilmiö sille, kenellä se on. Todellakin johtaa sellaisiin seurauksiin joita voimme aloituksessa lukea.