Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyyden hyväksyminen
16.07.2019 |
En ymmärrä miksi on taas niin vaikeaa yksinäisyyden tunteen kanssa. Olen vuosikaudet ollut yksin lasten kanssa ja ollut yksinäinen ja arki on rullannut hyvin. Olin jo siinä uskossa että olen kasvanut siitä ohi että yksinäisyys enää haittaisi ja nyt taas minua ärsyttää se että olen niin säälittävä kun suren yksinäisyyttä.
Ei se niin mene että jokaisella olisi ihmisiä ympärillään. Olen yrittänyt kaikkeni että en olisi sellainen kenestä ei pidetä. Se nyt vaan on niin että minun olemus ei vaan miellytä muita (aspberger?). Teen kaikkeni jotta saisin lapseni kasvatettu niin että he ei jää yksinäiseksi. Kuskaan joka paikkaan, sovin leikkitreffejä, pidän isot lastensynttärit. Onneksi vaikuttaa että lapseni ovat sosiaalisesti taitavia.
Lapset on kysynyt miksi minulla ei ole ystäviä. En halua olla heille huono esimerkki niin feikkaan että kirjoittelen puhelimella "ystävien kanssa". Välillä palkkaan lapsenvahdin ja sanon lapsille että menen ystäviä tapaamaan. Menen kirjastoon tai kauppaan hengailemaan.
Kommentit (5)
No eihän se yksin oleminen voi olla ok, jos sinä häpeät sitä ja yrität jopa omille lapsillesi esittää, että sosiaalista elämää on vaikka kuinka.
Voit tulla olemisesi kanssa sinuksi vasta kun myönnät (juu, ihan julkisesti ja lapsillesikin), että kavereita ei ole. Sitten myönnät, että kas vain sillä tavalla voi näköjään elää, kun olet jo vuosia elänyt. Lakkaa pelleilemästä ja hyväksy, että tämä on sinun elämäsi ja siinä on hyviäkin puolia.
Ja olet oikeassa, että kaikilla ei ole ihmisiä ympärillään. Niin se vaan menee ja ne kaikki muut elävät sen kanssa, suurin osa tyytyväisinä. Mutta sullahan itse asiassa ON ihmisiä ympärillä, ne lapset vähintään, elisun asiat on monta muuta paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lopettanut sen että yrittäisin miellyttää ihmisiä. Eniten kai nykyään yritän että en suututa muita niin paljon esimerkiksi töissä. Yritän olla näkymätön ja hiljaa mutta aika moni tulee mun luo kysymään asioita ja tavallaan haluaa että minä päätän mitä me tehdään. En ymmärrä miksi. En ole esimies mutta olen päätellyt että se on siksi koska aina vastaan kysymykseen. En tee muiden töitä mutta ohjaan ja neuvon.
Epäilen että tämä paha olo nyt johtuu siitä kun minulla on käsivamma joka estää minua tekemästä käsitöitä ja se on minulle rakas harrastus. Nyt minulla ei tavallaan ole mitään sellaista tekemistä joka antaisi hyvän olon ja silloin korostuu yksinäisyyden tunne. Kyllä se varmaan ohi menee taas. Pitää keksiä joku muu tekeminen joka ei vaadi molempien käsien hyvää kuntoa. ap
Ap, tilanteeni on hyvin samantapainen kuin sinulla. Olen lukemattomia kertoja pohtinut läpi kaikki teoriat yksinäisyyteni mahdollisista syistä, mutta mikään niistä ei tunnu uskottavalta. Olen mukava, ystävänä huomioiva, aktiivinen, aikaani seuraava - joten se, että olen yksinäinen, ei käy järkeen. Päädyn siten aina samaan loppupäätelmään: kyse on kulttuuristamme ja äitiyden asemasta siinä. Yksinäisyys jotenkin mielletään äitiyteen kuuluvaksi asiaksi. Jos jonkin asian haluaisin saada muutettua, niin tämän.
Ei tuo kyllä ihan normaalia ole, että teeskentelet näkeväsi jotain tyyppejä joita ei edes ole. Terve ihminen ei tekisi noin. Itselläni ei lapsena ollut montaa kaveria, en olisi jaksanut meluisan koulupäivän jälkeen enää yhtään mitään riehuvaa kakaralaumaa. Olisi ollut todella hirveää jos äitini olisi esittänyt että hänelläpä on vilkas sosiaalielämä ja hänen mielestä kaikilla pitää olla runsain mitoin kavereita, muuten ei voi olla hyvä elämä.
Suosittelen ap:lle ihan ammatti-ihmisen kanssa puhumista. Tuollainen valehtelu ja esitys kertoo jostain aika vakavasta, joka ei voi olla vaikuttamatta lapsiin.
Yksin oleminen on ihan jees, kunpa vielä vain saisi asua ja elää yksin rauhassa muilta ihmisiltä.
Jos yrittää miellyttää muita liikaa niin tulee vain hyväksikäytetyksi. Ihmiset välttelevät luonnostaan heikkoja ja epätoivoisia ihmisiä. Harva haluaa sellaiselle rakentuvan "ystävyyden" taakkaa.
Kukaties ennenkaikkea suret sitä ettet tunne kelpaavasi muille ja ettet saa hyväksyntää?