Lue keskustelun säännöt.
Läheisen menettäneen miehen vaikea käytös
14.07.2019 |
Avomiehen isä kuoli hiljattain. Luonnollisestikin tämä oli miehelle iso isku.
Minun on nyt kuitenkin pakko purkaa jossakin turhautumistani miehen käytökseen. Minun ei ole tätä nykyä enää mahdollista esittää mitään mielipiteitä, kommentteja tai tuntemuksia ilman, että mies tulkitsee ne oman surunsa kautta.
Jos esimerkiksi valitan kuinka minulla oli huono päivä, mies sanoo minun olevan itsekäs, sillä ongelmani ovat niin pieniä hänen ongelmiinsa verrattuna.
Mies myös peri isältään rahaa jonka hän aikoo sijoittaa asuntoon. Tulin asuntoilmoituksia selatessamme tokaisseeksi, että minunhan ei pitäisi sanoa mitään siihen millaisen asunnon hän ostaa, sillä en ollut koskaan kuvitellut asuvani sellaisessa asunnossa joita hän katselee, ja ettei minulla tule pienituloisena todennäköisesti koskaan olemaan varaa kuin korkeintaan yksiöön. Mies suuttui tästä verisesti, ja huusi miten kehtaan puhua hänelle rahasta ja ajatella että hän elää nyt herroiksi isänsä perinnöllä. Ei auttanut vaikka yritin selittää, että puhuin itsestäni enkä hänestä.
Joudun olemaan koko ajan varpaillani miehen seurassa. Jos minulla on mitään murheita omassa elämässäni ja tuon ne jollain tavalla esille, mies saa raivarit ja syyttää minua siitä, että en tue häntä tarpeeksi, ja että olen itsekäs kun kehtaan ajatella omien vähäpätöisten murheideni olevan jotenkin tärkeämpiä kuin se mitä hän käy läpi (näin en tietenkään ajattele).
Mies myös laittaa sanoja suuhuni, ja vääristelee sanomaani. Kun esimeriksi kysyin että onko hän ajatellut koskaan vertaistuen mahdollisuutta (sururyhmät, isän sairauden tukijärjestöt jne.) hän alkoi väittää, että olin kehottanut häntä etsimään terapiaa.
Minusta tuntuu, etten jaksa enää. Miehen kanssa olo on kuin kävelisi miinakentällä, eikä koskaan tiedä millin räjähtää. Huomaan kontrolloivani ja tarkkailevan itseäni koko ajan. Olen kuin likasanko, johon puretaan kaikki.
Onko muilla millaisia kokemuksia läheisensä menettäneen kanssa elämisestä, ja olisiko jakaa jotain hyviä vinkkejä?
Kommentit (27)
Asuntokommenttisi oli todella tökerö ja ajattelematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuntokommenttisi oli todella tökerö ja ajattelematon.
No ei se nyt ihan noinkaan mennyt. Lähinnä tokaisin jotain asunnon kuntoon ja kokoon liittyvää (siis tyyliin, että ”noin isoa asuntoako ajattelit ja onkohan tuo hyvässä kunnossa”) jonka jälkeen sanoin, että eihän minun tulisi asiaa kommentoida, sillä eihän se minun hankintani ja päätökseni ole, ja että koko aihepiiri on minulle vieras, kun en ole koskaan asuntoja katsellut. Mies tietää kyllä pienituloisuuteni.
Ap
Miten mies käyttäytyi aikaisemmin? Oliko huomaavainen esim jos teki itselleen iltapalaa niin tarjosiko myös sinulle?
Oliko mies kuinka läheinen tai riippuvainen isästään?
Pelkäisikö mies että yrität saada osan isänsä perinnöstä?
Eihän tuo sureminen oikeuta huonoa käytöstä. Onko sinulla mahdollisuutta lähteä pariksi päiväksi vanhemmillesi tai jonnekin muualle. Kertoisit miehelle että haluat tukea hänen suremistaan antamalla hänelle rauhallista aikaa kotona ja siksi käyt parin päivän reissussa.
Tsemppiä! Mulla vähän samanlainen kokemus mieheni kanssa menetettyään yllättäen isänsä. Aika auttoi meillä.
Outoa että haukkuu sinua itsekkääksi ja itse on sitä mitä suuremmassa määrin.Sano hänelle että et jaksa keskustella hänen kanssaan koska kuitenkin aina olet muka itsekäs.Jos tyyli ei muutu parempi erota.Ei toista tarvitse syylistää vaikka onkin surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän teitä molempia. Välillä tuntui siltä, että kukaan ei ymmärrä kun oma isä makaa saattohoidossa 7 kasvainta aivoissa ja ei enää ole ’paikalla’. Kun isä kuoli, halusin olla yksin ja saatoin olla äkäinen ilman syytä, osasin kyllä aina pyytää anteeksi ja mies ymmärsi..
Oletko koittanut sanoa hänelle, että suakin harmittaa tilanne ja susta tuntuu myös todella pahalta hänen puolestaan? Tuntui aina kamalalta kiukuttelun jälkeen ainakin itsestä.. Saattaa olla, että herra on niin syvällä surussa, että ei nää muuta tällä hetkellä. Jos ei, niin ole armollinen ja anna aikaa.
Terapia olisi miehelle tarpeen. Olisin sanonut sen hänelle tuon vertaisryhmäkommentin jälkeen.
Ei varmastikaan ole kyse siitä, että mies uskoo sinun haluavan osan perinnöstä mitä joku tuossa edellä ehdotti. Minun veikkaukseni on, että mies tajuaa isänsä menettämisen kautta oman elämän rajallisuuden ja siitä aiheutuu kipuilut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin ihan hermoheikko vanhemman kuoleman jälkeen. Hermosto oli ihan fyysisestikin tosi herkkänä ja kireällä niin suustakin tuli ulos juttuja normaalia alemmalla ärsytyskynnyksellä.
Osteopatia auttoi hermoston rauhoittumiseen.
Aika auttoi suruun, mutta aikaa tarvittiin paljon. Eka vuosi oli ihan kaaos ja jatkui sen jälkeenkin lievempänä.
Sururyhmää suositellaan, kun kuolemasta on vähintään puoli vuotta tai vuosi, ei aiemmin. Kävin sellaisen, oli ihan ok kokemus.
Olisi hyvä, että sanot miehelle suoraan nuo kaksi asiaa eli että sinulla ei ole tilaa millekään ja sinun tuntemuksesi peilataan surun kautta ja nollataan sekä sen, että joudut olemaan varpaillasi herkän reagoinnin vuoksi. Ja toista se tarvittaessa.
Mekin aloitimme riitelyn, kun olin surussa. Aiemmin olin aina myötäillyt ja ollut se, joka piti pakkaa kasassa. Onko mies aiemmin ollut ärhäkkä vai yrittänyt niellä ja antaa olla? Nyt hänellä ei ole normaaleja voimia itsesäätelyyn ja muistuttaa siksi kiukuttelevaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa hiukan itsekkäitä ja tuo aduntokommentti oli todella tökerö.
Olisiko tässä niin, että ap on noin yleisellä tasolla parisuhteessa hiukan itsekeskeinen ja nyt mies eu surutilanteessa sitä jaksa. Tähän voittaisivat nuo miehen kommentit.
Ja jos ihminen on vielä aktiivisessa suruvaiheessa, niin en ensimmäisenä lähtisi valittamaan omaa raskasta päivääni (Ellei sitten oikeasti olisi tapahtunut jotain todella raskasta). Tässä puhuisin tilannetajusta.
Mies väittää, ettet tue häntä tarpeeksi, onko tässä jotai perää? Se on ainakin miehen kokemus tilanteesta.
Minäkin mietin, että miten mies on käyttäytynyt aikaisemmin? Onko hän silloinkin ollut helposti suuttuva ja asioita vääristelevä tyyppi?
Meillä mieheni on ollut aina hieman asioita suurenteleva ja draamaan taipuva tyyppi. Miehelläni on muutama vuosi sitten vähän samanlaisia oireita, kun hän joutui työttömäksi. Vaikka meillä ei ollut todellakaan mitään huolta minkään asian takia, niin mies veti kyllä sellaiset teatteriesitykset läpi monta kertaa, että jäimme lasten kanssa suut auki katsomaan ja kuuntelemaan.
Miehestä tuli yhtäkkiä ihan kuin pieni kaikkien hylkäämä rahaton orpopoika, jolla mikään ei ollut hyvin. Kaikki meni olevinaan päin peräsintä, ruoka oli pahaa, sää oli väärä, kaikkien äänensävyt olivat vääriä, lapset eivät osanneet olla tarpeeksi hiljaa ja ymmärtää häntä, naapuri katsoi kuulema pilkallisesti ja kampaajalla käymiseni oli ihan kamalaa, kun siihenkin meni iso summa rahaa!! Yritimme ymmärtää ja yritin puhua hänelle faktoja ziljoona kertaa, mutta sanat kaikuivat kuuroille korville tai sitten hän väänsi ne ihan omituisiksi. Kun hänellä alkoi esiintymään enemmän vainoharhaisia juttuja, niin minulle riitti. Siihen asti olin ymmärtänyt ja paaponut miestä, mutta sitten lopetin sen ja annoin tulla kovaa ja korkealta mitä mieltä olin hänen käytöksestään.
En antanut enää milliäkään periksi, vaan pommitin faktoilla alas joka ikisen hänen esittämän typerän kommentin. Sanoin myös, että jos hänen käytöksensä jatkuu, niin ero tulee varmasti ja lapset eivät hänen luokseen uskalla edes ajatella tulevansa, olihan käytöstä jatkunut jo muutaman viikon.
Mies joutui kuuntelemaan ja käytös muuttui. Välillä se meinasi nostaa päätään, mutta koputtelin sen taas pois. Mies sai hyvän työpaikan aika nopeasti ja arjesta tuli taas rauhallista ja mukavaa. Anna siis miehen rypeä aikansa surussaan, mutta muistuta hänelle, että sinun ei tarvitse kestää kaikkea ja että sinullakin on mahdollisuus kadota. Sinä et ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki meni olevinaan päin persettä? Ei hyvää päivää millaista passiivin käyttöä... Ihan oikeasti, älkää käyttäkö jos ette osaa.
Miten olisi vaikka kaikki oli menevinään? Huhhuh.
No en mä tiedä. Oma lapseni makasi vaikeasti sairaana sairaalassa, ja pystin silti ottamaan osaa miehen huonoon työilmapiiriin, ja siihen että hänen perintökellonsa oli mennyt rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin mietin, että miten mies on käyttäytynyt aikaisemmin? Onko hän silloinkin ollut helposti suuttuva ja asioita vääristelevä tyyppi?
Meillä mieheni on ollut aina hieman asioita suurenteleva ja draamaan taipuva tyyppi. Miehelläni on muutama vuosi sitten vähän samanlaisia oireita, kun hän joutui työttömäksi. Vaikka meillä ei ollut todellakaan mitään huolta minkään asian takia, niin mies veti kyllä sellaiset teatteriesitykset läpi monta kertaa, että jäimme lasten kanssa suut auki katsomaan ja kuuntelemaan.
Miehestä tuli yhtäkkiä ihan kuin pieni kaikkien hylkäämä rahaton orpopoika, jolla mikään ei ollut hyvin. Kaikki meni olevinaan päin peräsintä, ruoka oli pahaa, sää oli väärä, kaikkien äänensävyt olivat vääriä, lapset eivät osanneet olla tarpeeksi hiljaa ja ymmärtää häntä, naapuri katsoi kuulema pilkallisesti ja kampaajalla käymiseni oli ihan kamalaa, kun siihenkin meni iso summa rahaa!! Yritimme ymmärtää ja yritin puhua hänelle faktoja ziljoona kertaa, mutta sanat kaikuivat kuuroille korville tai sitten hän väänsi ne ihan omituisiksi. Kun hänellä alkoi esiintymään enemmän vainoharhaisia juttuja, niin minulle riitti. Siihen asti olin ymmärtänyt ja paaponut miestä, mutta sitten lopetin sen ja annoin tulla kovaa ja korkealta mitä mieltä olin hänen käytöksestään.
En antanut enää milliäkään periksi, vaan pommitin faktoilla alas joka ikisen hänen esittämän typerän kommentin. Sanoin myös, että jos hänen käytöksensä jatkuu, niin ero tulee varmasti ja lapset eivät hänen luokseen uskalla edes ajatella tulevansa, olihan käytöstä jatkunut jo muutaman viikon.
Mies joutui kuuntelemaan ja käytös muuttui. Välillä se meinasi nostaa päätään, mutta koputtelin sen taas pois. Mies sai hyvän työpaikan aika nopeasti ja arjesta tuli taas rauhallista ja mukavaa. Anna siis miehen rypeä aikansa surussaan, mutta muistuta hänelle, että sinun ei tarvitse kestää kaikkea ja että sinullakin on mahdollisuus kadota. Sinä et ole itsestäänselvyys.
Toisaalta hienoa että pääsitte yli ongelmasta, mutta toisaalta onhan toikin yksi ongelma, että yksi joutuu olemaan tolla tavalla poliisina toiselle aikuiselle ihmiselle.
Voisin kuvitella että on pidemmän päälle raskasta sekin.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa hiukan itsekkäitä ja tuo aduntokommentti oli todella tökerö.
Olisiko tässä niin, että ap on noin yleisellä tasolla parisuhteessa hiukan itsekeskeinen ja nyt mies eu surutilanteessa sitä jaksa. Tähän voittaisivat nuo miehen kommentit.Ja jos ihminen on vielä aktiivisessa suruvaiheessa, niin en ensimmäisenä lähtisi valittamaan omaa raskasta päivääni (Ellei sitten oikeasti olisi tapahtunut jotain todella raskasta). Tässä puhuisin tilannetajusta.
Mies väittää, ettet tue häntä tarpeeksi, onko tässä jotai perää? Se on ainakin miehen kokemus tilanteesta.
Huom. Elämä jatkuu, vaikka miehen isä kuoleekin. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää kenenkään, oli tilanne ihan mikä vain. Jos mies ei ymmärrä, että hän menettää tuolla tavoin myös vaimonsa ja ystävänsä, niin asia pitää selkeyttää hänelle.
Tottakai ap on ymmärtänyt miestään ja ollut tämän tukena, mutta yhä vieläkin elämä jatkuu. Hyväksyisikö mies ap:lta tuollaista käytöstä, jos ap:n vanhempi olisi kuollut? Tuskin. Olisiko hän ollut siinä vierellä ymmärtäen jatkuvia iskuja ja kettuilua aamusta iltaan, jos tilanne olisi ollut toisin? Tuskin.
Suru on surua, mutta viha muihin osapuoliin ei ole sallittua. Ap:n housuissa antaisin miehen olla vaikka viikon keskenään ja lähtisin reissuun. Ihan yhtä lailla ap:lla on mietittävänä omia asioita ja ne eivät ole yhtään sen vähäisempiä kuin miehenkään asiat. Elämä jatkuu. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Miten mies käyttäytyi aikaisemmin? Oliko huomaavainen esim jos teki itselleen iltapalaa niin tarjosiko myös sinulle?
Oliko mies kuinka läheinen tai riippuvainen isästään?
Pelkäisikö mies että yrität saada osan isänsä perinnöstä?
Eihän tuo sureminen oikeuta huonoa käytöstä. Onko sinulla mahdollisuutta lähteä pariksi päiväksi vanhemmillesi tai jonnekin muualle. Kertoisit miehelle että haluat tukea hänen suremistaan antamalla hänelle rauhallista aikaa kotona ja siksi käyt parin päivän reissussa.
Suru ei helpota parissa päivässä eikä edes parissa kuukaudessa.
Aikuisella on n itsehillintä, mutta sen ylläpito vie voimavaroja. Kun tulee henkisesti rasittava tilannne, kuten suru tai työttömyys, käytös voi muuttua siksi aikaa, että poikkeustila ei syö voimia ja niitä jää taas normaalin itsehillinnän ylläpitoon. Samasta syystä myös stressaantunut ihminen voi olla hankala. Ei tietysti kivaa kenellekään, mutta tuon tiedostaminen ehkä helpottaa vähän eikä ota asiaa henkilökohtaisesti eikä ala kuvitella toisen muuttuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa hiukan itsekkäitä ja tuo aduntokommentti oli todella tökerö.
Olisiko tässä niin, että ap on noin yleisellä tasolla parisuhteessa hiukan itsekeskeinen ja nyt mies eu surutilanteessa sitä jaksa. Tähän voittaisivat nuo miehen kommentit.Ja jos ihminen on vielä aktiivisessa suruvaiheessa, niin en ensimmäisenä lähtisi valittamaan omaa raskasta päivääni (Ellei sitten oikeasti olisi tapahtunut jotain todella raskasta). Tässä puhuisin tilannetajusta.
Mies väittää, ettet tue häntä tarpeeksi, onko tässä jotai perää? Se on ainakin miehen kokemus tilanteesta.
Huom. Elämä jatkuu, vaikka miehen isä kuoleekin. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää kenenkään, oli tilanne ihan mikä vain. Jos mies ei ymmärrä, että hän menettää tuolla tavoin myös vaimonsa ja ystävänsä, niin asia pitää selkeyttää hänelle.
Tottakai ap on ymmärtänyt miestään ja ollut tämän tukena, mutta yhä vieläkin elämä jatkuu. Hyväksyisikö mies ap:lta tuollaista käytöstä, jos ap:n vanhempi olisi kuollut? Tuskin. Olisiko hän ollut siinä vierellä ymmärtäen jatkuvia iskuja ja kettuilua aamusta iltaan, jos tilanne olisi ollut toisin? Tuskin.
Suru on surua, mutta viha muihin osapuoliin ei ole sallittua. Ap:n housuissa antaisin miehen olla vaikka viikon keskenään ja lähtisin reissuun. Ihan yhtä lailla ap:lla on mietittävänä omia asioita ja ne eivät ole yhtään sen vähäisempiä kuin miehenkään asiat. Elämä jatkuu. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
Sinun kaltaisesi ihmiset tulevat toimeen kaltaistesi kanssa, mutta on osa on paljon herkempiä ja tuo asenne ahdistaa surevaa todella paljon ja tuo lisäongelmat käytökseen. Eli saatatte sopia yhteen, kun arki on helppoa, mutta vastoinkäyminen tuo eron, koska toinen pitää toista hermoheikkona ja yliherkkänä ja toinen toista kylmänä ja ymmärtämättömänä.
Meillä erilainen suru kyseessä, mutta kyllä elämä alussa oli yhtä vuoristorataa. Ei koskaan tiennyt millaisella päällä mies oli, iloinen, vihainen, surullinen? Välillä asiasta sai puhua ja välillä kiukustui kun siitä puhuttiin. Ajan kuluessa on vuoristorata hieman tasaantunut ja muistutan aina itselleni, että mielialavaihtelut kuuluu nyt tähän elämänvaiheeseen, mikä auttaa itseäni jaksamaan parempaan hetkeen. Tsemppia ap koita jaksaa, :) Uskon, että aika auttaa miehesi suureen suruun.
Tarkoitin, että miehen ylireagointiin saattaa olla syynä ap:n itsekeskeisyys parisuhteessa. Nornaaliarjessa sen kestää, mutta kriisin kohdalla menee kuppi nurin.
Lähipiirissä oli samanlainen tapaus ja kuvio oli juurikin tuo, että parisuhteen toinen osapuoli oli minä minä - tyyppi, toinen sieti sitä arjessa ja oli sopeutunut tilanteeseen. Kunnes sitten sopeutuvan vanhempi kuoli ja siinä tilanteessa hän ylireagoi siihen itsekeskeiseen kumppaniinsa hiukan samalla tavalla ylireagoiden, koska se aiempi ärsytys nousi myös pintaan.
Tutustu ensin, mitä ovat suruprosessin vaiheet. Joillekin sureville olisi hyvä mennä sururyhmään, saisi vertaistukea sieltä. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.