Miksi monessa perheessä on "sääntö" , että täysi-ikäinen tulkoon toimeen omillaan?

Monet vanhemmat iäkkäätkin ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin auttaessaan aikuisia lapsiaan. Siitä on ollut mediassa uutisointia. Moni vanhempi on takauksien vuoksi menettänyt omaisuutensa. Itsekin tiedän yhden sellaisen tapauksen.

Jossain vaiheessa aikuisen pitää ottaa vastuu omasta taloudestaan, eikä olla kerjäämässä rahaa vanhemmiltaan.

Kuten ketjua lukiessa tuli esiin, niin kaikki eivät opi koskaan vaan pyydetään rahaa elämän loppuun, koska oppia ei ole ollut ja aina saanut rahaa kun on sitä pyytänyt. Voin kuvitella vanhempien ahdistuksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon täällä niitä jotka rahoittaa aikuisten lastensa elämistä.

Minusta ihmisen on hyvä oppia itsenäiseksi. Nuorta on hyvä valmistella itsenäisyyteen eikä toki kerralla heittää omilleen.

Vanha sanonta myös sanoo, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Havaintoni mukaan aikuiset lapset jotka saavat ja ottavat taloudellista tukea vanhemmiltaan vastaan, muutenkin elävät näiden toiveiden mukaan.

Olen niin samaa mieltä tuosta viimeisestä kappaleesta. Itse olin näitä nuoria, joille vanhemmat maksoivat asuntoa, autoa, isompia hankintoja jne ja todellakin se loi paineita elää heidän tavallaan, opiskella heille mieluisia asioita, kysyä mielipidettä vähän kaikkeen. Vasta kun tapasin mieheni, hän sai minut tajuamaan, kuinka kiero asetelma tuo itse asiassa olikaan. Irtiotto olikin sitten vähän rajumpi ja kaikkea muuta kuin terve sekään ja yli 10v oli välit täysin poikki.

Vasta nyt 40+ v voi sanoa, että välit on terveet ja normaalit.

Olen eri mieltä saman ikäisenä. Oikein mainiot ja terveet on, tosin sainkin asunnon isovanhemmiltani, joten vanhemmillani ei ollut mitään sanomista mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on sitten opiskellut ja on opintoveloissaan, jää työttömäksi ja kärvistelee päivästä toiseen, vanhemmat auttavat kertomalla ”annettiin juuret ja siivet”. Nykyinen koulutus- ja työtilanne kun sattuu olemaan vähän toista kuin ennen. Mutta eihän nämä minä minä-vanhemmat tätä ymmärrä. Itse sain aina apua ja aion antaa sitä myös lapselleni. Köyhyys ei karaise.

Mikään tilasto ei tue tätä. Hesarissa oli eilen hyvä juttu tästä, kannattaa lukea eikä uppoutua uhriutumaan.

Niinkö? Linkitä tänne, en maksa Hesarista. Anna sä lapsesi juosta hakemassa toimeentulotukea, jos elämä ei sujukaan kuin Strömsössä. Mä en. Mikä tässä oli muuten uhriutumista? Se, etten ole julma ja kylmä lastani kohtaan, koska olen itse hänet tähän maailmaan halunnut ja saattanut?

Missä mä olen sanonut, etten kohtuudella auttaisi lapsiani? Pointti on siinä, että tuo oletus siitä, että opiskelijoilla työllistyminen yms olisivat jotenkin heikommalla kuin "ennen" ei ole todellinen.

Meillä lapset saavat asua niin kauan kuin kokevat siihen tarvetta. Ruoka, ilmainen asuminen, autoa saavat käyttää...

Jos ja kun haluavat omiin asuntoihin, keksivät itse tavan, millä saavat talouden rullaamaan. Se ei poissulje satunnaisia avustuksia vaikka johonkin huonekaluihin tai vastaavaan isompaan, jos tarvetta on, mutta peruselämiseen täytyy löytää sellainen malli, että itse pärjää. On se sitten niukkaa elämää tukien kanssa tai työssäkäynti tai mikä tahansa yhdistelmä näistä. Kotiin ovat aina tervetulleita, käymään tai olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon täällä niitä jotka rahoittaa aikuisten lastensa elämistä.

Minusta ihmisen on hyvä oppia itsenäiseksi. Nuorta on hyvä valmistella itsenäisyyteen eikä toki kerralla heittää omilleen.

Vanha sanonta myös sanoo, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Havaintoni mukaan aikuiset lapset jotka saavat ja ottavat taloudellista tukea vanhemmiltaan vastaan, muutenkin elävät näiden toiveiden mukaan.

Minä sain aikoinaan paljonkin tukea kotoa, kun isä sai isot rahat yrityskaupoistaan. 

Oli tosi helppo opiskella, kun ei tarvitsinut huolehtia raha-asioista. Etenin kuitenkin elämässäni ihan omien toiveiden mukaan. Vanhempani aina sanoivat, että he ovat onnellisia, jos minä itse olen onnellinen. 

Mä näen opiskeluaikaisen taloudellisen tukemisen ja luksuselämän rahoittamisen aika erilaisina asioina. Omat vanhempani tukivat mua taloudellisesti aikoinaan siten, ettei mun tarvinnut ottaa opintolainaa. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin voinut kesätkin paistatella rannalla vaan tottakai piti käydä kesätöissä ja opiskelujen edettyä tein oman alan keikkahommiakin välillä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, jotta sain lisää rahaa. Lisäksi he ostivat sijoitusasunnon, jossa sain asua ilmaiseksi. Saattoivat myös ostaa uuden pölynimurin tms hajonneen tilalle. Heidän tavoitteensa oli, että voin keskittyä ensisijaisesti opiskeluun enkä työssäkäyntiin jollain aivan eri alalla tai  rahahuolien pohtimiseen. 

Samalla tavalla olen tukenut omia lapsiani. Lapseni ovat voineet ottaa oman alansa palkattomia harjoitteluitakin kesällä sen sijaan, että olisi ollut pakko mennä kaupan kassalle tms paikkaan, josta ei saa mitään työkokemusta tai  verkostoja oman alansa töihin. Opintojen edettyä saivat sitten ihan palkallisiakin töitä näistä paikoista, joissa olivat aiemmin olleet harjoittelijoina. Valmistumisen jälkeen olikin jo useampia tuttuja paikkoja eikä työllistymisen kanssa ole ollut mitään ongelmia, vaikka varsinkin toisen lapseni ala on sellainen, ettei sinne ole kovin helppoa työllistyä. 

En tunne ketään, jolla olisi periaatteena, ettei 18 v täytettyään lapselle annettaisi euroakaan, mutta en myöskään ketään, joka sohvalla maaten saisi yllinkyllin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on tätä pullamössösukupolvea joka ei pärjää jos äityli ei ole perunoita kuormassa ja työntämässä ruokaa suuhun ja pers että pyyhkimässä.

Kyllä, pullamössöjä ovat isot ikäluokat. Näin 70-luvulla syntyneenä en ollut sellaisesta kuullutkaan, saati syönyt.

Se sanonta on kielikuva.

Curling-vanhemmuus ehkä aukenee sun kahdelle solulle ehkä sitten paremmin.

Minä olen tällaisen perheen lapsi, tosin erotuksella, etten ole kotona asuessakaan saanut rahaa esimerkiksi kuukautissuojiin/deodoranttiin. Sain ruoan ja uuden vaatekerran syksyisin. Kävin töissä jo 12-vuotiaana, jotta pystyin maksamaan mm. Nuo edellä mainitsemat asiat. Muutin 15-vuotiaana kotoa pois, enkä saanut apua vanhemmiltani. Kotoa lähtiessä minulla oli 20 euroa ja sänky, sekä vaatteeni. Nyt olen itse äiti, 30-vuotias, rahaa ei edelleenkään ole kummoisesti, eikä omaisuutta karttunut, mutta sentään elossa ja tyytyväinen elämään muilta osin. Ja sisarukseni on kaikki potkittu kotoa pois 18-vuotiaana, eli kyllä tällaisia perheitä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Mä näen opiskeluaikaisen taloudellisen tukemisen ja luksuselämän rahoittamisen aika erilaisina asioina. Omat vanhempani tukivat mua taloudellisesti aikoinaan siten, ettei mun tarvinnut ottaa opintolainaa. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin voinut kesätkin paistatella rannalla vaan tottakai piti käydä kesätöissä ja opiskelujen edettyä tein oman alan keikkahommiakin välillä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, jotta sain lisää rahaa. Lisäksi he ostivat sijoitusasunnon, jossa sain asua ilmaiseksi. Saattoivat myös ostaa uuden pölynimurin tms hajonneen tilalle. Heidän tavoitteensa oli, että voin keskittyä ensisijaisesti opiskeluun enkä työssäkäyntiin jollain aivan eri alalla tai  rahahuolien pohtimiseen. 

Samalla tavalla olen tukenut omia lapsiani. Lapseni ovat voineet ottaa oman alansa palkattomia harjoitteluitakin kesällä sen sijaan, että olisi ollut pakko mennä kaupan kassalle tms paikkaan, josta ei saa mitään työkokemusta tai  verkostoja oman alansa töihin. Opintojen edettyä saivat sitten ihan palkallisiakin töitä näistä paikoista, joissa olivat aiemmin olleet harjoittelijoina. Valmistumisen jälkeen olikin jo useampia tuttuja paikkoja eikä työllistymisen kanssa ole ollut mitään ongelmia, vaikka varsinkin toisen lapseni ala on sellainen, ettei sinne ole kovin helppoa työllistyä. 

En tunne ketään, jolla olisi periaatteena, ettei 18 v täytettyään lapselle annettaisi euroakaan, mutta en myöskään ketään, joka sohvalla maaten saisi yllinkyllin. 

Opintolaina kannattaa ottaa, tarvitsi tai ei. Sen sijoittamalla saa hyvän alun omaisuuden kartuttamiselle. Ja ison osan saa anteeksi, jos tavoiteajassa valmistuu.

En kyllä tiedä tällaista perhettä. Naapuri ihmetteli meitä, kun täysi-ikäiset asuivat armeijaan asti kotona ja uhosi, että hän pistää jälkeläisensä kävelemään, mun tämä täyttää 18. Nyt jälkeläinen on parikymppinen, jättänyt koulut kesken ja on tiiviimmin kotona kuin koskaan aiemmin pelaten päivät tai yöt.

Sen ymmärrän, jos vanhemmat auttavat taloudellisesti opiskelevaa lastaan, iästä riippumatta. Tuen ei tarvitse olla mikään suuri, vaikka oppikirjoja, ruokaa, bensaa tai vaatteita.

Sitä en ymmärrä, kun vanhemmat tukevat taloudellisesti lapsiaan, joiden pitäisi jo kaiken järjen mukaan tulla toimeen täysin omillaan. Ostetaan mm. autoja, huonekaluja, annetaan rahaa asunnon hankkimiseen yms. vaikka lapsi puolisoineen vakituisissa työpaikoissa, huomattavasti paremmalla palkalla kuin mitä vanhemmat ikinä ovat saaneet.

Hankitaan ja jopa paistetaan joulukinkut, kun "eihän nämä lapset osaa". Hoidetaan vielä lastenlapset, ettei tarvitse viedä niitä päiväkotiin. Lapset pitävät tätä täysin normaalina, kertovat iskän pyytäneen käymään, voidaan samalla tankata auton tankki täyteen.

Mitenkään tiukkaa näillä vanhempien rahoittamilla ei näytä olevan, onpahan varaa elää melkoisen leveää elämää. Jatkuvasti ollaan lomilla milloin kotimaassa, milloin ulkomailla, tavataan kampaajalla, ripsihuollossa ja sisustetaan kämppää. Lompakkoisovanhemmat puolustelevat aina uusinta lomareissua sanoen, että "kun eiväthän he käy juuri ikinä missään", "pääsevät lapsenlapsetkin edes jossakin käymään.

Mitenkähän ajattelivat lasten tulevan toimeen sitten, kun äitimuorista tai isäukosta aika jättää. Silloin ei ole kukaan kinkkuja paistamassa, autoja hankkimassa, vaan kaikki pitää tehdä aivan itse ja hankinnat omilla rahoilla. En ole kateellinen, vaan lähinnä huvittanut, mutta ennen kaikkea aivan h#lvetin ylpeä itsestäni, koska olen pystynyt elättämään itseni ja perheeni täysin ilman apua. Olen perheellisenä opiskellut ja samalla maksanut asuntolainaa. Kampaajalla käyn vain tarvittaessa, ulkomaanlomamatkoja tehdään kerran vuodessa, auto on omilla tuloilla hankittu, itse tankattu, itse teen ruokani, hoidan lapseni. Ylpeä olen siitä mihin omillani olen pystynyt. Vanhemmilta en ole mitään ollut vailla, olen halunnut pärjätä itse. Lapseni tulen kasvattamaan myös siten, että oppivat itsenäisesti pärjäämään. Vanhempien tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomiksi.

Vierailija kirjoitti:

En myöskään ymmärrä. Miksi tehdä lapsia, jos ei ole valmis heistä huolilehtimaan. 

Vanhempani kustansivat kaikki opiskelut sekä siihen päälle kaikki huvitukset ja lisäksi sain ennakkoperintöä asunnon ostoon. Kiitokset heille. 

Nyt teen ihan saman omille lapsilleni. Laitetaan hyvä kiertämään. 

Lapsia tehdään siksi, että ne huolehtivat sinusta! Vain Pohjoismaissa lapset ottavat kaiken irti vanhemmiltaan ja vanhuksina hylkäävät heidät vanhainkotiin.

Kyllä minun kokemikseni on että nämä mokkalippikset, jotka suureen ääneen mölisevät että mitään ei saa.tana makseta pärjätätköön kermaper.seet omillaan antavat kuitenkin vaivihkaa lapsilleen sponssia, mikäli vain varaa on.

Yhdenkin tällaisen kanssa juttelin kerran, oli maksettu autot ja kortit, vaihto-opiskelijavuodet Australiassa jne... Vaikka kuinka mölisi että ne kortit ajetaan silloin kun itse maksetaan. Jotenkin vain oli hänellä ideaali ja käytäntö hämärtynyt.

Tämä on nähdäkseni sitä suuren ikäluokan itsepetosta, pitää luoda illuusio että kaikki pärjää omillaan vaikka varmuuden vuoksi sitten sponssataankin, jos vaikka ei pärjättäisikään, mutta sitä ei missään nimessä pidä kertoa muille koska hävettää, vaivihkaa vain osakesalkku mukaan opiskelemaan lähtiessä.

Nämä joiden asuntovelkoja ja auton kuluja ja ryyppyiltoja vanhemmat maksaa, on nyt ihan eri todellisuutta minulle. Mullekin please noin hölmöt (ja rikkaat) vanhemmat jotka kustantaa varhaiseläkkeeni, löytyykö?

Itse en ole saanut perheeltäni taloudellista tukea kotoa muuttamisen jälkeen normaaliin elämään, saati hankintoihin. Veljeni ovat taas saaneet täysin eri tyyppistä kohtelua. Heille on jopa ostettu asunnot.

Nuorempana tämä ärsytti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen. Tuollaisella mallilla olen saanut asenteen että vain minä itse vastaan omasta hyvinvoinnistani, joten sen eteen on tullut tehtyä paljon töitä. Nyt taloudellinen tilanne on hyvä ja tulevaisuus vakaa myös työelämässä, pitkälti asenteen tuomien vahvuuksien takia.

Veljeni eivät sitten olekaan samassa asemassa. Aivan hukassa elämänsä kanssa.

Ei ole varmaankaan vahinko että useissa vanhoissa varakkaissa suvuissa lapsille ei anneta rahaa vastikeetta käyttöön. Tuolloin oppii rahan arvon ja työnteon merkityksen.

Aikamoista tuokin, että vanhemmat ottavat jopa pikavippejä jotta voivat auttaa lapsiaan ja lastenlapsiaan. Jos ei ole varaa auttaa niin ei sentään velalla. Noista on ollut uutisia silloin tällöin.

https://yle.fi/uutiset/3-10868610

Itse lähdin 17v kotoa, mukaani en saanut kuin henkilökohtaiset tavarani = muutama itse ostamani vaateparsi.

Olin kuitenkin käynyt opintojen ohella töissä ja hankkinut itselleni mm astioita, vuodevaatteita, sängyn, mattoja, pyyhkeitä, videot ja kodinkoneita sekä muuta pientä.

Kotiin olin maksanut ns ruokarahaa 13v saakka (ensimmäinen kesätyöpaikka) ja tuosta saakka olin hankkinut vaatteeni ja muut jutut itse. Kotoa sain ruoan ja katon pään päälle (joista siis maksoin korvauksen, kun vain oli tuloja)

Lapsuudenkodissa en ole saanut rahallista apua, en henkistä tukea, en lastenhoitoapua, mutta enpä mitään ole vanhemmiltani odottanutkaan. Olen pärjännyt, maksanut itse opiskeluni ja kasvattanut neljä lasta. Omia lapsia olen tukenut ja auttanut niin paljon kuin olen pystynyt.

Vuosi siten kuulin äitini velkaantuneet pikavippien vuoksi, velkaa kaikkiaan 88.000 euroa. Hän oletti, että ottaisin sisaruksien kanssa pankista ja maksamme hänet vapaaksi pikavipoiveloista jotka olivat päätymässä ulosottoon. En suostunut moiseen ja äitini laittoi välit poikki.

Onhan näitä ihmiskohtaloita ja tarinoita.

Minä sairastuin nuorena vakavasti ja jäin loputtomaan kierteeseen vakuutus- ja kuntoutuslääkärien kanssa. Vaikka olen täysin työkyvytön, en saa työttömyystukea tai eläkettä koska "olen terve". Äidilläni satoja tuhansia tilillä, kolme asuntoa nyt vasta saadun perinnön vuoksi jne., mutta ei ole auttanut koko tänä aikana millään tavalla lukuun ottamatta sairauteni alkuaikoina antamiansa satunnaisia pari- tai viisikymppisiä, jotka tulivat aina kauhean piilosyyllistämisen ja manipuloinnin kera. Hänen mielestään minun ei olisi edes kannattanut hakea apua sairauteeni, sillä se maksaa niin paljon (ja hän olisi tietysti joutunut maksamaan laskut). Viimeisimpinä vuosina ei tuonut enää kuin ehkä pari kertaa vuodessa suurena hyväntekijänä pussin nahistuneita vihanneksia. Emme ole enää yhteyksissä. 

Olispa minunkin vanhempani antaneet sen verran rahaa, että olisin voinut ostaa ensimmäisen asunnon jo heti 19-vuotiaana. Se olisi tuonut turvaa koska valmistuin suoraan kortistoon ja olin siellä pari vuotta ennen kuin sain töitä. Nyt olen säästänyt aspiin pari vuotta ja säästössä vasta 8000 €. Eivät kuulemma halua taata asuntolainojani. Rahaa saan kyllä heiltä mutta vain ehkä parisen sataa vuodessa. N29.  

Vierailija kirjoitti:

Olispa minunkin vanhempani antaneet sen verran rahaa, että olisin voinut ostaa ensimmäisen asunnon jo heti 19-vuotiaana. Se olisi tuonut turvaa koska valmistuin suoraan kortistoon ja olin siellä pari vuotta ennen kuin sain töitä. Nyt olen säästänyt aspiin pari vuotta ja säästössä vasta 8000 €. Eivät kuulemma halua taata asuntolainojani. Rahaa saan kyllä heiltä mutta vain ehkä parisen sataa vuodessa. N29.  

Tuohan on mukava määrä noin lyhyessä ajassa ja yhdelle ihmiselle! Monella menee yli 10 vuotta tuohon summaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika kermaperseitä tässä ketjussa kyllä kommentoi. Taitaa vanhemmat olla jotain tukiais-maanviljelijöitä tai muuta parempaa väkeä, jos on varaa maksaa opinnot, ennakkoperinnöt, huvit ja humputukset aikuiselle ihmiselle.

Se kai pistää unohtamaan, että löytyy niitäkin vanhempia joille ei yksinkertaisesti ole moiseen rahaa ja lapsensa saavat/joutuvat sitä kautta oppimaan rahan arvon ja rahan käytön nuorina? Toisaalta, saattavat juuri siksi välttyä pikavipeiltä ja tavaran hordaamiselta elämän pääsisältönä...

Miksi on varaa elättää alaikäisenä mutta lapsen täysikäistyessä rahaa ei yhtäkkiä riitäkään? Mikäli elää tuilla niin nehän kyllä pienenee, mutta työssä käyvän palkkaa ei leikata lapsen aikuistumisen vuoksi.

Oma vanhempani oli köyhästä perheestä ja joutui siksi ottamaan paljon opintolainaa ja on jotenkin traumatisoitunut tavaran hamstraajaksi. Tämä on melko tavallinen tarina Suomessakin. Ei se niukkuus mitenkään suojele veloilta ja materialismilta.