Miksi monessa perheessä on "sääntö" , että täysi-ikäinen tulkoon toimeen omillaan?

Vierailija kirjoitti:

Koin eräänlaisen shokin yliopistossa, kun tajusin (vähitellen) että on ihan tavallista että vanhemmat tukee opiskelevia lapsiaan. Meillä ei ole kyse siitä, että vanhemmat olisivat kateellisia lapsille, vaan siitä, että he eivät ymmärrä elämän realiteetteja. Hirveät odotukset lasten menestymisestä, mutta silti mitenkään rahallisesti ei voida tukea (vaikka varsinkin toisella vanhemmallani on hyvät tulot). Mä olen niin pitkään ollut pienituloinen ja terveysongelmainen, että ovat nyt jotenkin ymmärtäneet, etten pärjää ilman apua. Mutta jotenkin sen aistii, että hiukan pettyneitä ovat.

Mä kyllä jotenkin näen, että vanhemman kuuluu tuuppia sitä aikuista lastaan omilleen, ei vastata hänen taloudestaan lukion/amiksen jälkeen. Omat lapset vielä pieniä, mutta paras apu mitä itse aikuisena sain vanhemmiltani oli juurikin neuvot, kuinka pärjää ja rohkaisu luottamaan itseeni. Omille olen aloittanut sijoittamisen, mutta katsotaan nyt missä kunnossa oma talous on sitten kun ovat isoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme pari ensimmäistä vuotta kotoa muutettuaan makselleet jotain pikkujuttuja, kuten puhelinlaskua ja bussilippuja mutta peruslähtökohta on kyllä ollut, että omillaan kun ollaan, niin itse tulee maksaa. Lapsina kyllä kohtuulliset osakesalkut kaikille perustettiin, ja saivat nämä kun tulivat aikuisiksi. Minusta on tärkeää, että nuori aikuinen oppii siihen, että itse hoitaa asiansa. Meihin vanhempiin voi turvata, mutta itse pitää yrittää.

Eli mitään ei maksella mutta muhkea osakesalkku mukaan:) ? Joo. 

Muhkea on väärä sana, kohtuullinen parempi. Enkä minä tiedä tai haluakaan tietää käyttävätkö nämä järkevästi.

Mulla jää esim. ensi joulukuussa budjetin mukaan kokonaista 155 euroa ylimääräistä joten kauheasti ei pelivaraa auttamiseen ole.

Me annamme juuret ja siivet lapsillemme, kyllä he oman polkunsa löytävät.

Niin kauan kun lapseni opiskelee ja asuu kotona, tuen häntä taloudellisesti niin paljon kuin mahdollista. Mutta jos siirtyy työelämään ja skippaa opiskelut, niin etsii oman asunnon tai maksaa oman osuutensa kuluista. Ja jos opiskelee oman asuntonsa kautta, niin autan sitten ruokien suhteen, koska aivot tarvitsevat hyvää energiaa jaksaakseen oppia uusia asioita.

Mä en ole kuullut vanhemmista, jotka eivät hädässä lapsiaan auttaisi. Mutta mielestäni on ihan ok käytäntö, että silloin kun muuttaa pois kotoa, niin pitää lähtökohtaisesti tulla omillaan toimeen. Itse pärjäsin opiskeluajat ok, kun asuin kimppakämpässä ja tein kesät töitä. En tarvinnut nostaa edes opintolainaa, vaikka vanhemmat eivät antaneet rahallista tukea. Sanoivat tottakai, että jos on hätä niin heidän puoleensa voi kääntyä. Ja en muista edes olleeni erityisen köyhä, kävin usein baareissa ja silloin tällöin ulkona syömässäkin (budjetti edellä kuitenkin, eli vältellen kalleimpia paikkoja).

Minä tiedän niinkin päin, että moni vanhempi kärvistelee vähien rahojensa kanssa, kun joutuvat maksamaan lapsilleen (jotka eivät osaa elää tulojensa myöten) kaikennäköistä extraa. Tai itseasiassa tarina menee niin, että nämä lapset ostavat kaikennäköistä extraa alkukuusta ja sitten ruinaavat äidiltään rahaa loppukuusta ruokaan. Minusta heille olisi opettavaista joskus oikeasti jäädä ilman sitä rahallista tukea muutamaksi kuukaudeksi, niin jättäisivät ehkä uudet kengät ja käsilaukut ostamatta. Jos taas vanhemmilla on rahaa kuin roskaa, niin sama kai minne sitä syytää. Mieluiten ehkä jopa omille lapsilleen.

Miksi aikuinen lapsi haluaisi rahaa vanhemmiltaan, jos nyt terve ja suurinpiirtein normaali nuori aikuinen on? Mitä itsenäisyyttä rahan vastaanottaminen muka on?

Eipä ole 18-v omilleen muutettuaan tarvinnut apua, mitä nyt muutaman ruokaohjeen. Käy töissä opintojen ohella. Hyvin ollaan onnistuttu.

Miksi vanhempi ei autaisi silloin kun aikuinen lapsi tarvii rahaa. No ap olisi voinut määritellä hiemna tuota tarvetta. Jos on ryypännyt/pelannut/tuhlannut alkukuusta kaikki rahansa niin voihan se olla tarve saada ruokaa loppukuustakin ja ehkä lääkkeitä ja vielä niitä huvitukisakin. Mutta onko hyödyllistä jos vanhemmat aina auttavat tällaisessa tilanteessa? Minusta ei. Vaan pitäisi sanoa että nyt en enää auta. Muista se ensikuussa ja opettaa ymmärtämään paljonko lapsi tienaa ja miten budjetoida se saamansa rahan kulutus (tosin kai tätä opetetaan yleensä jo alakouluikäisille kotona).

Jos taas lapsi joutuu onnettomuuteen/sairastuu jne niin toki auttaisin lastani tällaisissa talousongelmissa.

Itse inhoan säästäväisenä ihmisenä tuota että annettaan lapsille aina tarpeeseen. Jos vanhempani olisivat tehneet näin niin annetuista rahoista 90% olsii päätynyt yhdelle perheen lapsista ja loput 10% olisi jakaantunut toisille kahdelle lapselle. Ei mielestäni kovin reilua eikä opeta elämään säästeliäästi vaan nimenomaan tuhlaamaan mahdollisimman paljon koska mitä enemmän tuhlaa sen enemmän saa rahaa....

Mutta oieka tarve sitten on eriasia ja en pitäisi epäreiluna että sisarus joka sairastaa ym saa enemmän vanhemmila rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä roskasakin meininkiä. Meillä paremmissa suvuissa autetaan lapsiamme vielä vaikka 50 -vuotiaina, jos apua ovat vailla. Ja vaikka eivät olisikaan, niin silti halutaan, että lapsemme pärjäävät optimaalisine hyvin.

Roskasakki? Paremmissa suvuissa??!

Taidat elää melkoisissa harhaluuloissa, ette te mitään parempaa sukua ole. Ihan tavallisia niin kuin muutkin täällä kirjoittavat.

Yllättävän paljon täällä niitä jotka rahoittaa aikuisten lastensa elämistä.

Minusta ihmisen on hyvä oppia itsenäiseksi. Nuorta on hyvä valmistella itsenäisyyteen eikä toki kerralla heittää omilleen.

Vanha sanonta myös sanoo, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Havaintoni mukaan aikuiset lapset jotka saavat ja ottavat taloudellista tukea vanhemmiltaan vastaan, muutenkin elävät näiden toiveiden mukaan.

Tää on tätä pullamössösukupolvea joka ei pärjää jos äityli ei ole perunoita kuormassa ja työntämässä ruokaa suuhun ja pers että pyyhkimässä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuinen lapsi haluaisi rahaa vanhemmiltaan, jos nyt terve ja suurinpiirtein normaali nuori aikuinen on? Mitä itsenäisyyttä rahan vastaanottaminen muka on?

Onko itsenäsyyttä se, ettei saa ottaa, saati pyyää apua ja tukea läheisiltään, jos tai kun sellaista mahd. tarvitsee? Onko parempi, että viranomainen on lähin omainen  tai ottaa nuorena mieluummin kallis pikavippi kuin kysyä apua vanhemmilta?  

Kun lapsi on sitten opiskellut ja on opintoveloissaan, jää työttömäksi ja kärvistelee päivästä toiseen, vanhemmat auttavat kertomalla ”annettiin juuret ja siivet”. Nykyinen koulutus- ja työtilanne kun sattuu olemaan vähän toista kuin ennen. Mutta eihän nämä minä minä-vanhemmat tätä ymmärrä. Itse sain aina apua ja aion antaa sitä myös lapselleni. Köyhyys ei karaise.

Meillä kustannetaan kokonaan toisen asteen opiskelut (jos nuori asuu kotona, jos päättää muuttaa pois kotoa, on omillaan, toki tuetaan mahdollisuuksien mukaan, mutta esim. vuokraa en maksaisi). Olen lisäksi luvannut maksaa jokaiselle ensimmäisen vuokratakuun, mikäli sellaista tarvitaan. Todennäköisesti ostamme/rahoitamme jossain määrin, myös ensimmäiset huonekalut nuorille omaan asuntoon.

Mutta kun kotoa pois lähtee pääsääntö on, että on taloudellisesti omillaan. Varmasti ostamme ruokaa ja joskus annamme rahaakin, jos mahdollista, mutta kuitenkin niin, että se on lähtöisin meiltä, eikä lapsen oletuksesta, että autamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuinen lapsi haluaisi rahaa vanhemmiltaan, jos nyt terve ja suurinpiirtein normaali nuori aikuinen on? Mitä itsenäisyyttä rahan vastaanottaminen muka on?

Onko itsenäsyyttä se, ettei saa ottaa, saati pyyää apua ja tukea läheisiltään, jos tai kun sellaista mahd. tarvitsee? Onko parempi, että viranomainen on lähin omainen  tai ottaa nuorena mieluummin kallis pikavippi kuin kysyä apua vanhemmilta?  

Ymmärräthän, että tuossa on aika paljon välimuotoja? Apua saa pyytää läheisiltään, tottakai. Mutta se, että vanhemmat oikeasti isossa mittakaavassa rahoittavat nuoren aikuisen elämää, ei ole mikään palvelus terveelle irtautumiselle. Parasta mitä vanhemmat voivat antaa, ovat ne henkiset eväät, joilla nuori pärjää ja paikan minne palata, jos siivet ei kannakaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on sitten opiskellut ja on opintoveloissaan, jää työttömäksi ja kärvistelee päivästä toiseen, vanhemmat auttavat kertomalla ”annettiin juuret ja siivet”. Nykyinen koulutus- ja työtilanne kun sattuu olemaan vähän toista kuin ennen. Mutta eihän nämä minä minä-vanhemmat tätä ymmärrä. Itse sain aina apua ja aion antaa sitä myös lapselleni. Köyhyys ei karaise.

Mikään tilasto ei tue tätä. Hesarissa oli eilen hyvä juttu tästä, kannattaa lukea eikä uppoutua uhriutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Tää on tätä pullamössösukupolvea joka ei pärjää jos äityli ei ole perunoita kuormassa ja työntämässä ruokaa suuhun ja pers että pyyhkimässä.

Kyllä, pullamössöjä ovat isot ikäluokat. Näin 70-luvulla syntyneenä en ollut sellaisesta kuullutkaan, saati syönyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on sitten opiskellut ja on opintoveloissaan, jää työttömäksi ja kärvistelee päivästä toiseen, vanhemmat auttavat kertomalla ”annettiin juuret ja siivet”. Nykyinen koulutus- ja työtilanne kun sattuu olemaan vähän toista kuin ennen. Mutta eihän nämä minä minä-vanhemmat tätä ymmärrä. Itse sain aina apua ja aion antaa sitä myös lapselleni. Köyhyys ei karaise.

Mikään tilasto ei tue tätä. Hesarissa oli eilen hyvä juttu tästä, kannattaa lukea eikä uppoutua uhriutumaan.

Niinkö? Linkitä tänne, en maksa Hesarista. Anna sä lapsesi juosta hakemassa toimeentulotukea, jos elämä ei sujukaan kuin Strömsössä. Mä en. Mikä tässä oli muuten uhriutumista? Se, etten ole julma ja kylmä lastani kohtaan, koska olen itse hänet tähän maailmaan halunnut ja saattanut?

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon täällä niitä jotka rahoittaa aikuisten lastensa elämistä.

Minusta ihmisen on hyvä oppia itsenäiseksi. Nuorta on hyvä valmistella itsenäisyyteen eikä toki kerralla heittää omilleen.

Vanha sanonta myös sanoo, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Havaintoni mukaan aikuiset lapset jotka saavat ja ottavat taloudellista tukea vanhemmiltaan vastaan, muutenkin elävät näiden toiveiden mukaan.

Olen niin samaa mieltä tuosta viimeisestä kappaleesta. Itse olin näitä nuoria, joille vanhemmat maksoivat asuntoa, autoa, isompia hankintoja jne ja todellakin se loi paineita elää heidän tavallaan, opiskella heille mieluisia asioita, kysyä mielipidettä vähän kaikkeen. Vasta kun tapasin mieheni, hän sai minut tajuamaan, kuinka kiero asetelma tuo itse asiassa olikaan. Irtiotto olikin sitten vähän rajumpi ja kaikkea muuta kuin terve sekään ja yli 10v oli välit täysin poikki.

Vasta nyt 40+ v voi sanoa, että välit on terveet ja normaalit.