Yksinäisyys / Ulkopuolisuuden tunne

Tunteesi voi pitää paikkansa. Mulla oli ihan samanlaisia tunteita ja totuus on se että monet ihmiset eivät oikeasti välittäneet minusta. Katkaisin kaikki välit kaikkiin ja olen yksin onnellisempi ja vahvempi kuin koskaan. Saatat olla ylimääräinen pyörä tuossa porukassa.

Suurin osa maailman ihmisistä on toisilleen merkityksettömiä. Ei samassa tilassa oleminen muuta asiaa miksikään.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa maailman ihmisistä on toisilleen merkityksettömiä. Ei samassa tilassa oleminen muuta asiaa miksikään.

No juu siten että 1 yksittäinen henkilö ei merkitse ihan kaikille maailman ihmisille mitään, mutta monilla ihmisillä on 1-20 henkilöä joille hän merkitsee enemmän kuin koko muu maailma yhteensä. Kadehdin heitä.

Maailma ei merkitse minulle mitään etkä sinäkään.

Sama oli minullakin teininä. Oli joitain kavereita ja näin, mutta silti jotenkin tuntui siltä, että minuntyylistäni ihmistä ei ole olemassa. Ja aika moni "kavereistani" oli minun kanssani vain näyttääksen itse paremmalta, minusta puhuttiin paskaa selän takana ja kaikin mahdollisin keinoin sitten alennettiin. Lopulta minulla oli kavereita ainoastaan koulussa sen verran, että pää pysyi teini-iän jokseenkin kasassa. Vapaa-aikana ei sitten kavereita ollutkaan. Olen niin outo, että on todella hankalaa löytää ihmistä, joka tahtoisi kanssani viettää aikaa ilman tuomitsemista, tai että voisimme keskustella jokseenkin luontevasti. Olen siis viimeiset kymmenen vuotta ollut ilman ystäviä.

En oikeastaan edes kaipaa ystäviä, mutta ihmisjoukoissa en tahtoisi olla yksin. Ilmeisesti tämä johtunee siitä, että kun minua on jo pienestä saakka kiusattu, ja olen aina ollut se altavastaaja, niin olisi turvallisempaa kun ei tarvitsisi olla yksin ihmispaljoudessa. Ja olen siinäkin mielessä huonoa seuraa, että minulla on vain välistä sellaisia jaksoja, että olisi ihan kiva kun olisi joku kaveri jonka kanssa harrastaa ja oleilla, mutta sitten taas välistä erakoidun niin, että en välttämättä jaksaisi mitään ystäviä. Parempi siis olla ilman kavereita kun ei välttämätöntä tarvetta ole heille.

Minäkään en alkoholia käytä, joten ennakkokäsityksen mukaan olen tylsä (joo, pitää paikkansa) ja joku entinen alkoholisti tai narkkari (en ole koskaan ollut humalassa). Suomi on vähän paska maa siinä mielessä, että täällä tuomitaan ihmiset aika herkästi elämänvalintojen perusteella milloin miksikin. Vähän ihmeellistä sinällään, koska eihän esim. ihmiset ole koko ajan humalassa, joten miksi sellaisen juomattoman ihmisen kanssa ei sitten voisi viettää selvää aikaa? Vai eikö suomalaiset sitten siedä toistensa seuraa selvinpäin? 

Terveisin Naispelko26 

Tunnistan myös itseni tuosta että välillä ns aktivoidun ja mutta nopeasti tulee myös se vaihe etten jaksa tai ns kaipaa ketään. Mainio mies minulta kyllä löytyy joka taas puolestaan on hyvinkin sosiaalinen. En vain sopeudu oikein hänenkään porukoihinsa.