Minkä kirjan olet jättänyt kesken?

Sofi Oksasen Puhdistus. Siitä lukuyrityksestä on niin kauan, etten tarkkaan muista miksei se innostanut lukemaan loppuun. Minulla oli suuret odotukset siitä, mutta jotenkin se ei vastannut odotuksia. 

Katja Ketun yöperhonen. Luin 30 sivua enkä päässyt selville mikä oli kirjan juoni tai mistä se oikeastaan kertoi.

Ulla-Lena Lundbergin Jää. En tiedä mikä siinä mätti, ei vaan jaksanut kiinnostaa.

Stephenie Meyerin Kemisti. Alkoi pirun hyvin, oikeasti ehdin olla innoissani, että Twilightin kirjoittaja on saanut aikaan hyvän dekkarin. Noh, eiköhän taas päästy siihen, että kovaksikeitetty muija kohtaa elämänsä SUUREN RAKKAUDEN ja maa järisee ensisuudelmassa ja universumi räjähtää. Voi vtt, kirja pamahti kiinni, onneksi lainasin etten tuhlannut rahojani. 

Olen nyt lukenut Persikoiden aikaan -kirjaa yli 100 sivua eikä se vieläkään vaikuta yhtään mielenkiintoiselta. Tykkäsin aikanaan Pieni suklaapuoti -leffasta, muistaakseni, ja tämä on siihen kirjaan jatko-osa. Luen iltaisin lapsia nukuttaessa ja tuo on niin tylsä ja koukerosanainen, että lukeminenkin on kamalan hidasta. Vertailuna, luin viimeisen Harry Potterin kolmessa illassa, tuota hiivatin persikkaa olen lukenut jo yli viikon enkä ole vieläkään lopussa. Vaihtaisin heti toiseen, jos kotoa löytyisi vielä joku muu lukematon kirja.

Lukiolaisena jäi joku kirja kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen, oli joku tunnettu suomalainen kirjailija, Remes ehkäpä.

Vierailija kirjoitti:

Katja Ketun yöperhonen. Luin 30 sivua enkä päässyt selville mikä oli kirjan juoni tai mistä se oikeastaan kertoi.

Minä olen sitä mieltä, ettei 30 tai 50 sivua luettuaan pitäisi vielä tietää kirjan juonesta juuri mitään. Makuasioita nämä ovat, mutta itse pidän pitkistä ja "hitaasti lämpiävistä" kirjoista. ensimmäiset sata sivua ovat valmistelua, ja sitten pikku hiljaa aletaan päästä vauhtiin.

Minulta jäi kesken Jarmo Kuittisen kirjoittama Groznajan ihmissusi. Oli niin tolkuttoman huonoa tekstiä, ettei sitä voinut lukea. Tässä näyte ensimmäisestä luvusta:

Vlad ei ollut edes itse täysin varma Milan rodusta, mutta laumanvartijasukuinen se oli, paksukarvainen nallekarhua muistuttava jättiläinen, jonka pehmeän ulkokuoren alle kätkeytyi alkukantaiset vartiointi- ja suojeluvaistot. 60 senttimetrin korkeudessaan ja saman painoisena, se pystyisi taistelemaan sutta vastaan ja oli jopa kuultu, näiden koirien hyökänneen karhunkin päälle.

Millainen on kuusikymmentä senttimetriä painava koira? Välimerkkien käytöstä ei kirjoittajalla liene mitään käsitystä. :)

Taru sormusten herrasta. En välitä perinteisestä fantasiasta, ja yksityiskohtainen kerronta uuvuttaa. Yritin lukea yleissivistyksen takia ja koska monet oppilaat pitävät siitä esitelmiä jne. Mutta jäi tekemättä. Yleensä minulta ei jää kirja kesken.

T. Äikänope

Jimmy Huhtalan elämäkerran. Siinä vaiheessa kun tarinassa tuli kohta, jossa rukousvastauksena rahaongelmiin tuli autokolari, josta päähenkilö sai massia - kirja meni kiinni ja palautui omistajalleen.

Jätän helposti kirjan kesken jos joku tökkii. Kun hyviäkin kirjoja on niin paljon luettavana ettei millään ehdi niitäkään kaikkia lukea jotka haluaisi. Yhtenä tulee mieleen Deborah Harknessin Lumottu. Tältä odotin tosi paljon ja genrekin oli juuri "minun" mutta ei. Ei vain toiminut ekaa 50 sivua pidemmälle. Yritin myöhemmin seurata kirjasta tehtyä tv-sarjaakin mutta sama juttu, ei vain kantanut. Olisin kyllä halunnu tykätä tästä kirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katja Ketun yöperhonen. Luin 30 sivua enkä päässyt selville mikä oli kirjan juoni tai mistä se oikeastaan kertoi.

Minä olen sitä mieltä, ettei 30 tai 50 sivua luettuaan pitäisi vielä tietää kirjan juonesta juuri mitään. Makuasioita nämä ovat, mutta itse pidän pitkistä ja "hitaasti lämpiävistä" kirjoista. ensimmäiset sata sivua ovat valmistelua, ja sitten pikku hiljaa aletaan päästä vauhtiin.

Minulta jäi kesken Jarmo Kuittisen kirjoittama Groznajan ihmissusi. Oli niin tolkuttoman huonoa tekstiä, ettei sitä voinut lukea. Tässä näyte ensimmäisestä luvusta:

Vlad ei ollut edes itse täysin varma Milan rodusta, mutta laumanvartijasukuinen se oli, paksukarvainen nallekarhua muistuttava jättiläinen, jonka pehmeän ulkokuoren alle kätkeytyi alkukantaiset vartiointi- ja suojeluvaistot. 60 senttimetrin korkeudessaan ja saman painoisena, se pystyisi taistelemaan sutta vastaan ja oli jopa kuultu, näiden koirien hyökänneen karhunkin päälle.

Millainen on kuusikymmentä senttimetriä painava koira? Välimerkkien käytöstä ei kirjoittajalla liene mitään käsitystä. :)

Lue ihmeessä. Minä arvostan kirjoittajalta taitoa kirjoittaa niin että lukija saadaan nopeasti koukkuun. Me olemme varmasti erimieltä siitäkin, ettei kaikkia kirjoja vain olisi pitänyt koskaan kirjoittaa. Luen paljon, mutta en yhtään kirjaa väkisin ala jauhamaan läpi.

Täällä on näköjään lueteltuna sellaisia kirjoja, joista olen itse tykännyt: Oneiron, Jää, American Psycho, Puhdistus... :)

Viimeksi kesken on jäänyt Juha Itkosen Palatkaa perhoset. Ei vaan jaksa kiinnostaa, ei yhtään. Myös Juha Seppälän Paholaisen haarukka jäi kesken.

Oneiron jäi minultakin kesken, vaikka pääsinkin yli puolenvälin. Ei edennyt mihinkään, ollut mitään odotettavaa.

Rakastan dekkareita, ja luen helposti kirjan päivässä. Suomalaiset eivät kuitenkaan iske, eivät sitten millään. Olen yrittänyt lukea useita suosittuja suomalaisia dekkareita, mutta eivät mene sitten millään. Pari olen saanut loppuun, muut ovat jääneet kesken.

Vierailija kirjoitti:

Oneiron jäi minultakin kesken, vaikka pääsinkin yli puolenvälin. Ei edennyt mihinkään, ollut mitään odotettavaa.

Rakastan dekkareita, ja luen helposti kirjan päivässä. Suomalaiset eivät kuitenkaan iske, eivät sitten millään. Olen yrittänyt lukea useita suosittuja suomalaisia dekkareita, mutta eivät mene sitten millään. Pari olen saanut loppuun, muut ovat jääneet kesken.

Oletko kokeillut Christian Rönnbackaa? Tykästyin hirveästi hänen käyttämään kieleen ja ahmin koko tuotannon hetkessä. Mainittiinpa yhdessä kirjassa vauvapalstakin!

Oneiron on jäänyt minullakin kesken.

Idiootit ympärilläni näyttää jäävän kesken myös, kirjasta paistaa läpi samat yrjötykset, joita "työelämäkoutsit" intopiukeana hehkuttavat, siis itsestään selvyydet kultakehyksissä. Ihmettelen miten tätä sarjaa on saatu raapusteltua jo useampi opus.

Raamatun.

Ekat 100 sivua esiteltiin henkilöitä. Ei jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Raamatun.

Ekat 100 sivua esiteltiin henkilöitä. Ei jaksanut.

Luitko kirjaa oikein päin? Elokuvissakin esiintyjien ja muiden osallistujien nimet tulevat vasta lopussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamatun.

Ekat 100 sivua esiteltiin henkilöitä. Ei jaksanut.

Luitko kirjaa oikein päin? Elokuvissakin esiintyjien ja muiden osallistujien nimet tulevat vasta lopussa.

Tämä on sen verran vanhaa tuotantoa, että esiteltiin ensin.

nosto

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus. Siitä lukuyrityksestä on niin kauan, etten tarkkaan muista miksei se innostanut lukemaan loppuun. Minulla oli suuret odotukset siitä, mutta jotenkin se ei vastannut odotuksia. 

Puhdistus jäi minullakin kesken, kahlasi sitä jonkin verran yli 50 sivua, enkä päässyt kiinni juoneen.

Oneironista pidin niin paljon, että ostin lopulta itselleni, olin lukenut lainakirjan. Nykyisin annan itselleni luvan jättää kirjan kesken, jos lukeminen vain tökkii jostain syystä. Harvoin kuitenkaan jätän kesken. Lapsisotilaan tarinan jätin kesken, koska minulle riittää tietoisuus, että maailmassa tapahtuu pahoja asioita, en halua kuitenkaan ihan jokaista yksityiskohtaa suolenpätkistä ym omaan makuuhuoneeseeni.

William Burroughs: Alaston lounas. Olisin voinut lukea loppuun, mutta kun en tuntenut saavani siitä mitään iloa, niin päätin lopettaa.