Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tekisit tilanteessa: sinut on suljettu perheesi ulkopuolelle, löyhäy välit ja asiasta puhumista vältellään?
13.07.2019 |
Äiti soittaa kerran vuodessa ja esittää että mikään ei ole huonosti. Ei ole koskaan käynyt luonasi vaikka asuu lähellä mutta lupailee (jos kesällä sitten, joskus voisi) et ole tervetullut heille. Toista sisarusta tavataan päivittäin, matkaillaan jne.
Äiti on asiasta pahoillaan mutta ei pyri muuttamaan tilannetta. Jotain kyvyttömyyttä hoitaa tällaisia asioita ollut koko elämä, herkkä ihminen.
Tekisi mieli vaan mennä paikan päälle ja haukkua maan rakoon, mutta saattaisivat oikeasti saada jonkun sydärin vanhat ihmiset.
Oma elämä on silti pilalla ja paha olo tunkee esiin joka päivä. Tekisi mieli päättää oma olonsa täällä.
He siis esittävät että kaikki on hyvin, ja pahin olo tulee juuri tästä.
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle on jo itsestäänselvää (en tarkoita vinoilla vaan siis selventää) että en ole se, kenen vika tämä on. En vain tiedä, miten minun pitäisi hoitaa tämä tilanne. Tuntuisi nautinnolliselta kostaa, piinata vanhempiani kertomalla minkälaista minun elämäni on ollut (surkeaa) samalla kun he selviää tilanteesta esittämällä että sitä ei ole olemassa.
Se tuntuu sairaalta vaihtoehdolta.Mutta sitten se, että olen hiljaa ja hyväksyn ja annan asian syödä itseäni kun vanhempani ja sisarukseni elävät mukavaa elämää - ei kai sekään oikein ole?
Ongelma on se että tiedän että muidenkin hyvinvointi perustuu siihen illuusioon että kaikki on hyvin. Vedän kaikki mukanani jos avaan tämän lippaan. En tiedä mitä tehdä.
Sinulla on huono olo, muillakin pitää olla?
Mikä on tuo illuusio, joka tuo muille hyvän olon?
Lakkaa vastaamasta heille puhelimeen, laita vaikka estot päälle.
Hanki erilainen elämä. Muuta muualle.
Mene terapiaan ja lakkaa ajattelemasta heitä, eivät hekään sinua ajattele.
Ja jos näet heitä kaupassa tai muualla, ole kuin et tuntisi.
Voit vaikka alkaa mielessäsi ajatella, ettei heitä ole edes olemassa.
Hirveä karhunpalvelus itsellesi, kun roikut siinä, etkä kelpaa.
Päästä irti ja anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on jo itsestäänselvää (en tarkoita vinoilla vaan siis selventää) että en ole se, kenen vika tämä on. En vain tiedä, miten minun pitäisi hoitaa tämä tilanne. Tuntuisi nautinnolliselta kostaa, piinata vanhempiani kertomalla minkälaista minun elämäni on ollut (surkeaa) samalla kun he selviää tilanteesta esittämällä että sitä ei ole olemassa.
Se tuntuu sairaalta vaihtoehdolta.Mutta sitten se, että olen hiljaa ja hyväksyn ja annan asian syödä itseäni kun vanhempani ja sisarukseni elävät mukavaa elämää - ei kai sekään oikein ole?
Ongelma on se että tiedän että muidenkin hyvinvointi perustuu siihen illuusioon että kaikki on hyvin. Vedän kaikki mukanani jos avaan tämän lippaan. En tiedä mitä tehdä.
Sinulla on huono olo, muillakin pitää olla?
Mikä on tuo illuusio, joka tuo muille hyvän olon?
Se että olen hiljaa, vastailen kiltisti puhelimeen ja olen jonkunlainen perheen ulkohenkilö.
Alue: Aihe vapaa
kiitos!