Arvostatko ihmistä, jonka tiedät pettäneen puolisoaan tai olleen toinen nainen/mies?
Miksi pettäjiä ja toisia naisia/miehiä puolustellaan ja petetty puoliso ja lapset jäävät yksin tuskansa kanssa?
Kommentit (29)
En arvosta. Toki yhden illan yksittäinen kännihairahdus on aivan eri asia kuin suunnitelmallinen ja pitkään kestänyt toisen pettäminen.
Hölmö kysymys sinänsä, että tuskin kukaan nyt siitä ketään arvostaa, että on ollut mukana pettämisessä. En tiedä, kuka tähän sitten vastaisi, että ”joo kyllä arvostan pettämistä.”
Toki niissä ihmisissä voi olla myös muita puolia ja asioita, joita voisin arvostaa. Eikä yksi virhe nyt minun silmissäni kokonaan myöskään ihmisarvoa vie.
Mielestäni yksi kertaluontoinen pettäminen ei arvota ihmistä kokonaisuutena. Ihminen on paljon enemmän kuin yksi yksittäinen tekonsa. Kyllä, lähipiirissäni on pettäjiä ja petettyjä, ei ole minun asiani arvostella muiden ihmisten tekoja.
Ei vaikuta minuun ellei kyse ole puolisostani. Kenenkään ihmissuhteet tai seksielämä ei ole minun asia ellei kyse ole lasten hyväksikäytöstä.
En arvosta. Kuulun itse tähän petturiryhmään. Ei meihin voi luottaa kukaan.
En pätkän vertaa, jos kuulen ihmisen tehneen tällaista, suhtautumiseni muuttuu häneen heti ja olen todella kylmä tällaisille ihmisille.
Arvostan ihmisiä muillakin seikoilla kuin onko pettänyt vai ei eli voin hyvinkin arvostaa.
En arvosta. Minusta se kertoo ihmisestä, joka pystyy pettämään toista ihmistä. Myös se osapuoli, joka tietää toisen olevan suhteessa ja ei kunnioita olemassa olevaa suhdetta ja on varatun kanssa on halpa.
Kaipa se vähän riippuisi olosuhteista ja suhteestani tähän pettäjään tai toiseen naiseen tai mieheen. Jos väärin tehnyt osapuoli olisi vaikkapa hyvä ystäväni tai läheinen sukulainen, olisi suhtautumiseni varmasti ymmärtäväisempää kuin jonkun etäisemmän ollessa kyseessä.
Ei tuollainen tieto arvostustani lisäisi, mutta jos saisin tietää esim. hyvän ystäväni nuoruudessa tapahtuneesta pettämisestä, tosiaan vuosikausia vanhasta asiasta, niin ei se suhtautumistani tähän ihmiseen muuttaisi.
Eri asia nämä jutut joissa perheellinen henkilö vuosikausia suunnitelmalliaesti pitää sivusuhdetta.
Nuorempana ei muuttanut arvostusta mihinkään suuntaan (ehkä ~25 asti). Vaikka pahalta tuntui uhrin puolesta. Mutta nyt kun ikää on tullut lisää niin en todellakaan arvosta.
-M38
Itse olen valitettavasti ollut tällainen pettäjä. Tyhmää ja kaduttaa, mutta eteenpäin pitäis jaksaa mennä elämässä. Toivon tosiaan, että kaikki joiden mielestä olen täysin huono ihminen jonka ihmisarvo on mennyt, lakkaisivat olemasta tekemisissä kanssani ja poistaisivat fb-kavereista automaattisesti, ettei tarvitse miettiä kuka vielä vuosien päästä ajattelee tai puhuu ikäviä selän takana.
Mä en arvosta ihmisiä yleensä kovin korkealle, joten aivan sama, kuinka he esim. omassa seksielämässään toimivat. Jokin yksittäinen piirre (esim. ammatillisuus) saa arvostamaan sitä jossakin tietyssä yksilössä.
Saatan kyllä arvostaa sellaista ihmistä hänen muiden tekemistensä osalta.
En aseta arvostustani ihmisen yksittäisen teon perusteella - yleensä taustalla on paljon enemmän kuin se, mitä kulissit antaa ymmärtää.
Itse kyseenalaistaisin enemmänkin sitä, että mitähän se petetty puoliso tekikään vuosikausia henkisellä tasolla.. sellaisia ihmisiä en todellakaan arvosta, jotka eivät pysty myöntämään omaa osuuttaan tapahtumiin.
Olen itse pitkäaikaisesta extra-suhteesta syntynyt. Eikä muiden touhut voisi vähempää kiinnostaa jos kyseessä ei ole oma puolisoni, kun asia ei kuulu minulle pätkääkään. Eli arvostan jos henkilössä on jotain arvostamisen arvoista.
Itseasiassa vaikea kysymys. Tekoa en arvosta.
Mutta en voi mitenkään tietää asioiden kaikkia puolia.
Pelkkä tieto onko pettänyt vai ei ei muuta suhtautumistani mitenkään. Pitäisi tietää taustat ja millainen pettäminen on kyseessä.
En arvosta.