Suomalaiset lapset ja nuoret
Olen asunut Portugalissa 15 vuotta ja muutin takaisin Suomeen vuosi sitten. Olen tässä nyt vuoden päivät miettinyt yhtä asiaa ja se on suomalaiset lapset ja nuoret ja heidän käytöksensä. Olen ihan järkyttynyt miten jo hyvinkin nuoret lapset kiroilevat tuolla ihmisten ilmoilla ja näin kesäaikaan meluavat vielä myöhään illalla, kun ihmiset yrittävät nukkua. Sama pätee teini-ikäisiin ja varsinkin tyttöihin, olen ihan järkyttynyt välillä kun kuuntelen heidän kielenkäyttöään. Jos joku aikuinen uskaltaa huomauttaa, niin kyllä haukutaan ja suurin piirtein syljetään päälle. Miksi vanhemmat eivät puutu tällaiseen käytökseen vai lieneekö se ihan normi täällä? Miten tähän on tultu? Sanokaa te viisaammat.
Sen sanon, että Portugalissa tällainen käytös ei tulisi kysymykseenkään.Kyllä lapset kasvatetaan ihan eri tavalla siellä. Portugalissa lapset kunnioittavat vanhempiaan eivätkä asetu heidän yläpuolelleen.
Kommentit (17)
Joo joo. Aina välillä tulee näitä "ulkomailla asuneiden" porvoolaisten avauksia jotka ovat järkyttyneitä siitä että Suomessa kaikki tekevät sitä sun tätä ja ulkomailla eletään suorastaan paratiisissa.
Espanjalainen ystäväni sanoi ihan samaa. Hän asui täällä ja oli ihan ihmeissään miten lapset ja nuoret käyttäytyvät. Espanjassa saisi tukkapöllyä ja lentäisi ulos kotoa heti täysi-ikäiseksi tultua.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo. Aina välillä tulee näitä "ulkomailla asuneiden" porvoolaisten avauksia jotka ovat järkyttyneitä siitä että Suomessa kaikki tekevät sitä sun tätä ja ulkomailla eletään suorastaan paratiisissa.
Missä ihmeen paratiisissa? En väittänyt, että ulkomailla kaikki olisi paremmin. Ikävä ettet kykene näkemään ongelmaa.
Av
Kyllä lapset kasvatettiin ennen paljon paremmin, mutta sitten tuli vapaa kasvatus ja tässä on tulos. Komppaan AV:tä, veljeni tytär on naimisissa ranskalaisen miehen kanssa ja ovat puhuneet myös tästä kasvatuserosta.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo. Aina välillä tulee näitä "ulkomailla asuneiden" porvoolaisten avauksia jotka ovat järkyttyneitä siitä että Suomessa kaikki tekevät sitä sun tätä ja ulkomailla eletään suorastaan paratiisissa.
Joo joo itsellesi. Et ymmärtänyt av:n pointtia ollenkaan.
Komppaan itsekin ulkomailla asuneena.
Huomaahan sen jo siinä, että Etelä-ja Keski-Euroopassa lapset istuvat kiltisti vanhempiensa kanssa ravintolapöydässä. Mitä tekee suomalaiset lapset? Räpläävät kännyköitä ja tabletteja. Ei, ei ei. Ei näin.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo. Aina välillä tulee näitä "ulkomailla asuneiden" porvoolaisten avauksia jotka ovat järkyttyneitä siitä että Suomessa kaikki tekevät sitä sun tätä ja ulkomailla eletään suorastaan paratiisissa.
Voi voi. Menikö teitillä tunteisiin? :(
Nykyään täällä on se meininki ettei lapselle saa tulla enää paha mieli. Fyysisestä kurittamisesta saat sossut niskaan jne. Lapset ovat hyvin tietoisia siitä, ettei koskea saa ja osaavat itsekin tehdä ilmoituksen. Tähän sisältyy siis ihan pieni tukistaminen tai tönäisy. Paras mitä tähän mennessä kuullu on se, ettei tarhassakaan saisi ohjata lasta, vaan hänen pitäisi itse päättää mitä tehdä. Kouluissa ei saa enää moittia esim. huonosta numerosta vaikka se olisi oman laiskuuden tulos. Holdaaminenkin on jo kielletty, sitä tosin vielä käytetään kun ei ole keksitty muuta ratkaisua lapsen hillitsemiseksi.
Etelä- ja Keski-Euroopassa vanhemmat kasvattavat lapsiaan. Suomessa vanhempien aika menee somettamiseen, usein myös ryyppäämiseen.
Suomalaiset eivät osaa kasvattaa kuin rankaisemalla ja rankaiseminen on kiellettyä. Muualla maailmassa osataan paljon enemmän sanoittaa lasten tunteita, keskustella kärsivällisesti, ohjata lapsia toimimaan oikein jne. Suomalaisille ollaan vasta opettamassa näitä menetelmiä.
Keski-Euroopassa ja USA:ssa asuneena täytyy kyllä oikeasti ihmetellä, miten epäonistuneita täällä ollaan lasten ja nuorten kasvatuksessa. Vaikka olemme erittäin onnistuneita niin monessa muussa asiassa, mutta tässä meillä on vielä paljon muutettavaa.
Minusta moni yleistää täällä. Suomalaiset nuoret ovat mielestäni kaikin puolin fiksuja ihmisiä.
Etelä-Euroopassa kouluissakaan ei suvaita ollenkaan samalla tavalla häiriökäyttäytymistä kuin Suomessa. Siellä voidaan oppilas erottaa koulusta toistuvan häiriökäyttäytymisen vuoksi. Tiedän yhden suomalaisperheenkin, joka muutti kerran joksikin aikaa Espanjaan ja lapset kävivät siellä koulua. Sen perheet lapset olivat tottuneet Suomessa riehumaan koulussa, mutta sielläpä sellainen ei onnistunutkaan. Kuulimme sitten uutisia tästä perheestä, kuinka lapset olivat siellä joutuneet koulussa jo vähintäänkin erotusuhan alle. Sitä en sitten tiedä, johtiko se lopulta koulusta erottamiseen asti.
Jenkeissä taas on kouluissa käytössä eristyshuone huonosti käyttäytyville oppilaille ja tiedänpä Jenkeissä asuneita suomalaisperheiden lapsiakin, jotka ovat sinne eristyshuoneisiin joutuneet. Jenkeissä voidaan myös erottaa koulusta huonon käytöksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo. Aina välillä tulee näitä "ulkomailla asuneiden" porvoolaisten avauksia jotka ovat järkyttyneitä siitä että Suomessa kaikki tekevät sitä sun tätä ja ulkomailla eletään suorastaan paratiisissa.
Portugalin porvoolainen ei ole seurannut suomalaisia uutisia? Lapset ja nuoriso on entistä jakautuneempaa niin käytös- kuin myös päihteidenkäyttötavoiltaan. Osa sekoilee estoitta ja osa on raittiita, jotka osaavat vieraita kieliä sekä osaavat käytöstavat.
Vaikea nähdä näitä raittiita ja käytöstavat taitavia kylillä kun he käyvät toistensa luona kylässä eivätkä hillu kaupungilla. Tähän vuodenaikaan he ovat kesätöissä ja kun aamulla pitää herätä aikaisin niin silloin menevät myös nukkumaan aikaisin.
Päihteettömilläkin on hauskaa. Osa pelaa tietokonepelejä ja pitää lan partyja kavereidensa kanssa. Muutenkin tietokone- ja peliporukat ovat ehkä muita yhteisöllisempiä?
Kasvatuksen puutetta ikävä kyllä. Kuvitellaan, että kyllä ne lapset siinä kasvaa sivussa.